Se on kesä nyt!

Kesä on lähtenyt hienosti käyntiin. Lenkkeilyilmat ovat olleet mitä mahtavimmat (ei ole ollut ainakaan liian kuuma) ja valoa on riittänyt myöhään yöhön. Savonlinnakin on herännyt pitkästä talviunestaan näin oopperajuhlien alla. Ainoa asia mikä harmittaa, on että olen taas kamppaillut alkukesän kipeän polven kanssa.

Olavinlinna viikkoa ennen oopperajuhlien alkua. Vielä on rauhallista, mutta odottakaan vaan, kohta on väkeä kuin Lapissa ruska-aikana...

Kuten olen joskus aikaisemmin tainnut mainita, käyn pelaamassa silloin tällöin jalkapalloa ja niin kiva laji kuin se onkin, siinä jalkojen nivelet joutuvat aika kovalla rasitukselle. Lisäksi olen aidosti sitä mieltä, että kumirouhekenttää (eräänlainen tekonurmi) ei ole tarkoitettu aikuisten miesten jalkapalloilualustaksi. Kentän huonoin puoli on, että kun nappulakenkä siihen kerran kunnolla uppoaa, se ei anna periksi yhtään. Seurauksena saattaa olla ikäviä nilkan tai polven vääntövammoja. Itselläni kävi juuri näin - kenkä tarttui kiinni kenttään ja satakiloinen kaveri juoksi täydellä höyryllä päin. Pieni polven vääntöliike ja pelit on pelattu viikoiksi.

Onneksi juoksu kuitenkin on alkanut taas luonnistua ja kuntosalillakin pystyn tekemään lähestulkoon kaikki liikkeet kivuttomasti. Olen kuitenkin vakavasti alkanut miettimään, mitä tämän ikäisen ihmisen pitäisi enää harrastaa. Jalkapallossa alan jäämään nuorempien jalkoihin ja vamma-alttiuskin iän myötä kasvaa, joten pitäisikö vain ripustaa nappikset naulaan. Toisaalta jalkapallo ja sähly ovat erinomaisia koordinaatiota ja nopeutta kehittäviä lajeja. Niiden paikkaaminen muilla lajeilla tai harjoitteilla ei ole kovin helppoa.

Yksi Suomen kiistatta kovimpia maastosprinttereitä nähtiin pitämässä sadetta Savonlinnassa minun ikiomalla takapihalla. Pakkohan siitä oli kuva napata todisteeksi. Ei näyttänyt ukkonenkaan häiritsevän, sen verran kova jannu tämä Jussi on. 

Seuraavat kaksi viikkoa ehdin kuitenkin miettiä asiaa ihan rauhassa, koska minulla alkoi kesäloma. Ensimmäinen viikko menee terassia rakennellessa ja muita pikkuaskareita tehdessä, mutta loman toinen viikko on taas kesän odotettu matka Äkäslompolon rauhaan.

Lapin kesä on jokseenkin uskomaton kokemus ja monet hämmästelevät, kun kerron lähteväni lomallani pohjoiseen. Monet suuntaavat Lappiin ruska-aikana tai talvella, jolloin Lappi on myös todella kokemisen arvoinen, mutta Lapin kesä yöttömine öineen on jotain niin uskomattoman hienoa, että jokaisen pitäisi se vähintäänkin kerran elämässään kokea.

Parasta Lapin kesässä on hiljaisuus ja rauha. Erämaassa oikeasti tuntee yksinäisyyden ja ymmärtää kuinka katoavan pieni hiukkanen sitä loppujen lopuksi kaiken keskellä onkaan. Niin sanottuihin sesonkiaikoihin hiljaisuutta toki löytyy suosituimpien turistirysien ulkopuolelta. Kesällä on kuitenkin mahdollista nähdä parhaimmat (luonnon)nähtävyydet ihan omassa rauhassa.

Juoksijalle Lapin kansallispuistot tarjoavat lisäksi aivan mahtavia harjoitusmaastoja. Kävelyvaellukset rinkka selässä ovat mitä parhainta pk-treeniä tai vaihtoehtoisesti puistoissa on loistavia juoksulenkkeilyyn sopivia päiväreittejä. Polkujuoksun ystäville useita kansallispuistoja (myös Lapin ulkopuolella) voisi hyvällä syyllä kutsua juoksijan taivaaksi, Ja jos tykkää valokuvata, upeita maisemia riittää. Lisätietoa niin Lapin kuin muistakin Suomen kanssallispuistoista ja ulkoilualueista löytyy Luontoon.fi-palvelusta.

Ei nyt ihan Lapin maisema, mutta osaa se luontoäiti täällä etelässäkin maalata. Saimaa iltavalaistuksessa.

Parista viime kesästä viisastuneena, ajattelin tänä kesänä lähteä pohjoiseen kunnon kameralla varustettuna. Vaikka järjestelmäkamera tuo lisäpainoa vaelluksille ja liikkumiselle, niin päätin viime kesän reissun jälkeen, että ilman kunnon kameraa en enää Lappiin lähde. Enkä muuten sen puoleen lähde enää mihinkään muuallekaan. Muutaman päivän kokeilu Nikonin D3200-kameralla sai minut vakuuttumaan, että kuvanlaatu maksaa vaivan kantaa painavaa mötikkää mukana. Muutamia harjoitusotoksia laitoinkin kuvittamaan myös tätä päivitystä.

Tammikuu lopuillaan

Vaikka pidänkin lumesta, odotan silti innolla jo kevättä. Vaatekasan pukeminen itselle ja muksuille aina ulos lähdettäessä on nimittäin näin pidemmän päälle hieman ärsyttävää touhua. Ja niin kivaa kuin juokseminen lumella onkin, odotan jo kovasti sulia teitä, linnun laulua ja maan tuoksua. Noh, pari kuukautta vielä jaksaa, niin eiköhän se kevät sieltä tule.

Kevättä (ja kesää) odotellessa tein tänään yhden hankinnankin Budget Sportin ale-laarista. Tilasin nimittäin itselleni Nike Air Thorus juoksukengät reippaasti alennettuun hintaan. En tiedä, kuinka hyvät kyseiset tossut jalkaani ovat, mutta kokeillaan ja katsellaan, josko niistä olisi kakkostossuiksi Asicsien rinnalle. Ainahan ne voi palauttaa, jos osoittautuvat sovituksen jälkeen katastrofaaliseksi hankinnaksi. Nyt sitten pitäisi jostain löytää vielä se juomapullovyö, niin alkaisi olla tarvikevarasto aika hyvällä mallilla.

Viikon treeneistä HeiaHeia osaa kertoa, että niitä kertyi reilut 8 tuntia. Jos reippaammat kävelyreippailutkin (18 km) otetaan mukaan, viikon kilometreiksi muodostui 44 eli ihan hyvä määrä. Ensi viikolla pitäisi sitten juoksukilometrien osalta mennä yli 30:n. Sinälläänhän nuo kilometrimäärät eivät ole kovin ihmeellisiä, mutta on kiva itse huomata kehitys. Syksyllä 20 kilometrin ylitys juoksun viikkokilometreissä oli jo työn ja tuskan takana, nyt noita kilometrejä kertyy jo ihan huomaamatta se 20. Helmikuun aikana pitäisi sitten rikkoa pysyvästi se 30 kilometrin raja. Toivottavasti paikat pysyvät kunnossa ja treenit voivat jatkua yhtä hyvissä merkeissä kuin tähänkin asti.

Motivaatio-ongelmia

Viime päivinä on blogin päivittäminen hieman jäänyt, johtuen lievästä motivaatio-ongelmasta. Kantapää nimittäin vihoittelee ja olo ei ole ihan perusterve, joten sanomattakin on selvää, että juokseminen ei ihan kauheasti innosta. Siitäkin huolimatta olen lenkillä käynyt. Eilen kävin pitkästä aikaa ihan rehellisellä kävelylenkillä. 8,4 kilometriä lastenvaunuja lykkien aikaan  1 h 10 minuuttia. Sykkeet pysyivät mukavasti 110 ja 125 välissä suurimman osan matkaa. Mäissä sykkeet sitten nousivat jopa 140 yli. Kaiken kaikkiaan kyseessä kuitenkin oli ihan reipas pk-lenkki, joka vieläpä tuntui tosi hyvältä.

Maanantaina kävin myös juoksemassa pienen pyrähdyksen. Juostessa ja hieman enemmän hengästyessä limaa irtoaa kurkusta ja hengitys ei kulje ihan samalla tavalla kuin normaalisti. Juoksu tuntuukin aika pahalta tällä hetkellä. Vasen kantapää on myös alkanut vihoitella myös juostessa, vaikka olenkin pehmusteita yrittänyt viritellä.

Aikamoista valitusta taas, mutta kun ei ole juoksijankaan fiilis kovin kummoinen, niin pakko valittaa. Olisi melkein parempi, että flunssa iskisi kunnolla ja menisi sitten pois. Nyt tämä on ihme kyttäilyä kun ei oikein tiedä, että pitäisikö olla kipeä vai ei. Olo on hieman voimaton ja uni maistuu enemmän kuin normaalista, mutta en silti voi itseäni sairaaksi sanoa.

Ei kai tässä auta muu kuin tunnustella omaa oloa...