5 yötä Tukholmaan

Niinhän siinä sitten kävi, että Viking Linen Gabriella nököttää telakalla vielä silloinkin, kun minun ja muutaman muunkin pitäisi olla lähdössä kohti Tukholmaa perjantaina. Toisaalta jos pitää valita, niin mieluummin laiva kuin minä. Erityisesti siksi, että Viking onneksi tajusi hälyttää Amorellan hätiin kuljettamaan innokkaat juoksijat Tukholmaan. Periaatteessa ihan sama mikä on laivan nimi, kunhan palvelu pelaa ja ruoka on hyvää - muuta en paatilta vaadi.

Sääennusteita olen jo muutaman päivän silmäillyt mielenkiinnolla ja odotettavissa lienee hyvin suurella todennäköisyydellä ihan säädyllisissä oloissa juostu maraton. Foreca lupaa lauantaiksi sadetta ja +18 vaimean tuulen kera - kelpaa. Google näyttää lauantaiksi +23 ja puolipilvistä - tässä on jo pari astetta liikaa minun makuuni, joten toivon kerrankin että sataisi. Viime kesän Marskin Kierroksen hellepuolikkaalta kun on aika karmeat muistot. Neste ei imeytynyt ja taistelin maaliin järkyttävän päänsäryn kera. Nyt jos kympin jälkeen nesteet jää höllymään vatsaan, niin se on homma sitten siinä. Toki viime kesänä tuli Mikkeliin valmistautuessa tehtyä pari pahaa mokaa, joten ehkä tilanne ei ole niin paha oikeanlaisella tankkauksella. Fakta kuitenkin on, että lämpö ei sovi meitsille yhtään.

Tässä olen miettinyt että minkälaista vauhtia sitä uskaltaa lähteä Tukholmassa liikkeelle. Ensimmäiset pari-kolme kilometriä mennään alamäkeen eli vaarana on että tulee helposti lähdettyä hieman liian kovaa. Ja niin paljon kuin tekisikin mieli sanoa, että lähden tavoittelemaan neljää tuntia, valmistaumisen heikkous ja kunnollisen maratreenin vähyys asettavat tavoitteen sinne viiteen tuntiin. Ideana siis lähteä 5 tunnin jänisten peesiin ja jossain vaiheessa sitten katsoa onko rahkeita lähteä kiristämään. Vauhdillisestihan tuo ei ole kuin sellaista 7 minuutin kilometrivauhtia eli kevyttä pitkisvauhtia, mutta kevyellä vauhdilla pyrin välttämään sen ongelman, että reidet pökkelöityvät siinä parinkympin kohdalla niin, että juoksusta ei enää tule mitään. Ei vaan uskalla lähteä kovempaa, kun ei ole luottoa yhtään omaan kroppaan näiden treenien peruilta.

Uudet tossut

Tällä hetkellä omistan neljä paria käytössä olevia juoksukenkiä. Kaksi paria Asicsen Gel Cumuluksia, yhdet Nimbukset ja tuoreimpana hankintana nämä Merrellit, viralliselta nimeltaan Bare Access kakkoset. Kyseessä on siis barefoot kenkä ja syy miksi kävin ne tänään Intersportista ostamassa on se, että olen lukenut paljon paljasjalkajuoksusta ja sen tekniikkaa parantavasta sekä jalan lihaksia vahvistavasta vaikutuksesta. Eilisen juoksukoulun perusteella, missä käytiin läpi tekniikkaa, suurta huolenaihetta ei tekniikkapuolella ole, mutta pääpaino lieneekin kokeilunhalussani. Lisäksi kun olen kärsinyt erinäisistä vammoista, tämä on yksi keino pyrkiä löytämään jonkinlaista ratkaisua niihin. 

Hankkimani malli on pehmeä lasku paljasjalkailuun pienen kantapäävaimennuksen ansiosta. Kuitenkin Merrellin ja myyjänkin mukaan, nämä ovat jo virallisestikin ihan paljasjalkatossut ja niiden kanssa harjoittelu kannattaa aloittaa maltilla. Nyt kun tilanne on se, että minulla on viikko aikaa Tukholmaan, ajattelin lähinnä käydä ajamassa kengät sisään takapihalta alkavan metsän poluilla. Eilisen juoksukoulun tekniikkatreeneissä kun hyvin selvästi tuli huomattua se, miten pienkin muutos treenissä saa paikat kipeäksi ihan uudella tavalla. Kankkua kolottaa ihan ihmeellisesti, vaikka eilen ei edes oikeasti treenattu mitenkään veren maku suussa ja hikikin tuli lähinnä tuskasta, kun en vaan tajunnut miten kuopaisujuoksussa kuopaistaan.

Mutta vaikka nuo erilaiset tekniikkaharjoitteet olivatkin tuskaa, niin valmentajalta tuli kehuja juoksutekniikasta erityisesti nopeammissa 50 metrin vedoissa. Lopulta hakemalla haettuna käsien työnteosta löytyi jonkin verran parannettavaa. Hitaassa pk-vauhdissa ongelmana oli taas aavistuksen liian vahva ylös-alas liike ja oikea jalan jalkateräkin on aavistuksen liian avoinna. Erityisesti tuo ylös-alas liike syö pk-vauhdissa nopeutta ja toisaalta koventaa jalkojen iskua. Vauhtia lisäämälllä ongelma korjaantuu, mutta kun sitten ne sykkeetkin lähtee nousemaan. Tuohon pitänee siis jatkossa keskittyä.

11 yötä Tukholmaan

Eilen, sunnuntaina, tuli juostua viimeinen pitkis ennen maraa. Kävin sen edellisen pitkikseni tapaan juoksemassa - jalkoja säästelläkseni - paikallisella kuntoradalla. Juoksu oli ihan mukavan letkeätä noin seitsemän minuutin kilometrivauhtia. Ainoa asia mikä hieman kaihersi oli uusien Nimbuksien oikean jalan lesti. Ilmeisesti kengässä on jotain muutakin eroa Asicsen astetta kevyempiin neutraaliin Gel Columbuksiin kuin vaimennus, sen verran epämukavammalta eritoten vasemman jalan kenkä tuntuu. Ratkaisuni lienee siis se, että Tukholmaan lähtee Columbukset ja Nimbukset saa jäädä kotiin. Jotenkin ajattelin että kengät olisivat samaa maata, mutta näin sitä oppii uutta... tiedänpähän jatkossa, että halvempi on tässä tapauksessa parempi ja voin jopa suositella testaamaan Columbusta, jos Intersportissa testatun Nimbukset tuntuvat liian kaposilta. Tosin ainoa ikävä puoli noissa Columbuksissa on, että niitä ei taida pitää oikein suomalaiset urheilukaupat valikoimissaan. Mutta esimerkiksi Startfitnessiltä saa.

Katsoin myös eilen illalla ihan mielenkiinnosta kevään mittaan juostuja kilometrejä ja eihän ne mitenkään ihan hirveän isoilta nuo määrät vaikuta. Tammikuussa juoksua 62 kilometriä, helmikuussa 81, maaliskuussa 99, huhtikuussa 137 ja tässä kuussa tähän asti 128 eli nousujohteisuutta on ollut. Talvenkaan kilometrit eivät kuitenkaan näytä ihan niin pahalta, kun tiedän että silloin tuli tehtyä jotain muutakin kuin juostua - muun muassa aivasteltua, niiskuteltua ja yskittyä.

Huomenna viimeinen hieman pidempi fartlek/vk pyrähdys ja sitten siirryn keventelyyn. On toisaalta aivan uskomattoman hieno fiilis ajatella, että ensi viikonloppuna ei tarvitse lähteä nylkyttämään kolmeksi tunniksi helteeseen.

Salasana hukassa ja muita koottuja selityksiä

Edellisestä kerrasta on pitkä aika. Jopa niin pitkä, että piti oikein miettiä viitsiikö tänne enää mitään kirjoittaa. Mutta pakkohan se on, kun tekosyitä hiljaiseloon on olemassa pitkä lista. Hyvällä omallatunnolla voin siis palata taas näppäimistön ääreen.

Totta puhuakseni pitkään hiljaisuuteen on muutamia ihan oikeita syitä. Tärkein syy lienee se, että minulla on ollut viimeiset pari kuukautta käytössä nettiselailuun vain tabletti. Ja tabletilla pidempien tekstien kirjoittaminen on masokistin hommaa. Ja vaikka jonkinlaisena masokistina voinkin itseäni tällaisen harrastuksen kautta pitää, niin tabletilla en jaksanut ruveta blogitekstin pituista juttua värkkäämään.

Se on siis päällimmäinen syy. Toinen syy on se, että salasana bloggeriin oli hukassa ja Googlen salasanan palautus ei ole ihan niitä helpoimpia prosesseja. Tänään lopulta sain itsestäni niin paljon irti, että vein prosessin loppuun saakka. Helpolla ei kyllä näiltä tileiltä salasanaa viedä urkkimalla, se on nyt ihan virallisesti testattu.

Syitä on näiden lisäksi muitakin, jotka on kaikki jollain tapaa kytkettävissä kiireeseen ja saamattomuuteen. Mutta nyt olisi taas tarkoitus jatkaa tästä hetkestä, kun kaikki palaset ovat pikkuhiljaa taas paikoillaan ja elämä noin yleisesti on hieman rutinoituneempaa hektisemmän vaiheen jälkeen.

Mutta jos mennään itse asiaan eli siihen, että ensimmäinen maratoni kolkuttelee kahden viikon päässä. Fiilikset lähteä juoksemaan ovat ihan ok, tosin rehellisyyden nimissä on pakko sanoa, että paljoa en odota. Talven sairastelut olivat niin henkisesti kuin fyysisestikin väsyttäviä ja vaikka juoksun ilo on taas löytynytkin, mitään ihmeitä tuskin tällä valmistautumisella tehdään. Tarkoitus on lähteä hölkkäilemään 5 tunnin jäniksen perään ja katsoa pysyykö mies edes siinä vauhdissa perässä loppuun saakka.

Pari viikkoa takaperin juostu Helsinki City Run kertoi aika karua kieltä nykyisestä (rapa)kunnosta. Aika 2:15 alimittaisella puolimaratonilla on aika kaukana siitä, mitä oli tarkoitus lähteä hakemaan. Tosin kun jo ennen juoksua myönsin itselleni tosiasiat enkä lähtenyt puolikkaan ennätystä tavoittelemaan, oli juoksukin leppoisaa kölkyttelyä pk-alueen ylärajalla. Kaikista huolestuttavinta tuossa juoksussa oli, että jalat väsyivät melko rankasti, mikä kertoo aika lahjomattomasti treenin vähyydestä. Jos jo puolikkaalla jalat tuntuivat tuolta, on vaara suuri, että täysmatkalla juoksen itseltäni jalat alta. Joku viisas tosin jossain kirjoitti, että maraton juostaan levännein jaloin hiilarivarastot pullolleen tankattuna, kun taas tuo puolikas mentiin ilman minkäänlaisia herkistelyjä keskellä normitreeniä. Pakko luottaa siihen, että asia todellakin on näin...

Viime perjantaina alkoi myös työpaikan järjestämä juoksukoulu. Tosin eräänlaisena tynkäversiona. Tapaamisia on vain kolme ja niistäkin missaan viimeisen Tukholman reissun vuoksi. Ajatuksena kuitenkin oli, että saisin jotain vinkkiä juoksutekniikkaan. Erilaisia vaivoja kun on tässä harrastuksen myötä ollut ja ajattelin, että josko niistä jotkin olisi kytköksissä ihan selviin tekniikkavirheisiin, jotka ammattilainen voisi korjata. Ensimmäisellä kerralla käytiin juoksemassa pieni pk-lenkki ja saimme luennon ihan juoksun perusteista. Tuttua asiaa siis.

Huomenna (tai siis jo tämän vuorokauden puolella) olisi tarkoitus lopetella viikko viimeisellä pitkällä ennen Tukholmaa. Ensi viikolla olisi vielä tiistaina tarkoitus jonkinlainen vauhtileikittely kehitellä, mutta muuten kaikki vähänkin rasittavampi tekeminen alkaa olla tässä. Kaikki voitava on tehty ja nyt sitten on vaan pakko katsoa mihin se riittää.

Nyt kun sain tämän toimimaan, pyrin päivittämään fiiliksiä vielä ennen Tukholmaa. Nukkumatti on heittänyt hiekkansa jo sen verran kauan aikaa sitten, että pakko kai sitä on päästä jo petiinkin.