sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Blogi tauolle

Kun aloitin tämän blogin pitämisen, uhkuin juoksemisen riemua. Nyt, muutaman vuoden kokemusta asiasta keränneenä, on mielipiteeni muuttunut. Olen edelleen sitä mieltä, että juoksu on aivan loistava harrastus ja liikuntamuoto. Se on kuitenkin onnistunut näyttämään minulle myös nurjia puoliansa. Erilaisten kipujen ja vaivojen kanssa painiessa suurin into juoksua kohtaan on pikku hiljaa hiipunut. 

Suhteeni juoksuun on ollut viime kuukaudet melkoista vuoristorataa. Kivuttomina päivinä lenkit ovat tuntuneet taivaallisilta, mutta lenkin jälkeen iskeneet kivut ovat taas vetäneet mielen maahan. Ja yhä harvemmassa olevat kivuttomat kilometrit eivät juuri riemunkiljahduksia aiheuta.

Niinpä on aika miettiä uusiksi suhdettani tähän touhuun. On aika selvää, että nykyisillä harjoitusmetodeilla, jossa juoksu on pääasiallinen harjoitusmuoto, en saavuta haluamiani tuloksia. Kun tehot ja määrät saan sille tasolle, jolla kehitystä voisi tapahtua, jokin paikka antaa aina periksi. Vaikka tiedän toipuvani vammoista, on tällainen harjoittelu henkisesti todella raskasta. Lopulta jonkin paikan hajoamista jo odottelee ja pelkää etukäteen.

Koska en ole vielä valmis vaihtamaan juoksua muihin lajeihin, kokeilen mahdollisesti ensi kesänä jättää maratontavoitteet väliin ja keskittyä lyhyempiin matkoihin. Suunnittelen juoksevani yhden puolimaratonin ensi syksynä, mutta muutoin pysyttelen kympin kisoissa. Toinen vaihtoehto on, että rupean kiertämään ympäri Suomea erilaisia luontopolkuja ja patikointireittejä juosten. Niin vahvasti Kuusamon luonto otti otteeseen, että sen jälkeen yksikään asfaltilla juostu lenkki ei ole tuntunut juuri miltään. Toki nämä ovat yhdistettävissäkin, mutta täytyy pohtia mikä oikeasti kiinnostaa.

Harjoittelua ohjaan siihen suuntaan, että juosten tekisin enintään noin 40 prosenttia treeneistä. Vähintään 60 % kestävyystreenistä teen korvaavia lajeja hyödyksi käyttäen ja niissäkin pyrin olemaan monipuolinen. Talvella en aio käydä ulkona juoksemassa kuin satunnaisia lenkkejä. Kestävyystreenit hoidan hiihtäen ja lajinomaisen fiiliksen pidän kunnossa kuntosalin juoksumatolla. Talvella olisi muutoinkin tarkoitus vetää aika tiukkaakin lihaskuntotreeniä keskittyen erityisesti tuohon keskivartalon voiman kehittämiseen. 

Viime kuukaudet olen kuitenkin sen verran laiskan pulskeasti tätä blogia päivitellyt, että lienee kaikkia kohtaan reilulta ratkaisulta viheltää peli ainakin väliaikaisesti poikki ihan virallisestikin. Maraton on juostu eli sen yli ollaan menty. Ei ehkä ihan sellaisella tyylillä jota olisin toivonut, mutta elämä ja juoksut jatkuu siitä huolimatta. Nyt mie etsin hieman suuntaa ja palaan asiaan, kun vaivat ovat takanapäin ja uutta intoa on kerätty. Hymyillään, kun nähdään! 

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Vaivasta vammaan

Tyhmä, tyhmempi, minä. Toisin sanoen tuli sitten taas jätettyä huomioitta nuo kivut ja pakolla painettiin menemään juoksukilometrejä. Tuloksena lonkan limapussin tulehdus. Juoksut loppui lopulta siihen, kun kivut eivät lenkillä paikkojen lämmettyä hävinneetkään, vaan jokaisella askeleella tuntui kun puukkoa olisi lonkassa väännetty. Reilun kilometrin irvistelin menemään, mutta sitten tyhmä pää antoi periksi. Kävelin kotiin ja sen koommin en ole juossut.

Nyt buranaa olen syönyt ja kylmällä lonkkaa hautonut.  Nyt lonkka on jo parempi. Edelleen kuitenkin kipeytyy kävellessä nopeasti, joten juoksut taitaa olla hetkeksi aikaa juostu.

Ja niin paljon kuin tähän yrittääkin suhtautua edes jotenkin järkevällä tavalla, on päällimmäinen tunne järisyttävän kova v*tutus. Heinäkuusta lähtien kipujen kanssa tullut painittua ja nyt sitten tämä. Ei haloo... tyhmästä päästä kärsii koko ruumis. Kovvoo hommoo...

perjantai 25. lokakuuta 2013

Päivitystä

Pakko kai se on välillä tätäkin tekohengittää, vaikka oikein mitään painokelpoista sanottavaa ei olekaan.

Elokuisen Kuusamon reissun jälkeen pitkiksellä tapahtui sitten se, mitä en osannut odottaa. Juoksu rupesi loppumatkasta kiristämään oikeassa lonkassa ihan tosissaan, mutta pakko oli juosta kilometrit täyteen tyhmä suomalainen kun olen. Kotiin päästessä koko lantion seutu oli ihan tulessa ja kaikenlaiset taivuttelut sattuivat aivan saatanasti. Venytellä ei voinut, mutta jääkylmä suihku hieman paransi kivun osalta tilannetta. Jääpussia lonkkaan ja buranaa huiviin. Yöllä särki epämääräisesti lantion ja alaselän alueella, mutta seuraavana aamuna oli jo parempi.

Tajusin yhden päivän pitää taukoa, kunnes sitten lähdin pk-lenkkiä heittämään. Taas samat vaivat lenkin jälkeen ja kaamea v*tutus. Tuon jälkeen satunnaisia lenkkejä ja Espoon Rantamara DNS. Kivun kanssa taisteltu nyt ihan tosissaan, tosin parempaan menossa. Viime tiistaina Rukan ympäri meni kymppi ensimmäistä kertaa ilman jälkikipuja sitten.... en edes muista milloin viimeksi olisin juossut ilman kipuja.

On se vaan ihme, kun ei mies tajua tätäkään hommaa lopettaa, vaikka selkeästi kaikki merkit yrittävät viittoa siihen suuntaan. Ja en nyt erittele puhunko juoksemista vai blogin päivittämisestä tämän tarkemmin. Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis.

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Aktiivista lomailua

Reilun viikon verran olen ollut kauan odottamallani lomalla. Koko heinäkuun oikeastaan vain tapoin aikaa töissä motivaation työntekoon ollessa lähellä nollaa. Kun helteet olivat kuumimmillaan, minä istuin sisällä ja hikoilin puku päällä. Ja mie kun luulin, että hääpäiväni olisi ollut viimeinen päivä, jolloin on pakko hikoilla puku päällä helteessä.

Mutta sitähän sanotaan, että luulo ei ole tiedon väärti. Luulin myös, että oikeaa kankkuani kalvanut kipu olisi taas sitä laatua, joka häviää itsestään. Olin siinäkin väärässä. Nyt aletaan olla nimittäin siinä pisteessä, että mietin ihan tosissani kuinka paljon tuolla jalalla uskaltaa juosta. Selkeästi juoksu ärsyttää sitä ja viime sunnuntaina maantiellä juostu 15 kilometrinen teki tuolle vammalle vain hallaa. Sen jälkeen kipu on muuttunut luonteeltaan entistä vihlovammaksi ja en usko, että tuossa muutoksessa on mitään hyvää.

Niinpä viimeisen viikon olen ottanut juoksun suhteen rennommin. Tosin vaikka lomalla olenkin, ei rentous tässä yhteydessä tarkoita totaalilepoa. Kävimme nimittäin perheen kanssa viikon aktiivilomalla Kuusamossa katsomassa hieman poroja ja upeita maisemia. Viikon saldona oli kiipeäminen yhdelle tunturille ja kolmelle vaaralle, pienen karhunkierroksen reippailu, käynti Angry Birds-puistossa ja paikallisessa kylpylässä, veneretki Julma Ölkyn kanjonijärvellä, jalkapalloilua, kalastusta ja tämän lisäksi paljon reippailua uskomattoman hienossa luonnossa. Tästä kaikesta ajattelin kirjoitella ihan oman jutun kuvien kera, kunhan ensin kahlaan ajatuksen kanssa nuo reilut 500 kuvaa läpi. Toivottavasti sieltä muutama kohtalainen otos joukosta löytyy, muutoin kuvaraportaasista tulee hyvin lyhyt. Maistiaisena kuitenkin tulevasta yksi kuva Pienen Karhunkierroksen varrelta Myllykoskelta.



lauantai 27. heinäkuuta 2013

Kerimäen keikka

Viime torstain lenkin jälkeen oikea kankkuni alkoi taas ikävällä tavalla ilmoittelemaan itsestään. Itse asiassa kipu haittasi jo torstaiksi kaavailtua lenkkiä sen verran, että kaavaillun vetotreenin muutin reippaaksi lenkiksi jo ennen lenkkareiden nauhojen sitomista.

Lenkin alussa kipu ei oikeastaan haitannut, vaikka se tuntuikin, mutta jollain epämääräisellä tavalla juoksu ei tuntunut yhtään hyvältä. Neljän kilometrin jälkeen pitikin viheltää peli poikki. Yritin vielä hiljakseen lönkötellä kotio, mutta hiljaisessa vauhdissa kipu alkoi tuntua sen verran ikävästi, että päätin kävellä kotio. Sen verran on jo kokemusta tämän vaivan kanssa pelleilystä, että liikunta ei sitä paranna. Itse asiassa se elää ihan omaa elämäänsä ja todennäköisesti kohta taas juoksen kivuitta.

Mutta se siitä alustuksesta ja itse asiaan. Koska tuo pakara nyt on mitä on, päätin säästää sitä ja vaihdoin täksi päiväksi kaavaillun pitkiksen pyörälenkkiin. Kivun perimmäinen syy kun mitä ilmeiseimmin on tämä juoksuharrastus, niin ehkä pyöräily ei ärsytä sitä ihan niin pahasti.

Olen jo jonkin aikaa suunnittellut käyväni Punkaharjulla pyöräillen, mutta kun mittailin matkan pituutta Garminin palvelusta, tulin toisiin aatoksiin. 78 kilometrin pyörälenkki vain työmatkapyöräilyt alla, ei tuntunut kovin järkevältä ajatukselta. En myöskään innostunut ajatuksesta, että suurin osa matkasta pitäisi polkea vilkkaasti liikennöidyn tien laitaa.

Niinpä vaihdoin suunnitelmani Kerimäellä käyntiin (josta kuva todisteena). Loppupeleissä reissu ei ollut kuin reilut 15 kilometriä pidempi, mutta toisaalta tien laitaa piti polkea vain parikymmentä kilometriä. Ja jos täällä aikoo noita pidempiä lenkkejä pyöräillä, niin kaipa se on vaan pakko opetella polkemaan autoteillä. Paristakymmenestä kilometristä on hyvä aloittaa.

Maailman suurin puukirkko. On se vaan hieno.

Kerimäen keikalle tuli mittaa hieman reilut 60 kilometriä ja ajallisesti lenkki kesti hieman reilu 2,5 tuntia. Sykkeiden puolesta ja kunnon osalta noin muuten tuo vauhti ei tehnyt tiukkaa, mutta reidet hapottivat tottumattomuuttaan neljänkympin jälkeen ihan kaikissa ylämäissä, niissä loivimmissakin, aika rankasti. Lisäksi mietin, että on pakko hommata pehmustetut pyöräilyhousut, sen verran villejä tuntemuksia ja tunnottomuutta noin pitkä satulassa istuminen aiheutti. Pitkiä matkoja varten on myös pakko hommata jonkinlainen lisävaruste tuohon pyörään, että asentoa voi hieman vapaammin vaihdella. Aika ikävästi niskat pyöräily muuten tuollaisella hybridillä jumiin vetää.

Pyöräilyn erinomaisin piirre on se, että siinä ehtii samassa ajassa näkemään enemmän maailmaa. Kun vain pääsen tuosta maantiekammostani eroon, noita erilaisia reittejä on ihan pilvin pimein. Toki ei tuo pyöräily juoksua harjoitusmuotona korvaa, mutta se tuo mukavaa vaihtelua ja auttaa vammojen/kipujen kanssa puljatessa.


tiistai 23. heinäkuuta 2013

Pyhän Olavin puolimaraton

Aamulla herätessäni olin tavallista hermostuneempi. En pystynyt sanomaan, mistä se johtui, mutta paikalla pysyminen on hyvin hankalaa. Ehkä syynä oli kotikisa, ehkä vain parin viikon palautuminen edellisestä kisasta, tai ehkä jokin ihan muu syy - kuka tietää. Tosiasia kuitenkin oli, että olo oli epävarma. Voittajafiilis oli kaukana.

Pyhän Olavin Maraton poikkesi aikaisemmista kisoista ajankohdaltaan. Yleensä kisat juostaan lauantaina ja iltapäivällä, nyt mentiin sunnuntaina ja aamupäivällä. Herätys oli siis kello kahdeksan ja aamu alkoi kevyellä aamupalalla. Leipä, jogurtti, kahvi ja tuoremehu oli yllättävän työlästä saada alas. Yleensä aamiainen maistuu minulle erinomaisesti, joten laitoin tämänkin jännityksen piikkiin.

Heräämisen ja aamupalan jälkeen yritin saada ajan kulumaan jotenkin siedettävästi. Käytin koiran ulkona ja laskin vielä kilometriaikoja tavoitettani 1:55 varten. Kiinnitin myös edellisiltana haetun numerolapun paidan rintamukseen ja taisin malttaa sanomalehdenkin vielä lukea. Lopulta, noin kaksikymmentä yli kymmenen oli sitten aika lähteä kisapaikalle, jonne sain kyydin ihanalta vaimoltani. Vielä edellisiltana suunnittelin meneväni paikalle pyörällä, mutta niin kolealta ja kylmältä sää näytti, että kerjäsin lopulta kyydin paikalle.

Liian kolea keli pyöräilyyn tarkoitti kuitenkin erinomaista keliä juoksuun. Garminin sääpalvelun mukaan ilma oli puolipilvinen +14 astetta. Paikan päällä olleena voin kuitenkin todeta sään olleen pilvinen, joskin pilviverho oli suhteellisen kevyt. Tuuli puhalteli jonkin verran lännestä ja käännyttäessä rannasta kohti Casinoa ja uutta rantatietä, tuuli hieman hankaloitti menoa useamman kilometrin ajan. Toisaalta loppumatkasta tuuli oli myötäinen.

Lähtöpaikalla suoritettiin kevyt alkuverryttely ryhmässä ja ennen lähtöä kerrottiin myös tapahtuman osallistujamäärä, joka oli noin 400 juoksijaa ja noin 50 sauvakävelijää. Ihan mukava määrä siis tämänkokoisen kaupaungin maratoniksi!

Kilpailu käynnistyi kaupunkikierroksella eli reitin kaunein osuus oli heti alussa. Keskustan kaduille reitti ei onneksi vienyt, vaan se esitteli upeasti Savonlinnan kauneimmat osat: rantatien, torin, sataman ja Olavinlinnan. Startissa porukkaa oli paljon, mutta itse en ainakaan kokenut ruuhkaa häiritseväksi. Itse asiassa olin jopa aika yllättynyt, kuinka kovaa joukko lähti liikkeelle.

Oma vauhti oli alusta asti liian kovaa tavoitteeseen nähden. Tarkoitus oli juosta muutama 5:40 kilometri alkuun ja sitten kiristää 5:30 kilometreihin ja lopussa jopa alle. Ensimmäinen kilometri meni kuitenkin aikaan 5:18, toinen 5:25 ja kolmas 5:20. Neljännen kierroksen hidastelu juomapaikalla tiputti sitten lopulta kierrosajan lähemmäs tavoiteltua, kun Garminin mukaan se mentiin aikaan 5:38.

Juoksu ei tuntunut erityisen kevyeltä, mutta kun viides kilometri meni taas aikaan 5:15, päätin lähteä tuohon kyytiin. Jos tulee noutaja loppumatkasta, niin onpahan ainakin kokeiltu, ajattelin. Tässä vaiheessa tajusin juoksevani melko yksin. Takana kuului huohotusta ja askelia, mutta edessä selät olivat pari-kolmekymmentä metriä karussa. Voimaa toi kuitenkin se, kun huomasin yhden hieman kauempana olevan selän lähestyvän tasaisen varmasti.

Rantatiellä, kuuden kilometrin tienoilla, tuli pari-kolme selkää vastaan melko vahvasti uuvahtaneena. Ilmeisesti vastatuuleen puskeminen oli tehnyt tehtävänsä. Pieni matka juostiin soralla, kun rakenteilla olevalta kevyen liikenteen väylältä puuttui vielä päällyste. Itsekin huomasin vastatuulen vaikutuksen, kun yritin lähes epätoivoisesti pysyä hieman edempänä juoksevan kolmihenkisen ryhmän iskuetäisyydella. Kuuden ja seitsemän kilometrin tienoille osuikin yksi kisan vaikeimmista vaiheista, kun oli pakko yrittää yksin pitää vauhtia yllä vastatuuleen. Lopulta minut sitten ohitettiin parinkin juoksijan toimesta, mikä oli loppupeleissä ihan hyvä asia, vaikka hetkellisesti se ärsyttikin. Näiden juoksijoiden peesissä sain nimittäin kurottua sen edellä menevän kolmihenkisen ryhmän lopulta kiinni ja siinä porukassa juoksimmekin lopulta pitkälle Kellarpeltoon (eli aina 15 kilometriin) saakka.

Ennen Kellarpeltoon menoa kävimme kuitenkin juoksemassa vielä lenkin Savonlinnan vanhan hautausmaan ohitse. Tuolle lenkille osui myös reitin ensimmäinen kunnon nousu. Se oli kuitenkin yllättävän helpon tuntuinen ja vauhti pysyi hyvin yllä. Kympin väliaika ei vastannut kyllä yhtään omaa olotilaa, kun kello pysähtyi aika lähelle 53:30 aikaa. Sehän oli melkein kympin ennätys ja ei olo nyt oikeasti tuolloin kovin kuollut ollut. Vanhempi herrasmies tiedusteli tuossa samaisessa kohdassa aikaa ja totesin, että hyvin mennään alle kahden tunnin tällä vauhdilla.

Kellarpeltoa lähestyttäessä alkoi sitten reitin toinen nousu, joka oli melko loiva, mutta sitäkin pidempi. Noin kilometrin verran puskettiin ylämäkeen ja tässä vaiheessa meidän juoksuporukka hieman hajosi. Itse lähdin kovinta vauhtia pitävän peesiin, mutta aika nopeasti huomasin pitäväni letkanvetäjän roolia itselläni. 13 kilometrin jälkeen juoksin sitten taas hetken ilman välitöntä peesiapua ja tuossa kohtaa oli kisan toinen heikko hetki. Oikeastaan voisi sanoa, että tuon kilometrimerkin jälkeen juoksu ei tuntunut enää missään vaiheessa kivalta. Laskeudutteassa Kellarpellosta kohti Rantakoivikkoa jyrkkää alamäkeä pitkin noin 15 kilometrin kohdalla, juoksu oli tosin hetken vähemmän tuskaista.

Rantakoivikon kohdalla samainen herrasmies, joka oli kysynyt kelloa kympin tienoille, tiedusteli jälleen vauhtia. Totesin, että edelleen mennään kyllä alle kahden tunnin, tosin jos täyttä matkaa juoksee, niin kohta tulee kiire.

Matka viidestätoista kilometristä kahdeksaantoista kilometriin olikin sitten jonkinlaista henkistä valmistautumista loppua varten. Toki piti pitää huoli, että vauhti säilyy, mutta kyllä se hieman ennen 18 kilometriä alkanut mäki herätti väsyneessä miehessä kummallisia tunteita. Jos matkanteko oli ollut tuohon pisteeseen asti tuskaa, niin nyt tuo tuskan määrä moninkertaistettiin.

Siinä niitä lopun mäkiä ylös kavutessani ajattelin kuinka paljon tämä sattuu sen edellä menevän koivissa. Ajattelin myös, että sitä edellä menevää selkää ei saa päästää karkuun vaikka henki menisi. Mietin myös, että huohotan ihan pirun paljon pahemmin kuin vieressäni juokseva kaveri. Paras ajatus oli kuitenkin ajatus edessä siintävästä alamäestä, joka 20 kilometrin kilometrimerkille tultaessa avautui suoraan eteen. Tuon alamäen jälkeen oli vielä yksi ylämäki, jota en onneksi muistanut. Senkin mäen juoksin ylös ajatellen, että maali on enää alle kilometrin päässä. Se oli jonkinlainen hengen voitto materiasta.

Ja niin lopulta se maalikin näyttäytyi. Ja innostuksesta häkeltyneen noin 400 metriä ennen maalia oikean jalan pohje kramppasi itsensä permajumiin. Loppukiriäkin yritin, mutta kun pohje on krampissa, ei nopea juoksu ole kauhean helppoa. Maalissa unohdin kuitenkin pohkeen kivun aika nopeasti, kun tajusin mikä aikani oli: 1:53:27 oli aika paljon alle sen, mitä lähdin hakemaan. Ennätys parani kertalaakista yli neljä minuuttia!

Maalissa palloilin aikani, söin banaanin ja join mukillisen urheilujuomaa ja vettä. Olo oli kuin maailmanmestarilla. Tässähän tässä on juuri kyse - omien rajojen rikkomisesta. Välillä tuntuu, että mikään ei onnistu ja sitten välillä tapahtuu asioita, joihin ei oikein iskekään usko.

Kiitoksia Savonlinnan Seudun Liikunnalle erinomaisesti järjestetystä tapahtumasta. Reittikin oli aivan uskomattoman upea niin maisemiltaan kuin profiililtaankin. Toki lopun mäet olivat aika kamalia, mutta sen tuskan takiahan näitä juostaan, eikös vain.

torstai 18. heinäkuuta 2013

Asiaa suomalaisten urheiluvälineliikkeiden hintatasosta

Heinäkuun puolessa välissä tulee aina vääjäämättä fiilis, että kesä kääntyy pian syksyksi. Vaikka helteitä on joinakin vuosina riittänytkin pitkälle syyskuulle, on päivien lyheneminen ja valon määrän väheneminen tosiasioita, joilta ei pääse karkuun. Näinpä istahdin viime torstaina tabletti sylissä sohvalle ja aloin selvitellä juoksutakkien hintoja.

Surffasin suoraan jo hyväksi todetulle Startfitnessin saitille ja aloitin shoppailun. Löysin takin melko helposti ja mukaan tarttui lisäksi toinenkin takki, juoksupaita, lyhyet trikoot ja neljät juoksusukat. Hintaa shoppailureissulle tuli sellaiset pyöreät 140 euroa. Ennen luottokorttimaksua tulin kuitenkin tarkistaneeksi ostamieni tavaroiden Suomi-hinnat ihan vain noin varmuuden vuoksi. Sen tarkistuksen jälkeen olin entistä varmempi, että haluan tehdä tilauksen. Pelkästään ostamani takit olisivat täältä ostettuna tehneet 160 euroa, sen lisäksi Adidaksen tekninen juoksupaita, Niken lyhyet juoksutrikoot ja sukat olisivat tehneet helposti 80 euroa lisähintaa tilaukselle. Lisäksi olisi tullut vielä postikulut ja pakettia olisi joutunut ehkäpä odottelemaan viikon jos toisenkin. Briteistä paketti tuli kahdessa työpäivässä. Säästin siis lyhyellä ekonomin matematiikalla vähintään noin 100 euroa.

Toki toinen puoli tässä kolikossa on suomalaisen työn tukeminen. Esimerkiksi Intersportista tuotteita ostaessani tuo säästämäni 100 euroa olisi mennyt ainakin osittain suomalaisten yrittäjien taskuun. Toisaalta kun sille 100 eurolle ei ole tarjota vastinetta, esimerkiksi ylivertaista henkilökohtaista palvelua, en kuluttajana koe noin suuren hintaeron olevan perusteltu.

Fakta on kuitenkin se, että edelleen varmasti suuri massa ostaa tuotteensa Intersportista ja muista urheiluvälineliikkeistä, koska se koetaan helpoimmaksi ja turvallisimmaksi tavaksi tehdä hankinta. Keskivertoasiakas, joka ostaa urheiluvälineitä, -vaatteita tai -kenkiä satunnaisesti, ei osaa ostaa välttämättä oikeata tuotetta ja tarvitsee ostopäätöksensä tueksi myyjää. Tässä on näiden liikkeiden henkireikä. Valitettava tosiasia kuitenkin on - omiin kokemuksiini perustuen - että suuri osa myyjistä ei ole niin asiantuntevia kuin heidän pitäisi olla. Tällöin asiakas saa helposti väärän, itselleen sopimattoman tuotteen. Lopputulos on sama kuin jos asiakas olisi ostanut tuotteen itse verkosta, hinta vain on huomattavasti korkeampi.

Myyjien ammattitaito tai sen puute ei koske pelkästään urheiluvälinekauppaa. Se on oikea ongelma läpi myyntityön kentän kaikilla aloilla. Itse olisin toivonut juoksuharrastustani aloittaessani, että Intersportin myyjä olisi oikeasti myynyt minulle ne kalliimmat neutraaliin jalkaan sopivat Asicsen lenkkarit niiden halvempien pronaatiotuettujen sijaan. Myyjä vain totesi, että ei se pronaatiotuki haittaa mitään neutraalisti askeltavalle. Nyt tiedän että haittaa. Kaupan päälle tuo yksi palvelukokemus sai minut epäilemään myyjien ammattitaitoa. Ja se on oikeasti työpaikkojen säilymisen kannalta pitkässä juoksussa ongelma, kun aiemmin heikkoa palvelua ja huonon ratkaisuehdotuksen saanut asiakas miettii jälleen seuraavaa ostopäätöstään. Mennäkö Intersportiin, josta minulle myytiin ne jalkaani sopimattomat lenkkarit 99 eurolla vai ostanko netistä tuollaiset neutraalit huippupopot hintaan 59 euroa?

Toinen pointti varsinkin jalkineiden ostossa liittyy siihen, että nettikaupoissa sovittaminen ei onnistu. Itse tuomitsen ehdoitta taktiikan, jossa kenkiä käydään sovittamassa myymälässä ja sitten ostetaan netistä. Tätä mieltä olen edellä olevasta vuodatuksesta huolimatta. Palvelusta, olipa se sitten hyvää tai huonoa, tulee maksaa, jos siitä saa hyötyä. Aikuisten oikeastihan mitään ilmaista palvelua ei edes ole - kaikki ilmainen on hinnoiteltu aina jonnekin. Tässä tapauksessa ylimääräiset kustannukset maksaa todennäköisesti suomalainen työntekijä työpaikkansa menettämisen kautta. Ja jokainen menetetty työpaikka on kansantaloudelle taakka, joka kertaantuu.

Kauppiaat kuitenkin valittavat, että tällainen sovittelu on yleistymään päin ja sen estäminen on vaikeaa, jollei jopa mahdotonta. Siksipä kuluttajankin tulisi kantaa vastuu. Jos se Intersportin lenkkari on hyvä jalkaan, niin ostakaa se sieltä kaupasta vähän kalliimmalla hinnalla! Seuraavat lenkkarit voitte sitten ostaa halvalla jostain nettikaupasta, kun tiedätte sopivan koon ja mallin. Ei tämäkään ole kokonaiskuvan kannalta se paras mahdollinen ratkaisu, mutta sentään parempi kuin se skenaario, jossa yrittäjä jää nuolemaan näppejään.

Raadollisempi näkemys asiaan on se, että markkinatalouteen kuuluu tiettyjen toimintamallien kuoleminen. Ehkä urheiluvälinekaupat ovat dinosauruksia, joiden ei kuulukaan elää, jos ne eivät uudistu. Mutta olisiko oikeasti kivaa ostaa kenkänsä jatkossa netistä ilman mahdollisuutta sovittaa niitä ennen ostamista? Ehkäpä se huonokin palvelu on sellaista palvelua, josta olemme valmiita maksamaan, kun vaihtoehtona on tuotteiden palautusrumba.

maanantai 8. heinäkuuta 2013

Marskin kierros - kisaraportti

Viime vuoden helteen ja täysin pieleen menneen juoksun jälkeen odotukset tämän kertaiselle Marskin Kierrokselle olivat aika hermostuneet. Hermostuneisuutta lisäsi se, että lähdin liikkeelle Savonlinnasta ihan liian myöhään, kun ennen lähtöä piti viedä ruohonleikkuri huoltoon ja syödä. Ja enkös lopulta unohtanut vielä pyyhkeen ja suihkusaippuankin kotiin, niin piti kertaalleen vielä kääntyä takaisinkin. Ruuhkaakin oli tiellä niin paljon, että meno ei ollut kovin sulavaa.

Lopulta kuitenkin löysin itseni numerolappujen jaosta ihan ajallaan. Itse asiassa saavuin paikalle Leena Puotiniemen kanssa tismalleen samaan aikaan noin 15 minuuttia ennen numerolappujen jaon loppumista. Kirjekuoren saatuani minulle siis jäi reilu tunti aikaa käydä WC:ssä pariin kertaan, viedä tavarani säilytykseen ja sitten siihen tärkeimpään, eli itseni rauhoittamiseen ennen starttia. Mieli olisi tehnyt hieman vaellella, mutta koska energioiden tuhlaamisessa ei ollut siinä vaiheessa mitään järkeä, päätin kuunnella musiikkia ja istua katsomossa seurailemassa meininkiä. Noin 20 minuuttia ennen starttia siirryin lähtösuoralle, jossa vielä tein kevyet venyttelyt ja kirosin kipeätä kankkua.

Noin 7 minuuttia ennen lähtölaukausta viritin Garminin hakemaan sateliitteja ja samalla tarkistin sykkeen. Kevyttä hallinnassa ollutta jännitystä ei kyllä voinut sykkeestä havaita: tasainen 68 oli rauhallisen miehen merkki.

Päässä pyöri kisasuunnitelma ja yritin tunkeutua lähtöalueella sinne joukon keskivaiheille - siinä kuitenkaan onnistumatta. Loppujen lopuksi jäin melko häntäpään joukkoihin, mutta eipä tuo haitannut, kun lopulta kaikki tuntuivat lähtevän melko reipasta ravia liikkeelle. Mikkelin reitti on siinä mielessä petollinen, että se alkaa alamäkeen, jossa on helppo kerätä itselleen liikaa vauhtia jatkoa ajatellen. Itsekin syyllistyin siihen ja ensimmäisen kilometrin kellotinkin aikaan 5:21 eli lähes 20 sekuntia tarkoitettua nopeammin lähdin liikkeelle. Sain kuitenkin vauhdin tasaantumaan ja puolimatkassa olin vain noin 15 sekuntia tavoiteaikaa edellä.

Toiselle kierrokselle lähtiessä juoksu tuntui ehkäpä kaikkein helpoimmalta. Siinä vaiheessa menohaluja olisi ollut, mutta koska tiesin mitä on odotettavissa, nautin vain parin kilometrin ajan kevyestä rullauksesta. Ja niinhän siinä kävi, että noin 13 kilometrin kohdalla jälleen kerran matka pamahti jalkoihin. Seurailin siinä vaiheessa muutamia kanssakilpailijoita ja jalkojen raskauden lisäksi oli henkisesti aika kova pala se, että jouduin jättäytymään pois muiden peesistä. Siinä sitten katselin, kun rakoa alkoi syntyä ja selät loitontua. Takaa ei kuitenkaan vielä tässä vaiheessa ohittajia tullut, joten juoksin jonkin aikaa melko yksin - tosin musiikin lomasta kuuluneesta huohotuksesta ja askelista päätellen toimin jonkun jäniksenä siinäkin vaiheessa.

Väli kolmestatoista aina sinne viitentoista kilometriin saakka oli kisan rankin vaihe henkisesti. Jalat painoivat ja lopulta porukkaa tuli takaakin ohi. Pursialan puistoon tultaessa asfaltin vaihtuessa hiekkatieksi sain kuitenkin pari selkää kiinni ja se helpotti omaa tuskaa. Kyllähän se nyt jaloissa jo sattuu, mutta jollakin sattuu vielä enemmän, ajattelin, ja kokeilin vauhdin kiristämistä. Siinä sitten yksi kilometri meni ihan mukavasti 5:25 vauhtia, kunnes sitten juomapiste ja reitin pahin nousuosuus taas alkoi. Nousussa kuitenkin helpotti se, että minulla oli selkä jota seurata ja vaikka vauhti hidastuikin, kävelyyn ei onneksi tarvinnut sortua.

Kevyehköä nousua riitti aina sinne 18,5-19 kilometriin saakka ja hoin itselleni, että loppu on sitten kevyttä laskua. Oikeastihan en muistanut, että loppu on lähes tasaista aivan lopun urheilukentällä laskeutuminen pois lukien. Ja väsyneilla jaloilla tasamaakin on aika raskasta taittaa, kuten varmaan kaikki tiedätte. Mutta noin psykologian kannalta oli aivan loistava asia, etten muistanut lopun olevan tasaista. Tuo väärä muistikuva nimittäin auttoi jaksamaan ja kiristämään vielä vauhtia kohti loppua.

Lopun "turboruuvin" vääntämisestä huolimatta viimeisen parin kilometrin aikana jouduin vielä kolmen tai neljän juoksijan ohittamaksi. Sen verran puhki jalat olivat, että lopussakaan ei sitä tyypillistä kiriä irronnut. Keskustelin kyllä jalkojen kanssa ennen urheilukentälle laskeutumista asiasta, mutta tällä kertaa tuli niin jyrkkä ei, että oli pakko jättää väliin. Ehkäpä sitten ensi kerralla...

Nettoajaksi tuli lopulta 1:57:54 eli 9 sekuntia jäi uupumaan viime vuoden pääkaupunkijuoksun ajasta. Sen hävisin vaikeina hetkinä ennen 15 kilometriä ja toisaalta viimeisessä nousussa, jossa olisi pitänyt pystyä pitämään hieman kovempaa vauhtia yllä. Toisaalta tuo aika kertoo kyllä karulla tavalla nykykunnosta. 1:55:00 on vielä työn takana ja taitaa olla haihattelua lähteä tavoittelemaan sitä kahden viikon kuluttua Savonlinnassa. Positiivista kuitenkin on se, että kevään sairastelujen jälkeen kunto näyttää taas olevan menossa kohti parempaa ja syksyllä 1:50 alitus puolikkaalla ei liene ihan mahdoton tavoite, jos vaan pysyn terveenä. Positiivista juoksussa oli sekin, että kipeä kankku ei vaivannut juoksun aikana mitenkään.

Ja näin loppuun järjestelyille on taas annettava iso kiitos. Jos vaan juomapisteiden roskikset olisivat olleet vähän kauempana juomapisteen jälkeen, niin kaikki olisi ollut järjestetty niin hyvin kuin vain sopii toivoa. Nyt jouduin tapojeni vastaisesti heittelemään tyhjät muovimukit luontoon. Koska tiedän, että joku ne sieltä kuitenkin kerää, tuo on niin pieni asia, että ensi vuonna otetaan taas uusiksi, jos vain terveys ja aikataulut sen sallivat. Kiitoksia Mikkelin Kilpa-Veikoille onnistuneesta launtaista.

Niin kiiltävä ja niin ansaittu!




maanantai 1. heinäkuuta 2013

Kohti Espoon Rantamaratonia - harjoitusohjelman runko

Kuten jo tuossa aikaisemmassa viestissäni vähän  lupailin, raapustellaan nyt ylös hieman alkavaa treeniohjelmaa. Tarkoitushan on vetää sellainen 12 viikon valmistava kuuri Espoota silmällä pitäen ja ylös kirjoitan sen lähinnä itseäni varten. Mutta jos tulos on hyvä niin ohjelmaa saa käyttää. Sen verran aion kuitenkin vielä katsella, että tavoiteajan lyön lukkoon vasta ensi lauantain Marskin Kierroksen jälkeen. Siellä pitäisi yrittää juosta jonkinlaista aikaa, jonka sitten lyön McMillanin laskuriin, ja sen antaman tuloksen perusteella kalkuloin sitten maratonvauhtisten treenien vauhdin.

Viikko 1 - n. 37 km

Ma lepo
Ti reipas 30 min + 10 min verryttelyt alkuun ja loppuun
Ke pk 30 min kevyesti
To lepo
Pe kevyttä hölkkää ja muutama avaava spurtti 30 min
La Marskin Kierros tavoitevauhdilla 5:35 min/km
Su lepo

Viikko 2 - n. 23 km

Ma palautteleva kevyt pk 30 min
Ti lepo
Ke pk 40 min, jossa 6-8 x 50 m rennosti hyvällä tekniikalla
To lepo
Pe lepo
La pk 80 min
Su lepo

Viikko 3 - n. 41 km

Ma reipas 35 min rennosti + 10 min verryttelyt alkuun ja loppuun
Ti lepo
Ke pk 40 min
To lepo
Pe lepo
La kevyttä hölkkää ja muutama avaava spurtti 30 min
Su Pyhän Olavin puolikas (rennolla asenteella kevyesti rullaten :)

Viikko 4 - n. 44 km

Ma lepo
Ti pk 50 min
Ke lepo
To vedot 5 x 1000 metriä (5:20-4:40) + verryttelyt 15 min alkuun ja loppuun
Pe lepo
La Pitkä lenkki 135 min
Su kevyt pk 30 min

Viikko 5 - n. 26 km

Ma lepo
Ti pk 45 min, jonka yhteydessä 6-8 x 50 metriä kovaa
Ke lepo
To vauhtileikittely 45 min
Pe lepo
La pk 75 min
Su lepo

Viikko 6 - n. 47 km

Ma pk 50 min
Ti lepo
Ke maratonvauhtinen 60 min + verryttelyt 10 min alkuun ja loppuun
To palauttava pk 30 min
Pe lepo
La Pitkis 135 min
Su lepo

Viikko 7 - n. 45 km

Ma rauhallinen pk 55 min, lopussa 4-6 rentoa kiihdytystä
Ti lepo
Ke 4 x 1000 m vedot (5:00-4:30) + verryttelyt 15 min alkuun ja loppuun
To palauttava 40 min
Pe lepo
La pitkis 150 min
Su lepo

Viikko 8 - n. 25 km

Ma lepo
Ti reipas 40 min + 15 min verryttelyt alkuun ja loppuun
Ke kevyt pk 35 min
To lepo
Pe lepo
La pk 60 min
Su lepo

Viikko 9 - n. 52 km

Ma pk 60 min
Ti lepo
Ke 10 km testijuoksu + 10 min verryttelyt alkuun ja loppuun
To kevyt pk 30 min
Pe lepo
La pitkis 180 min
Su lepo

Viikko 10 - n. 44 km

Ma pk 30 min, 4-6 rentoa kiihdytystä
Ti tempojuoksu 3,5,7,5,3 min 3,5,7,3 min palautukset. Tasavauhtiset vedot hieman kympin testin keskivauhtia kovempaa.
Ke lepo
To pk 55 min
Pe lepo
La pitkis 135 min
Su lepo

Viikko 11 - n. 27 km

Ma lepo
Ti vedot 4 x 3 min kovaa 3 min palautuksin + 15 min verryttelyt alkuun ja loppuun
Ke kevyt palautteleva 30 min
To lepo
Pe pk 60 min
La kevyt pk 30 min spurtein
Su Lepo

Viikko 12 - n. 57 km 

Ma maratonvauhtinen 30 min + verryttelyt
Ti lepo
Ke pk 45 min
To lepo
Pe aamulla kevyt lenkki 25 min, jossa 3 x 1 min rentoa spurttia
La Espoon Rantamaraton
Su lepo

Näiden lisäksi tulee vielä työmatkapyöräilyä 14 km per arkipäivä eli 70 km viikko, lihaskunto ja venyttelyt. Työmatkapyöräily saattaa toisinaan korvata osin noita lenkkejä ja tarkoitus on myös mennä hieman omalla tuntumalla tuota treeniohjelmaa läpi. Jos jalat tuntuvat väsyneiltä, saatan jättää lenkkejä väliin tai juosta niitä lyhyempänä. Tärkeintä ohjelmassa on saada nuo pitkikset ja vauhtilenkit juostua, muiden osalta aion soveltaa...

tiistai 25. kesäkuuta 2013

Huh hellettä!

Viime päivät ovat olleet aika kuumia lenkkeilylle. Viime päivät ovat olleet ylipäätään liian kuumia minkään asian tekemiseen. Siitäkin huolimatta liikuntaa on kertynyt ihan mukavasti, tosin juhannuksena pidin hyvällä omalla tunnolla parin päivän breikin treeneistä, söin grillimakkaraa ja join olutta. Ja se teki hyvää - nyt on taas rasvaa, jota polttaa maratonilla.

Sunnuntaina kävin juoksemassa 15 kilometriä 6:17 minuutin kilometrivauhdilla. Koska oli aika kuuma, tein 7,5 kilometrin kohdilla varikkopysähdyksen kotona. Juomien kantaminen mukana kun ei ole kovin kivaa ja yritän välttää sitä kaikilla mahdollisilla tavoilla.

Ensimmäinen kierros oli tuskaisempi kuin toinen. 15 kilometrin kohdalla oli jopa sellainen olo, että olisihan tätä voinut pidempäänkin jatkaa - mutta kun tarkoitus olisi ottaa kevyesti ennen heinäkuun alusta alkavaa treeniohjelmaa, niin parempi näin.

Eilen maanantaina kävin sitten hieman lyhyemmällä pk-lenkillä jos mahdollista vielä sunnuntaitakin kuumemmassa kelissä. Hiki virtasi ja juoksu oli aikamoista tarpomista. Ehkä osasyynä päivän muu liikunta - 14 km työmatkapyöräilyä ja sen lisäksi vielä puolitoistatuntinen jalkapallokentällä palloa potkien. Tarkoitus oli juosta iltasella vielä reilut seitsemän kilsaa, mutta tuntemuksien mukaan mentiin ja kaarsin kotio jo yhtä risteystä aiottua aikaisemmin. Näin lenkki jäi reiluun viiteen kilometriin, mikä tuntui tosi passelilta mitalta siihen hetkeen.

Huomenna olisi sitten tarkoitus lähteä juoksemaan viikon vauhdikkain lenkki entiselle raviradalle. Ajattelin kokeilla taas tonnin vetoja kiihdyttäen 5:10-4:30 eli käytännössä 5 vetoa jokainen veto noin 10 sekuntia entistä nopeammin. Ihan mielenkiintoista nähdä mitä siitä tulee lähes 30 asteen lämpötiloissa. Lihasten pitäisi ainakin olla lämpimät eli siitä ei homma jääne kiinni.

Ensi viikolla sitten tosiaan alkaa maratontreeni ja ensi viikon lauantain on myös kesän seuraava kisa: Marskin Kierros. Pitää toivoa, että pahimmat helteet hellittävät tuohon mennessä. Viime vuonnahan itse kisa oli aivan karmea johtuen hiostavasta helteestä. Nyt soisi olevan parempi tuuri.

Katsotaan myös josko saisin loppuviikon aikana kirjailtua tänne tuon maraohjelman rungon... se kun tulee olemaan 2-3 eri ohjelman tyylikäs sekoitus. Ja tavoitteena sitten syksyllä tosiaan tuon maratonin taittuminen alle 4:30 - lähemmäs 4:20.

maanantai 10. kesäkuuta 2013

Paluu lenkkipolulle

Paluu arkeen Tukholman jälkeen oli aika koruton. Lievää flunssaa ja tukkoisuutta, ei kuitenkaan kuumetta. Nämä oireet alkoivat keskiviikkona ja ovat siis jatkuneet jokseenkin samanlaisina nyt kohta viikon verran. Voisi sanoa, että olo on jokseenkin normaali, jos aamujen hieman karumpia tuntemuksia ei lasketa.

Ja jos olo on jokseenkin normaali, mitään suurempaa syytä ei ole lusmuilla kotisohvalla. Niinpä päätin viihdyttää lauantai-iltaani juoksulenkin merkeissä. Ja jos nyt jotain voi tuon treenin perusteella sanoa, niin ainakin sen, että palauduttu on, sen verran kevyeltä askel tuntui. Viime viikolla ehdin jo tosin kolmena päivänä tehdä työmatkat pyörällä, mutta ne toimivat lähinää palauttavina treeneinä - matkaa kun ei ole kuin 6,5 kilometriä suuntaansa. 

Sunnuntaina olimmekin siten perheen voimin Joutsenossa kannustamassa paikallisen jalkapallojunnuseuramme huikeaan menestykseen Rieska Cupissa. Helle oli hurja ja tunnelma sitäkin hurjempi. Tuliaisina oli neljä komeaa voittoa neljässä ottelussa ja palaneen karhea iho. Kun auto startattiin iltapäivällä pitkän päivän päätteeksi kohti Savonlinnaa, noin minuutti lähdön jälkeen jalkapalloilijamme veteli hirsiä takapenkillä. Että jos juoksu välillä väsyttää, niin kyllä se jalkapallokin imee energiaa.

Tänään kävin työmatkapyöräilyn lisäksi hieman potkimassa palloa ja lenkillä. Nyt olisi tarkoitus pari viikkoa juoksennella sellaista 30-35 kilometriä viikkoon, minkä jälkeen taas aloitellaan treenaminen uudella ohjelmalla kohti Espoota. Vielä ei ole tavoite Espooseen ihan selkeytynyt, mutta todennäköisesti 4:30 on aika lähellä lopullista tavoitetta. 

tiistai 4. kesäkuuta 2013

Tukholman maraton 2013

Kun viime syksynä pääkaupunkijuoksun jälkimainingeissa tein päätöksen osallistumisesta Tukholman Maratonille, olin täysin vakuuttunut siitä, että se oli yksi siihen astisen elämäni parhaista päätöksistä. Sen sijaan viime perjantaina istuessani junassa, olin epävarmempi kuin koskaan. Jännitti ja ahdisti - kevään treenifiasko ja lähes 20 kilometriä pidempi matka kuin olen koskaan elämäni aikana juossut ei vain tuntunut kovin toimivalta yhdistelmältä. Jossain välissä taisin jopa ihan aidosti toivoa, että saisin kuumeen ja voisin siirtää juoksun ensi vuoteen. En kuitenkaan sairastunut ja hyvä niin, koska muuten olisi jäänyt kokematta jotain aivan sanoin kuvaamatonta, jonka aion kuitenkin yrittää nyt sanoiksi pukea.

Itse matka Helsingistä Tukholmaan tapahtui Viking Linen Amorella laivalla. Tuo vuonna 1988 valmistunut varustamon pienempiin lukeutuva purkki hälytettiin siis hätiin, kun astetta modernimpi (joskin lähes yhtä iäkäs) Gabriella oli kärsinyt talvella jäissä ja oli näin passitettu telakalle. Risteilyllä oli kuitenkin loistava fiilis, kun mukana oli noin tuhatkunta maratoniin valmistuvaa juoksijaa. Ruokakin oli liian hyvää ja onnistuin tekemään vieläpä sen yhden virheen, josta Jukka Viljanen risteilyn alun infotilaisuudessa nimenomaisesti varoitti: "muistakaa syödä kohtuudella". No mie tietenkin vetäsin itseni ähkyksi ja tajusin heti kyllä virheeni, mutta minkäs sille enää siinä vaiheessa mahtoi. Vakuuttelin vain itselleni, että se on pastaa, se sulaa nopeasti.

Seuraavana aamuna kuitenkin tajusin, kun laivan tuntia ennen satamaan saapumista tilattu herätys pärähti soimaan jo kello kuusi paikallista aikaa, että ei se pastakaan yhdessä yössä ulos halua. Siinä sitten tuskailin morkkiksen, epävarmuuden, jonkilaisen jälkiähkyn ja herätyskelloa kohtaan kokeman raivon ristiaallokossa ja koitin jatkaa koisimista. Mutta kuten arvata saattaa, päivän koitos alkoi pyöriä mielessä ja pyörimiseksi se nukkuminenkin sitten meni.

Aamupalalle lähdimme noin puolikahdeksan aikaan ja nyt - vahingosta viisastuneena - tajusin syödä sitten hieman kevyemmin. Sämpylä, kahvia, jogurttia ja muutama lasi tuoremehua sekä muutama pala vesimelonia oli se tankkaus, jolla matkaan olisi tarkoitus lähteä. Edelleenkin vatsa oli kuitenkin todella ikävän oloinen ja jännitys toi sitten tietenkin vielä oman lisänsä. Aamupalan jälkeen oli vuorossa juoksuvaatteiden vaihto, jonka jälkeen lähdimme meidät kisapaikalle vievään bussiin.

Tunnelmia Östermalmin kentältä noin 40 minuuttia ennen starttia.
Tässä vaiheessa lienee oikea aika kehua järjestelyjä. Niin matkatoimiston (Kaleva Travel) kuin juoksuorganisaationkin taholta kaikki toimi kuin unelma. Missään muualla kuin ruokailussa ja vessajonossa ei täytynyt jonottaa ja vaikka väkeä oli enemmän kuin esimerkiksi Helsinki City Runissa, kaikki toimi niin paljon paremmin, että väenpaljous ei missään vaiheessa haitannut yhtään. Ei startissa, ei juostessa, eikä varsinkaan maalissa. Täytyy vain ihmetellä mitä nämä kaverit osaa sellaista, jota esim. HCR:n organisaatiossa ei osata.

Kehujen jälkeen onkin sitten hyvä siirtyä itse juoksuun. Tavoitteenahan oli päästä maaliin ja ehtiä laivaan. Startissa etsimme viiden tunnin jänistä, mutta sellaista ei siellä ollut. Sen sijaan eteemme paukahti kuin sattumalta 5:15 jänikset, joita lähdimmekin seuraamaan. Jäniksinä oli pari vanhempaa herrasmiestä ja alun alamäissä heitä seuraamalla lähdimme juoksemaan kevyen oloista 6:45 min/km vauhtia. Laskeskelin, että juomapisteillä tapahtuvan luonnollisen hidastuman kautta kilometrivauhdiksi muodostuisi näin noin 7 min/km, joka olisi piirun verran alle 5 tunnin vauhtia.

Ensimmäinen vitonen meni kuin itsestään, samoin toinen ja kolmas. 15 kilometrin kohdalla olisi sitten löytynyt niitä kuuluisia menohaluja, mutta juoksukaverini hillitsi niitä aika tehokkaasti muistuttaen matkan pituudesta. Puolimatkaan tultaessa, ajassa 2:27:09, jaloissa sitten jo matka hieman painoi. Edelleen kuitenkin olo oli ihan normaali ja tarjoiltu suolakurkku piristi kummasti. Noin 25 kilometrin kohdilla matka sitten löi jalkoihin aika kovaa ja yllättäen. Samoihin aikoihin aloin myös vakavasti harkita bajamajaan pysähtymistä, kun vatsassa alkoi vääntämään hieman keskivertoa voimakkaammin. Olo kuitenkin helpotti muutamaksi kilometriksi, mutta sitten vatsanväänteet tulivat takaisin entistä voimakkaampana. Oli pakko pitää varikkopysähdys.

Strandvägenillä juoksin vessaan, joka melkein kaatui astuessani sisään. Sen lisäksi että se heilui holtittomasti, se oli vieläpä niin törkyisessä kunnossa, että sai minut toisiin aatoksiin pysähdyksen tarpeellisuudesta. Kirosin mielessäni ja lähdin takaisin radalle. Vatsanväänteet eivät hävinneet minnekään, mutta päätin olla välittämättä niistä. Ja kas, ne lopulta hävisivätkin.

Seuraava tiukka paikka olikin sitten hieman ennen Västerbron siltaa kohdassa, jossa ylämäki alkaa. Nousuun lähtiessä oikean jalan pohje "hirtti kiinni" eli kramppasi juuri sen verran, että jalalla ei pystynyt juoksemaan. Tiukin mäki oli pakko kävellä ylös, mutta sen jälkeen matka jatkui kuin mitään kramppeja ei olisi koskaan ollutkaan. Seuraavan kerran kramppien kanssa oli suurempia ongelmia vasta lähempänä 40 kilometrin rajapyykkiä. Sitä ennen 36-37 kilometrissä oli todella vaikea hetki, kun olin läpimärkä, jokainen askel sattui ja juoksu vieläpä oli ihan uskomatonta löntystelyä. Edes positiiviset mielikuvat eivät auttaneet tippakaan ja tatti otsassa oli vähintäänkin kilometrin mittainen. Mutta pakko oli juosta, kun lystistä oli pulitettu puolituhatta euroa.

Ja onneksi oli pakko, sillä mieliala vaihtui täysin siinä vaiheessa kun Tukholman Stadion pilkotti Sturegatanille kääntyessä. Stadionia lähestyttäessä päätin, että aion vielä kaikesta tuskasta huolimatta rykäistä loppukirin ja Valhallavägenille käännyttäessä huikkasin kaverilleni, että nyt perkele juostaan, kun tuo stadion on jo tuossa. Tein kuitenkin loppukiriä ajatellen pahimman mahdollisen virheen, kun juoksin itseni suoraan pussiin hitaampien juoksijoiden taakse. Uudestaan ei enää rytminvaihdos onnistunutkaan ihan niin tehokkaasti ja kaveri meni menojaan. Ensi kerralla pitää muistaa varmistaa kirilinja ennen kirin aloittamista.

Maalissa aika oli 5:00:29. Se oli kuitenkin toissijainen seikka tässä koitoksessa. Maaliin saapui onnellinen mies ja se oli pääasia. Kun kävelin mitali kaulassa ja avaruusviitta niskassa kohti Östermalmin kentän huoltoa oli itkukin lähellä. Kun kolme vuotta sitten tämän projektin aloitin 15 kiloa painavampana, siitä ei pitänyt tulla kolmen vuoden mittaista projektia. Erilaisten vaivojen ja niistä johtuvien motivaatio-ongelmien kanssa painiessa asioita on kuitenkin oppinut katsomaan hieman erilaisesta näkövinkkelistä. Alun hyvinkin vahvasta tulosorientoituneesta asenteesta olen - onneksi - päässyt ainakin suurimmalti osin eroon ja tajunnut matkanteon hienouden. Toki aion edelleenkin tavoitella parempia aikoja ja hieman kieltämättä korpeaa, että 5 tunnin puhkaiseminen jäi noin lähelle ja toisaalta sykkeiden puolesta olisi voinut juosta kovempaakin, mutta tämä kaikki on osa tätä hienoa harrastusta. Tärkeämpää on, että mies on kunnossa ja pääsee taas muutaman päivän palauttelun jälkeen lenkille treenaamaan kohti uusia haasteita.




maanantai 27. toukokuuta 2013

5 yötä Tukholmaan

Niinhän siinä sitten kävi, että Viking Linen Gabriella nököttää telakalla vielä silloinkin, kun minun ja muutaman muunkin pitäisi olla lähdössä kohti Tukholmaa perjantaina. Toisaalta jos pitää valita, niin mieluummin laiva kuin minä. Erityisesti siksi, että Viking onneksi tajusi hälyttää Amorellan hätiin kuljettamaan innokkaat juoksijat Tukholmaan. Periaatteessa ihan sama mikä on laivan nimi, kunhan palvelu pelaa ja ruoka on hyvää - muuta en paatilta vaadi.

Sääennusteita olen jo muutaman päivän silmäillyt mielenkiinnolla ja odotettavissa lienee hyvin suurella todennäköisyydellä ihan säädyllisissä oloissa juostu maraton. Foreca lupaa lauantaiksi sadetta ja +18 vaimean tuulen kera - kelpaa. Google näyttää lauantaiksi +23 ja puolipilvistä - tässä on jo pari astetta liikaa minun makuuni, joten toivon kerrankin että sataisi. Viime kesän Marskin Kierroksen hellepuolikkaalta kun on aika karmeat muistot. Neste ei imeytynyt ja taistelin maaliin järkyttävän päänsäryn kera. Nyt jos kympin jälkeen nesteet jää höllymään vatsaan, niin se on homma sitten siinä. Toki viime kesänä tuli Mikkeliin valmistautuessa tehtyä pari pahaa mokaa, joten ehkä tilanne ei ole niin paha oikeanlaisella tankkauksella. Fakta kuitenkin on, että lämpö ei sovi meitsille yhtään.

Tässä olen miettinyt että minkälaista vauhtia sitä uskaltaa lähteä Tukholmassa liikkeelle. Ensimmäiset pari-kolme kilometriä mennään alamäkeen eli vaarana on että tulee helposti lähdettyä hieman liian kovaa. Ja niin paljon kuin tekisikin mieli sanoa, että lähden tavoittelemaan neljää tuntia, valmistaumisen heikkous ja kunnollisen maratreenin vähyys asettavat tavoitteen sinne viiteen tuntiin. Ideana siis lähteä 5 tunnin jänisten peesiin ja jossain vaiheessa sitten katsoa onko rahkeita lähteä kiristämään. Vauhdillisestihan tuo ei ole kuin sellaista 7 minuutin kilometrivauhtia eli kevyttä pitkisvauhtia, mutta kevyellä vauhdilla pyrin välttämään sen ongelman, että reidet pökkelöityvät siinä parinkympin kohdalla niin, että juoksusta ei enää tule mitään. Ei vaan uskalla lähteä kovempaa, kun ei ole luottoa yhtään omaan kroppaan näiden treenien peruilta.

lauantai 25. toukokuuta 2013

Uudet tossut

Tällä hetkellä omistan neljä paria käytössä olevia juoksukenkiä. Kaksi paria Asicsen Gel Cumuluksia, yhdet Nimbukset ja tuoreimpana hankintana nämä Merrellit, viralliselta nimeltaan Bare Access kakkoset. Kyseessä on siis barefoot kenkä ja syy miksi kävin ne tänään Intersportista ostamassa on se, että olen lukenut paljon paljasjalkajuoksusta ja sen tekniikkaa parantavasta sekä jalan lihaksia vahvistavasta vaikutuksesta. Eilisen juoksukoulun perusteella, missä käytiin läpi tekniikkaa, suurta huolenaihetta ei tekniikkapuolella ole, mutta pääpaino lieneekin kokeilunhalussani. Lisäksi kun olen kärsinyt erinäisistä vammoista, tämä on yksi keino pyrkiä löytämään jonkinlaista ratkaisua niihin. 


Hankkimani malli on pehmeä lasku paljasjalkailuun pienen kantapäävaimennuksen ansiosta. Kuitenkin Merrellin ja myyjänkin mukaan, nämä ovat jo virallisestikin ihan paljasjalkatossut ja niiden kanssa harjoittelu kannattaa aloittaa maltilla. Nyt kun tilanne on se, että minulla on viikko aikaa Tukholmaan, ajattelin lähinnä käydä ajamassa kengät sisään takapihalta alkavan metsän poluilla. Eilisen juoksukoulun tekniikkatreeneissä kun hyvin selvästi tuli huomattua se, miten pienkin muutos treenissä saa paikat kipeäksi ihan uudella tavalla. Kankkua kolottaa ihan ihmeellisesti, vaikka eilen ei edes oikeasti treenattu mitenkään veren maku suussa ja hikikin tuli lähinnä tuskasta, kun en vaan tajunnut miten kuopaisujuoksussa kuopaistaan.

Mutta vaikka nuo erilaiset tekniikkaharjoitteet olivatkin tuskaa, niin valmentajalta tuli kehuja juoksutekniikasta erityisesti nopeammissa 50 metrin vedoissa. Lopulta hakemalla haettuna käsien työnteosta löytyi jonkin verran parannettavaa. Hitaassa pk-vauhdissa ongelmana oli taas aavistuksen liian vahva ylös-alas liike ja oikea jalan jalkateräkin on aavistuksen liian avoinna. Erityisesti tuo ylös-alas liike syö pk-vauhdissa nopeutta ja toisaalta koventaa jalkojen iskua. Vauhtia lisäämälllä ongelma korjaantuu, mutta kun sitten ne sykkeetkin lähtee nousemaan. Tuohon pitänee siis jatkossa keskittyä.

maanantai 20. toukokuuta 2013

11 yötä Tukholmaan

Eilen, sunnuntaina, tuli juostua viimeinen pitkis ennen maraa. Kävin sen edellisen pitkikseni tapaan juoksemassa - jalkoja säästelläkseni - paikallisella kuntoradalla. Juoksu oli ihan mukavan letkeätä noin seitsemän minuutin kilometrivauhtia. Ainoa asia mikä hieman kaihersi oli uusien Nimbuksien oikean jalan lesti. Ilmeisesti kengässä on jotain muutakin eroa Asicsen astetta kevyempiin neutraaliin Gel Columbuksiin kuin vaimennus, sen verran epämukavammalta eritoten vasemman jalan kenkä tuntuu. Ratkaisuni lienee siis se, että Tukholmaan lähtee Columbukset ja Nimbukset saa jäädä kotiin. Jotenkin ajattelin että kengät olisivat samaa maata, mutta näin sitä oppii uutta... tiedänpähän jatkossa, että halvempi on tässä tapauksessa parempi ja voin jopa suositella testaamaan Columbusta, jos Intersportissa testatun Nimbukset tuntuvat liian kaposilta. Tosin ainoa ikävä puoli noissa Columbuksissa on, että niitä ei taida pitää oikein suomalaiset urheilukaupat valikoimissaan. Mutta esimerkiksi Startfitnessiltä saa.

Katsoin myös eilen illalla ihan mielenkiinnosta kevään mittaan juostuja kilometrejä ja eihän ne mitenkään ihan hirveän isoilta nuo määrät vaikuta. Tammikuussa juoksua 62 kilometriä, helmikuussa 81, maaliskuussa 99, huhtikuussa 137 ja tässä kuussa tähän asti 128 eli nousujohteisuutta on ollut. Talvenkaan kilometrit eivät kuitenkaan näytä ihan niin pahalta, kun tiedän että silloin tuli tehtyä jotain muutakin kuin juostua - muun muassa aivasteltua, niiskuteltua ja yskittyä.

Huomenna viimeinen hieman pidempi fartlek/vk pyrähdys ja sitten siirryn keventelyyn. On toisaalta aivan uskomattoman hieno fiilis ajatella, että ensi viikonloppuna ei tarvitse lähteä nylkyttämään kolmeksi tunniksi helteeseen.

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Salasana hukassa ja muita koottuja selityksiä

Edellisestä kerrasta on pitkä aika. Jopa niin pitkä, että piti oikein miettiä viitsiikö tänne enää mitään kirjoittaa. Mutta pakkohan se on, kun tekosyitä hiljaiseloon on olemassa pitkä lista. Hyvällä omallatunnolla voin siis palata taas näppäimistön ääreen.

Totta puhuakseni pitkään hiljaisuuteen on muutamia ihan oikeita syitä. Tärkein syy lienee se, että minulla on ollut viimeiset pari kuukautta käytössä nettiselailuun vain tabletti. Ja tabletilla pidempien tekstien kirjoittaminen on masokistin hommaa. Ja vaikka jonkinlaisena masokistina voinkin itseäni tällaisen harrastuksen kautta pitää, niin tabletilla en jaksanut ruveta blogitekstin pituista juttua värkkäämään.

Se on siis päällimmäinen syy. Toinen syy on se, että salasana bloggeriin oli hukassa ja Googlen salasanan palautus ei ole ihan niitä helpoimpia prosesseja. Tänään lopulta sain itsestäni niin paljon irti, että vein prosessin loppuun saakka. Helpolla ei kyllä näiltä tileiltä salasanaa viedä urkkimalla, se on nyt ihan virallisesti testattu.

Syitä on näiden lisäksi muitakin, jotka on kaikki jollain tapaa kytkettävissä kiireeseen ja saamattomuuteen. Mutta nyt olisi taas tarkoitus jatkaa tästä hetkestä, kun kaikki palaset ovat pikkuhiljaa taas paikoillaan ja elämä noin yleisesti on hieman rutinoituneempaa hektisemmän vaiheen jälkeen.

Mutta jos mennään itse asiaan eli siihen, että ensimmäinen maratoni kolkuttelee kahden viikon päässä. Fiilikset lähteä juoksemaan ovat ihan ok, tosin rehellisyyden nimissä on pakko sanoa, että paljoa en odota. Talven sairastelut olivat niin henkisesti kuin fyysisestikin väsyttäviä ja vaikka juoksun ilo on taas löytynytkin, mitään ihmeitä tuskin tällä valmistautumisella tehdään. Tarkoitus on lähteä hölkkäilemään 5 tunnin jäniksen perään ja katsoa pysyykö mies edes siinä vauhdissa perässä loppuun saakka.

Pari viikkoa takaperin juostu Helsinki City Run kertoi aika karua kieltä nykyisestä (rapa)kunnosta. Aika 2:15 alimittaisella puolimaratonilla on aika kaukana siitä, mitä oli tarkoitus lähteä hakemaan. Tosin kun jo ennen juoksua myönsin itselleni tosiasiat enkä lähtenyt puolikkaan ennätystä tavoittelemaan, oli juoksukin leppoisaa kölkyttelyä pk-alueen ylärajalla. Kaikista huolestuttavinta tuossa juoksussa oli, että jalat väsyivät melko rankasti, mikä kertoo aika lahjomattomasti treenin vähyydestä. Jos jo puolikkaalla jalat tuntuivat tuolta, on vaara suuri, että täysmatkalla juoksen itseltäni jalat alta. Joku viisas tosin jossain kirjoitti, että maraton juostaan levännein jaloin hiilarivarastot pullolleen tankattuna, kun taas tuo puolikas mentiin ilman minkäänlaisia herkistelyjä keskellä normitreeniä. Pakko luottaa siihen, että asia todellakin on näin...

Viime perjantaina alkoi myös työpaikan järjestämä juoksukoulu. Tosin eräänlaisena tynkäversiona. Tapaamisia on vain kolme ja niistäkin missaan viimeisen Tukholman reissun vuoksi. Ajatuksena kuitenkin oli, että saisin jotain vinkkiä juoksutekniikkaan. Erilaisia vaivoja kun on tässä harrastuksen myötä ollut ja ajattelin, että josko niistä jotkin olisi kytköksissä ihan selviin tekniikkavirheisiin, jotka ammattilainen voisi korjata. Ensimmäisellä kerralla käytiin juoksemassa pieni pk-lenkki ja saimme luennon ihan juoksun perusteista. Tuttua asiaa siis.

Huomenna (tai siis jo tämän vuorokauden puolella) olisi tarkoitus lopetella viikko viimeisellä pitkällä ennen Tukholmaa. Ensi viikolla olisi vielä tiistaina tarkoitus jonkinlainen vauhtileikittely kehitellä, mutta muuten kaikki vähänkin rasittavampi tekeminen alkaa olla tässä. Kaikki voitava on tehty ja nyt sitten on vaan pakko katsoa mihin se riittää.

Nyt kun sain tämän toimimaan, pyrin päivittämään fiiliksiä vielä ennen Tukholmaa. Nukkumatti on heittänyt hiekkansa jo sen verran kauan aikaa sitten, että pakko kai sitä on päästä jo petiinkin.

perjantai 15. helmikuuta 2013

Asunnon etsintää ja vähän kauppaakin

Taas on tovi vierähtänyt edellisestä postituksesta. Lenkillä on käyty jotakuinkin ahkerasti, tosin niin kutsuttu muu elämä tunkee joka välissä tielle. Marraskuusta lähtien ehkä suurin henkinen painolasti on tullut pirullisen pitkästä työmatkasta. Pimeässä ajaminen mutkaista pientä tietä pitkin noin pari tuntia päivässä on henkisesti kuormittavaa. Olen yrittänyt asennoitua matkaan siten, että se on niin kutsuttua omaa aikaa, mutta eipä ole onnistunut. Autossa istuminen ei muutu lenkiksi vaikka kuinka sitä mielikuvilla yrittäisi sellaiseksi muuttaa. Pikemminkin ajaminen on työtä, joka vähentää vapaa-aikaa.

Ratkaisuna tähän ongelmaa mietimme tietenkin asunnon ostoa samalta paikkakunnalta kuin työpaikkakin on. Niinpä kävimme joulukuussa katselemassa noin kymmenkuntaa myynnissä olevaa taloa. Kaikki asiat huomioiden kävi kuitenkin aika nopeasti selväksi, että Savonlinnan asuntojen hintataso on kohtuuton. Omakotitaloja on myynnissä paljon, ne ovat melko iäkkäitä ja ne ovat olleet pääosin myynnissä todella pitkään. Ekonomin opeilla hinta ja kysyntä eivät siis ihan täysin kohtaa. Hintatson lähtiessä sieltä kahdesasadastatuhannesta reilusti ylöspäin mietimme myös vakavasti rakennusprojektin aloittamista (tiedän, uusmaalaiset lukijat varmasti tuhahtavat näille hinnoille, mutta silti...). Lähtökohtaisesti samalla hinnalla jolla olisi saatu noin 30 vuotta vanha omakotitalo, olisimme rakentaneet upouuden 140 neliöisen talon.

Rakentamisessa kuitenkin korpesi se, että Savonlinnassa ei ollut vapaana kunnollisia tontteja ja toisaalta muutto uuteen asuntoon olisi venähtänyt ensi talveen. Uusi vuosi kuitenkin onneksi vaihtui ja uusiakin asuntoja alkui tipahdella myyntiin.

Edelleen yleisestä hintatasosta voi olla montaa mieltä, mutta toisaalta sekaan mahtui yksi ihan selkeästi "oikein" hinnoiteltu talo. Soitto kiinteistönvälittäjälle pari päivää kohteen myyntiin tulon jälkeen paljasti, että talosta oli jo jätetty ehdollinen hyväksytty tarjous. Joku muukin oli siis tajunnut hinnan oikeuden. Talon suurin ongelma meille oli se, että siitä "puuttui" yksi makuuhuone ja kun kävin sitä eräs ilta katsomassa, olin ennen sisään menoa valmis hylkäämään talon ihan vain tuosta syystä.

Mutta niin se vain joskus napsahtaa kohdalle ihan tahtomatta. Talo oli ihan juuri sitä mitä haettiin: suhteellisen uusi ja fiksusti rakennettu. Remonttia ei ihan heti tarvita, kun pinnat ovat oivassa kunnossa. Siinä sitten mietin että onko se yhden huoneen puuttuminen kuinka huono asia, kun olemassa olevat huoneet ovat sitten sitäkin tilavampia. Edelleen meni pari päivää kunnes sain vaimon mukaan katsomaan taloa. Koko ajan oli pieni pelko persiissä siitä, että jos tarjouksen jo jättänyt ostaja saa oman rivarinsa myytyä, talo menee heti. Niinpä päätös piti tehdä aika nopeasti. Muutaman tunnin miettimisen jälkeen homma oli selvä: jätimme talosta tarjouksen. Ensimmäinen tuli bumerangina takaisin uudella hinnalla, mutta loppujen lopuksi kaupat syntyivät myyjän vastatarjouksen myötä.

Nyt sitten pari viikkoa on käytetty aika tehokkaasti lainaneuvottelujen parissa ja huonekaluostoksilla, kunnes tänään viimein kauppa sai lopullisen sinetin kauppakirjan allekirjoituksen myötä. Tärkeintä kuitenkin kaikessa on sen henkisen taakan laskeutuminen pois harteilta, joka tähän koko prosessiin liittyi. Nyt ehkä voi - toivottavasti - keskittyä paremmin kunnon kohottamiseen kevään koitoksia varten. Tosin nyt pitää varmaan ensi parannella tämä flunssan alku, joka nyt on päällä... Paljon selitystä, mutta ehkä taas kevään myötä päivityksiäkin alkaa tippumaan. Kunhan nyt vain asetumme ensin uuteen kaupunkiin (jossa katuvalot muuten loistavat kymmenen jälkeenkin. Jes!).

Edit: pahoittelut, että aiemmin teksti oli yhdessä putkessa ilman kappalejakoja. Varmasti aika työläs lukea.

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Monipuolinen viikko takana

Pitkästä aikaa sain alle niin sanotun ehjän viikon ja nyt on kropassa ihanan raukea olo. Tänään kävin hölkyttelemässä pitkiksenä 15 kilometrin lenkin kertakaikkisen upeassa säässä keskivauhdilla 6:34 min/km. Sykkeet eivät tosin pysyneet taaskaan kurissa ja keskisyke nousi 76 % maksimista, joka on kyllä liikaa pidemmän päälle, mutta näin flunssan jälkeisenä aloituksena päätin olla välittämättä sykkeistä. Niistä välittäminen tietäisi kävelyä ja sitä ei vaan nyt jaksa, kun parinkymmenen viikon kuluttua pitäisi olla Tukholmassa juoksemassa maratonia. Tuntuma oli kuitenkin ihan kiva, mitä nyt tosi tukkoiselta alkoi tuntumaan juoksu jaloissa noin 8 kilsan jälkeen

Ehkä tuohon pieneen tukkoisuuteen on syynä eiliset liikunnat, jotka olivat ohjelmaan merkittyä rankempia. Päivällä kävin hiihtämässä kympin ihan puhtaasti vk-sykkeillä. Pururadan mäkinen maasto ei juuri hiihtoon tottumatonta kroppaa sääli. Ylämäissä sykkeet pomppivat yli 160 lyönnin ja kun missään vaiheessa ei oikein ehdi palautua, niin aika helposti tuo syke nousee noihin nytkin nähtyihin 146 lyönnin pintaan. Mutta eipä silti - aivan alkua lukuun ottamatta hiihto ei tuntunut noillakaan sykkeillä mitenkään kovin pahalta. Ja kun luistoa riitti noin 8 asteen pakkasessa, niin mikäpä sitä oli hiihdellessä.

Illalla tuli sitten vielä tehtyä toinen urheilusuoritus, joka ei ollut missään ohjelmassa. Lähdin nimittäin poikien kanssa käymään noin puolentoista kilometrin päässä sijaitsevassa kaupassa, kun lupasin tehdä illaksi pitsaa. Stigan perään pulkka ja pojat kyytiin. Alkumatka meni leppoisasti alamäkeen, mutta takaisinpäin tuollainen viidenkymmenen kilon vetäminen ylämäkeen oli jo aika hapokasta. Tuon suorituksen jälkeen pitsa ja sauna maistuvat kyllä tosi hyvältä. Ja pojatkin olivat tyytyväisiä niin reissuun kuin ruokaankin eli ei mennyt hukkaan iskän hikoilut.

Muutoin viikolla tuli pidettyä pari lepopäivää keskiviikkona ja perjantaina, torstaina oli ohjelmassa kevyt sisäpyöräily, tiistaina oli jo perinteeksi muodostunut sähly ja maanantaina juoksin tuon viikon toisen lenkin. Ensi viikolla kaava muuten sama, mutta astetta rankempana. Nyt on taas reenimotivaatio kohillaan ja tekemisessä iloa. Toivotaan, että influenssat ynnä muut pöpöt kiertävät tämän tontin kaukaa ja tilanne jatkuukin yhtä aurinkoisena...

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Flunssa virallisesti selätetty

Lähes kahden viikon tauko hikiliikunnasta oli hyvä päättää lauantain kevyeen juoksulenkkiin. Viiden kilometrin juoksu ei tosin ollut tuntumaltaan ihan niin kevyt kuin vauhti olisi antanut olettaa. Noin 6:30 min/km vauhti oli aikasta tukkoisen oloista. Mutta se sallittakoon parin viikon liikuntatauon jälkeen.

Tauko teki kuitenkin henkisellä puolella tosi hyvää. Vaikka flunssan aikana harmittikin, niin tosiasiassa nyt on taas motivaatiota treenata. Tauon aikana hävisi ajatus "pakosta" treenata ja eilen lauantaina olin oikeasti tosi iloinen, että pääsin lenkille. Näin sunnuntaina sitten olin jopa niin innokas, että vedin monot jalkaan ja hyppäsin suksille. Kauden toinen hiihtolenkki (13,5 km) oli tuskaista tekemistä, mutta silti niin kovin rentouttavaa. Lenkin jälkeen oli pitkästä aikaan paikkoja kipeänä, kun kantapää hiertyi auki, reisiin sattui jollain omituisella tavalla ja ojentajat olivat väsymyksestä arat. Suihkussa lenkin jälkeen sitten muistin taas, kuinka hyvä olo siitä pienestä väsymyksen tunteesta kropassa tuleekaan.

Ensi viikolla olisikin sitten tarkoitus palata takaisin ns. "normaaliin" treenirytmiin. Toisin sanoen kilometrejä ruvetaan kerryttämään siten, että keväällä harjoitusviikon kilometrit heiluvat 60-70 kilometrin välillä. Ensi viikko on kuitenkin vielä maltillinen, kun kilometrejä kertyy "vain" noin 35. Ajattelin, että pitää taas ottaa aloitus rennosti, että ei kohta taas olla telakalla. Kovin montaa harjoitustaukoa ei enää 20 viikon päässä oleva tavoite enää kestä. Nyt on saatava määrät ylös, että Tukholmassa 42 km hölkkä olisi edes jollain tapaa siedettävä kokemus.

perjantai 4. tammikuuta 2013

Flunssassa - taas!

Viimeisen kuukauden aikana olo ehti ehti jo muutaman päivän olla lähes normaali, kunnes nyt sitten taas maanantaina nousi kuume ja sen kylkiäisenä jostain syvältä limaa repivä yskä. Juoksut ovat siis taas tämän viikon olleet jäissä.

Toisaalta juoksujen olemattomuus on antanut minulle hyvin aikaa syventyä joululahjaksi saamiini juoksukirjoihin. Toinen kirjoista, Matkalla Maratonille, onkin minulle jo tuttu juoksuharrastuksen alkulähteiltä. Nyt parin vuoden jälkeen siitä uudelleen lukiessani tajuan kirjan absoluuttisen hyvyyden. Jos pitäisi suositella jotain yhtä kirjaa juoksuharrastuksen tueksi, se olisi juurikin tuo opus. Se on kattava, havainnollinen ja helposti lähestyttävä. Siitä sain ammennettua tietoutta aloittelevana juoksijana ja nyt jo hieman kokeneempanakin se tarjoaa käyttökelpoista tietoa harrastuksen tueksi. Suosittelen siis kaikille.

Juoksemisen henkistä aspektia ei kuitenkaan tuossa edellä mainitussa kirjassa juuri käsitellä. Osin toki erilaiset juoksuun liittyvät tunteet on vain pakko kokea itse, mutta niidenkin käsittelyssä on joskus apu ehkä tarpeen. Itselleni olisi ainakin apu kelvannut viime kesänä, kun kamppailin kipeän alaselän ja lonkan kanssa. Juoksu sattui eikä se ollut enää kivaa. Vastaavasti tällä hetkellä kamppailen ajankäytön kanssa. Tuntuu, että aika ei yksinkertaisesti riitä juoksemiseen, kun työpäivät venyvät yli kymmentuntisiksi, jostain pitäisi kaivaa aikaa perheelle ja lisänä hämmentää tämä jatkuva ja toistuva flunssa.

Zen ja Juoksemisen Taito on toinen lahjaksi saamani kirja. Se täydentää oivalla tavalla Matkalla Maratonille- kirjaa, sillä sen pääpaino on nimenomaan juoksun henkisessä puolessa. Toki muutamia ihan konkreettisia harjoitusvinkkejäkin mahtuu mukaan - ehkä jopa hieman turhaan - mutta pääpaino on auttaa löytämään meditaation kautta tasapaino juoksuharjoitteluun.

Vaikka olisi mitä mieltä meditaatiosta ja zenistä, niin kirjassa on syvälle kolahtavia esimerkkejä niistä tunteista, joita tämän lajin parissa kohtaa. Niin vakuuttavasti kirjan kirjoittaja Shapiron Larry asian vieläpä paperille on suoltanut, että aion antaa esitetyille metodeille todellisen mahdollisuuden. Buddhalaista minusta ei kyllä tule (ei koskaan pitäisi kai sanoa ei koskaan) ja sitä ei onneksi edellytetäkään, mutta kirjassa esitetyt neuvot meditaatiosta ja sitä kautta juoksuun liittyvien negatiivisten tunteiden kohtaamisesta, kiinnostavat kyllä ihan pirusti. Eilen tein jopa ensimmäisen meditaatio treenin, joka (kuten arvatta saattaa) meni ihan läskiksi. Mutta siitä huolimatta oli jotenkin oudon rentouttavaa vain olla ja yrittää keskittyä yksin täysin hiljaisessa huoneessa mielen tyhjentämiseen ns. haitallisista ajatuksista. Yhden kerran jälkeen voin ehkä varovaisesti uskoa, että on niiden lotus-asennossa istuvien munkkien touhussa ehkä sittenkin jotain järkeä.