Tavallinen viikko - kaiken pahan alku ja loppu

Juoksutauon alettu oma treenaamiseni on ollut enemmän tai vähemmän fiilispohjaista. Varsinaisia ohjelmia en ole noudattanut kuukausiin. Viime keväänä pääpainon harjoittelussa muodostivat pyörälenkit, kesällä treenausta rytmitti jalka- ja norsupallo ja norsupallossa tulleen silmävamman aiheuttaman liikuntatauon jälkeen viikon liikuntarungon ovat muodostaneet sähly ja kuntosali. Viime viikko oli mielestäni kaikin puolin keskivertoviikko, joten ajattelin avata sen sisältöä hieman enemmän.

Tätä odotellessa... (Photo by Paco CT/CC BY)

Maanantaiaamu alkoi reippaalla pyöräilyllä töihin. Matka ei ole kummoinen, vain kuusi ja puoli kilometriä, mutta siitä huolimatta hyvää liikuntaa. Hieman fiiliksestä riippuen matkaan menee vartin verran aikaa, joskus vähän pidempään. Aamulla yritän polkea kevyemmin, illalla töistä tullessani vauhtia voi sitten olla enemmänkin. 

Ilalla puoli yhdeksän maissa lähdin sitten vielä salille. Tällä hetkellä yritän noudattaa netistä kopioitua hieman varioitua kaksijakoista ohjelmaa, jossa toisella kertaa reenataan kädet ja jalat, toisella selkä, rinta ja olkapäät. Vatsat ja alaselkä tulee treenattua käytännössä jokaisella kerralla. Joka toisella kerralla vatsalihasten osalta painotan enemmän vinoja lihaksia ja toisilla sitten suoria. Maanantaina oli vuorossa jalkapäivä. Normaali salitreenin kesto on alku- ja loppuverryttelyineen on noin tunti ja kaksikymmentä minuuttia.

Tiistaina painelin töistä suoraan sählyyn. Alkulämpimäksi poljin työpaikalta pyörällä suoraan hallille. Sählyvuoro kestää puolitoista tuntia ja kun mentiin tiistainakin vain kahdella vaihtomiehellä niin siinä tietää pelanneensa. Aikahan käytetään tottakai mahdollisimman tehokkaasti hyväksi, joten ylimääräisiä taukoja ei ole.

Keskiviikkona tarkoitus oli lähteä vielä työmatkapyöräilyn lisäksi illalla salille hikoilemaan, mutta sen verran oli väsynyt olo, että siirsin treenin seuraavaan aamuun. Samalla kauniisti anelin kyydin vaimoltani kaupunkiin, joten torstaina työmatkapyöräily jäi pois.

Aamutreenit eivät ole koskaan oikein sopineet minulle, mutta siitä huolimatta torstain saliaamu oli ihan jees. Sarjat onnistuivat mukavan "kevyesti" ja olin yllättynyt kuinka hyvin kroppa kesti suht' tiukan treenin aamutuimaan. Siitä oli sitten hyvä jatkaa tiukkaan työpäivään.

Perjantaina työmatkapyöräilyn lisäksi kävin vielä salilla hikoilemassa jalkatreenin merkeissä ja lauantain pyhitin palauttelulle. Aamupäivällä tuli tosin käytyä poikien kanssa jalkapallokentällä hieman potkimassa ja pomputtelemassa. Sunnuntaina oli sitten vuorossa viikon toinen sählytreeni, sekin puolitoista tuntia. 

Piirakkakuvio, jolla yritetään luodaan illuusio jostain, mitä tämä blogi ei ole. 

Kaikkinensa liikunnan määrä tavallisena viikkona on noin 9-10 tuntia. Jos vertailee tilannetta siihen, kun juoksin aktiivisesti, niin tunnit ovat jotakuinkin samalla tasolla. Väitän kuitenkin, että olen tällä hetkellä paremmassa kunnossa erityisesti psyykkisesti. Niin paljon kun pidänkin juoksemisesta, oli minulla toisinaan valtavia motivaatio-ongelmia erityisesti pimeimpiin vuodenaikoihin. Lisäksi kipujen kanssa taistelu veti mielen matalaksi. 

Vammojen kanssa taistelun hyvä puoli on se, että olen oppinut ymmärtämään jotain myös liikunnan henkisestä puolesta. Ehkä isoin asia ei tässä koko hommassa olekaan ollut se, että juoksin sen maratonin. Ehkä isoin juttu on sittenkin se, että onnistuin kaivamaan itselleni ensin hemmetin ison montun, kävin siellä pohjalla, mutta löysin myös tavan päästä sieltä pois. Ja kaikki on sen tavallisen viikon syytä ja ansiota.