torstai 29. maaliskuuta 2012

Talviunilta heräilyä...

Näin kevään korvalla on hyvä taas päivitellä blogia. Juoksuharrastus kun on jatkunut ihan normaaliin tapaan pidempiaikaisesta blogihiljaisuudesta huolimatta.

Talvella tosin oli hetkiä, jolloin juokseminen ei tuntunut kauhean mielekkäältä. Itse asiassa mikään urheilu ei tuntunut kovin mielekkäältä. Treeni oli pakkopullaa. Mutta itsensä pakottamisella oli kuitenkin jälleen kerran se haluttu vaikutus, treeni alkoi muutaman viikon tahkoamisen jälkeen taas maistumaan ja tällä hetkellä fiilis on noilta osin ihan huippua.

Talvella rikoin juoksukuvioita sen verran, että otin treeniin mukaan aika reippaastikin muita lajeja. Hiihto oli talvilajien kuninkaana ihan ehdoton valinta ja alkukankeuden jälkeen aloin oikeasti pitää kyseisestä lajista. Siinä kroppa tekee töitä kokonaisuutena ja lisäksi vauhtia on jonkin verran juoksua enemmän. Ensi talvena lumet saisivat vain tulla hieman aikaisemmin, niin ei tarvitsisi odotella tammikuun puolelle latuja, kuten tänä talvena oli asian laita.

Toinen laji, joka tuli mukaan treeniin oli punttis. Sen myötä olen huomannut juoksun helpottuneen huomattavasti erityisesti hieman pidemmillä lenkeillä. Lihaksisto nimittäin toimii paljon paremmin kuin aikaisemmin. Väsyneenäkin lihakset jaksavat, mikä on ensiarvoisen tärkeää puolimaratonilla ja sillä kuninkuusmatkalla - maratonilla.

Sähly on tullut kolmanneksi lajiksi mukaan. Sitä käyn pelaamassa vain kerran viikossa, mutta se tuo joka tapauksessa positiivista vaihtelua treeniin. Pallopeleissä kun rasitus on kuitenkin niin paljon erilaista kuin puhtaassa juoksussa.

Nyt keväällä olen ajatellut vaihtaa hiihdon pyöräilyyn ihan jalkoja säästääkseni. Lisäksi pyörällä pääsee huomattavasti kauemmas kohtuullisella rasituksella kuin juosten. Uudet maisematkaan eivät Puumalan talven jälkeen ole yhtään pahitteeksi.

Toinen potentiaalinen laji olisi rullaluistelu. Luistimet löytyy, mutta olen vain täysin onneton niiden päällä. Vauhtiin kyllä pääsen ja itse luistelu onnistuu, mutta pysähtyminen on sitten eri juttu. Kyllähän se auton konepelti tehokkaasti rullaluistelijan pysäyttää, mutta sattuuhan se aika paljon. Ja kivuttomasti pysähtyminen on sitten se juttu, jota en ole ihan varma jaksanko opetella.

Mutta noin kaiken kaikkiaan treeni rullaa tällä hetkellä ihan mukavasti ja kunto tuntuisi olevan mukavasti noususuunnassa. Viime viikonloppuna kävin juoksemassa pitkiksen (15 km) 6:20 kilometrivauhdilla ja ei se rasituksen puolesta pahalta tuntunut, vaikka matkalla oli muutama pitkä ylämäki. Olisi mennyt enemmänkin, mutta ei ahnehdita.

Tällä viikolla olenkin sitten tyytynyt hieman kevyempään treeniin. Maanantaina peruslenkki, tiistaina sähly, keskiviikkona loppua kohti kiihtyvä lenkki viikon ns. kovana treeninä ja tänään torstaina kävin salilla yläkropan treenissä. Huomenna olisi kevyt pk-lenkki ja launtaina ajattelin käydä juoksemassa sellaisen kahden tunnin pitkiksen sellaisella vauhdilla, että kilometrimääräksi tulisi aika lähelle 18. Sunnuntaina lepo.

Eli tässä nämä päällimmäiset. Juoksukenkiä olen uusia katsastellut. Asicsen Gel Kayanot ajattelin hommata, mutta niiden hinta vähän mietityttää. Saksasta saisi verkkokaupasta paljon halvemmalla, mutta tuo ulkomailta lenkkikenkien ostaminen hieman arveluttaa. Jos jollakin on kokemuksia asiasta, niin kuuntelen mielelläni. Useamman kympin säästö on kuitenkin sellainen asia, joka painaa vaa'assa jonkin verran, kun kyse on ihan samasta tuotteesta.

2 kommenttia:

  1. http://www.startfitness.co.uk/ Tuolta mä olen tilannut kaikki kenkäni viimeisen reilun vuoden aikana! Toimitus on suht nopea, ja jos ei halua juuri uusinta mallia, kengästä, vanhempia malleja saa tosi edulliseen hintaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia vinkistä ja linkistä :) Aika edukkailtahan nuo Intersportin hintoihin verrattuna vaikuttavat...

      Poista