Se on kesä nyt!

Kesä on lähtenyt hienosti käyntiin. Lenkkeilyilmat ovat olleet mitä mahtavimmat (ei ole ollut ainakaan liian kuuma) ja valoa on riittänyt myöhään yöhön. Savonlinnakin on herännyt pitkästä talviunestaan näin oopperajuhlien alla. Ainoa asia mikä harmittaa, on että olen taas kamppaillut alkukesän kipeän polven kanssa.

Olavinlinna viikkoa ennen oopperajuhlien alkua. Vielä on rauhallista, mutta odottakaan vaan, kohta on väkeä kuin Lapissa ruska-aikana...

Kuten olen joskus aikaisemmin tainnut mainita, käyn pelaamassa silloin tällöin jalkapalloa ja niin kiva laji kuin se onkin, siinä jalkojen nivelet joutuvat aika kovalla rasitukselle. Lisäksi olen aidosti sitä mieltä, että kumirouhekenttää (eräänlainen tekonurmi) ei ole tarkoitettu aikuisten miesten jalkapalloilualustaksi. Kentän huonoin puoli on, että kun nappulakenkä siihen kerran kunnolla uppoaa, se ei anna periksi yhtään. Seurauksena saattaa olla ikäviä nilkan tai polven vääntövammoja. Itselläni kävi juuri näin - kenkä tarttui kiinni kenttään ja satakiloinen kaveri juoksi täydellä höyryllä päin. Pieni polven vääntöliike ja pelit on pelattu viikoiksi.

Onneksi juoksu kuitenkin on alkanut taas luonnistua ja kuntosalillakin pystyn tekemään lähestulkoon kaikki liikkeet kivuttomasti. Olen kuitenkin vakavasti alkanut miettimään, mitä tämän ikäisen ihmisen pitäisi enää harrastaa. Jalkapallossa alan jäämään nuorempien jalkoihin ja vamma-alttiuskin iän myötä kasvaa, joten pitäisikö vain ripustaa nappikset naulaan. Toisaalta jalkapallo ja sähly ovat erinomaisia koordinaatiota ja nopeutta kehittäviä lajeja. Niiden paikkaaminen muilla lajeilla tai harjoitteilla ei ole kovin helppoa.

Yksi Suomen kiistatta kovimpia maastosprinttereitä nähtiin pitämässä sadetta Savonlinnassa minun ikiomalla takapihalla. Pakkohan siitä oli kuva napata todisteeksi. Ei näyttänyt ukkonenkaan häiritsevän, sen verran kova jannu tämä Jussi on. 

Seuraavat kaksi viikkoa ehdin kuitenkin miettiä asiaa ihan rauhassa, koska minulla alkoi kesäloma. Ensimmäinen viikko menee terassia rakennellessa ja muita pikkuaskareita tehdessä, mutta loman toinen viikko on taas kesän odotettu matka Äkäslompolon rauhaan.

Lapin kesä on jokseenkin uskomaton kokemus ja monet hämmästelevät, kun kerron lähteväni lomallani pohjoiseen. Monet suuntaavat Lappiin ruska-aikana tai talvella, jolloin Lappi on myös todella kokemisen arvoinen, mutta Lapin kesä yöttömine öineen on jotain niin uskomattoman hienoa, että jokaisen pitäisi se vähintäänkin kerran elämässään kokea.

Parasta Lapin kesässä on hiljaisuus ja rauha. Erämaassa oikeasti tuntee yksinäisyyden ja ymmärtää kuinka katoavan pieni hiukkanen sitä loppujen lopuksi kaiken keskellä onkaan. Niin sanottuihin sesonkiaikoihin hiljaisuutta toki löytyy suosituimpien turistirysien ulkopuolelta. Kesällä on kuitenkin mahdollista nähdä parhaimmat (luonnon)nähtävyydet ihan omassa rauhassa.

Juoksijalle Lapin kansallispuistot tarjoavat lisäksi aivan mahtavia harjoitusmaastoja. Kävelyvaellukset rinkka selässä ovat mitä parhainta pk-treeniä tai vaihtoehtoisesti puistoissa on loistavia juoksulenkkeilyyn sopivia päiväreittejä. Polkujuoksun ystäville useita kansallispuistoja (myös Lapin ulkopuolella) voisi hyvällä syyllä kutsua juoksijan taivaaksi, Ja jos tykkää valokuvata, upeita maisemia riittää. Lisätietoa niin Lapin kuin muistakin Suomen kanssallispuistoista ja ulkoilualueista löytyy Luontoon.fi-palvelusta.

Ei nyt ihan Lapin maisema, mutta osaa se luontoäiti täällä etelässäkin maalata. Saimaa iltavalaistuksessa.

Parista viime kesästä viisastuneena, ajattelin tänä kesänä lähteä pohjoiseen kunnon kameralla varustettuna. Vaikka järjestelmäkamera tuo lisäpainoa vaelluksille ja liikkumiselle, niin päätin viime kesän reissun jälkeen, että ilman kunnon kameraa en enää Lappiin lähde. Enkä muuten sen puoleen lähde enää mihinkään muuallekaan. Muutaman päivän kokeilu Nikonin D3200-kameralla sai minut vakuuttumaan, että kuvanlaatu maksaa vaivan kantaa painavaa mötikkää mukana. Muutamia harjoitusotoksia laitoinkin kuvittamaan myös tätä päivitystä.

Tavallinen viikko - kaiken pahan alku ja loppu

Juoksutauon alettu oma treenaamiseni on ollut enemmän tai vähemmän fiilispohjaista. Varsinaisia ohjelmia en ole noudattanut kuukausiin. Viime keväänä pääpainon harjoittelussa muodostivat pyörälenkit, kesällä treenausta rytmitti jalka- ja norsupallo ja norsupallossa tulleen silmävamman aiheuttaman liikuntatauon jälkeen viikon liikuntarungon ovat muodostaneet sähly ja kuntosali. Viime viikko oli mielestäni kaikin puolin keskivertoviikko, joten ajattelin avata sen sisältöä hieman enemmän.

Tätä odotellessa... (Photo by Paco CT/CC BY)

Maanantaiaamu alkoi reippaalla pyöräilyllä töihin. Matka ei ole kummoinen, vain kuusi ja puoli kilometriä, mutta siitä huolimatta hyvää liikuntaa. Hieman fiiliksestä riippuen matkaan menee vartin verran aikaa, joskus vähän pidempään. Aamulla yritän polkea kevyemmin, illalla töistä tullessani vauhtia voi sitten olla enemmänkin. 

Ilalla puoli yhdeksän maissa lähdin sitten vielä salille. Tällä hetkellä yritän noudattaa netistä kopioitua hieman varioitua kaksijakoista ohjelmaa, jossa toisella kertaa reenataan kädet ja jalat, toisella selkä, rinta ja olkapäät. Vatsat ja alaselkä tulee treenattua käytännössä jokaisella kerralla. Joka toisella kerralla vatsalihasten osalta painotan enemmän vinoja lihaksia ja toisilla sitten suoria. Maanantaina oli vuorossa jalkapäivä. Normaali salitreenin kesto on alku- ja loppuverryttelyineen on noin tunti ja kaksikymmentä minuuttia.

Tiistaina painelin töistä suoraan sählyyn. Alkulämpimäksi poljin työpaikalta pyörällä suoraan hallille. Sählyvuoro kestää puolitoista tuntia ja kun mentiin tiistainakin vain kahdella vaihtomiehellä niin siinä tietää pelanneensa. Aikahan käytetään tottakai mahdollisimman tehokkaasti hyväksi, joten ylimääräisiä taukoja ei ole.

Keskiviikkona tarkoitus oli lähteä vielä työmatkapyöräilyn lisäksi illalla salille hikoilemaan, mutta sen verran oli väsynyt olo, että siirsin treenin seuraavaan aamuun. Samalla kauniisti anelin kyydin vaimoltani kaupunkiin, joten torstaina työmatkapyöräily jäi pois.

Aamutreenit eivät ole koskaan oikein sopineet minulle, mutta siitä huolimatta torstain saliaamu oli ihan jees. Sarjat onnistuivat mukavan "kevyesti" ja olin yllättynyt kuinka hyvin kroppa kesti suht' tiukan treenin aamutuimaan. Siitä oli sitten hyvä jatkaa tiukkaan työpäivään.

Perjantaina työmatkapyöräilyn lisäksi kävin vielä salilla hikoilemassa jalkatreenin merkeissä ja lauantain pyhitin palauttelulle. Aamupäivällä tuli tosin käytyä poikien kanssa jalkapallokentällä hieman potkimassa ja pomputtelemassa. Sunnuntaina oli sitten vuorossa viikon toinen sählytreeni, sekin puolitoista tuntia. 

Piirakkakuvio, jolla yritetään luodaan illuusio jostain, mitä tämä blogi ei ole. 

Kaikkinensa liikunnan määrä tavallisena viikkona on noin 9-10 tuntia. Jos vertailee tilannetta siihen, kun juoksin aktiivisesti, niin tunnit ovat jotakuinkin samalla tasolla. Väitän kuitenkin, että olen tällä hetkellä paremmassa kunnossa erityisesti psyykkisesti. Niin paljon kun pidänkin juoksemisesta, oli minulla toisinaan valtavia motivaatio-ongelmia erityisesti pimeimpiin vuodenaikoihin. Lisäksi kipujen kanssa taistelu veti mielen matalaksi. 

Vammojen kanssa taistelun hyvä puoli on se, että olen oppinut ymmärtämään jotain myös liikunnan henkisestä puolesta. Ehkä isoin asia ei tässä koko hommassa olekaan ollut se, että juoksin sen maratonin. Ehkä isoin juttu on sittenkin se, että onnistuin kaivamaan itselleni ensin hemmetin ison montun, kävin siellä pohjalla, mutta löysin myös tavan päästä sieltä pois. Ja kaikki on sen tavallisen viikon syytä ja ansiota.