Pitkis kahdessa osassa

Tarkoituksena oli jälleen juosta sunnuntaina hidas pitkä lenkki, joka tarkoittaa minun tapauksessani 10 kilometrin juoksentelua. Ilma oli eilen illalla mitä mahtavin, vaikkakin järkyttävän kylmä. Illan tarkkaa lämpötilaa en tiedä, mutta aamulla yhdeksän aikaan mittari näytti kahta lämpöastetta. Koska en kuitenkaan ehtinyt valoisan aikaan liikkeelle, lenkki kutistui 5,4 kilometrin peruslenkiksi johtuen riittävästi valaistujen lenkkipolkujen puutteesta (samaa lenkkiä kun en jaksanut alkaa uudestaan juoksemaan). Niinpä päätin näin maanantain kunniaksi käydä vetämässä sellaisen reilun viiden kilometrin aamulenkin, jolloin tuo 10 kilometriä täyttyy komeasti. Sain myös tuta sen syksyn hienouden, että vaikka yöt voivat olla hirmuisen kylmiä, aurinko lämmittää nopeasti ilman lähelle perinteisiä juhannuslämpötiloja.

Siinä missä illan viitonen meni mukavan kevyesti, aamun lenkki oli aikamoista puurtamista. Jalat olivat aamulla väsyneet alusta asti ja lopulta onnistuin tekemään pahimman mahdollisimman mokan, kun vedin reiteni hapoille alkulenkin pitkässä ylämäessä. Ensimmäistä kertaa maistoin veren suussani. Happojen jälkeen homma olikin sitten astetta vaikeampaa ja pienikin mäen nyppylä oli puskemista väsyneitä jalkoja vastaan. Loppupään yhdessä pitkässä ylämäessä oli vaihdettava suosiolla kävelyyn, kun jalat eivät enää tuntuneet pysyvän matkassa mukana. Lopun sitten taistelin juosten.

Oli mielenkiintoista huomata, että nyt jalat tekivät ensimmäistä kertaa stopin ennen kuntoa. Sykkeiden puolesta olisi nimittäin ollut varaa kiristääkin, mutta jalat eivät vain suostuneet yhteistyöhön. Oli aika absurdi fiilis, kun homma tuntui pahalta, mutta ei kuitenkaan pahemmin hengästyttänyt. Yleensä olen puuskuttanut henkitoreissani ennen kuin jalat ovat alkaneet valittamaan liiallisesta vauhdista.

Ja näin muistettaessa todettakoon, että kävin ostamassa paikallisesta hypermarketista juoksukenkiin silikoniset kantapäävaimennukset. Parin lenkin kokemuksella tuntuvat erinomaisen hyviltä. Kantapää tuntuu lenkkien jälkeen huomattavan paljon paremmalta.

Kevyt iltalenkki

Eilen illalla oli jälleen harvinaisen hieno ilta. Kuu valaisi kevyen udun läpi ja ilma oli raikkaan hapekas. Olosuhteet olivat siis todella hienot kaavailtua lenkkiä varten.

Tällä kertaa en suunnittellut reittiä etukäteen, vaan juoksin vain sinne, minne nenä sattui milloinkin näyttämään. Lisäksi yritin seurata katuvaloja, pimeässä juokseminen kun ei ihan hirveästi innosta. Lopulta lenkille tuli mittaa n. 5,7 kilometriä ja sykkeetkin pysyivät iloisesti kurissa. 145 keskisyke on peruslenkille aika passeli. Eniten kuitenkin ihmetystä herätti se, että keskinopeus nousi alhaisista sykkeistä huolimatta melko korkeaksi vauhdin ollessa noin 6 minuuttia per kilometri. Onko siis kunto nousussa, vai oliko nyt vain harvinaisen hyvä päivä?

Tänään olisi vuorossa lepopäivä ja huomenna kalenteriin on merkitty tunnin pk-lenkki. Katsotaan mennäänkö se pyörällä vaiko juosten. Kantapää taas hieman kihelmöi, joten voisi olla ihan fiksua antaa sille lepoa. Mutta katsotaan, kuulostellaan ja ihmetellään... tehdään päätöksiä sitten huomisen fiiliksen mukaan.

Kuntopyöräilyä Mentalistin kera

Eilen illalla meni aikataulut aikalailla metsään. Tarkoitus oli jossain vaiheessa ehtiä pyörälenkille, mutta enhän mie sitten ehtinytkään. Pimeällä kun en kehtaa lähteä ajamaan, johtuen valon puutteesta. Pyörän etulyhty on nimittäin pimeänä.

Sen sijaan päätin polkea kuntopyörällä samalla, kun katson TV Viideltä Scream 2:ta. Sonera oli kuitenkin päättänyt laittaa suunnitelmiin kapuloita rattaisiin (mikä on viime aikoina ollut melko tavallista), kun kaapelissa oli jotain vikaa. Ainoastaan kakkonen, kolmonen ja nelonen näkyivät, muilla kanavilla näkyi vain mustaa. Tarjonnasta valitsin sitten maikkarin ehdokkaan: Mentalistin.

Mentalist ei ole koskaan kuulunut suurimpiin suosikkeihini. Olen tainnut yhden jakson sarjasta aikaisemmin katsoa. Nyt sitten katsoin toisen. Minkäänlaista vaikutusta sarja ei kuitenkaan tehnyt tälläkään kertaa. Murhaajakin oli selvä kotikatsomossa jo hyvissä ajoin ennen kuin asia selvisi oikeille tutkijoille. Yksi syy, jonka takia en näitä tämän tyylisiä sarjoja katso, on juurikin sarjojen kliseisyys ja sitä kautta arvattavuus. Edellinen oikeasti hyvä poliisisarja, jota olen aktiivisesti seurannut, on NYPD Blue - tosin sitäkin jatkettiin liian pitkään ja lopulta siinäkään ei ollut enää mitään omaperäistä tai hyvää.

Kuntopyörällä jaksoin polkea lopulta 40 minuuttia. Pidempäänkin olisi toki paukkuja riittänyt, mutta se on vaan niin tylsää hommaa. Kesällä jalkapallon MM-kisoja katsellessa homma oli jotenkin hauskempaa :) Nyt ei vaan jaksanut. Pitää toivoa, että syksyllä alkaisi joku hyvä sarja, jonka parissa voisi kerran viikossa tunnin pyörällä polkaista. Muuten pitää hankkia pyörään kunnon etulyhty ja lähteä polkemaan luonnon/asfalttiviidakon syövereihin pimeästä välittämättä.

Tunti kuun loisteessa

Harmaalta näyttänyt päivä muuttui kauniiksi illaksi, kun taivas selkeni ja kuu pääsi hohtamaan harvojen pilvien takaa. Ilta oli siis mitä mainioin pienelle lenkille.

Juoksufoorumilta bongasin lisäksi uudenlaisen metodin pk-lenkille. Idea on simppeli: juostaan niin pitkään, kunnes syke nousee määriteltyyn lukemaan ja sitten kävellään niin kauan, että syke tippuu toiseen määriteltyyn lukemaan ja sitten voidaan taas jatkaa juoksua. Itse määrittelin rajoiksi 120-140, mutta eihän maltti lenkillä lopulta pitänyt ja tuo yläraja hieman luisui lenkin aikana ylöspäin. Lopulta se oli 152:ssa.

Ehkä näin oli jopa hyvä, koska loppulenkillä ei olisi juuri alle 140 sykkeillä juostu. Toisaalta kävelyllä yli 130 sykkeiden saavuttaminen on totista puurtamista. Siinä pitää miettiä vain omia jalkoja ja pakottaa ne liikkumaan koko ajan rivakammin. Jos ja kun ajatus herpaantuu, vauhti tippuu ja syke samaten. Tästä syystä en enää ihan kauheasti kävelystä lenkkeilymuotona välitä.

Minulla onkin jonkin sortin ongelma. Peruskestävyyslenkkejä ajatellen kävely on aavistuksen liian hidasta ja juoksu puolestaan liian vauhdikasta. Ja kun maltti ei oikein lenkeillä pelitä siten, että kävelyn ja juoksun sekoituksella sykkeet saisi pidettyä kurissa, olen tällä hetkellä aika pahassa raossa. Niin hiljaa en oikeasti osaa juosta, että sykkeet pysyisivät nätisti 140 tuntumassa hiemankaan pidemmillä lenkeillä (ja uskokaa kun sanon: olen yrittänyt). Menohaluja siis olisi, kun vain olisi kuntoa...

Mutta siis itse asiaan. Kävin siis juoksemassa ja kävelemässä 9.6 kilometrin lenkin raikkaassa illassa. Eteneminen tuntui koko matkan ajan kevyeltä, kuten pk-lenkillä kuuluukin. Ilman sykemittaria sanoisin, että onnistunut lenkki. Sykemittarin kanssa voin hifistellä ja sanoa, että ehkä vieläkin hiljempaa pitäisi malttaa mennä. Tiedä sitten pitäisikö mieluummin uskoa omia tuntemuksia kuin mittaria - juoksufoorumilla tuntuu olevan kahta näkemystä asiasta. Kumpaakohan siis uskoisi? :)

Muutaman lenkin olen joutunut nyt taivaltamaan yksinäni, kun kalpealla lenkkikaverillani on jalassa jonkin sortin vamma, joka estää juoksemisen. Jos jalka ei ala paranemaan itsestään, pitänee kai käyttää koiraa eläinlääkärillä. Toivottavasti vain sillä ei ole mitään vakavaa ja se pääsee mukaan lenkeille taas pian.

Juoksua ja kalastusta

Mitä enemmän juoksen, sitä enemmän arvostan ihmisiä, jotka ovat maratonin joskus juosseet. Eilen kävin heittämässä noin kuuden kilometrin lenkin pimeän Lappeenrannan kaduilla, ja homma tuntui aivan alkua lukuun ottamatta raskaalta koko matkan. Mietin, että jos maratonille sattuu huono päivä, voi meno olla juurikin tuollaista tuskaista taapertamista. Lisäksi olen oikeasti alkanut pohtimaan kunnon kehitystä, sillä alun nopean kehityksen jälkeen nyt tuntuu, että kehitys on laantunut. Kestävyyttä tai nopeutta ei ole juuri tullut viime viikkoina lisää, vaikka yritystä on ollut.

Toki kaikkialla varoitellaan juuri siitä, että kun se nopein kunnonnousu on takana, iskee monelle kuntoilijalle jonkinlainen motivaatiopula, kun tulokset eivät tunnu paranevan kovallakaan työllä. Ehkäpä tämä on nyt vain sellainen vaihe, joka pitää kahlata läpi. Toki olisi kivempaa, että kunto nousisi koko ajan näkyvästi ja kohisten, mutta toisaalta eihän se voi mitenkään samalla intensiteetillä kasvaa koko ajan. Muutenhan tässä oltaisiin 2:30 maratoonareita parissa vuodessa :)

Ehkä onkin siis ihan hyvä tehdä myös jotain muuta välillä. Tätä silmällä pitäen olin sunnuntaina mukana kalakisassa (joka ei kuitenkaan aikaisemmin mainitusta poiketen ollut Saimaa Cupin osakilpailu). Vettä tuli aamulla taivaan täydeltä ja ilma oli aika karmea. Vielä kun uistelemaan lähdettiin avoveneellä, joku olisi voinut sanoa touhua hullujen hommaksi. Jossain vaiheessa päivää tuulikin yltyi sellaisiin lukemiin, että veneemme tuntui aallokossa aika pieneltä. Mutta, mutta... kyllä kannatti! Kuuden tunnin uistelun tuloksena 15,090 kiloa suolistettuja, yli 50 senttisiä haukia. Isoin luupää oli vedestä nostettaessa kuuden kilon painoinen ja vielä mittauspöydälläkin viisikiloinen. Lopputuloksissa jäätiin kuitenkin komealla tuloksella niukasti kolmosiksi. Jos keli olisi ollut parempi, oltaisiin iltapäivän huono syönti pystytty ehkä kompensoimaan paikan vaihdolla. Nyt oli pakko jurruttaa siellä, missä tuuli pysyi kohtalaisissa rajoissa. Hauskaa kuitenkin oli, vaikka kalseaa homma toki oli.

Lauantaina kävin lisäksi heittämässä pienen lenkin Puumalassa ihan vain siksi, että arvasin sunnuntaille suunnitellun pitkiksen jäävän väliin. Sunnuntai-iltana, kun lopulta pääsin raahautumaan lämpimään, veto olikin aika vähissä. Kaukoviisaus siis kannatti!

Lenkkeilyä Puumalan maisemissa

Tänään lähdimme perheen kanssa kohti Suomen kauneinta ja kuuminta kuntaa - Puumalaa. Tarkoituksena on huomenna lähteä hieman sieniä etsiskelemään ja sitten mahdollisesti kalallakin voisi käydä, kun alennusmyynneistä tuli hommattua pari uuden uutta uistinta. Sunnuntaina olisi sitten luvassa Saimaan uistelu-cupin osakilpailu, joka on itselleni uusi kokemus. Mutta kun kutsu kävi mukaan yhteen veneistä, niin pakkohan sitä on lähteä kokeilemaan. Menestystoiveita ei kuulemma juuri ole, mutta kylmyyden, sateen ja tuulen takia sinne mennäänkin. Osallistuminen on voittamista tärkeämpää, sanotaan.

Tänään kävin myös urheilemassa. Minulla oli jo kesällä tarkoitus käydä testaamassa Puumalan uusi hieno pururata, mutta en vain missään välissä ehtinyt. Nyt kuitenkin päätin korjata tuon puutteen ja lähdin koiran kanssa kokeilemaan rataa juosten. Ja hyvältähän se tuntui!

Puumala on mäkistä ja kallioista maastoa, mikä näkyy erinomaisen hyvin myös kyseisellä pururadalla. Sen kohdalla ei todellakaan puhuta tasamaastosta, vaan muutaman kilometrin lenkkiin mahtuu jos jonkinlaista mäkeä aina lähes pystysuorasta seinämästä pitkiin loiviin nousuihin. Ja puuskuttamaanhan nuo mäet tällaisen amatöörin panivat. PK-sykkeet sain unohtaa, jos juosta meinasin. No mutta ei se mitään - homma tuntui nimittäin kuitenkin loppupeleissä todella kivalta ja juoksun jälkeen oli aivan uskomattoman hieno fiilis.

Elixir.fi:n juoksuvideot ja juoksuharjoitusohjelmat ilmaisia

Elixir oli muutama vuosi sitten television ihan ehdoton ykkösohjelma. Katsellessani Risto Kaskilahden toilailuja (treenausta) Reijo Jylhän kanssa, syttyi itsellekin halu tehdä jotain oman kunnon eteen. Sitten Kaskilahti jäi pois ohjelmasta ja tilalle tuli kaiken maailman julkkiksia. Samalla into ohjelman seuraamiseen hävisi. Nykyään en edes tiedä, tuleeko kyseinen ohjelma enää töllöstä.

Tulkoon ohjelma tai ei, Elixir.fi sivusto on kuitenkin edelleen pystyssä. Ja nyt maikkari on jopa tehnyt niin hienon ja oivan teon, että se on laittanut kaikki aikaisemmin maksulliset videot vapaaseen katseluun. Toki mainosten kera, mutta kuitenkin...

Itse ainakin pidän, että ihan asiallisen oloisia vinkkejä Samuli Vasalalla on antaa juoksuun liittyen. Joitain harjoitusohjelmiakin sivulta löytyy ja harjoitus- ja ravintopäiväkirjankin sivusto tarjoaa ilmaiseksi käyttöön. Eli oivan oloinen paketti - käykäähän tutustumassa, jos ette ole vielä niin tehneet.

Lisätäänpä vielä linkkikin loppuun, niin ei tarvitse itse osoitteita kirjoitella: http://elixir.fi/index.action.

EDIT: Sivu näyttää nykyään olevan poistettu käytöstä, mutta em. videot ja paljon muuta löytyy Youtubesta.