Kerimäen keikka

Viime torstain lenkin jälkeen oikea kankkuni alkoi taas ikävällä tavalla ilmoittelemaan itsestään. Itse asiassa kipu haittasi jo torstaiksi kaavailtua lenkkiä sen verran, että kaavaillun vetotreenin muutin reippaaksi lenkiksi jo ennen lenkkareiden nauhojen sitomista.

Lenkin alussa kipu ei oikeastaan haitannut, vaikka se tuntuikin, mutta jollain epämääräisellä tavalla juoksu ei tuntunut yhtään hyvältä. Neljän kilometrin jälkeen pitikin viheltää peli poikki. Yritin vielä hiljakseen lönkötellä kotio, mutta hiljaisessa vauhdissa kipu alkoi tuntua sen verran ikävästi, että päätin kävellä kotio. Sen verran on jo kokemusta tämän vaivan kanssa pelleilystä, että liikunta ei sitä paranna. Itse asiassa se elää ihan omaa elämäänsä ja todennäköisesti kohta taas juoksen kivuitta.

Mutta se siitä alustuksesta ja itse asiaan. Koska tuo pakara nyt on mitä on, päätin säästää sitä ja vaihdoin täksi päiväksi kaavaillun pitkiksen pyörälenkkiin. Kivun perimmäinen syy kun mitä ilmeiseimmin on tämä juoksuharrastus, niin ehkä pyöräily ei ärsytä sitä ihan niin pahasti.

Olen jo jonkin aikaa suunnittellut käyväni Punkaharjulla pyöräillen, mutta kun mittailin matkan pituutta Garminin palvelusta, tulin toisiin aatoksiin. 78 kilometrin pyörälenkki vain työmatkapyöräilyt alla, ei tuntunut kovin järkevältä ajatukselta. En myöskään innostunut ajatuksesta, että suurin osa matkasta pitäisi polkea vilkkaasti liikennöidyn tien laitaa.

Niinpä vaihdoin suunnitelmani Kerimäellä käyntiin (josta kuva todisteena). Loppupeleissä reissu ei ollut kuin reilut 15 kilometriä pidempi, mutta toisaalta tien laitaa piti polkea vain parikymmentä kilometriä. Ja jos täällä aikoo noita pidempiä lenkkejä pyöräillä, niin kaipa se on vaan pakko opetella polkemaan autoteillä. Paristakymmenestä kilometristä on hyvä aloittaa.

Maailman suurin puukirkko. On se vaan hieno.

Kerimäen keikalle tuli mittaa hieman reilut 60 kilometriä ja ajallisesti lenkki kesti hieman reilu 2,5 tuntia. Sykkeiden puolesta ja kunnon osalta noin muuten tuo vauhti ei tehnyt tiukkaa, mutta reidet hapottivat tottumattomuuttaan neljänkympin jälkeen ihan kaikissa ylämäissä, niissä loivimmissakin, aika rankasti. Lisäksi mietin, että on pakko hommata pehmustetut pyöräilyhousut, sen verran villejä tuntemuksia ja tunnottomuutta noin pitkä satulassa istuminen aiheutti. Pitkiä matkoja varten on myös pakko hommata jonkinlainen lisävaruste tuohon pyörään, että asentoa voi hieman vapaammin vaihdella. Aika ikävästi niskat pyöräily muuten tuollaisella hybridillä jumiin vetää.

Pyöräilyn erinomaisin piirre on se, että siinä ehtii samassa ajassa näkemään enemmän maailmaa. Kun vain pääsen tuosta maantiekammostani eroon, noita erilaisia reittejä on ihan pilvin pimein. Toki ei tuo pyöräily juoksua harjoitusmuotona korvaa, mutta se tuo mukavaa vaihtelua ja auttaa vammojen/kipujen kanssa puljatessa.