maanantai 24. joulukuuta 2012

Hyvää joulua!

Rauhallista ja lämmintä joulua kaikille! Syökäähän kinkkua ja laatikoita kohtuudella ja muistakaa käydä lenkillä.

Viime viestissäni kertomani rytmihäiriöt ovat nyt takana päin ja lääkäriltä tuli terveen paperit. Itselläni on ollut sitkeämmän flunssaa kohta jo lähes kuukauden verran ja lääkäri epäili, että mahdollisesti tuo häiriö oli jonkinlainen etiäinen tälle lentsulle. Lääkärin mukaan verikokeiden arvot olivat ihan "superhyvät". Mitä flunssaan tulee, niin kuume meni ohitse nopeasti, mutta räkätauti on jatkunut nyt jo pidemmän aikaa. Ja kun olo ei ole ollut ihan paras mahdollinen, on treenimotivaatiokin ollut vähän kateissa. Asiaa ei ole helpottanut reilun kymmenen tunnin työpäivät ja loppumaton pimeys.

Ikävintä tässä kaikessa on se, että suorituskyky tuntuu ottaneen takapakkia. Sykkeet huitelee normaalia korkeammalla jo ihan pk-lenkeillä ja vk-lenkeille ei uskalla lähteä ennen räkätaudin helpottamista. Eilen salillakin tuli kesken vatsarutistusten niin totaalinen stoppi, että en ole ennen vastaavaa kokenut.

Mutta tänään jätän lenkin väliin ja syön ihan liikaa. Huomenna sitten hölkkäämään täydet enrgiavarastot tyhjiin, että jaksaa sitten taas syödä vähän lisää liikaa...

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Häiriöitä rytmissä

Blogin päivittämisen rytmi on ollut viime aikoina verkkainen. Osittain tämä johtuu ihan pirunmoisesta kiireestä, osin saamattomuudesta. Pienen pieni syyllinen on myös se, että ei ole ollut oikein asiaa.

Vaikka blogi onkin päivittynyt verkkaisesti, kunnosta olen kuitenkin pyrkinyt pitämään hiljaiselonkin aikana huolen. Vuoden pimein vuodenaika tuo kuitenkin myös siihen omat haasteensa. Ensinnäkin lenkille lähtö on huomattavasti vaikeampaa pimeällä. Viime viikkoina ei oikeastaan kertaakaan ole tullut sellaista fiilistä iltaisin, että haluaisin lähteä lenkille. Joka ikinen kerta on ollut enemmän tai vähemmän oman itseni pakottamista. Toisinaan lenkit ovat tuntuneet jopa tosi hyviltä ja olen iloinen, että taas lähdin. Toisinaan taas koko lenkki tuntuu niin uskomattoman v*ttumaiselta touhulta, että mietin mitä järkeä koko touhussa ylipäätään on. Onneksi lenkin jälkeen on aina ollut kuitenkin ihan hyvä fiilis.

Viime sunnuntaina tuli kuitenkin lenkillä vastaan jotain odottamatonta. Tarkoituksena oli juosta sellainen mukavalta tuntuva vk-lenkki suht' kovilla sykkeillä ja alku olikin tosi lupaava. Homma tuntui hyvällä tavalla epämukavalta eli juuri sellaiselta miltä hyvä vk-lenkki tuntuukin. Noin 4,5-5 kilsan kohdalla hengityksen kanssa tuli kuitenkin jokin ongelma ja lopulta oli pakko hidastaa vauhtia. Lenkin loppupuolella sain taas kuitenkin juoksun rytmistä kiinni ja juoksu meni tosi rullaavasti loppuun.

Suihkun jälkeen aloin sitten katsella Garminin dataa lenkistä ja ensiksi iski silmään maksimisyke 200. Eipä siinä vielä mitään, mittari on temppuillut aiemminkin, mutta sitten kun katsoin tarkempaa syketietoa tuo huippu osuu juurikin siihen 4,5 kilsan kohtaan, kun homma tuntui aidosti vaikealta. Kyseessä oli siis sydämen rytmihäiriö. Joskus aiemminkin olen vastaavia tuntemuksia kokenut, mutta tällä kertaa pelästyin. Koko illan ja vielä seuraavan päivänkin vointi oli nimittäin hieman epämääräinen. Maanataina soitin itsellen lääkäriajan ja tänä aamuna kävin vastaanotolla.

Vastaanotolla sitten tajusin, että ei tämä ihan niin pikku juttu olekaan. Lääkäri oli mietteliäs ja määräsi läjän verikokeita ja EKG:n. Verikokeisiin ehdin vasta ensi keskiviikkona. EKG:hen pääsin heti ja se oli periaatteessa ihan ok, syke oli aika matala ja toisaalta lääkäri puhui jotain vähäisestä läpän paksuuntumisesta, joka kuitenkin on ihan normaalia pidemmän juosseille. Sanoin kyllä, että alta kolme vuotta olen enemmän tosissani lenkkeillyt, mutta siihen ei sitten hän oikein mitään sanonut. Totesi vain, että ei tässä vielä pidä epäillä sydänlihastulehdusta. Neuvona oli, että pitää opetella juoksemaan rauhallisemmin. Yritin kyllä sanoa, että sunnuntain lenkki oli sellainen harvinaisempi tapaus, ja että yleensä kyllä ihan rauhassa kölkyttelen, mutta taisi lääkärillä olla sellainen ennakkoasenne. Toisti vain, että kölkyttele hitaammin ja viikottain voisi pitää vähän lepopäiviäkin. Ajattelin noudattaa lääkärin neuvoa ainakin ensi viikon verikokeiden tuloksiin asti. Mutta pakkohan se on reippaampiakin lenkkejä juosta talven aikana tai muuten olen ihan totaalijumissa keväällä.

Että sellaista tällä kertaa... toivottavasti jatkossa juoksut sujuu suunnitellusti eikä tule pakkolepoa. Se se vasta söisi miestä, jos kohta ei tuo lenkkeilykään aina kovin kivaa ole. Lunta saisi tulla, niin pääsisi hiihtämään.


maanantai 12. marraskuuta 2012

Päivitystä kiireen keskeltä

Ensimmäinen osa Tukholman maratonmatkasta on nyt maksettu. Itse asiassa se on maksettu jo parisen viikkoa sitten, mutta itseaiheutetun ajanpuutteen vuoksi on blogin päivittäminen jäänyt vähiin. Viking Gabriellalla olisi siis tarkoitus lähteä 31.5.2012 kohti Tukholmaa. Kesäkuun alkuun on toki pitkä aika, mutta se tuntuu nyt pyörivän mielessä joka päivä. Mutta siksihän siitä maksettiin, että talven treeneissä on selkeä tavoite mielessä. Jokainen löysäilty treeni iskee kapuloita rattaisiin Tukholman kaduilla.

Viime viikko olikin treenien puolesta uuttera. Kuutena päivänä seitsemästä olin liikkumassa enemmälti ja varsinaista hikiliikuntaa oli noin seitsemän tuntia. Juoksua oli noin puolet liikutusta ajasta. Sen lisäksi kävin kaksi kertaa salilla ja toisella kertaa tein salilla lisäksi 45 minuutin aerobisen treenin soutulaitteessa ja kuntopyörällä.

Tunnin vakio sählyvuoro oli myös ohjelmassa. Viime viikolla oli tämän syksyn ensimmäinen peli vaihtomiehen kera ja sen huomasi heti jaloissa. Lyhyetkin palautukset virkistävät kummasti ja olo ei ollut vuoron jälkeen läheskään niin väsynyt kuin aiemmin. Maalejakin tuli mätettyä oikein urakalla vaikka meillä ei niitä varsinaisesti lasketakaan.

Sunnuntaina kävin vielä lätkimässä sulkapalloa pojan kanssa. Siinä ei varsinaisesti hikea saa pintaan, mutta on upeaa huomata miten tuollainen seitsemänvuotias kehittyy vauhdilla. Ensimmäisellä sulkapallovuorolla muutama viikko sitten palloon osuminenkin tuotti pojalta tuskaa, mutta nyt viimeksi meillä oli jo ihan pelin näköistä touhua, vaikka vielä ihan pallottelulinjalla mentiinkin. Laskeskelin, että tuota kehitysvauhtia jään viimeistään keväällä ihan täysin jalkoihin eli pakko ilmeisesti kohta varata toinen vuoro omiin treeneihin...

Olen myös käynyt verkossa ostoksilla. Uudet juoksukengät himottaisi, mutta vielä toistaiseksi on pakko ollut sijoittaa ylimääräisiä varoja jemmaan rahastoihin, kun varsinaista akuuttia tarvetta lenkkareille ei ole. Sen sijaan olen kuullut niin paljon hyvää SPIbeltistä, että olihan miun pakko itselle sellainen hommata.

Kyseessähän on pieni vyölaukku, joka on suunniteltu nimenomaan liikkumiseen. Se ei hölsky, hierrä eikä hiota. Siihen mahtuu kännykkä, luottokortti ja avaimet eli juuri ne tavarat, joita ei tiedä mihin ne lenkillä sulloisi. SPIbeltin hienoin puoli on kuitenkin se, että tavaratkaan eivät menossa heilu vaan pysyvät hienosti ojennuksessa. Ihan perusmalliinkaan en tyytynyt vaan ajattelin olla kaukaa viisas ja valita hieman hinnakkaamman, mutta paremmilla ominaisuuksilla varustetun mallin. Valitsemassani mallissa löytyy paikka kuudelle urheilugeelille ja lisäksi se hylkii vettä. Varmuuden vakuudeksi hommasin vielä lisävarusteena paketin (3kpl) täysin vesitiiviitä pusseja kännykälle.

Tuo vyö on jo sinänsä ihan turvallisuuskysymyksin täällä metsän siimeksessä. Kännykkä olisi aina hyvä saada johonkin mukaan, kun sitä ei koskaan tiedä minkä kokoinen karhu puskasta hyppää eteen. Olen huomannut, että ambulanssin tilaaminen kännykällä on huomattavasti huutamista tehokkaampi tapa varmistaa, että se auto myös oikeasti tulee paikalle hädän hetkellä. Niin... ja onhan tuosta sitten apua noissa juoksutapahtumissakin. Kaiken arvokkaan saa mukaan vyötärölle eikä tarvitse jättää niitä epämääräisiin säilytyksiin, joita kukaan ei valvo.

Mutta joo, meni aika vahvasti myyntipuheen puolelle. Toisaalta on se niin hyvä, että voin vilpittömästi suositella kaikille. Vaikkapa ihan kohtalaisen ok joululahjaidea aktiiviselle ihmiselle :)


keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Hapokasta sähläämistä

Eilen oli pitkästä aikaa sählyssä ihan kunnolla jengiä ja se näkyi heti pelin tasossa. Se myös tuntui omassa henkilökohtaisessa kropassani. Ihan huomaamattani hapotin itseni parissakymmenessä minuutissa sellaiseen kuntoon, että olisin ollut valmis lähtemään vaihtopenkille vetelehtimään. Mutta meidän peleissä kun ei vaihtopenkkiä tunneta eikä sitä virallisesti kaivatakaan, niin pakko oli vaan punnertaa. Kivaa se kuitenkin omalla tavallaan oli, vaikkakin vähän tuskaista. Pari maaliakin sain iskettyä, mikä on aina mainitsemisen arvoinen asia, koska kovin usein niitä ei kohdalle osu.

Pelin jälkeen kävin vielä salilla pyörähtämässä vatsalihasten ja yläkropan treenin merkeissä. Punttisalin paras puoli on kehityksen konkreettinen huomaaminen. Kuukausien myötä sarjoissa käytetyt painot ovat lihoneet ja/tai tehdyt sarjat ovat pidentyneet. Ja jollain perverssillä tavalla jopa pidän saliharjoittelusta, vaikka se on järjellisesti ajateltuna ihan hanurista. Ehkäpä oman kehityksen näkyminen niin selvästi on se saliharjoittelun osa-alue, joka koukuttaa. Hapokkaan sählytreenin jälkeen salilla käynti on tosin ehkä harvinaisen tyhmä ajatus. Jollain tapaa väsyneelta punttien nostelu nimittäin tuntui.

Suurin uutinen tällä viikolla kuitenkin on yksi tehty päätös. Tänään tuli nimittäin ilmoittauduttua Tukholman maratonille ensi kesäkuun ensimmäisenä päivänä. Päätös oli suht' helppo sen jälkeen, kun sain houkuteltua jo useampia maratoneja juosseen serkkuni mukaan reissuun. Kaleva Travelilta tilasin pakettimatkan, joka sisältää laivamatkat Vikingin Gabriellalla mennen tullen ja itseni kiduttamisen Tukholman kaduilla kesän alkamisen kunniaksi. Eli nyt on treenattava koko talvi ihan tosissaan, koska kesäkuussa tunnen jokaisen talvella väliin jätetyn treenin jaloissani. Rahalla pystyy siis ostamaan itselleen jopa treenimotivaation! Ja rahalla ei muka saa kaikkea...

torstai 11. lokakuuta 2012

Ensi kauden suunnittelua

Olen nyt pari viikkoa ottanut reenien osalta aika rennosti puolimaran jälkeen. Nyt on siinä mielessä kummallinen olotila, että mikään paikka ei ole pahemmin kipeä. Toisaalta olen ollut ihan uskomattoman väsynyt töiden takia. Vaihdoin nimittäin työpaikkaa tuonne 75 kilometrin päähän ja 150 kilometrin työmatkat päivittäin eivät ole kivoja, koska ne venyttävät työpäivän sinne kymmenen tunnin tietämiin. Siinä kun sitten yrittää repiä vielä aikaa liikunnalle ja perheelle, niin vaikea yhtälö on valmis. Ja yhtälön ratkaiseminen työpäivän jälkeen nuutuneena ja väsyneenä on uskomattoman vaikeaa.

Mutta ei auta - jos nimittäin aion ensi vuonna kunnialla Tukholman maratonin selvittää, niin treenattava on. Ja ottaen huomioon omat lahjani lajiin, niin on treenattava kovaa ja paljon tai ainakin paljon. Se tietää monta yksinäistä kilometriä Puumalan kylmässä ja pimeässä talvessa. Onneksi on tuo dalmis Watson, joka on ainakin kuntonsa puolesta ihan loistava lenkkikaveri. Juttukaveriksi siitä ei vain ole, mutta onneksi olen perinteinen suomalainen tuppisuu, joten ei haittaa.

Ensi kauden ykköstavoite on siis Tukholma. Se ei ehkä ole tuloksellisesti se kauden päätavoite, mutta ensimmäisenä maratoninani siihen sisältyy odotusten ja mielikuvien kautta varmasti ne suurimmat tunteet. Odotan kokevani ne samat pelot ja samat epäilyt ennen kisaa kuin viime keväänä ennen Helsinki City Runia ja toivon voivani kokea HCR:sta poiketen uskomattoman hienon fiiliksen maalissa sillä, että en aseta itselleni ensimmäiselle maralle muita tavoitteita kuin maaliin pääsyn - mieluiten omin jaloin ja hengissä. Luonnollisesti jonkinlainen kisasuunnitelmahan pitää rakentaa ja sitä kautta aikatavoitekin tulee ajankohtaiseksi, mutta varsinaisesti aikaa aion juosta vasta elo-syyskuussa. Silloin tavoitteena on painaa niin paljon alle 4 tunnin kuin mahdollista. Tarkka aika ja paikka on vielä auki, joten hyviä ehdotuksia otetaan vastaan.

Kauteen mahtuu kuitenkin myös tärkeitä puolimaroja. HCR:lla on tarkoitus lähteä testaamaan talven jäljiltä kuntoa. Se on juuri sopivasti noin kuukauden verran Tukholmaa ennen, joten voin juosta sen testijuoksuna ja suunnitella sen pohjalta Tukholman maran tavoitevauhteja. Treenien osalta en kuitenkaan aio vielä keväällä varsinaisesti nostaa millään tavoin vauhteja, vaan tarkoituksena on kokeilla valmennusoppaiden ajatusta 26 viikon pk-kaudesta, jolloin juostaan pääasiassa hitaasti nylkyttäen määrää. Mukaan toki sotketaan vähän vk-lenkkejäkin, mutta noin niinkuin pääperiaate on rakentaa rautainen kestävyyspohja talven aikana, mikä sitten jalostetaan vauhdiksi kesän aikana. Teoriassa kuulostaa niin pirun fiksulta, että se ei voi toimia. Mutta näin akateemisen koulutuksen saaneena on pakko uskoa, että se toimii.

Tukholman jälkeen noin kuukauden kuluttua heinäkuun alussa on sitten Mikkelissä Marskin Kierros, joka meinasi viime kesänä koitua turmioksi. Nyt olisi tarkoitus mennä ottamaan niskalenkki tuosta reitistä ja parantaa viime kesän tulosta puolella tunnilla. Jos siinä onnistun, niin ensi kauden virallinen tavoite juosta puolimara alle 1:47 on aika pirun lähellä kauden viimeisissä kisoissa, kun ideana olisi, että paras isku tuunataan sinne syyskuulle.

Heinä-elokuun vaihteesta haen vielä yhden puolimaran kisakalenteriin. Sekin on vielä auki, mutta Savonlinnan puolimara kiinnostaisi kovasti. Jos se ei osu ajallisesti liian lähelle Mikkeliä, niin se tulee olemaan välikisana ennen kauden toista maratonia.

Kauden päätös on sitten tämän kauden tapaan pääkaupunkijuoksu. Tykäistyin reittiin ja tapahtumaan kokonaisuutena sen verran, että veikkaanpa olevani tapahtuman vakikävijä vuosiksi eteenpäin. Suosittelen kyseistä tapahtumaa täysin varauksetta muillekin. Vertailukohtaa ei paljoa ole, mutta kyllä sen tietää kun jokin toimii tai ei toimi. Taas todennäköisesti ennätysaikaa haetaan, riippuen tosin hieman tätä kisaa edeltävän maratonin ajankohdasta. Palautuminen ratkaisee aika paljon.

Siinä olisi sitten hieno kisasuunnitelma, jonka toteutus on sitten täysin toinen asia. Loukkaantumiset ja pienemmät vaivat voivat sotkea ihan kaiken, kuten mennyt kausi hyvin osoittaa. Tosin tällä kertaa menneestä voi ottaa oppia ja toivottavasti oppia myös otetaan. Ehkäpä ainakin se on opittu, että tärkeintä ei ole se mitä teen niinä 12 viikkona ennen maratonia, kun noudatan jotain juoksuohjelmaa. Tärkeintä on se mitä teen sen 12 viikon ulkopuolella - siellä luodaan se kunto, jolla se mara juostaan sinne tavoitteeseen. Sitä en ollut sisäistänyt ennen kuin kokemus osoitti sen kantapään kautta ja on se kokemus vaan niin pirullinen, että kipeää sen opetukset tekee.

maanantai 8. lokakuuta 2012

Mennyt kausi ja mitä siitä opimme

Kesän käännyttyä vääjäämättä kohti syksyä, lienee aika katsella hieman taaksepäin mennyttä kesää ja pohtia hieman mikä onnistui ja mikä meni vikaan. Loppujen lopuksi tähän kauteen mahtui monenlaisia fiiliksiä ja pituuttakin kisakaudelle kertyi mukavat viisi kuukautta.

TALVI 

Viime talven treenit jäivät näin jälkikäteen tarkasteltuna melko vähiin ja olivat kovuudeltaan vääränlaisia. Toisin sanoen kilometrit jäivät pieniksi ja hidasta matalatempoista treeniä oli suhteessa liian vähän. Erityisesti pitkät harjoitteet loistivat kokonaan poissaolollaan, pisimpien juoksu-/hiihtolenkkien jäädessä noin puolentoistatunnin tietämiin. Oppina tästä lienee se, että ensi talvena käytän aikaa kerran viikossa pidempään treeniin sen 2-3 tuntia. Lisäksi tehot tulee pitää koko talvikauden tietoisesti tosi alhaalla, jotta kevääseen tultaessa intoa riittää vk-treenien lisäämiseen ohjelmaan.

KEVÄT 

Ottaen huomioon, että kevään ehdoton ykköstähtäin oli Helsinki City Run (HCR), oli kunto tuolloin aika pahasti poskellaan. Tuolloin syytin flunssaa, mutta jälkikäteen mietittynä ainakin hyvin vahva osasyyllinen oli talvella huonosti tehdyt pohjat, jolloin harjoittelumäärien lisääminen keväällä toi esiin erilaiset vaivat. Lopputulemana oli ajan puolesta jokseenkin metsään mennyt HCR, mikä puolestaan loi ikävän fiiliksen kesää ajatellen. Kaiken muun lisäksi lonkka ilmoitteli tuolloin ensimmäistä kertaa tulehtuneesta limapussista. Kokemattomuuttani en kuitenkaan tajunnut ottaa kipua tosissaan ja alkukesä menikin sitten tuon vaivan kanssa taistellessa.

KESÄ 

HCR:n jälkeen taistelin erilaisten alaselän, pakaran ja lonkan kipujen kanssa. Juokseminen tuntui suoraan sanottuna tuolloin ajottain aika vittumaiselta. Olin pirun vihainen siitä, että juoksu sattui, koska pidin (ja pidän edelleen) siitä ihan älyttömästi. Treenimotivaatiokin oli välillä aika pahasti hakusessa ja jouduin väkipakolla kokeilemaan korvaavia lajeja. Pyöräily vielä menetteli, mutta esimerkiksi vesijuoksu ei ole kyllä yhtään minun lajini.

Heikosta treenistä huolimatta päätin silti lähteä juoksemaan Marskin Kierroksen Mikkeliin 7. heinäkuuta. Päätös juoksemisesta tapahtui lopullisesti vasta kisa-aamuna, kun lonkka oli maagisesti tuolloin täysin kivuton. En kuitenkaan ollut valmistautunut kisaan juuri mitenkään ja huonosti hoidettu tankkaus kesän ainoana hellepäivänä meinasi koitua turmioksi. Sillä kokemuksella mitä minulla nyt on, sanoisin, että Marskin Kierroksella juoksin jossain nestehukan ja tajuttomuuden rajamailla. Sellaista se tuntuma lopussa oli nesteen imeytymisvaikeuksineen, päänsärkyineen, vilunväristyksineen ja hikoilun loppumisineen. Mutta sekin koulu oli  ilmeisesti käytävä. Aikahan tuossa kisassa oli hanurista, mutta nyt ajateltuna jo maaliin juokseminen oli saavutus.

Marskin kierroksen jälkeen kävin lääkärissä diagnosoimassa tuon limapussin tulehduksen ja sain lähetteen fysioterapiaan. Aluksi en fysioterapiaan lähtenyt vaan pyrin noudattamaan lääkärin neuvoa ja juoksin sen minkä jalat antoivat myöden. Loppujen lopuksi jalat antoivat myöden aika paljon ja treeni alkoi taas maistua. Ja kun treeni alkoi maistua, huomasin että kuntokin alkoi paranemaan. Mikä uskomaton empiirinen havainto! Kuulostaa itsestäänselvyydeltä, mutta omalle kohdalle sattuessa  se tuntuu ihmeeltä. Varsinkin kun uusi vastoinkäyminen tuntui toistuvasti vain odottavan seuraavan nurkan takana.

Lopullisen niitin noille lonkkakivuille löi kuitenkin päätös lähteä fysioterapiaan. Kortisonipiikilläkin lienee jotain tekemistä paranemisen kanssa, mutta fysioterapeutin venyttelyohjeilla ja hieronnalla jalkojen pahimmat jumit avautuivat ja juoksu tuntui rentoutuneen hieman eri tavalla kuin aiemmin.

SYKSY

Kunnon noustessa into lähteä kokeilemaan vielä Midnight Runin (MR) jälkeen yhtä puolikasta kasvoi ja niinpä tein päätöksen siitä, että MR saa toimia testijuoksuna pääkaupunkijuoksulle. Jos kaikki menisi kympillä hyvin, lähtisin ilman muuta tavoittelemaan vielä syksyn päätöksessä kahden tunnin rajaa. Historia kertoo, että Midnight Run meni hyvin ja pääkaupunkijuoksukin palkitsi kovasta työstä. Kahden tunnin alitus oli se tavoite, jonka piti toteutua jo keväällä HCR:lla, mutta olen toisaalta jopa onnellinen, että niin ei käynyt.

Joku viisas on joskus maininnut jotain sen suuntaista, että määränpäätä tärkeämpi on matka määränpäähän. Olen itse asiassa kesän aikana löytänyt itsestäni puolen, jota en tiennyt olevankaan. Olen nimittäin kuvitellut, että en ole kovin hyvä sietämään vastoinkäymisiä ja luovutan niitä kohdatessani liian helposti. Kesän aikana kuitenkin tajusin, että on vain uskottava siihen omaan tekemiseen, niin kyllä se palkintokin jossain laatikossa odottaa. Juoksu voi siis kasvattaa myös omia henkisiä voimavaroja fyysisten tekijöiden ohella.

Nyt kun tämä kausi on vihdoin paketissa, voin siirtää katseen kohti ensi kautta. Suunnitelmia ensi kesän kisakalenteriin jo onkin ja ensi kauden päätavoite olisi kohdata se maratonin täysmatkan haaste. Missä ja milloin - siitä lisää lähitulevaisuudessa...

maanantai 1. lokakuuta 2012

Pääkaupunkijuoksu 2012

Kahden enemmän tai vähemmän penkin alle menneen puolimaratonin jälkeen ja lonkan limapussin tulehduksen jälkimainingeissa oli pääkaupunkijuoksusta lopulta kehkeytynyt kauden ehdoton päätavoite. Alunperinhän kyseinen tapahtuma ei ollut edes kisakalenterissa, mutta niin ne tilanteet elää ja kuolee. Hyvin mennyt Midnight Run pönkitti uskoa kahden tunnin alitukseen, joka siis oli tämän kesän tavoite puolikkaalla.

Valmistautuminen puolikkaalle sujui aika kaksijakoisissa tunnelmissa, kun fiilis ennen kisapäivää ei pariin viikkoon ollut missään vaiheessa todella hyvä. Torstaina hölkätty tunnusteleva hidas lenkki meni jopa niin penkin alle, että aloin epäillä mahdollisuuksiani yltää tavoitteeseen. Onneksi mielessäni pyöri mantra, jonka mukaan kahden viimeisen viikon aikana kunto ei häviä mihinkään. Lauantaina juostu viiden kilometrin lämmittely onneksi palautti ihan kokemuksenkin kautta uskon tekemiseen. Askel oli kevyt ja menohaluja olisi ollut. Mies on valmis lähtöviivalle!

Sunnuntaiaamuna kisajännitys oli käsin kosketeltavaa, kun molemmat pojat pistivät kiukuksi ennen lähtöä Pirkkolaan. Pienen hampaidenkiristelyn jälkeen tilanne kuitenkin rauhoittui ja lopulta Pirkkolassa oli paikalla kaksi pientä enkeliä.

Kisapaikalla olikin sitten kuhinaa. Mikään massatapahtuma juoksu ei varsinaisesti ollut, mutta porukkaa oli kyllä tosi mukavasti. Järjestelyiltään tapahtuma olikin sitten tähän astisista juoksuista paras. Ainoa pieni miinus tuli siitä, että leveä kenttästartti muuttui aika pahaksi ruuhkaksi metsään mentäessä. Muuten tapahtuma oli upea säätä myöten!

Kahden tunnin alitukseen tähtäävä suunnitelmani oli juosta tasaisesti 5:40 kilometriaikoja. Alussa ruuhka vähän häiritsi vauhdinpitoa, mutta silti ensimmäinen kilometri mentiin ihan ok vauhtia alle kuuden minuutin. Ensimmäisen kilometrin jälkeen pahin ruuhkakin alkoi hellittämään ja pääsin vähitellen juoksemaan niin sanottua omaa juoksua. Juoksu tuntui alussa todella kevyeltä ja jouduinkin vähän himmailemaan tahtia, kun järki sanoi, että matka on vielä pitkä. Siitä huolimatta paukutin 5:30 kilometriaikoja aina 7 kilsaan asti, jolloin ajattelin, että nyt hidastetaan ihan tietoisesti, kun olen ihan reilusti alle tavoitevauhdin.

Kymppiin asti riitti sitten hermo hidastella 5:40 aikoja, mutta siinä puolimatkassa lähdin sitten (jälkikäteen ajatellen ehkä vähän hölmösti), yhden suht kovavauhtisen juoksijan peesiin. Muutaman kilometrin painoin menemään aika reipasta vauhtia ja ohitinkin liudan juoksijoita, kunnes sitten jossain 12-13 kilometrin kohdalla alkoi askel vähän painaa. Siinä sitten minut ohitti kaksi miestä, joiden perään päätin lähteä. Ajatuksena oli, että peesissä on helpompi juosta kovaa. 

Peesissä oli kyllä ihan helppo pysyä, mutta jossain 15 kilometrin kohdalla alkoi sitten oikeasti matkanteko painamaan ja jaloissa tuntumaan. Homma oli kuitenkin edelleen ns. hanskassa. Tuntuma oli, että jaksan kyllä, mutta kiristää ei enää voi. Mutta sitten tippui pommi viimeisellä juomapisteellä 17 kilsan kohdalla, kun vaihdoin hetkeksi kävelyyn. Liikkeellelähtö löi nimittäin reidet pökkelöiksi ja sen jälkeen juoksu oikeasti sattui. Sen jälkeen homma oli ihan puhdasta selvitymistaistelua, kun porukkaa lappasi ohi vasemmalta ja oikealta. Kilometriajat sain kuitenkin pääsääntöisesti pidettyä alle kuuden minuutin, mutta yhdessä ylämäessä noin pari kilometriä ennen maalia oli pakko pysähtyä kävelemään pariksikymmeneksi sekunniksi ja hakata hieman reisiä. Sen jälkeen juoksu kulki taas hetken ihan mukavasti. Viimeinen puolitoistakilometriä oli kuitenkin aivan älytöntä tuskaa ja aika monta perkelettä tuli mielessä sanottua sen vajaan kymmenen minuutin aikana. Katsomoon meno näytti kuitenkin puoli kilometriä ennen maalia kuulemma kepeältä. Hyvä että näytti - siltä ei meinaan tuntunut!

Paras palkinto oli kuitenkin aika: 1:57:45! Eli tavoite alittui reilulla parilla minuutilla. Ja vaikka olin (tai jalkani olivat) maalissa ihan puhki, niin olin kuitenkin aivan pirun onnellinen! En ole ehkä sittenkään täysin toivoton tapaus ja kyllä se kuntokin nousee kun tarpeeksi treenaa. Ehkä kaksi epäonnistunutta yritystä sai homman tuntumaan vieläkin makeammalta. Joka tapauksessa, rakastuin tähän lajiin vain entistä enemmän. Nyt ensi kaudelle 1:45 rajaa metsästämään! Ja ehkä myös ensi kaudella olisi jo aika rikkoa kuparinen maratonillakin... mutta noiden pohdintojen aika on myöhemmin, nyt on pakko makustella tätä saavutusta muutama hetki :)

tiistai 25. syyskuuta 2012

Musta, mustempi, isovarpaan kynsi

Jalastani on mustunut kynsi tasan yhden kerran aikaisemmin koko 33-vuotisen elämäni aikana. Silloin jalkani päälle muistaakseni putosi jotain raskasta. Nyt, vain muutama päivä ennen pääkaupunkijuoksua, kynsi mustui sitten uudemman kerran.

Mitään suurta dramatiikkaa ei kynnen mustumiseen sisältynyt. Sählyssä tein vain liian nopean pysähdyksen, kynsi osui popon kärkeen ja siinä se. Tunsin heti että kävi heikosti, mutta ei auttanut enää voivotella. Tapahtunut mikä tapahtunut.

On se ruma!

Värillähän ei tunnetusti ole väliä, mutta vähän mietityttää tuo juokseminen tuollaisella kummastuksella.  Nyt varvasta nimittäin jomottaa jonkin verran ja jos tuo piru meinaa kipeäksi äityä, niin sunnuntain kaksituntisesta tulee harvinaisen ikävä. Netistä luin, että mustunutta kynttä voi yrittää teippailla - pitäisi kuulemma auttaa. Samasta netistä luin, että veren voi päästää karkuun kuumalla neulalla. Reikä vain kynteen ja elämä voittaa! On se hieno tämä Internetti, se tietää kaiken. Kuka enää kavereita kaipaa...

Siis ei hemmetti! Kun kaikki muu on kohdillaan, niin sitten joku kynsi rupeaa ryttyilemään. Miettikäähän nyt - kynsi on täysin mitätön esihistoriallinen jäänne ajalta, jolloin esi-isäni kiipeili karvaisena puussa ja söi banaania. Mitä moderni ihminen edes tekee kynsillä? Niin siis jos ei tykkää maalata niitä eri väreillä. Tai jos ei pahimpaan stressiinsä järsi niitä. Ja sitten on niitä jotka rikastuu sillä, että toiset maalaa ja toiset nakertaa kynsiään.

Toisaalta ei tuo kynnen mustuminen nyt onneksi pahimmasta päästä ole urheiluvammojen saralla. Olisihan sitä voinut mennä nilkka tai polvi. Siinä olisi sitten juoksut juostu vähäksi aikaa. Nyt voin kuitenkin juosta, vaikka oletettavasti se hieman kirpaiseekin.

lauantai 22. syyskuuta 2012

Viikon 37 treenit

Viikko oli treenien puolesta aika tiukka ja nyt jälkikäteen sen alkaa myös huomaamaan. Tänään oli pitkästä aikaa tosi tiukan oloinen pk-lenkki. Vaikka yritin mennä todella hiljaa, niin siitä huolimatta tuntui raskaalta. Viime viikolla nimenomaan juoksua tuli aika paljon, mutta noin ylipäätään treenimäärä jäi viikon 36 tasolle, kun punttisalit jäi esimerkiki kiireen takia kokonaan pois aikataulusta.

Treeneihin käytetty kokonaisaika  5 tuntia 44 minuuttia. Juoksukilometrit 46,94 km.

Ma - Kiihtyvä vk-lenkki (9,28 km) 51:47, keskisyke 146, maksimi 168.
Ti - Sähly 53:35, keskisyke 145, maksimi 166
Ke - Lepo
To - Pk-lenkki (11,22 km) 1:09:12, keskisyke 138, maksimi 154. Garminista loppui patterit noin kilometrin ennen lenkin loppua, joten aika ja matka pikkasen pielessä.
Pe - PK-lenkki (10,45 km) 1:06:54, keskisyke 130, maksimi 145.
La - Lepo
Su - Pitkis (15,99 km) 1:43:01, keskisyke 135, maksimi 155.

Ihan ei viikolla päästy niihin vk-lukuihin kuin oli alunperin tarkoitus, mutta sähly ja hieman reippaampivauhtinen pk-lenkki saivat luvan korvata tätä puutetta. 

lauantai 15. syyskuuta 2012

Syksy on taas täällä

Eilen illalla kävin juoksemassa pitkästä aikaa lenkin hieman myöhäisempään ajankohtaan ja syksy syöksyi ovesta ulos astuessani suoraan naamalleni. Oli pimeää, oli märkää ja oli tuulista. Ja kellokaan ei ollut ehtinyt vielä edes yhdeksään asti...

Mutta en aio valittaa - vielä. Nämä syksyn ensimmäiset pimeät iltalenkit ovat omalla tavallaan ihan kiehtovia. Jossain vaiheessa pimeys rupeaa kuitenkin jälleen korpeamaan ihan toden teolla. Yksi iso syy tähän on, että pimeys rajaa käytössä olevat lenkkivaihtoehdot aika harvalukuiseksi. Käytännössä ainoa varmasti valaistu baana löytyy kylää halkovan isomman tien varrelta, jossa valot palavat läpi pimeän. Muualla katuvalot palavat, jos palavat. Viime talvesta muistan sen, että jouduin jättämään suunnitellut reitit muutaman kerran juoksematta, kun kunta oli päättänyt säästää ja sammuttaa kaikki "ylimääräiset" katuvalot. Toki tottahan se on, että eihän täällä kukaan itseni lisäksi talvella pimeän aikaan liikukaan muutoin kuin suksilla pitkin pururadan latuja, joten eipä noista valoista juuri kenellekään iloa ole. Paitsi siis miulle, joka jo jonkinlaisen kylähullun aseman on tästä citystä hommannut. Pururadan valot palavat sitten sitäkin kirkkaammin, koska hiihtäjiähän täältä löytyy. Ja kovia hiihtäjiä vieläpä.

Meidän kylän se toinen ainoa varmasti valaistu baana, Puumalansalmen silta.

Mutta se siitä vuodatuksesta. Kuten jo mainitsinkin jossain sivulauseessa, lenkillä on käyty. Maanantaina juoksentelin kiihtyvävauhtisen 8-kilsaisen hieman niin kuin vahingossa. Tarkoituksena oli ottaa ihan rauhallisesti, mutta kyllähän siitä vk-treeni tuli. Lopussa taisi jopa mennä ihan mk-treenin puolelle, kun pari viimeistä kilsaa tuli vedettyä reipasta ravia 5 minuutin tahtiin ja jopa sen alle. Sen jälkeen parin kilometrin hölkkä kotiin tuntui myös vienosti pahalta.

Tiistaina kävin pelaamassa tunnin verran sählyä. Onneksi tällä kertaa oli edellisviikkoa muutama ukko enemmän paikalla, niin ei ollut ihan niin hapokasta. Sellaisen huomion olen kuintenkin kevään peleihin verrattuna tehnyt, että jalka tuntuu liikahtavan nyt huomattavasti viime kevättä letkeämmin. Toisin sanoen jalatkin pysyvät pään mukana.

Keskiviikkona pidin ansaitun vapaapäivän, mutta torstaina olikin sitten vuorossa 12 kilometrin pk-lenkki. Tuntuma oli ihan kevyt, mutta sykkeet olivat jostain syystä hieman koholla. Toki vauhtiakin oli hieman normi pk:ta enemmän, mutta silti jotain omituista sykkeissä oli. Koko perhe ollut aika rajussa flunssassa ja samoin työpaikalla osa kollegoista ja asiakkaista, joten jotain sellaista epäilin. Vielä kuitenkin näyttää ihan hyvältä eli ei lentsua toistaiseksi. Hyvä niin!

Eilen tosiaan kävin sitten hölkkäämässä ihan perus-perus-pk kympin syksyisessä illassa, kuten jo tuossa aloittelinkin ennen kuin aloin vaahdota. Alkumatkasta mentiin vastatuuleen ja loppumatkasta myötätuuleen ihan kohtalaisessa puhurissa. Heijastinliivin puin kotoa lähtiessäni päälle, mutta lenkillä ymmärsin, että uuden osto on edessä. Nykyinen kun on ihan liian iso käytettäväksi ilman paksumpaa varustusta. Täällä pimeässä hölkäillessä tuo on kuitenkin sellainen turvatekijä, että ilman sitä ei tule mitään. Suosittelen myös kaupungissa juokseville! Juoksijaan sattuu kuitenkin enemmän kuin autoon yhteentörmäystilanteissa.

Eilisen kympin kohokohta osui kuitenkin kello kymmenen tienoille, kun sain tuta kunnan säästötoimet kaikessa hämäräperäisyydessään. Noin puoli kilometriä ennen kotia katuvalot nimittäin sammutettiin tylysti. Siinä taisi pimeydessä muutama kirosana kajahtaa ilmoille, mutta onneksi oli tuttu reitti. Täällä keskellä metsää nimittäin kun tulee pimeää, niin tulee oikeasti pimeää. Tutun tien ansiota viitsin juosta lopun kotiin, mutta jos yleinen linja alkaa olemaan, että kymmeneltä valot sammuu ja kylä nukkumaan, niin ei naurata. Viime talvena tuli mentyä otsalampun kanssa aika paljonkin, mutta  jotenkin ei jaksaisi sitä sitten aina varmuuden vuoksi lenkeillä kannella. Ja joskushan se unohtuu ihan vahingossa. Siinä sitten jää juoksut juoksematta, jos valot sammuu jossain toisella puolella kylää.

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Viikon 36 treenit

Viime launtain Midnight Runin jälkeen tällä viikolla oli tarkoitus ottaa alkuun hieman rennommin ja lisätä treenimäärää loppuviikosta. Perjantain ja lauantain aikana juoksua kertyikin mukavat 30 kilometriä. Tänään sunnuntaina olen sitten levännyt jalkojen tönkköyttä pois ja valmistaunut ensi viikon tiukkaan satsiin. Se kun tulee olemaan se tiukin viikko ennen kolmen viikon päästä juostavaa pääkaupunkijuoksua.

Treeneihin käytetty kokonaisaika 5 tuntia 43 minuuttia. Juoksukilometrit 39,84 km.

Ma - Punttisali 45 minuuttia. Ylä- ja keskikropan treeniä.
Ti - Sähly 41:57, keskisyke 151, maksimi 171. PK-Lenkki (4,58 km) 29:46  , keskisyke 133, maksimi 143.
Ke - Palautteleva pk-lenkki (5,59 km) 37:08, keskisyke 123, maksimi 135.
To - Lepo
Pe - Pk-lenkki (10,13 km) 1:03:11, keskisyke 135, maksimi 152.
La - Pitkis (19,54 km) 2:06:13, keskisyke 129, maksimi 156.
Su - Lepo

Ensi viikolla juostujen kilometrien määrä pitäisi saada nostettua 45-50 väliin ja niistä 10-15 km pitäisi olla ihan selkeästi vauhtikestävyyden puolelle tarkoittaen puolimaran tavoitevauhtia ja sitä kovempaa tahtia. Toivottavasti on hienoja ilmoja juosta :)

lauantai 8. syyskuuta 2012

Väsynyttä nylkytystä

Olen viime aikoina nauttinut lenkkeilystä ihan mielettömästi. Lenkki toisensa jälkeen askel on ollut kevyt ja juoksu mukavaa. Edes kympin rypistys Helsingin kaatosateessa ei saanut paikkoja jumiin, vaan olen vielä tälläkin viikolla saanut nauttia erinomaisen pirteästä menosta. Aina tähän iltaan saakka...

Tarkoituksena oli lähteä 6:20 vauhtia sellainen mukavan rento pk-kymppi, mutta ensimmäisten juoksuaskelten jälkeen oli täysin selvää, että "mukava" ja "rento" olivat tästä lenkistä kaukana. Huono päivä - mikäpä muukaan. Mutta kun lenkit ovat jo pitkään tuntuneet ihanan kevyiltä vähän kovemmissakin vauhdeissa, oli aika karua palata taas takaisin maan pinnalle. Lopulta menin kyllä jopa tavoitevauhtia hieman kovempaa  tavoitesykkeillä, mutta se oli kyllä taisteluvoitto. Yhdeksän ja puolen kilometrin kohdalla juoksu tuntui ensimmäisen kerran ihan kivalta, mutta kun siinä oli jo tunti tullut nylkytettyä, niin päätin kaartaa kotiin. Pitkiksen aika kun ei ole perjantai-iltana jalkapallo-ottelun kanssa samaan aikaan.

Ja sitten tuli vielä jalkapallostakin tappio - sitä se huono lenkki tiesi...

maanantai 3. syyskuuta 2012

Midnight Run Helsinki 2012 - Yöjuoksu kaatosateessa

Kaikki huolet ja murheet, jotka vaivasivat ennen juoksua osoittautuivat täysin turhiksi. Jalka kesti, kunto on orastavassa nousussa ja vesisateessa on raikasta juosta! Märät lenkkitossut tosin ovat hanurista, mutta ei makeaa mahan täydeltä - muutenhan tästä hommasta voisi alkaa tykkäämään.

Helsinki näytti tosiaan lauantaina "parhaat" puolensa, kun tuuli puhalsi kymmenen metriä sekunnissa ja vettä tuli kuin aisaa. Midnight Runin lähtöpaikkana toiminut senaatintorikin oli kosteuden ja pimeyden keskellä muuttunut aika ankean näköiseksi paikaksi, vaikka muutama teltta ja rakennelma näkymää piristikin. Tuntuma Senaatintoriin oli kuitenkin märkänä ja viluisena aika kolho ja kurjuuden maksimoimiseksi järjestäjät lisäksi viivästyttivät lähtöä kymmenellä minuutilla ettei vain kukaan saisi etua siitä, että olisi tajunnut tulla paikalle juuri ennen lähtöhetkeä. Mitään syytä viivästykselle ei annettu - tosin eipä se olisi tosiasioita juuri muuttanut.

Oma lähtöryhmäni oli 4A eli 55-60 minuutin aikaan tähtäävä ryhmä. Kun aikatavoite oli lähempänä sitä 55 kuin 60 minuuttia, oli jokseenkin tyhmää jättäytyä lähtöryhmän hännille lähdössä. Porukkaa oli nimittäin niin paljon, että ensimmäinen kilometri meni pahasti ruuhkassa. Upouusi Garmin piippasikin ensimmäisen kilometrin jälkeen väliajaksi 6:04 eli aika reilusti 5:30 tavoitetta myöhemmin. Hetken kävi mielessä, että siinä se 55 minuutin alitus sitten meni, mutta samalla kiristin lievästi tahtia.

Toinen kilometri menikin sitten tavoitevauhtia ihan reilusti kovempaa ajan jäädessä 5:20 tietämiin. Ja kun juoksu tuntui kulkevan, en viitsinyt pahemmin hidastaa, vaan pikemminkin kuulustelin vähän tuntemuksia ja menin ihan täysin sen pohjalta. Hirmuinen tuuli puhalsi mereltä, mutta onneksi lievästi sivulta. Vastaisena se olisi ollut myrkkyä. Kolmas ja neljäs kilometri menivätkin sitten kiihtyvää tahtia ja puolimatkassa kilometrin väliaika oli pudonnut jo 5:06, kun reitti kääntyi Katajanokalle vastatuuleen. Maistelin fiilistä ja iski pieni pelko, että en jaksa samaa tahtia loppuun asti. Kuitenkin 5 kilometriä vielä maaliin ja viimeinen asia, jonka halusin kokea, oli katkeaminen.

On hassua mietin ihmisen keho reagoi mielen liikkeisiin. Kun aloin ajatella omaa oloa ja miettiä tunsinko itseni väsyneeksi, vauhti alkoi pikku hiljaa tippua. Seuraavat pari kilometriä jouduinkin jo vähän pakottamaan jalkoja eteenpäin. Juoksu ei enää ollut ihan niin kevyen tuntuista. Ehkä osasyynä oli puuskittainen tuuli, ehkä ei. Kuitenkin käännyttäessä vihdoin kohti maalia myötätuuliosuudelle tuntui kuin olisin saanut siivet selkääni. Kun matkaa oli kuitenkin jäljellä vielä useampi kilometri oli pakko toppuutella.

Seitsemännen kilometrin jälkeen lisäsin kyllä vauhtia ihan tietoisesti, mutta en uskaltanut pitää vielä sitä tahtia loppuun asti. Oli taas pakko hidastaa.

Viimeinen kilometri kun alkoi, annoin lopulta luvan itselleni lisätä vauhtia. Noin kilometri ennen maalia painelin ylämäessä ohi paristakymmenestä juoksijasta vain tajutakseni, että matkaa on jäljellä vielä ihan pirusti ja aika tiukasti otin sen ylämäen. Pakotin itseni pysymään vauhdissa ja ihan hyvin se onnistuikin, kunnes jäin pussiin parin juoksijan taakse. Ei siinä ruuhkassa montaa sekuntia tuhraantunut, mutta ylämäkeen uuden vauhdin kerääminen pani irvistämään. Loppusuoralla olin ihan puhki, mutta pakko oli ottaa kunnon spurtti kun siellä joku toinenkin spurttasi. Loppuaika oli 53:30 Garminin mukaan ja parin puuskutuksen jälkeen hymyilytti ja paljon. Tavoiteajan ali ja reilusti! Virallisessa mittauksessa aika korjaantui vielä kuudella sekunnilla 53:24:än.

Sadekin oli juoksun aikana lakannut, mutta en kyllä yhtään huomannut missä vaiheessa. Näin jälkeenpäin ajateltuna juoksin kuin laput silmillä jonkinlaisessa transsissa. Reitiltä muistan joitain ajatuksia ja tapahtumia vain väläyksinä. Itse juoksu tuntui jälkeenpäin ajateltuna siltä, että olisin ehkä voinut juosta lujempaakin, mutta ensikertalaisen rohkeus petti. Kun ei ollut käytännössä lainkaan vertailupohjaa, pelkäsin katkeamista suhteettoman paljon. Todennäköisesti olisin kuitenkin voinut ainakin hitaimmat kilometrit juosta 5:10 alle ilman katastrofia. Mutta ensi kerralla sitten! Juoksu antoi kuitenkin tosi paljon tärkeää näkökulmaa syyskuun lopun puolimaratoniin, sen vauhdinjakoon ja tavoiteaikaan. Siellä voisin sitten taas yllättää itseni.

Ja tässä vielä lopuksi Garminin dataa, jos jotakuta kiinnosta: http://connect.garmin.com/player/217869866

perjantai 31. elokuuta 2012

Fysioterapiaa ja lihaskramppeja

Maanantaina kävin ensimmäistä kertaa fysioterapeutin vastaanotolla tämän nykyisen vaivan tiimoilta ja tiistaina olin jo odottamassa lääkärin oven ulkopuolella piikille pääsyä. Lonkan limapussi sai kortisonihoitoa ja sen pitäisi antaa ensiapua tuohon lonkan kipuiluun. Kuitenkin tärkeintä olisi saada tuon limapussin tulehduksen aiheuttaja korjattua, muuten se on tulevaisuudessa jatkuvana vaivana.

Ongelman syitä ei ole vain yksi, vaan hyvin todennäköisesti useita. Päällimmäinen ja selvin syy vaivaan on takareisien jäykkyys. Normaalisti lihas antaa periksi kun sitä painaa, mutta minun kohdallani takareisien lihakset ovat kuin puuta. Sanoin kyllä, että olen nyt notkeammassa kunnossa kuin viime talvena, mutta ilmeisesti olen vain ollut pahimmillaan ihan totaalijumissa. Ensimmäinen ja tärkein asia onkin venytellä päivittäin ihan perusteellisesti noita takareiden ja pakaran lihaksia.

Toinen ongelma on vasen jalkani, jossa on lievästi laskeutuneet sivuttaiset holvikaaret (tai jotain sinne päin) ja lievä ylipronaatio. Fysoterapeutin mukaan kuitenkaan tuo ylipronaatio ei välttämättä itsessään ole se aiheuttaja vaikka olenkin käyttänyt nyt neutraaleja kenkiä, vaan suurempi ongelma on se, että juoksen yleensä vain maantien vasenta laitaa, jolloin tien kaltevuus muokkaa helposti askellusta väärään suuntaan. Fysioterapeutin mielestä parasta olisi, että lähtisin kokonaan pois maantieltä metsään juoksemaan, mutta totesi sitten aikani niskuroitua, että olisi ihan hyvä juosta välillä kuitenkin sitä tien toistakin puolta. Siihen neuvoon saatoin taipua ja lupasin yrittää juosta osan lenkeistäni jatkossa pehmeämmillä alustoilla. Loppupeleissä kuitenkin itseltänihän se on pois, jos en saa kipuja kuriin.

Noiden tsekkausten lisäksi jouduin sitten hirmuiseen kidutukseen, kun terapeutti avasi noita alaselän ja pakaran jumeja. Pahimmillaan tuntui kuin joku olisi puukkoa vääntänyt, mutta kuulemma se kuuluu asiaan, kun lihaskalvoja irrotellaan ja pehmitellään. Vähän epäilytti kivun ollessa pahimmillaan, mutta jälikäteen täytyy sanoa että taisi nainen tietää mitä tekee. Alaselkä ollut tosi hyvässä kunnossa tuon käynnin jälkeen.

Nyt olen tunnollisesti venytellyt pakaroita ja takareisiä ihan ohjeiden mukaisesti ja jotain se on selkeästi tehnyt, koska jalat ovat tuntuneet ihan erilaisilta. En ole tosin ihan varma onko kaikki muutos ollut hyvästä. Jaloissa, erityisesti vasemmassa, on nimittäin välillä tuntunut polvissa ja lonkissa sellaista omituista vihlontaa ja pientä lonksuntaa. Aivan kuin nivelet etsisivät reittiä takaisin oikealle paikalleen. Varmastikin kuvittelen tuon lonksunnan, mutta vihlontaa on helpompi kestää, kun ajattelen sen johtuvan jostain positiivisesta muutoksesta.

Eilen illalla venytellessäni pakaraa puskista iski ihan uusi vaiva. Nimittäin oikean jalan reiden sisäsyrjän lihas kramppasi kesken venytyksen aivan jumalattoman kipeästi ilman minkäänlaista ennakkovaroitusta. Suoraksi jalkaa ei ollut enää mitään mahdollisuutta saada vastavenytykseen, mutta yritin painaa lihasta niin kovaa kuin vain kivulta pystyin. Yhtään en osaa sanoa kauan kramppi kesti, kun aika tuntui tunnilta. Lopulta kramppi kuitenkin luovutti ja muuttui lihaksen tykytykseksi jättäen jälkeensä kipeän lihaksen. Tänään olen yrittänyt lihasta kevyesti venytellä ja edelleen se on kipeä. Toivottavasti se ei vaivaa huomisessa juoksussa. Kylmähoito toivottavasti auttaa.

Huomenna olisi sitten tarkoitus lähteä uhmaamaan säiden ruhtinasta Helsinkiin. Ihan ei ideaalikeliä lupaa, mutta onneksi ei lumisadettakaan. Reilu 10 astetta, vesisade ja 10 metriä sekunnissa puhaltava tuuli on ihan kohtalainen ilma siihen nähden, että olen lenkkejä joskus ihan vapaaehtoisesti huonommassakin kelissä juossut. Ja kun suihkujakaan ei ole järjestäjien puolesta paikalle hoidettu, niin hyvä puoli on, että luontoäiti pitää tuosta puolesta huolen. Ja tulepaahan juostua vähän rivakammin, kun ei tuossa kelissä viitsi oikeasti matkaan käyttää yhtään enempää aikaa kuin on pakko!

perjantai 24. elokuuta 2012

Helsinki Midnight Run lähestyy

Viikon kuluttua lauantaina olisi sitten vuorossa yöjuoksua, kun Helsingin Midnight Run on ohjelmistossa. Lonkka on edelleen vaivannut, mutta siitä huolimatta olen ihan varovaisen toiveikas tuon juoksun suhteen. Kävin nimittäin eilisiltana juoksemassa valmistelevan 7 kilometrin lenkin ajateltua kisavauhtia. Juoksu kuitenkin kulki ja kilometritahti meni aika reilusti suunnitellun 5:30 alle. Loppuaika oli 36:36 eli noin 5:14 muodostui keskikilometritahdiksi lenkillä. Lopussa oli vielä varaa kiristää tahtia!

Viimeisen 200 metrin jälkeen fiilis oli uskomaton, kun loppukirin järjetön tuska vaihtui loistavaan fiilikseen. Näin vauhdikkaasti ja kepeästi juoksu ei ole koskaan kulkenut tuollaista vauhtia. Ilmeisesti siis jotain olen oikeinkin kesän aikana tehnyt, vaikka välillä olen kyllä ollut aika toivoton oman kunnon kehittymisen suhteen. Nyt viimeinen viikko ennen Midnight Runia mennään ihan pk-vauhteja. Sunnuntaina pitkis ja ensi viikolla pari peruskestävyyslenkkiä. Loppuviikon lenkkiin pitää tosin sotkea mukaan vähän nopeampaakin juoksua, että paikat on sitten notkeina lähtöviivalla.

Maanantaina on myös vuorossa fysioterapia. Ihan mielenkiinnolla odotan saanko sieltä minkäänlaisia apuja tuohon lonkkaan. Varmaankin aika samoilla lääkkeillä mennään kuin tähänkin asti eli venytyksiä, venytyksiä ja venytyksiä. Enköhän saa kuulla, että juoksuakin olisi hyvä vähentää. Mutta en ole oikeasti näin ennakkoluuloinen... ihan avoimin mielin menen kuuntelemaan ammattilaisen neuvoja :)

Niin ja tulihan sitä käytyä ostoksillakin. Vanha sykemittarini Polarin FT4 palveli hienosti 2,5 vuotta, mutta aikansa kutakin. Olen jo pidemmän aikaa katsonut noita hieman kehittyneempiä Garminin välineitä, joissa olisi GPS sisäänrakennettuna. Ja kun bonukset tulivat töistä käteen, niin ostaa paukautin itselleni Garminin Forerunner 610:n. Järkeilin asian jotenkin näin, että nyt kannattaa ostaa se markkinoiden paras mittari, ettei heti tarvitse olla ostamassa taas uutta, kun jonkin ominaisuuden puute alkaa mittarissa ärsyttämään. Periaatteessa minulle tärkeimpiä uusia ominaisuuksia on tuo mahdollisuus tarkkailla matkavauhtia ja erilaisten treenien ohjelmointi suoraan mittariin. Lisäksi syketietojen tarkkuus on ihan toista luokkaa kuin vanhassa Polarin perusmittarissa. Ja sitten on vielä ihan hirveä määrä kaikki muita uusia hienoja ominaisuuksia, joita en vielä osaa hyödyntää. Mutta ehkä joskus...

Ensi päivityksessä sitten toivottavasti hyviä fiiliksiä Mdnight Runista. Tavoiteaika on se 55 minuuttia ja kaikki sen alle on plussaa!

keskiviikko 15. elokuuta 2012

Juostako vai eikö juosta, siinä pulma

Alan vähitellen epäillä oman tavoitteeni järkevyyttä. Alan uskoa lääkärin sanoja, joiden mukaan kroppaani ei ole tehty juoksemiseen. On ironista, että liikuntamuoto, josta aidosti pidän, aiheuttaa jatkuvasti vääränlaista kipua.

Maratonhaaveet olen taas tältä kesältä yrittänyt hävittää mielestäni. Kun vasen lonkka keskeyttää pitkät lenkit järjestään viimeistään 20 kilometrin kohdalla, ei maratonin juokseminen tunnu realistiselta tavoitteelta. Viime viikonloppuna kävin juoksemassa/kävelemässä paikallisen patikointireitin nimeltään Elsa Heporaudan polku. Mittaa tuolla reitillä on n. 24 kilometriä ja maastoltaan se on pääosin suht' isoja metsä-/hiekkateitä. Lyhyitä pätkiä patikoidaan myös pienemmillä metsäpoluilla. Korkeuserot eivät ole suuria, mutta mäkiä on runsaasti ja ne ovat pääosin melko jyrkkiä. Ajatuksena oli testata lonkan kunto, kun se oli jo jonkin aikaa ollut ahkeran venyttelyn ja kylmähoidon seurauksena parempi. Viimeisellä viidellä kilometrillä lonkka kuitenkin muistutti olemassaolostaan. Pahimmillaan se oli noin 21 kilometrin kohdalla ja silloin ajattelin, että en pääse edes kävellen raahautumaan autolle. Onneksi lonkan kipu pienen lepotauon jälkeen kuitenkin helpotti ja loppumatka meni vähän mukavammin - ei toki kivuitta, mutta kuitenkin paremmin. Loppujen lopuksi reitti oli kierretty taukoinen kolmessa ja puolessa tunnissa, kun loppumatkan tulin rauhassa mustikoita poimien ja nautiskellen.

Tuosta lenkistä tormistautuneena soitin paikalliselle fysioterapeutille ja varasin ajan. Kun kerroin, että lonkan limapussin tulehdus vaivaa - fysioterapeutin ensimmäinen kysymys oli, miksi lääkäri ei pistänyt kortisonipiikkiä. Kuulemma tuohon vaivaan ehdoton ykköshoitomuoto on juurikin tuo piikki. Kyllähän lekuri kysyi pistetäänkö, mutta vähemmin myyvällä tavalla. Lääkärin mukaan kortisonipiikin sokkona pistäminen lonkkaan voi auttaakin, mutta mitään takeita siitä ei ole. Itse kuulin asian siten, että kun tarkkaa paikkaa pistokselle ei ole tiedossa, on parempi että ei pistetä ollenkaan. Fysioterapeutti lupasi kuitenkin katsoa mitä voi tehdä ja jos näyttää, että ei voi tehdä mitään, niin pistetään sitten se kortisoni siihen lonkkaan.

Tällä viikolla en ole vielä juoksuaskelta ottanut vaan olen käynyt salilla hikoilemassa soutulaitteessa. Samalla olen saanut lihashuollonkin tehtyä tehokkaasti. Huomenna käyn testaamassa lonkan kuntoa pk-lenkillä. Suotavaa olisi, että se kestäisi juoksun hyvin, sillä Midnight Runiin on enää reilut kaksi viikkoa aikaa. Kun pääsin tuossa välissä muutaman kivuttoman reippaamman lenkin vetämässä, vauhti tuntuisi olevan löytymässä ja kunto tuota kympin juoksua ajatellen tuntuisi hakeutuvan ihan kohdilleen. Lonkan jäykkyys ja kipuilu voi sitten viedä vauhdin.

Maratonihaaveet taas tältä kesältä hylänneenä loppukauden päätavoite on kuitenkin pääkaupunkijuoksu 30.9. Kyseessä on puolimaraton, joka juostaan Helsingin keskuspuistossa eli hiekkatiellä. Ja hiekkatie on siis hyvä asia lonkan kannalta. Tavoitteena on tuolla juosta niin lähelle kahden tunnin rajaa kuin mahdollista. Lähden tavoittelemaan alkumatkasta kahden tunnin alitusta ja toivon paukkujen riittävän loppuun asti. Sitten omalta osalta kisat on tältä vuodelta juostu ja keskityn parantelemaan tuota lonkkaani. Ja ehkä sitten ensi vuonna paikat olisi siinä kunnossa, että maratonille uskaltaisi ja ennen kaikkea viitsisi lähteä...  kyllähän tässä kipujen kanssa painiessa välillä tuntuu tosi tyhmältä touhulta tämä juokseminen. Varsinkin kun kyseessä ei ole muu kuin itseään vastaan kilpaileminen. Mutta niin on vain vaikeaa se lenkin väliin jättäminenkin, vaikka kipuja olisikin. Eli ota nyt tästä selvää...






lauantai 14. heinäkuuta 2012

Vähemmän juoksua, sanoi lääkäri

Olen keväästä asti kamppaillut vasemman jalan pakaran jumien kanssa ja se ehti nyt jo välillä mennä niin pahaksi, että hetken jo mietin juosseeni viimeisen juoksuni. Kipu levisi alaselkään ja olin muutaman viikon aika allapäin asian johdosta, juoksu ei maistunut ja muutenkin kaikesta liikunnasta oli ilo poissa. Siksi ei bloginkaan päivittäminen ole ollut ihan siellä asialistan kärkipäässä.

Mutta nyt onneksi taas päivä paistaa risukasaankin. En tiedä mitä tein, mutta jotain taisi tehdä oikein, sillä kivut katosivat viime viikon loppupuolella kuin salaman iskusta. Yhtenä aamuna herätessäni vain tajusin, että selkä ja pakara on paljon parempi. Lopullisesti kivun vei pois viime perjantain souturupeama Sulkavalla, minkä johdosta päätin lauantai aamuna lähteä juoksemaan puolikasta maratonia Mikkeliin Marskin kierrokselle. Maaliin siinäkin kisassa raahauduin, mutta taas kerran puolimaratoni oli sellainen tuskien tie, että mietin vakavasti oman mielenterveyteni nykytilaa. Miksi pirussa maksan jotain näin kamalasta rääkistä?

Aloitin kisan tosi kevyesti. Ajatuksena oli lähteä juoksemaan sellaista 1:07-1:08 aikaa puolimatkaan ja sitten toinen puolikas juosta sinne tuntiin, jolloin mentäisiin kevään HCR:n ajan alle. Noh, puolimatkaan saavuin jo lähes kaksi minuuttia aikataulusta jäljessä ja siinä vaiheessa aloin olla jo niin poikki, että toisen 10,5 kilometrin juokseminen tuntiin ei ollut realistinen tavoite. Siinä vaiheessa ajattelin, että maaliin pääsy on enää ainoa tavoite. Sekin meinasi jäädä haaveeksi kun noin 18,5 kilometrin kohdilla edellisellä juomapisteellä nautitut virvokkeet meinasivat väkisin tulla ylös. Aikani käveltyäni ja nieleskeltyä olo kuitenkin parani sen verran, että sain raahauduttua maaliin. Aika 2:20 ja risat. Tällä kertaa kuitenkin olin aidosti onnellinen saavutuksesta, sillä vaikka jalat toimivat nyt HCR:ia mukavammin yleinen fiilis juoksuun oli huomattavasti kamalampi. Juoksun jälkeen vasen lonkka/pakara olivatkin sitten ihan tulessa ja illan jäykistelin ja yritin venytellä, mutta lihakset alkoivat kramppaamaan, joten sekin sitten jäi...

Tiistainan kävinkin lopulta lääkärin vastaanotolla, kun pakaran jäykkyys palasi puolimaratonin rasitusten myötä. Päätin, että mitään yleislääkäriä en halua diagnoosia arpomaan, vaan varasin suoraan ajan fysiatrilta. Haastattelun ja hetken jalkojen vatkaamisen jälkeen diagnoosikin oli jokseenkin selvä. Lonkan limapussi on ensinnäkin tulehtunut, mikä lienee se suurin syy akuutteihin vaivoihini. Toisaalta lihakseni olivat myös aika kireät, mikä ei sekään ole optimaalinen tilanne treeniä ajatellen. Yleisesti ottaen ongelmani kuitenkin johtuvat siitä, että ole valinnut itselleni ihan väärän lajin. Ruumiinrakenteeni yliliikkuvine nivelineen sopisi paremmin uintiin tai tanssiin. Tilanne ei kuitenkaan ole lainkaan toivoton, vaan fysioterapialla ja aktiivisella  lihashuollolla mitään estettä maratonharrastukselle ei pitäisi olla. Samaan hengenvetoon lääkäri kuitenkin totesi, että juoksun määrää voisi karsi aika reilusti ja lisätä huomattavasti esim. uintia, pyöräilyä ja soutua ohjelmaan. Neuvosta vaarin ottaneena kävinkin saman tien hankkimassa itselleni vesijuoksuvyön. Täällä Saimaan syleilyssä kun tuo vesijuoksu tuntuisi näin kesällä oivalta juoksun korvikkeelta. Vielä en ole ehtinyt vesijuoksua koittamaan, mutta eiköhän sekin kokeilu lähipäivinä toteudu.

Eli tämmöistä sitten viime kirjoittelun... kipua ja kyyneleitä, mutta onneksi se valokin välillä jostain rakosesta pilkahtaa. Ehkä tämä tästä vielä kirkastuu.

perjantai 1. kesäkuuta 2012

Jumittaa, jumittaa!

Juoksemisen ikävin puoli on sen tapa saada paikat jumiin. Omalla kohdallani erityisesti vasemman puolen alasekä- ja jalka ovat ongelma-alueita. En tiedä johtuvatko vaivat juoksutekniikastani vai rakenteellisesta seikasta, mutta lihasjumit kertovat, että jotain on vialla.

Keskiviikkona kävin heittämässä pururadalla pienen vauhtileikittelylenkin vaikka mietinkin sen väliin jättämistä vasemman takareiden totaalijumin vuoksi. Sen jumin huomaa jo paljaalla silmällä, koska se vaikuttaa jopa kävelyyn. Jalan taivuttaminenkin tekee kipeää. Juostessa se ei vaivaa niin paljon, mutta ei juoksu kyllä mitenkään irtonaiseltakaan tunnu.

Takareiden ollessa se kaikista kipein kohta, myös saman jalan pakara on liittynyt mukaan jäykistelemään. Ja ilmeisesti samoihin bileisiin on liitettävissä satunnainen vasemman jalkapohjan repäisevän pistävä kipu. Toisinaan astuessa tuntuisi kuin joku repäisisi jalkapohjasta nahan irti. Olin jo jossain vaiheessa päässyt näistä vaivoista eroon, mutta nyt muutaman viikon aikana juostut hieman pidemmät lenkit ovat nostaneet nämä vaivat takaisin parrasvaloihin.

Mutta kaipa tämä on vain luonnollista seurausta geeniperimästäni. Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön lääkäri nimittäin sanoi minulle jo vuosia sitten selkäkipua valitellessani, että minulla on kiero selkä ja pihtipolvet. Että ei ne lähtökohdatkaan taida ihan parhaat olla... Vielä kun olen valitettavasti unohtanut kevään aikana perusteellisen venyttelyn lähes kokonaan.

Kivulle en periaatteesta halua antaa periksi, mutta tänään pk-lenkillä tajusin, että ei se juoksu tuota jumia ainakaan paremmaksi saa. Niinpä ajattelin korvata viikonlopun pitkiksen n. 60 km pyörälenkillä. Sitä en tiedä kuinka paljon tuo oikeasti helpottaa asiaa, mutta jotain on pakko keksiä. Treenaamisesta en halua pitää taukoa kuin vasta äärimmäisessä hädässä.

Jotain pitää keksiä tai kesän suunnitelmat menevät uusiksi. Ja nyt en todellakaan halua jarrutella, kun vauhtiin on päästy...

torstai 24. toukokuuta 2012

Viikon 20 saldo

Viikolla 20 juoksukilometrejä tuli lopulta vähemmän kuin oli tarkoitus, johtuen vasemman reiden loitontajan kivusta. Oikeastaan kipu on väärä sana, koska se tuntuu pikemminkin vain jäykkyytenä juostessa. Silloinkin vain noin 30 minuutin juoksun jälkeen. Lenkin jälkeen jäykkyyttä on jonkin aikaa, mutta venyttelyllä se häviää - palatakseen taas seuraavalla lenkillä.

Vaiva alkoi HCR:n loppupuolella ja vaivannut siitä lähtien. Vaikka vaiva ei sinällään iso olekaan, olen kuitenkin yrittänyt hieman varoa sitä esimerkiksi pyöräilemällä osan lenkeistä. Nyt kun ei olisi ihan hirveästi intoa päätyä lasarettiin kun kuntokin osoittaa merkkejä noususta.

Viikko 20

Ma - Pk-Lenkki - 47:08 - ka syke 131 - ka vauhti 6:32 min/km
Ti - Sähly ja kuntosali (jalat) - 1:30:00
Ke - Lepo
To - Pk-lenkki, jossa lopussa muutaman sadan metrin vauhdikas pyrähdys - 1:01:31 - ka syke 138 - max syke 162 - ka vauhti 6:45 min/km
Pe - Lepo
La - Pyörälenkki (pk) - 2:13:47 - ka syke 127 - max syke 153 - ka vauhti 21,11 km/h
Su - Lepo

Viikkokilometrit 63,4 km
  • juoksu 16,3 km
  • pyöräily 47,1 km
Kokonaisaika 5 h 32 min

sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Viikon 19 saldo

Melko raskaan puolimaratonin jälkeen ajattelin aloitella kevyellä viikolla. Nyt olisi muutama viikko aikaa nostella hieman juostuja viikkokilometrejä ja sitten sen jälkeen siirryn noudattamaan maratonohjelmaa, joka tässä tapauksessa on juoksufoorumin 4 tunnin alitukseen tähtäävä ohjelma. Sen verran realisti olen, että neljään tuntiin en ensimmäistä maratonia aio juosta, mutta ideana onkin treenata hieman kovempaa, jotta maratoni olisi sitten ehkä vähän helpompi. Määrällisesti tuo ohjelma kun ei kuitenkaan ihan hirveän pahalta tunnu.

Viikko 19

Ma - Kevyt palautteleva lenkki - 36:33 - ka syke 119 - max syke 136 - ka vauhti 7:05 min/km
Ti - Sähly - 52:43 - ka syke 141 - max syke 164
Ke - Lepo
To - Helpohko pk-lenkki - 56:48 - ka syke 131 - max syke 158 - ka vauhti 7:06 min/km
Pe - Sali - Ylä-/keskikroppa
La - Pitkis - 2:09:27 - ka syke 136 - max syke 158 - ka vauhti 6:56 min/km
Su - Lepo

Viikkokilometrit 31,5 km
Kokonaisaika 5 h 22 min


tiistai 8. toukokuuta 2012

Helsinki City Run 5.5.2012

Ensimmäinen puolimaraton takana ja tunnelmat ovat vähintäänkin kaksijakoiset. Toisaalta aika jäi kauas tavoitteesta - toisaalta olen kovin tyytyväinen siitä, että tuskaisesta matkasta huolimatta jaksoin maaliin saakka.

Ennen juoksua hermostutti eniten pääsiäisenä alkanut ärhäkkä flunssa, joka jätti jälkeensä sitkeän yskän. Treeneissä tuntui, että ilma ei kulje keuhkoihin asti ja yksikään juoksu pääsiäisen jälkeen ei aiheuttanut varauksetonta onnellisuuden tunnetta. Vaikeaa oli siis jo harjoituspolulla. Sellainen pelko oli takaraivossa, että kunto ei riitä kahden tunnin alitukseen, mutta siitä huolimatta sitä oli pakko lähteä hakemaan.

Toinen ongelma ennen kisaa oli ilma. Aamulla näytti tosi kylmältä ja siinä sitten mietin, että pakko laittaa juoksutakkia päälle. Vielä 20 minuuttia ennen starttia ilma oli tosi kolea. Sitten lopulta oman lähtöryhmän karsinassa odottaessa tajusin, että aurinko alkaa paistaa ja ilma lämpenee vauhdilla, mutta silloin oli jo myöhäistä päästä takista eroon. Tuloksena oli se, että jo parin kilometrin juoksun jälkeen olin hiestä märkä. Olin laittanut ihan liikaa päälle.

Positiivista oli kuitenkin se, että juoksu kulki tosi kevyesti. Jopa niin kevyesti, että jouduin vähän toppuuttelemaan vauhtia. Ensimmäiselle juomapaikalle tullessa olin voimieni tunnossa, jopa niin vahvasti, että en malttanut jäädä juomaan kuin pari hörppyä vettä. Ja tämä taisi olla paha virhe. Jälkikäteen ajateltuna ehdin nimittäin seuraavalle juomapaikalle juostessa hikoilla aika paljon lisää. Ja vaikka vielä 9 kilometrin kohdalla meno tuntui melko hyvältä, nestehukkaa oli jo reilusti. Siinä vaiheessa join gatoradea kävellen mukillisen, mutta puolenvälin kohdilla jalat alkoivat tuntua jo hieman raskaammilta. Kuitenkin siinä vaiheessa olin ihan aikataulussa noin tunnin matkaa taittaneena ja ajattelin, että ehkä se tästä.

Pari kilometriä eteenpäin kävi kuitenkin selväksi, että homma menee puihin. Jalat muuttuivat aika nopeassa tahdissa tönköiksi ja 12 kilometrin kyltin kohdalla muistan miettineeni, että näillä jaloilla ei maaliin asti päästä. Samalla kuitenkin ajattelin, että nyt ei auta alkaa kävelemään tai se on siinä. Jalkaongelmien vuoksi vauhti kuitenkin hidastui ja noin 15 kilometrin kohdilla oli pakko luovuttaa ja siirtyä kävelyyn pohkeiden kramppailun takia. Siitä lähtien ylämäet tiesivätkin pääsääntöisesti kävelyä - niin pahasti pohkeet leikkasivat kiinni.

Viimeiset kilometrit yritinkin sitten vain taittaa maaliin tuskista huolimatta. Välillä pääsin ylämäkiäkin juosten ylös, mutta välillä krampit muistuttivat olemassaolostaan katkaisten juoksun siihen paikkaan. Viimeiset mäet ennen stadionia olivatkin sitten ihan oma lukunsa ja niissä tuli aika monta kirosanaa mielessä päästeltyä. Kannustusjoukot olivat olleet yhden mäen päällä ja irvistys oli kuulemma ollut hurja. Sen uskon. Hurjat olivat nimittäin tuskatkin.

Mutta kaikki on suhteellista. Kun lopulta Stadionin portille pääsin, sain jostain hurjan määrän voimia ja unohdin tuskat. Loppusuoralla onnistuin ohittamaan vielä useamman juoksijan ulkokaarteessa.

Harmittavinta kuitenkin oli, että ensimmäinen tunne maalissa oli hurja pettymys. Olen katsonut kuvia iloisista maaliintulijoista ja olisin niin halunnut olla iloinen maaliinpääsystä. Ja vaikka toisaalta olinkin, niin päällimmäisin tunne oli epäonnistuminen. Omat odotukset olivat kuitenkin niin paljon kovemmat kuin loppuaika 2:11.

Mutta aika usein maailma makaa hieman toisella tavalla kunnon yöunien jälkeen. Niin nytkin. Sunnuntaina sitä alkoi tajuta, että kyseessä oli kuitenkin ensimmäinen puolikkaani ikinä. Ensimmäinen juoksutapahtumani ikinä. Kaksi vuotta ja reilut 14 kiloa sitten en olisi voinut kuvitellakaan joskus juoksevani puolimaratonin. Että siihen nähden se meni ihan hyvin. Ja toisaalta kyse on vain yhdestä juoksusta, joita tulee ihan varmasti lisää. Juoksukärpänen nimittäin tarrasi entistä kovemmin kiinni persaukseen tämä kokemuksen myötä. Olkoonkin, että se meni omalta osalta penkin alle ja oli tuskaisin vapaaehtoinen maksullinen tapahtuma, johon olen koskaan osallistunut. Silti... tätä on pakko saada lisää!

maanantai 23. huhtikuuta 2012

Uusia hankintoja

Aivan alkuun vielä iso kiitos sansulle erinomaisesta nettikauppa vinkistä. Kävin Start Fitnessin sivuilla ja eikös siellä ollut aivan loistava tarjous Asicsen Gel Cumulus kengistä. 49,95 puntaa kengistä, jotka maksavat Intersportissa 139 euroa. Kymmenen punnan toimituskuluineen kenkien hinnaksi tuli euroissa reilu seitsemänkymppiä. Toimituskin oli nopeaa, viikon kuluttua tilauksesta kengät oli haettavissa lähipostista. Tiedän, mistä aion jatkossa hommata kenkäni ja luultavasti aika ison osan muustakin juoksuvarustuksesta. Aivan mahtava kauppa!

Kenkien lisäksi ostin myös jotain, jota en ajatellut koskaan ostavani. Kävin aikani kuluksi kääntymässä Lidlissä ja yhdestä korista tarttui mukaan juoksutrikoot hintaan 8,90 euroa. Kotiin päästyäni ja pakettia avatessa alkoi hieman kaduttaa kyseinen ostos, mutta itseni katsominen peilistä trikoot jalassa oli jotain ihan karmivaa. Siinä sitten pyörin piukeat trikoot jalassa ja tunnustelin kehtaako niitä laittaa lenkille jalkaan, niin eikös vaimo ja anoppi rynnänneet ovesta sisään. Aikansa siinä hymyiltyään anoppi sai suustansa tokaistua:  "Tuollaisiahan ne juoksijat tuolla näyttää käyttävän". Totta - mutta miesten päällä ne nimenomaan ovatkin vähän hassun näköiset... Juoksuharrastustani aloitellessa muistan miettineeni saakohan piukeat trikoot tuntemaan itsenä Teräsmieheksi, jolloin juoksu kulkee ja kaikki esteet on voitettavissa. Pakkohan niissä on jotain taikavoimia olla, kun ihan järkevän näköiset ihmiset saavat ne vapaaehtoisesti jalkaansa laittamaan.

Sen verran kuitenkin kiinnosti trikoiden taika, että pakkohan ne jalassa oli lenkille lähteä ja kas - ne oikeasti toivat lisää vauhtia juoksuun. Tosin en ole ihan varma johtuiko kyseinen vaikutus siitä, että halusin mahdollisimman nopeasti pois ihmisten ilmoilta vai siitä, että juoksu tuntui trikoiden ansiosta todella kevyeltä ja minkäänlaisia hiertymiä ei reilun 20 kilometrin pitkiksellä tullut. Olipa syy mikä tahansa - ehkä laitan ne vielä joskus toistekin jalkaani lenkille. Pientä työtä ajatustasolla trikoiden käyttäminen pääasiallisina juoksuhousuina kuitenkin vielä vaatii.

Kolmas hankinta on uusi pyörä. Vanha Peugeottini alkoi tulla tiensä päähän. Lisäksi se oli puhdas maastopyörä ajalta, jolloin maastopyörät olivat muotia. Ja kun pääasiassa poljen maantiella, maastopyörä ei ole ominaisuuksiltaan ehkä se kaikista paras fillari. Uudeksi pyöräksi en toisaalta halunnut pudasta maantiepyörää, koska sillä tulee ajeltua myös jonkin verran hiekkateillä. Niinpä luonnollinen valinta oli hybridi. Kokeilin paria eri mallia, mutta ajoasennoltaan, ominaisuuksiltaan ja tuntumaltaan Tunturin RX500 oli ykkönen omassa hintaluokassaan. Muutaman testilenkin olen ehtinyt pyörällä nyt heittämään ja en voi olla muuta kuin tyytyväinen. Välitykset tuntuvat hyviltä ja pyörä rullaa hienosti. Tuskin maltan odottaa kesälomaa ja sitä, että pääsen kiertämään Puumalan kauniita maisemia pyörän satulassa. Pyöräily tuo myöskin paljon kaivattua vaihtelua juoksuharjoitteluun nyt, kun hiihtämäänkään ei enää pääse.

Alle kaksi viikkoa on muuten enää aikaa Helsinki City Runiin. Kovasti olen yrittänyt kuntoa kasvattaa, mutta hidashan mie olen. Sitkeyttä ja kestävyyttä riittääkin sitten vaikka muille jakaa. Kahden tunnin alitus olisi tosi mahtava juttu, mutta tarkoitus olisi kuitenkin nauttia tapahtuman fiiliksestä ja hakea vähän tuntumaa siihen, miltä tuollaisessa isossa tapahtumassa juokseminen tuntuu. Yritän vielä päivitellä blogiin fiiliksiä ennen H-hetkeä, mutta katsotaan muistanko. Vähän olen viime aikoina lipsunut taas blogin päivityksistä. Sori! :)


torstai 29. maaliskuuta 2012

Talviunilta heräilyä...

Näin kevään korvalla on hyvä taas päivitellä blogia. Juoksuharrastus kun on jatkunut ihan normaaliin tapaan pidempiaikaisesta blogihiljaisuudesta huolimatta.

Talvella tosin oli hetkiä, jolloin juokseminen ei tuntunut kauhean mielekkäältä. Itse asiassa mikään urheilu ei tuntunut kovin mielekkäältä. Treeni oli pakkopullaa. Mutta itsensä pakottamisella oli kuitenkin jälleen kerran se haluttu vaikutus, treeni alkoi muutaman viikon tahkoamisen jälkeen taas maistumaan ja tällä hetkellä fiilis on noilta osin ihan huippua.

Talvella rikoin juoksukuvioita sen verran, että otin treeniin mukaan aika reippaastikin muita lajeja. Hiihto oli talvilajien kuninkaana ihan ehdoton valinta ja alkukankeuden jälkeen aloin oikeasti pitää kyseisestä lajista. Siinä kroppa tekee töitä kokonaisuutena ja lisäksi vauhtia on jonkin verran juoksua enemmän. Ensi talvena lumet saisivat vain tulla hieman aikaisemmin, niin ei tarvitsisi odotella tammikuun puolelle latuja, kuten tänä talvena oli asian laita.

Toinen laji, joka tuli mukaan treeniin oli punttis. Sen myötä olen huomannut juoksun helpottuneen huomattavasti erityisesti hieman pidemmillä lenkeillä. Lihaksisto nimittäin toimii paljon paremmin kuin aikaisemmin. Väsyneenäkin lihakset jaksavat, mikä on ensiarvoisen tärkeää puolimaratonilla ja sillä kuninkuusmatkalla - maratonilla.

Sähly on tullut kolmanneksi lajiksi mukaan. Sitä käyn pelaamassa vain kerran viikossa, mutta se tuo joka tapauksessa positiivista vaihtelua treeniin. Pallopeleissä kun rasitus on kuitenkin niin paljon erilaista kuin puhtaassa juoksussa.

Nyt keväällä olen ajatellut vaihtaa hiihdon pyöräilyyn ihan jalkoja säästääkseni. Lisäksi pyörällä pääsee huomattavasti kauemmas kohtuullisella rasituksella kuin juosten. Uudet maisematkaan eivät Puumalan talven jälkeen ole yhtään pahitteeksi.

Toinen potentiaalinen laji olisi rullaluistelu. Luistimet löytyy, mutta olen vain täysin onneton niiden päällä. Vauhtiin kyllä pääsen ja itse luistelu onnistuu, mutta pysähtyminen on sitten eri juttu. Kyllähän se auton konepelti tehokkaasti rullaluistelijan pysäyttää, mutta sattuuhan se aika paljon. Ja kivuttomasti pysähtyminen on sitten se juttu, jota en ole ihan varma jaksanko opetella.

Mutta noin kaiken kaikkiaan treeni rullaa tällä hetkellä ihan mukavasti ja kunto tuntuisi olevan mukavasti noususuunnassa. Viime viikonloppuna kävin juoksemassa pitkiksen (15 km) 6:20 kilometrivauhdilla ja ei se rasituksen puolesta pahalta tuntunut, vaikka matkalla oli muutama pitkä ylämäki. Olisi mennyt enemmänkin, mutta ei ahnehdita.

Tällä viikolla olenkin sitten tyytynyt hieman kevyempään treeniin. Maanantaina peruslenkki, tiistaina sähly, keskiviikkona loppua kohti kiihtyvä lenkki viikon ns. kovana treeninä ja tänään torstaina kävin salilla yläkropan treenissä. Huomenna olisi kevyt pk-lenkki ja launtaina ajattelin käydä juoksemassa sellaisen kahden tunnin pitkiksen sellaisella vauhdilla, että kilometrimääräksi tulisi aika lähelle 18. Sunnuntaina lepo.

Eli tässä nämä päällimmäiset. Juoksukenkiä olen uusia katsastellut. Asicsen Gel Kayanot ajattelin hommata, mutta niiden hinta vähän mietityttää. Saksasta saisi verkkokaupasta paljon halvemmalla, mutta tuo ulkomailta lenkkikenkien ostaminen hieman arveluttaa. Jos jollakin on kokemuksia asiasta, niin kuuntelen mielelläni. Useamman kympin säästö on kuitenkin sellainen asia, joka painaa vaa'assa jonkin verran, kun kyse on ihan samasta tuotteesta.

lauantai 21. tammikuuta 2012

Uusi aloitus

Paljon on tapahtunut sitten viime postituksen niin elämässä kuin lenkkipolullakin. Koska tämä on nimenomaan treeniblogi, jätetään kuitenkin henkilökohtaiset kuulumiset kertomatta ja todetaan sen sijaan, että kaikkien muutosten jälkeen homma alkaa taas normalisoitua ja harjoittelu alkaa taas rullata tavalliseen tapaan.

Edellisessä postituksessa 6. toukokuuta olin aika nihkeissä tunnelmissa, kun flunssa oli päällä ja päätös HCR:n väliin jättämisestä oli käynyt selväksi. Urheasti yritin pitää yllä positiivista julkisivua, mutta faktahan oli, että tapahtunut söi miestä. Kevät menikin treenejä kevennellessä ja motivaatiota hakiessa ennen maraton treenin aloittamista, mutta sitten tuli muutaman sellainen henkilökohtainen vastoinkäyminen, että maratonkin jäi lopulta väliin, kun kesällä ei oikeasti ollut aikaa treenata tarpeeksi. Olen kuitenkin suhteellisen ylpeä siitä, että en jättänyt keälläkään treenejä kokonaan väliin, vaan kävin sen pari kertaa viikossa liikkumassa (yleensä juoksemassa). Syksyyn tultaessa ja tilanteen normalisoituessa oli siis edes hieman pohjakuntoa aloittaa taas täysipainoinen treenaminen.

Syksyllä jätin juoksutreenit kuitenkin vähälle ja sen sijaan käytin enemmän aikaa kuntosalilla lihaskuntoa parantaen. Pyrin siihen, että salilla kävin sen 3 kertaa viikossa ja juoksemassa fiiliksen mukaan 2-3 kertaa viikkoon sen lisäksi. Vaikka lopputuloksena oli hyvinkin tukkoista juoksua, ideana oli, että vuodenvaihteeseen tultaessa salitreenin vähentyessä lihaskunnon paraneminen näkyy juoksuvauhdissa. Ja jokseenkin asia on juurikin kehittynyt tähän suuntaan. Toki edelleen vedän suurimman osan treeneistä todella kevyesti ja hitaasti, mutta aikaisemmin jalkojen hapottuminen kovemmissa vauhdeissa on hävinnyt lähes kokonaan. Tuloksena on helpommat vauhtilenkit ja fiilis, että koneesta oikeasti saa tarvittaessa kaiken irti.

Toinen iso muutos treenissä on sen monipuolistuminen. Viikkoon mahtuu tällä hetkellä aika kattava lajitarjotin. Sählyä käyn pelaamassa kerran viikossa tunnin. Homma on oikeasti ihan leikkimielistä menoa, mutta siinä saa tehokkaasti sellaisen intervallitreenin ja pk-lenkin sekoituksen, että ei paremmasta väliä. Lisäksi pallopelit kehittävät koordinaatiota ja rytminvaihdoskykyä - molemmat tärkeitä asioita juoksijalle. Salitreeniä on pari kertaa viikossa. Toisella kerralla keskityn enemmän jalkoihin, toisella yläkroppaan ja molemmilla kerroilla pyrin tekemään keskivartalon setin. Lumen laskeudutta maahan ja uuden suksipaketin onnellisena omistajana pyrin myös jatkossa siihen, että vähintään kaksi kertaa viikossa käyn hiihtämässä. Varsinaisia juoksutreenejä viikkoon tulee kaksi. Toinen kevyt pk 45 minuuttinen ja toinen joku muu. Pitkis kai olisi se paras vaihtoehto, mutta valoisan ajan puute tekee pitkiksen suorittamisesta aika haastavaa, kun nykyisessä asuinkunnassa tuota valaistua baanaa on aika vähänlaisesti... Toki sitä voisi juosta edestakaisin, mutta kylähullun titteli ei ehkä ole sellainen, jonka ihan välttämättä haluan.

Näillä eväillä siis lähdetään kohti kevään HCR:ia. Uusi startti, uudet eväät, vanha blogi. Niille vanhoille lukijoille, jotka vielä ovat mukana... pahoitteluni hiljaisuudesta. Uudet lukijat toivotan puolestaan sydämellisesti mukaan!