maanantai 24. joulukuuta 2012

Hyvää joulua!

Rauhallista ja lämmintä joulua kaikille! Syökäähän kinkkua ja laatikoita kohtuudella ja muistakaa käydä lenkillä.

Viime viestissäni kertomani rytmihäiriöt ovat nyt takana päin ja lääkäriltä tuli terveen paperit. Itselläni on ollut sitkeämmän flunssaa kohta jo lähes kuukauden verran ja lääkäri epäili, että mahdollisesti tuo häiriö oli jonkinlainen etiäinen tälle lentsulle. Lääkärin mukaan verikokeiden arvot olivat ihan "superhyvät". Mitä flunssaan tulee, niin kuume meni ohitse nopeasti, mutta räkätauti on jatkunut nyt jo pidemmän aikaa. Ja kun olo ei ole ollut ihan paras mahdollinen, on treenimotivaatiokin ollut vähän kateissa. Asiaa ei ole helpottanut reilun kymmenen tunnin työpäivät ja loppumaton pimeys.

Ikävintä tässä kaikessa on se, että suorituskyky tuntuu ottaneen takapakkia. Sykkeet huitelee normaalia korkeammalla jo ihan pk-lenkeillä ja vk-lenkeille ei uskalla lähteä ennen räkätaudin helpottamista. Eilen salillakin tuli kesken vatsarutistusten niin totaalinen stoppi, että en ole ennen vastaavaa kokenut.

Mutta tänään jätän lenkin väliin ja syön ihan liikaa. Huomenna sitten hölkkäämään täydet enrgiavarastot tyhjiin, että jaksaa sitten taas syödä vähän lisää liikaa...