Kerimäen keikka

Viime torstain lenkin jälkeen oikea kankkuni alkoi taas ikävällä tavalla ilmoittelemaan itsestään. Itse asiassa kipu haittasi jo torstaiksi kaavailtua lenkkiä sen verran, että kaavaillun vetotreenin muutin reippaaksi lenkiksi jo ennen lenkkareiden nauhojen sitomista.

Lenkin alussa kipu ei oikeastaan haitannut, vaikka se tuntuikin, mutta jollain epämääräisellä tavalla juoksu ei tuntunut yhtään hyvältä. Neljän kilometrin jälkeen pitikin viheltää peli poikki. Yritin vielä hiljakseen lönkötellä kotio, mutta hiljaisessa vauhdissa kipu alkoi tuntua sen verran ikävästi, että päätin kävellä kotio. Sen verran on jo kokemusta tämän vaivan kanssa pelleilystä, että liikunta ei sitä paranna. Itse asiassa se elää ihan omaa elämäänsä ja todennäköisesti kohta taas juoksen kivuitta.

Mutta se siitä alustuksesta ja itse asiaan. Koska tuo pakara nyt on mitä on, päätin säästää sitä ja vaihdoin täksi päiväksi kaavaillun pitkiksen pyörälenkkiin. Kivun perimmäinen syy kun mitä ilmeiseimmin on tämä juoksuharrastus, niin ehkä pyöräily ei ärsytä sitä ihan niin pahasti.

Olen jo jonkin aikaa suunnittellut käyväni Punkaharjulla pyöräillen, mutta kun mittailin matkan pituutta Garminin palvelusta, tulin toisiin aatoksiin. 78 kilometrin pyörälenkki vain työmatkapyöräilyt alla, ei tuntunut kovin järkevältä ajatukselta. En myöskään innostunut ajatuksesta, että suurin osa matkasta pitäisi polkea vilkkaasti liikennöidyn tien laitaa.

Niinpä vaihdoin suunnitelmani Kerimäellä käyntiin (josta kuva todisteena). Loppupeleissä reissu ei ollut kuin reilut 15 kilometriä pidempi, mutta toisaalta tien laitaa piti polkea vain parikymmentä kilometriä. Ja jos täällä aikoo noita pidempiä lenkkejä pyöräillä, niin kaipa se on vaan pakko opetella polkemaan autoteillä. Paristakymmenestä kilometristä on hyvä aloittaa.

Maailman suurin puukirkko. On se vaan hieno.

Kerimäen keikalle tuli mittaa hieman reilut 60 kilometriä ja ajallisesti lenkki kesti hieman reilu 2,5 tuntia. Sykkeiden puolesta ja kunnon osalta noin muuten tuo vauhti ei tehnyt tiukkaa, mutta reidet hapottivat tottumattomuuttaan neljänkympin jälkeen ihan kaikissa ylämäissä, niissä loivimmissakin, aika rankasti. Lisäksi mietin, että on pakko hommata pehmustetut pyöräilyhousut, sen verran villejä tuntemuksia ja tunnottomuutta noin pitkä satulassa istuminen aiheutti. Pitkiä matkoja varten on myös pakko hommata jonkinlainen lisävaruste tuohon pyörään, että asentoa voi hieman vapaammin vaihdella. Aika ikävästi niskat pyöräily muuten tuollaisella hybridillä jumiin vetää.

Pyöräilyn erinomaisin piirre on se, että siinä ehtii samassa ajassa näkemään enemmän maailmaa. Kun vain pääsen tuosta maantiekammostani eroon, noita erilaisia reittejä on ihan pilvin pimein. Toki ei tuo pyöräily juoksua harjoitusmuotona korvaa, mutta se tuo mukavaa vaihtelua ja auttaa vammojen/kipujen kanssa puljatessa.

Pyhän Olavin puolimaraton

Aamulla herätessäni olin tavallista hermostuneempi. En pystynyt sanomaan, mistä se johtui, mutta paikalla pysyminen on hyvin hankalaa. Ehkä syynä oli kotikisa, ehkä vain parin viikon palautuminen edellisestä kisasta, tai ehkä jokin ihan muu syy - kuka tietää. Tosiasia kuitenkin oli, että olo oli epävarma. Voittajafiilis oli kaukana.

Pyhän Olavin Maraton poikkesi aikaisemmista kisoista ajankohdaltaan. Yleensä kisat juostaan lauantaina ja iltapäivällä, nyt mentiin sunnuntaina ja aamupäivällä. Herätys oli siis kello kahdeksan ja aamu alkoi kevyellä aamupalalla. Leipä, jogurtti, kahvi ja tuoremehu oli yllättävän työlästä saada alas. Yleensä aamiainen maistuu minulle erinomaisesti, joten laitoin tämänkin jännityksen piikkiin.

Heräämisen ja aamupalan jälkeen yritin saada ajan kulumaan jotenkin siedettävästi. Käytin koiran ulkona ja laskin vielä kilometriaikoja tavoitettani 1:55 varten. Kiinnitin myös edellisiltana haetun numerolapun paidan rintamukseen ja taisin malttaa sanomalehdenkin vielä lukea. Lopulta, noin kaksikymmentä yli kymmenen oli sitten aika lähteä kisapaikalle, jonne sain kyydin ihanalta vaimoltani. Vielä edellisiltana suunnittelin meneväni paikalle pyörällä, mutta niin kolealta ja kylmältä sää näytti, että kerjäsin lopulta kyydin paikalle.

Liian kolea keli pyöräilyyn tarkoitti kuitenkin erinomaista keliä juoksuun. Garminin sääpalvelun mukaan ilma oli puolipilvinen +14 astetta. Paikan päällä olleena voin kuitenkin todeta sään olleen pilvinen, joskin pilviverho oli suhteellisen kevyt. Tuuli puhalteli jonkin verran lännestä ja käännyttäessä rannasta kohti Casinoa ja uutta rantatietä, tuuli hieman hankaloitti menoa useamman kilometrin ajan. Toisaalta loppumatkasta tuuli oli myötäinen.

Lähtöpaikalla suoritettiin kevyt alkuverryttely ryhmässä ja ennen lähtöä kerrottiin myös tapahtuman osallistujamäärä, joka oli noin 400 juoksijaa ja noin 50 sauvakävelijää. Ihan mukava määrä siis tämänkokoisen kaupaungin maratoniksi!

Kilpailu käynnistyi kaupunkikierroksella eli reitin kaunein osuus oli heti alussa. Keskustan kaduille reitti ei onneksi vienyt, vaan se esitteli upeasti Savonlinnan kauneimmat osat: rantatien, torin, sataman ja Olavinlinnan. Startissa porukkaa oli paljon, mutta itse en ainakaan kokenut ruuhkaa häiritseväksi. Itse asiassa olin jopa aika yllättynyt, kuinka kovaa joukko lähti liikkeelle.

Oma vauhti oli alusta asti liian kovaa tavoitteeseen nähden. Tarkoitus oli juosta muutama 5:40 kilometri alkuun ja sitten kiristää 5:30 kilometreihin ja lopussa jopa alle. Ensimmäinen kilometri meni kuitenkin aikaan 5:18, toinen 5:25 ja kolmas 5:20. Neljännen kierroksen hidastelu juomapaikalla tiputti sitten lopulta kierrosajan lähemmäs tavoiteltua, kun Garminin mukaan se mentiin aikaan 5:38.

Juoksu ei tuntunut erityisen kevyeltä, mutta kun viides kilometri meni taas aikaan 5:15, päätin lähteä tuohon kyytiin. Jos tulee noutaja loppumatkasta, niin onpahan ainakin kokeiltu, ajattelin. Tässä vaiheessa tajusin juoksevani melko yksin. Takana kuului huohotusta ja askelia, mutta edessä selät olivat pari-kolmekymmentä metriä karussa. Voimaa toi kuitenkin se, kun huomasin yhden hieman kauempana olevan selän lähestyvän tasaisen varmasti.

Rantatiellä, kuuden kilometrin tienoilla, tuli pari-kolme selkää vastaan melko vahvasti uuvahtaneena. Ilmeisesti vastatuuleen puskeminen oli tehnyt tehtävänsä. Pieni matka juostiin soralla, kun rakenteilla olevalta kevyen liikenteen väylältä puuttui vielä päällyste. Itsekin huomasin vastatuulen vaikutuksen, kun yritin lähes epätoivoisesti pysyä hieman edempänä juoksevan kolmihenkisen ryhmän iskuetäisyydella. Kuuden ja seitsemän kilometrin tienoille osuikin yksi kisan vaikeimmista vaiheista, kun oli pakko yrittää yksin pitää vauhtia yllä vastatuuleen. Lopulta minut sitten ohitettiin parinkin juoksijan toimesta, mikä oli loppupeleissä ihan hyvä asia, vaikka hetkellisesti se ärsyttikin. Näiden juoksijoiden peesissä sain nimittäin kurottua sen edellä menevän kolmihenkisen ryhmän lopulta kiinni ja siinä porukassa juoksimmekin lopulta pitkälle Kellarpeltoon (eli aina 15 kilometriin) saakka.

Ennen Kellarpeltoon menoa kävimme kuitenkin juoksemassa vielä lenkin Savonlinnan vanhan hautausmaan ohitse. Tuolle lenkille osui myös reitin ensimmäinen kunnon nousu. Se oli kuitenkin yllättävän helpon tuntuinen ja vauhti pysyi hyvin yllä. Kympin väliaika ei vastannut kyllä yhtään omaa olotilaa, kun kello pysähtyi aika lähelle 53:30 aikaa. Sehän oli melkein kympin ennätys ja ei olo nyt oikeasti tuolloin kovin kuollut ollut. Vanhempi herrasmies tiedusteli tuossa samaisessa kohdassa aikaa ja totesin, että hyvin mennään alle kahden tunnin tällä vauhdilla.

Kellarpeltoa lähestyttäessä alkoi sitten reitin toinen nousu, joka oli melko loiva, mutta sitäkin pidempi. Noin kilometrin verran puskettiin ylämäkeen ja tässä vaiheessa meidän juoksuporukka hieman hajosi. Itse lähdin kovinta vauhtia pitävän peesiin, mutta aika nopeasti huomasin pitäväni letkanvetäjän roolia itselläni. 13 kilometrin jälkeen juoksin sitten taas hetken ilman välitöntä peesiapua ja tuossa kohtaa oli kisan toinen heikko hetki. Oikeastaan voisi sanoa, että tuon kilometrimerkin jälkeen juoksu ei tuntunut enää missään vaiheessa kivalta. Laskeudutteassa Kellarpellosta kohti Rantakoivikkoa jyrkkää alamäkeä pitkin noin 15 kilometrin kohdalla, juoksu oli tosin hetken vähemmän tuskaista.

Rantakoivikon kohdalla samainen herrasmies, joka oli kysynyt kelloa kympin tienoille, tiedusteli jälleen vauhtia. Totesin, että edelleen mennään kyllä alle kahden tunnin, tosin jos täyttä matkaa juoksee, niin kohta tulee kiire.

Matka viidestätoista kilometristä kahdeksaantoista kilometriin olikin sitten jonkinlaista henkistä valmistautumista loppua varten. Toki piti pitää huoli, että vauhti säilyy, mutta kyllä se hieman ennen 18 kilometriä alkanut mäki herätti väsyneessä miehessä kummallisia tunteita. Jos matkanteko oli ollut tuohon pisteeseen asti tuskaa, niin nyt tuo tuskan määrä moninkertaistettiin.

Siinä niitä lopun mäkiä ylös kavutessani ajattelin kuinka paljon tämä sattuu sen edellä menevän koivissa. Ajattelin myös, että sitä edellä menevää selkää ei saa päästää karkuun vaikka henki menisi. Mietin myös, että huohotan ihan pirun paljon pahemmin kuin vieressäni juokseva kaveri. Paras ajatus oli kuitenkin ajatus edessä siintävästä alamäestä, joka 20 kilometrin kilometrimerkille tultaessa avautui suoraan eteen. Tuon alamäen jälkeen oli vielä yksi ylämäki, jota en onneksi muistanut. Senkin mäen juoksin ylös ajatellen, että maali on enää alle kilometrin päässä. Se oli jonkinlainen hengen voitto materiasta.

Ja niin lopulta se maalikin näyttäytyi. Ja innostuksesta häkeltyneen noin 400 metriä ennen maalia oikean jalan pohje kramppasi itsensä permajumiin. Loppukiriäkin yritin, mutta kun pohje on krampissa, ei nopea juoksu ole kauhean helppoa. Maalissa unohdin kuitenkin pohkeen kivun aika nopeasti, kun tajusin mikä aikani oli: 1:53:27 oli aika paljon alle sen, mitä lähdin hakemaan. Ennätys parani kertalaakista yli neljä minuuttia!

Maalissa palloilin aikani, söin banaanin ja join mukillisen urheilujuomaa ja vettä. Olo oli kuin maailmanmestarilla. Tässähän tässä on juuri kyse - omien rajojen rikkomisesta. Välillä tuntuu, että mikään ei onnistu ja sitten välillä tapahtuu asioita, joihin ei oikein iskekään usko.

Kiitoksia Savonlinnan Seudun Liikunnalle erinomaisesti järjestetystä tapahtumasta. Reittikin oli aivan uskomattoman upea niin maisemiltaan kuin profiililtaankin. Toki lopun mäet olivat aika kamalia, mutta sen tuskan takiahan näitä juostaan, eikös vain.

Asiaa suomalaisten urheiluvälineliikkeiden hintatasosta

Heinäkuun puolessa välissä tulee aina vääjäämättä fiilis, että kesä kääntyy pian syksyksi. Vaikka helteitä on joinakin vuosina riittänytkin pitkälle syyskuulle, on päivien lyheneminen ja valon määrän väheneminen tosiasioita, joilta ei pääse karkuun. Näinpä istahdin viime torstaina tabletti sylissä sohvalle ja aloin selvitellä juoksutakkien hintoja.

Surffasin suoraan jo hyväksi todetulle Startfitnessin saitille ja aloitin shoppailun. Löysin takin melko helposti ja mukaan tarttui lisäksi toinenkin takki, juoksupaita, lyhyet trikoot ja neljät juoksusukat. Hintaa shoppailureissulle tuli sellaiset pyöreät 140 euroa. Ennen luottokorttimaksua tulin kuitenkin tarkistaneeksi ostamieni tavaroiden Suomi-hinnat ihan vain noin varmuuden vuoksi. Sen tarkistuksen jälkeen olin entistä varmempi, että haluan tehdä tilauksen. Pelkästään ostamani takit olisivat täältä ostettuna tehneet 160 euroa, sen lisäksi Adidaksen tekninen juoksupaita, Niken lyhyet juoksutrikoot ja sukat olisivat tehneet helposti 80 euroa lisähintaa tilaukselle. Lisäksi olisi tullut vielä postikulut ja pakettia olisi joutunut ehkäpä odottelemaan viikon jos toisenkin. Briteistä paketti tuli kahdessa työpäivässä. Säästin siis lyhyellä ekonomin matematiikalla vähintään noin 100 euroa.

Toki toinen puoli tässä kolikossa on suomalaisen työn tukeminen. Esimerkiksi Intersportista tuotteita ostaessani tuo säästämäni 100 euroa olisi mennyt ainakin osittain suomalaisten yrittäjien taskuun. Toisaalta kun sille 100 eurolle ei ole tarjota vastinetta, esimerkiksi ylivertaista henkilökohtaista palvelua, en kuluttajana koe noin suuren hintaeron olevan perusteltu.

Fakta on kuitenkin se, että edelleen varmasti suuri massa ostaa tuotteensa Intersportista ja muista urheiluvälineliikkeistä, koska se koetaan helpoimmaksi ja turvallisimmaksi tavaksi tehdä hankinta. Keskivertoasiakas, joka ostaa urheiluvälineitä, -vaatteita tai -kenkiä satunnaisesti, ei osaa ostaa välttämättä oikeata tuotetta ja tarvitsee ostopäätöksensä tueksi myyjää. Tässä on näiden liikkeiden henkireikä. Valitettava tosiasia kuitenkin on - omiin kokemuksiini perustuen - että suuri osa myyjistä ei ole niin asiantuntevia kuin heidän pitäisi olla. Tällöin asiakas saa helposti väärän, itselleen sopimattoman tuotteen. Lopputulos on sama kuin jos asiakas olisi ostanut tuotteen itse verkosta, hinta vain on huomattavasti korkeampi.

Myyjien ammattitaito tai sen puute ei koske pelkästään urheiluvälinekauppaa. Se on oikea ongelma läpi myyntityön kentän kaikilla aloilla. Itse olisin toivonut juoksuharrastustani aloittaessani, että Intersportin myyjä olisi oikeasti myynyt minulle ne kalliimmat neutraaliin jalkaan sopivat Asicsen lenkkarit niiden halvempien pronaatiotuettujen sijaan. Myyjä vain totesi, että ei se pronaatiotuki haittaa mitään neutraalisti askeltavalle. Nyt tiedän että haittaa. Kaupan päälle tuo yksi palvelukokemus sai minut epäilemään myyjien ammattitaitoa. Ja se on oikeasti työpaikkojen säilymisen kannalta pitkässä juoksussa ongelma, kun aiemmin heikkoa palvelua ja huonon ratkaisuehdotuksen saanut asiakas miettii jälleen seuraavaa ostopäätöstään. Mennäkö Intersportiin, josta minulle myytiin ne jalkaani sopimattomat lenkkarit 99 eurolla vai ostanko netistä tuollaiset neutraalit huippupopot hintaan 59 euroa?

Toinen pointti varsinkin jalkineiden ostossa liittyy siihen, että nettikaupoissa sovittaminen ei onnistu. Itse tuomitsen ehdoitta taktiikan, jossa kenkiä käydään sovittamassa myymälässä ja sitten ostetaan netistä. Tätä mieltä olen edellä olevasta vuodatuksesta huolimatta. Palvelusta, olipa se sitten hyvää tai huonoa, tulee maksaa, jos siitä saa hyötyä. Aikuisten oikeastihan mitään ilmaista palvelua ei edes ole - kaikki ilmainen on hinnoiteltu aina jonnekin. Tässä tapauksessa ylimääräiset kustannukset maksaa todennäköisesti suomalainen työntekijä työpaikkansa menettämisen kautta. Ja jokainen menetetty työpaikka on kansantaloudelle taakka, joka kertaantuu.

Kauppiaat kuitenkin valittavat, että tällainen sovittelu on yleistymään päin ja sen estäminen on vaikeaa, jollei jopa mahdotonta. Siksipä kuluttajankin tulisi kantaa vastuu. Jos se Intersportin lenkkari on hyvä jalkaan, niin ostakaa se sieltä kaupasta vähän kalliimmalla hinnalla! Seuraavat lenkkarit voitte sitten ostaa halvalla jostain nettikaupasta, kun tiedätte sopivan koon ja mallin. Ei tämäkään ole kokonaiskuvan kannalta se paras mahdollinen ratkaisu, mutta sentään parempi kuin se skenaario, jossa yrittäjä jää nuolemaan näppejään.

Raadollisempi näkemys asiaan on se, että markkinatalouteen kuuluu tiettyjen toimintamallien kuoleminen. Ehkä urheiluvälinekaupat ovat dinosauruksia, joiden ei kuulukaan elää, jos ne eivät uudistu. Mutta olisiko oikeasti kivaa ostaa kenkänsä jatkossa netistä ilman mahdollisuutta sovittaa niitä ennen ostamista? Ehkäpä se huonokin palvelu on sellaista palvelua, josta olemme valmiita maksamaan, kun vaihtoehtona on tuotteiden palautusrumba.

Marskin kierros - kisaraportti

Viime vuoden helteen ja täysin pieleen menneen juoksun jälkeen odotukset tämän kertaiselle Marskin Kierrokselle olivat aika hermostuneet. Hermostuneisuutta lisäsi se, että lähdin liikkeelle Savonlinnasta ihan liian myöhään, kun ennen lähtöä piti viedä ruohonleikkuri huoltoon ja syödä. Ja enkös lopulta unohtanut vielä pyyhkeen ja suihkusaippuankin kotiin, niin piti kertaalleen vielä kääntyä takaisinkin. Ruuhkaakin oli tiellä niin paljon, että meno ei ollut kovin sulavaa.

Lopulta kuitenkin löysin itseni numerolappujen jaosta ihan ajallaan. Itse asiassa saavuin paikalle Leena Puotiniemen kanssa tismalleen samaan aikaan noin 15 minuuttia ennen numerolappujen jaon loppumista. Kirjekuoren saatuani minulle siis jäi reilu tunti aikaa käydä WC:ssä pariin kertaan, viedä tavarani säilytykseen ja sitten siihen tärkeimpään, eli itseni rauhoittamiseen ennen starttia. Mieli olisi tehnyt hieman vaellella, mutta koska energioiden tuhlaamisessa ei ollut siinä vaiheessa mitään järkeä, päätin kuunnella musiikkia ja istua katsomossa seurailemassa meininkiä. Noin 20 minuuttia ennen starttia siirryin lähtösuoralle, jossa vielä tein kevyet venyttelyt ja kirosin kipeätä kankkua.

Noin 7 minuuttia ennen lähtölaukausta viritin Garminin hakemaan sateliitteja ja samalla tarkistin sykkeen. Kevyttä hallinnassa ollutta jännitystä ei kyllä voinut sykkeestä havaita: tasainen 68 oli rauhallisen miehen merkki.

Päässä pyöri kisasuunnitelma ja yritin tunkeutua lähtöalueella sinne joukon keskivaiheille - siinä kuitenkaan onnistumatta. Loppujen lopuksi jäin melko häntäpään joukkoihin, mutta eipä tuo haitannut, kun lopulta kaikki tuntuivat lähtevän melko reipasta ravia liikkeelle. Mikkelin reitti on siinä mielessä petollinen, että se alkaa alamäkeen, jossa on helppo kerätä itselleen liikaa vauhtia jatkoa ajatellen. Itsekin syyllistyin siihen ja ensimmäisen kilometrin kellotinkin aikaan 5:21 eli lähes 20 sekuntia tarkoitettua nopeammin lähdin liikkeelle. Sain kuitenkin vauhdin tasaantumaan ja puolimatkassa olin vain noin 15 sekuntia tavoiteaikaa edellä.

Toiselle kierrokselle lähtiessä juoksu tuntui ehkäpä kaikkein helpoimmalta. Siinä vaiheessa menohaluja olisi ollut, mutta koska tiesin mitä on odotettavissa, nautin vain parin kilometrin ajan kevyestä rullauksesta. Ja niinhän siinä kävi, että noin 13 kilometrin kohdalla jälleen kerran matka pamahti jalkoihin. Seurailin siinä vaiheessa muutamia kanssakilpailijoita ja jalkojen raskauden lisäksi oli henkisesti aika kova pala se, että jouduin jättäytymään pois muiden peesistä. Siinä sitten katselin, kun rakoa alkoi syntyä ja selät loitontua. Takaa ei kuitenkaan vielä tässä vaiheessa ohittajia tullut, joten juoksin jonkin aikaa melko yksin - tosin musiikin lomasta kuuluneesta huohotuksesta ja askelista päätellen toimin jonkun jäniksenä siinäkin vaiheessa.

Väli kolmestatoista aina sinne viitentoista kilometriin saakka oli kisan rankin vaihe henkisesti. Jalat painoivat ja lopulta porukkaa tuli takaakin ohi. Pursialan puistoon tultaessa asfaltin vaihtuessa hiekkatieksi sain kuitenkin pari selkää kiinni ja se helpotti omaa tuskaa. Kyllähän se nyt jaloissa jo sattuu, mutta jollakin sattuu vielä enemmän, ajattelin, ja kokeilin vauhdin kiristämistä. Siinä sitten yksi kilometri meni ihan mukavasti 5:25 vauhtia, kunnes sitten juomapiste ja reitin pahin nousuosuus taas alkoi. Nousussa kuitenkin helpotti se, että minulla oli selkä jota seurata ja vaikka vauhti hidastuikin, kävelyyn ei onneksi tarvinnut sortua.

Kevyehköä nousua riitti aina sinne 18,5-19 kilometriin saakka ja hoin itselleni, että loppu on sitten kevyttä laskua. Oikeastihan en muistanut, että loppu on lähes tasaista aivan lopun urheilukentällä laskeutuminen pois lukien. Ja väsyneilla jaloilla tasamaakin on aika raskasta taittaa, kuten varmaan kaikki tiedätte. Mutta noin psykologian kannalta oli aivan loistava asia, etten muistanut lopun olevan tasaista. Tuo väärä muistikuva nimittäin auttoi jaksamaan ja kiristämään vielä vauhtia kohti loppua.

Lopun "turboruuvin" vääntämisestä huolimatta viimeisen parin kilometrin aikana jouduin vielä kolmen tai neljän juoksijan ohittamaksi. Sen verran puhki jalat olivat, että lopussakaan ei sitä tyypillistä kiriä irronnut. Keskustelin kyllä jalkojen kanssa ennen urheilukentälle laskeutumista asiasta, mutta tällä kertaa tuli niin jyrkkä ei, että oli pakko jättää väliin. Ehkäpä sitten ensi kerralla...

Nettoajaksi tuli lopulta 1:57:54 eli 9 sekuntia jäi uupumaan viime vuoden pääkaupunkijuoksun ajasta. Sen hävisin vaikeina hetkinä ennen 15 kilometriä ja toisaalta viimeisessä nousussa, jossa olisi pitänyt pystyä pitämään hieman kovempaa vauhtia yllä. Toisaalta tuo aika kertoo kyllä karulla tavalla nykykunnosta. 1:55:00 on vielä työn takana ja taitaa olla haihattelua lähteä tavoittelemaan sitä kahden viikon kuluttua Savonlinnassa. Positiivista kuitenkin on se, että kevään sairastelujen jälkeen kunto näyttää taas olevan menossa kohti parempaa ja syksyllä 1:50 alitus puolikkaalla ei liene ihan mahdoton tavoite, jos vaan pysyn terveenä. Positiivista juoksussa oli sekin, että kipeä kankku ei vaivannut juoksun aikana mitenkään.

Ja näin loppuun järjestelyille on taas annettava iso kiitos. Jos vaan juomapisteiden roskikset olisivat olleet vähän kauempana juomapisteen jälkeen, niin kaikki olisi ollut järjestetty niin hyvin kuin vain sopii toivoa. Nyt jouduin tapojeni vastaisesti heittelemään tyhjät muovimukit luontoon. Koska tiedän, että joku ne sieltä kuitenkin kerää, tuo on niin pieni asia, että ensi vuonna otetaan taas uusiksi, jos vain terveys ja aikataulut sen sallivat. Kiitoksia Mikkelin Kilpa-Veikoille onnistuneesta launtaista.

Niin kiiltävä ja niin ansaittu!

Kohti Espoon Rantamaratonia - harjoitusohjelman runko

Kuten jo tuossa aikaisemmassa viestissäni vähän  lupailin, raapustellaan nyt ylös hieman alkavaa treeniohjelmaa. Tarkoitushan on vetää sellainen 12 viikon valmistava kuuri Espoota silmällä pitäen ja ylös kirjoitan sen lähinnä itseäni varten. Mutta jos tulos on hyvä niin ohjelmaa saa käyttää. Sen verran aion kuitenkin vielä katsella, että tavoiteajan lyön lukkoon vasta ensi lauantain Marskin Kierroksen jälkeen. Siellä pitäisi yrittää juosta jonkinlaista aikaa, jonka sitten lyön McMillanin laskuriin, ja sen antaman tuloksen perusteella kalkuloin sitten maratonvauhtisten treenien vauhdin.

Viikko 1 - n. 37 km

Ma lepo
Ti reipas 30 min + 10 min verryttelyt alkuun ja loppuun
Ke pk 30 min kevyesti
To lepo
Pe kevyttä hölkkää ja muutama avaava spurtti 30 min
La Marskin Kierros tavoitevauhdilla 5:35 min/km
Su lepo

Viikko 2 - n. 23 km

Ma palautteleva kevyt pk 30 min
Ti lepo
Ke pk 40 min, jossa 6-8 x 50 m rennosti hyvällä tekniikalla
To lepo
Pe lepo
La pk 80 min
Su lepo

Viikko 3 - n. 41 km

Ma reipas 35 min rennosti + 10 min verryttelyt alkuun ja loppuun
Ti lepo
Ke pk 40 min
To lepo
Pe lepo
La kevyttä hölkkää ja muutama avaava spurtti 30 min
Su Pyhän Olavin puolikas (rennolla asenteella kevyesti rullaten :)

Viikko 4 - n. 44 km

Ma lepo
Ti pk 50 min
Ke lepo
To vedot 5 x 1000 metriä (5:20-4:40) + verryttelyt 15 min alkuun ja loppuun
Pe lepo
La Pitkä lenkki 135 min
Su kevyt pk 30 min

Viikko 5 - n. 26 km

Ma lepo
Ti pk 45 min, jonka yhteydessä 6-8 x 50 metriä kovaa
Ke lepo
To vauhtileikittely 45 min
Pe lepo
La pk 75 min
Su lepo

Viikko 6 - n. 47 km

Ma pk 50 min
Ti lepo
Ke maratonvauhtinen 60 min + verryttelyt 10 min alkuun ja loppuun
To palauttava pk 30 min
Pe lepo
La Pitkis 135 min
Su lepo

Viikko 7 - n. 45 km

Ma rauhallinen pk 55 min, lopussa 4-6 rentoa kiihdytystä
Ti lepo
Ke 4 x 1000 m vedot (5:00-4:30) + verryttelyt 15 min alkuun ja loppuun
To palauttava 40 min
Pe lepo
La pitkis 150 min
Su lepo

Viikko 8 - n. 25 km

Ma lepo
Ti reipas 40 min + 15 min verryttelyt alkuun ja loppuun
Ke kevyt pk 35 min
To lepo
Pe lepo
La pk 60 min
Su lepo

Viikko 9 - n. 52 km

Ma pk 60 min
Ti lepo
Ke 10 km testijuoksu + 10 min verryttelyt alkuun ja loppuun
To kevyt pk 30 min
Pe lepo
La pitkis 180 min
Su lepo

Viikko 10 - n. 44 km

Ma pk 30 min, 4-6 rentoa kiihdytystä
Ti tempojuoksu 3,5,7,5,3 min 3,5,7,3 min palautukset. Tasavauhtiset vedot hieman kympin testin keskivauhtia kovempaa.
Ke lepo
To pk 55 min
Pe lepo
La pitkis 135 min
Su lepo

Viikko 11 - n. 27 km

Ma lepo
Ti vedot 4 x 3 min kovaa 3 min palautuksin + 15 min verryttelyt alkuun ja loppuun
Ke kevyt palautteleva 30 min
To lepo
Pe pk 60 min
La kevyt pk 30 min spurtein
Su Lepo

Viikko 12 - n. 57 km 

Ma maratonvauhtinen 30 min + verryttelyt
Ti lepo
Ke pk 45 min
To lepo
Pe aamulla kevyt lenkki 25 min, jossa 3 x 1 min rentoa spurttia
La Espoon Rantamaraton
Su lepo

Näiden lisäksi tulee vielä työmatkapyöräilyä 14 km per arkipäivä eli 70 km viikko, lihaskunto ja venyttelyt. Työmatkapyöräily saattaa toisinaan korvata osin noita lenkkejä ja tarkoitus on myös mennä hieman omalla tuntumalla tuota treeniohjelmaa läpi. Jos jalat tuntuvat väsyneiltä, saatan jättää lenkkejä väliin tai juosta niitä lyhyempänä. Tärkeintä ohjelmassa on saada nuo pitkikset ja vauhtilenkit juostua, muiden osalta aion soveltaa...