Huh hellettä!

Viime päivät ovat olleet aika kuumia lenkkeilylle. Viime päivät ovat olleet ylipäätään liian kuumia minkään asian tekemiseen. Siitäkin huolimatta liikuntaa on kertynyt ihan mukavasti, tosin juhannuksena pidin hyvällä omalla tunnolla parin päivän breikin treeneistä, söin grillimakkaraa ja join olutta. Ja se teki hyvää - nyt on taas rasvaa, jota polttaa maratonilla.

Sunnuntaina kävin juoksemassa 15 kilometriä 6:17 minuutin kilometrivauhdilla. Koska oli aika kuuma, tein 7,5 kilometrin kohdilla varikkopysähdyksen kotona. Juomien kantaminen mukana kun ei ole kovin kivaa ja yritän välttää sitä kaikilla mahdollisilla tavoilla.

Ensimmäinen kierros oli tuskaisempi kuin toinen. 15 kilometrin kohdalla oli jopa sellainen olo, että olisihan tätä voinut pidempäänkin jatkaa - mutta kun tarkoitus olisi ottaa kevyesti ennen heinäkuun alusta alkavaa treeniohjelmaa, niin parempi näin.

Eilen maanantaina kävin sitten hieman lyhyemmällä pk-lenkillä jos mahdollista vielä sunnuntaitakin kuumemmassa kelissä. Hiki virtasi ja juoksu oli aikamoista tarpomista. Ehkä osasyynä päivän muu liikunta - 14 km työmatkapyöräilyä ja sen lisäksi vielä puolitoistatuntinen jalkapallokentällä palloa potkien. Tarkoitus oli juosta iltasella vielä reilut seitsemän kilsaa, mutta tuntemuksien mukaan mentiin ja kaarsin kotio jo yhtä risteystä aiottua aikaisemmin. Näin lenkki jäi reiluun viiteen kilometriin, mikä tuntui tosi passelilta mitalta siihen hetkeen.

Huomenna olisi sitten tarkoitus lähteä juoksemaan viikon vauhdikkain lenkki entiselle raviradalle. Ajattelin kokeilla taas tonnin vetoja kiihdyttäen 5:10-4:30 eli käytännössä 5 vetoa jokainen veto noin 10 sekuntia entistä nopeammin. Ihan mielenkiintoista nähdä mitä siitä tulee lähes 30 asteen lämpötiloissa. Lihasten pitäisi ainakin olla lämpimät eli siitä ei homma jääne kiinni.

Ensi viikolla sitten tosiaan alkaa maratontreeni ja ensi viikon lauantain on myös kesän seuraava kisa: Marskin Kierros. Pitää toivoa, että pahimmat helteet hellittävät tuohon mennessä. Viime vuonnahan itse kisa oli aivan karmea johtuen hiostavasta helteestä. Nyt soisi olevan parempi tuuri.

Katsotaan myös josko saisin loppuviikon aikana kirjailtua tänne tuon maraohjelman rungon... se kun tulee olemaan 2-3 eri ohjelman tyylikäs sekoitus. Ja tavoitteena sitten syksyllä tosiaan tuon maratonin taittuminen alle 4:30 - lähemmäs 4:20.

Salasana hukassa ja muita koottuja selityksiä

Edellisestä kerrasta on pitkä aika. Jopa niin pitkä, että piti oikein miettiä viitsiikö tänne enää mitään kirjoittaa. Mutta pakkohan se on, kun tekosyitä hiljaiseloon on olemassa pitkä lista. Hyvällä omallatunnolla voin siis palata taas näppäimistön ääreen.

Totta puhuakseni pitkään hiljaisuuteen on muutamia ihan oikeita syitä. Tärkein syy lienee se, että minulla on ollut viimeiset pari kuukautta käytössä nettiselailuun vain tabletti. Ja tabletilla pidempien tekstien kirjoittaminen on masokistin hommaa. Ja vaikka jonkinlaisena masokistina voinkin itseäni tällaisen harrastuksen kautta pitää, niin tabletilla en jaksanut ruveta blogitekstin pituista juttua värkkäämään.

Se on siis päällimmäinen syy. Toinen syy on se, että salasana bloggeriin oli hukassa ja Googlen salasanan palautus ei ole ihan niitä helpoimpia prosesseja. Tänään lopulta sain itsestäni niin paljon irti, että vein prosessin loppuun saakka. Helpolla ei kyllä näiltä tileiltä salasanaa viedä urkkimalla, se on nyt ihan virallisesti testattu.

Syitä on näiden lisäksi muitakin, jotka on kaikki jollain tapaa kytkettävissä kiireeseen ja saamattomuuteen. Mutta nyt olisi taas tarkoitus jatkaa tästä hetkestä, kun kaikki palaset ovat pikkuhiljaa taas paikoillaan ja elämä noin yleisesti on hieman rutinoituneempaa hektisemmän vaiheen jälkeen.

Mutta jos mennään itse asiaan eli siihen, että ensimmäinen maratoni kolkuttelee kahden viikon päässä. Fiilikset lähteä juoksemaan ovat ihan ok, tosin rehellisyyden nimissä on pakko sanoa, että paljoa en odota. Talven sairastelut olivat niin henkisesti kuin fyysisestikin väsyttäviä ja vaikka juoksun ilo on taas löytynytkin, mitään ihmeitä tuskin tällä valmistautumisella tehdään. Tarkoitus on lähteä hölkkäilemään 5 tunnin jäniksen perään ja katsoa pysyykö mies edes siinä vauhdissa perässä loppuun saakka.

Pari viikkoa takaperin juostu Helsinki City Run kertoi aika karua kieltä nykyisestä (rapa)kunnosta. Aika 2:15 alimittaisella puolimaratonilla on aika kaukana siitä, mitä oli tarkoitus lähteä hakemaan. Tosin kun jo ennen juoksua myönsin itselleni tosiasiat enkä lähtenyt puolikkaan ennätystä tavoittelemaan, oli juoksukin leppoisaa kölkyttelyä pk-alueen ylärajalla. Kaikista huolestuttavinta tuossa juoksussa oli, että jalat väsyivät melko rankasti, mikä kertoo aika lahjomattomasti treenin vähyydestä. Jos jo puolikkaalla jalat tuntuivat tuolta, on vaara suuri, että täysmatkalla juoksen itseltäni jalat alta. Joku viisas tosin jossain kirjoitti, että maraton juostaan levännein jaloin hiilarivarastot pullolleen tankattuna, kun taas tuo puolikas mentiin ilman minkäänlaisia herkistelyjä keskellä normitreeniä. Pakko luottaa siihen, että asia todellakin on näin...

Viime perjantaina alkoi myös työpaikan järjestämä juoksukoulu. Tosin eräänlaisena tynkäversiona. Tapaamisia on vain kolme ja niistäkin missaan viimeisen Tukholman reissun vuoksi. Ajatuksena kuitenkin oli, että saisin jotain vinkkiä juoksutekniikkaan. Erilaisia vaivoja kun on tässä harrastuksen myötä ollut ja ajattelin, että josko niistä jotkin olisi kytköksissä ihan selviin tekniikkavirheisiin, jotka ammattilainen voisi korjata. Ensimmäisellä kerralla käytiin juoksemassa pieni pk-lenkki ja saimme luennon ihan juoksun perusteista. Tuttua asiaa siis.

Huomenna (tai siis jo tämän vuorokauden puolella) olisi tarkoitus lopetella viikko viimeisellä pitkällä ennen Tukholmaa. Ensi viikolla olisi vielä tiistaina tarkoitus jonkinlainen vauhtileikittely kehitellä, mutta muuten kaikki vähänkin rasittavampi tekeminen alkaa olla tässä. Kaikki voitava on tehty ja nyt sitten on vaan pakko katsoa mihin se riittää.

Nyt kun sain tämän toimimaan, pyrin päivittämään fiiliksiä vielä ennen Tukholmaa. Nukkumatti on heittänyt hiekkansa jo sen verran kauan aikaa sitten, että pakko kai sitä on päästä jo petiinkin.

Hapokasta sähläämistä

Eilen oli pitkästä aikaa sählyssä ihan kunnolla jengiä ja se näkyi heti pelin tasossa. Se myös tuntui omassa henkilökohtaisessa kropassani. Ihan huomaamattani hapotin itseni parissakymmenessä minuutissa sellaiseen kuntoon, että olisin ollut valmis lähtemään vaihtopenkille vetelehtimään. Mutta meidän peleissä kun ei vaihtopenkkiä tunneta eikä sitä virallisesti kaivatakaan, niin pakko oli vaan punnertaa. Kivaa se kuitenkin omalla tavallaan oli, vaikkakin vähän tuskaista. Pari maaliakin sain iskettyä, mikä on aina mainitsemisen arvoinen asia, koska kovin usein niitä ei kohdalle osu.

Pelin jälkeen kävin vielä salilla pyörähtämässä vatsalihasten ja yläkropan treenin merkeissä. Punttisalin paras puoli on kehityksen konkreettinen huomaaminen. Kuukausien myötä sarjoissa käytetyt painot ovat lihoneet ja/tai tehdyt sarjat ovat pidentyneet. Ja jollain perverssillä tavalla jopa pidän saliharjoittelusta, vaikka se on järjellisesti ajateltuna ihan hanurista. Ehkäpä oman kehityksen näkyminen niin selvästi on se saliharjoittelun osa-alue, joka koukuttaa. Hapokkaan sählytreenin jälkeen salilla käynti on tosin ehkä harvinaisen tyhmä ajatus. Jollain tapaa väsyneelta punttien nostelu nimittäin tuntui.

Suurin uutinen tällä viikolla kuitenkin on yksi tehty päätös. Tänään tuli nimittäin ilmoittauduttua Tukholman maratonille ensi kesäkuun ensimmäisenä päivänä. Päätös oli suht' helppo sen jälkeen, kun sain houkuteltua jo useampia maratoneja juosseen serkkuni mukaan reissuun. Kaleva Travelilta tilasin pakettimatkan, joka sisältää laivamatkat Vikingin Gabriellalla mennen tullen ja itseni kiduttamisen Tukholman kaduilla kesän alkamisen kunniaksi. Eli nyt on treenattava koko talvi ihan tosissaan, koska kesäkuussa tunnen jokaisen talvella väliin jätetyn treenin jaloissani. Rahalla pystyy siis ostamaan itselleen jopa treenimotivaation! Ja rahalla ei muka saa kaikkea...

Ensi kauden suunnittelua

Olen nyt pari viikkoa ottanut reenien osalta aika rennosti puolimaran jälkeen. Nyt on siinä mielessä kummallinen olotila, että mikään paikka ei ole pahemmin kipeä. Toisaalta olen ollut ihan uskomattoman väsynyt töiden takia. Vaihdoin nimittäin työpaikkaa tuonne 75 kilometrin päähän ja 150 kilometrin työmatkat päivittäin eivät ole kivoja, koska ne venyttävät työpäivän sinne kymmenen tunnin tietämiin. Siinä kun sitten yrittää repiä vielä aikaa liikunnalle ja perheelle, niin vaikea yhtälö on valmis. Ja yhtälön ratkaiseminen työpäivän jälkeen nuutuneena ja väsyneenä on uskomattoman vaikeaa.

Mutta ei auta - jos nimittäin aion ensi vuonna kunnialla Tukholman maratonin selvittää, niin treenattava on. Ja ottaen huomioon omat lahjani lajiin, niin on treenattava kovaa ja paljon tai ainakin paljon. Se tietää monta yksinäistä kilometriä Puumalan kylmässä ja pimeässä talvessa. Onneksi on tuo dalmis Watson, joka on ainakin kuntonsa puolesta ihan loistava lenkkikaveri. Juttukaveriksi siitä ei vain ole, mutta onneksi olen perinteinen suomalainen tuppisuu, joten ei haittaa.

Ensi kauden ykköstavoite on siis Tukholma. Se ei ehkä ole tuloksellisesti se kauden päätavoite, mutta ensimmäisenä maratoninani siihen sisältyy odotusten ja mielikuvien kautta varmasti ne suurimmat tunteet. Odotan kokevani ne samat pelot ja samat epäilyt ennen kisaa kuin viime keväänä ennen Helsinki City Runia ja toivon voivani kokea HCR:sta poiketen uskomattoman hienon fiiliksen maalissa sillä, että en aseta itselleni ensimmäiselle maralle muita tavoitteita kuin maaliin pääsyn - mieluiten omin jaloin ja hengissä. Luonnollisesti jonkinlainen kisasuunnitelmahan pitää rakentaa ja sitä kautta aikatavoitekin tulee ajankohtaiseksi, mutta varsinaisesti aikaa aion juosta vasta elo-syyskuussa. Silloin tavoitteena on painaa niin paljon alle 4 tunnin kuin mahdollista. Tarkka aika ja paikka on vielä auki, joten hyviä ehdotuksia otetaan vastaan.

Kauteen mahtuu kuitenkin myös tärkeitä puolimaroja. HCR:lla on tarkoitus lähteä testaamaan talven jäljiltä kuntoa. Se on juuri sopivasti noin kuukauden verran Tukholmaa ennen, joten voin juosta sen testijuoksuna ja suunnitella sen pohjalta Tukholman maran tavoitevauhteja. Treenien osalta en kuitenkaan aio vielä keväällä varsinaisesti nostaa millään tavoin vauhteja, vaan tarkoituksena on kokeilla valmennusoppaiden ajatusta 26 viikon pk-kaudesta, jolloin juostaan pääasiassa hitaasti nylkyttäen määrää. Mukaan toki sotketaan vähän vk-lenkkejäkin, mutta noin niinkuin pääperiaate on rakentaa rautainen kestävyyspohja talven aikana, mikä sitten jalostetaan vauhdiksi kesän aikana. Teoriassa kuulostaa niin pirun fiksulta, että se ei voi toimia. Mutta näin akateemisen koulutuksen saaneena on pakko uskoa, että se toimii.

Tukholman jälkeen noin kuukauden kuluttua heinäkuun alussa on sitten Mikkelissä Marskin Kierros, joka meinasi viime kesänä koitua turmioksi. Nyt olisi tarkoitus mennä ottamaan niskalenkki tuosta reitistä ja parantaa viime kesän tulosta puolella tunnilla. Jos siinä onnistun, niin ensi kauden virallinen tavoite juosta puolimara alle 1:47 on aika pirun lähellä kauden viimeisissä kisoissa, kun ideana olisi, että paras isku tuunataan sinne syyskuulle.

Heinä-elokuun vaihteesta haen vielä yhden puolimaran kisakalenteriin. Sekin on vielä auki, mutta Savonlinnan puolimara kiinnostaisi kovasti. Jos se ei osu ajallisesti liian lähelle Mikkeliä, niin se tulee olemaan välikisana ennen kauden toista maratonia.

Kauden päätös on sitten tämän kauden tapaan pääkaupunkijuoksu. Tykäistyin reittiin ja tapahtumaan kokonaisuutena sen verran, että veikkaanpa olevani tapahtuman vakikävijä vuosiksi eteenpäin. Suosittelen kyseistä tapahtumaa täysin varauksetta muillekin. Vertailukohtaa ei paljoa ole, mutta kyllä sen tietää kun jokin toimii tai ei toimi. Taas todennäköisesti ennätysaikaa haetaan, riippuen tosin hieman tätä kisaa edeltävän maratonin ajankohdasta. Palautuminen ratkaisee aika paljon.

Siinä olisi sitten hieno kisasuunnitelma, jonka toteutus on sitten täysin toinen asia. Loukkaantumiset ja pienemmät vaivat voivat sotkea ihan kaiken, kuten mennyt kausi hyvin osoittaa. Tosin tällä kertaa menneestä voi ottaa oppia ja toivottavasti oppia myös otetaan. Ehkäpä ainakin se on opittu, että tärkeintä ei ole se mitä teen niinä 12 viikkona ennen maratonia, kun noudatan jotain juoksuohjelmaa. Tärkeintä on se mitä teen sen 12 viikon ulkopuolella - siellä luodaan se kunto, jolla se mara juostaan sinne tavoitteeseen. Sitä en ollut sisäistänyt ennen kuin kokemus osoitti sen kantapään kautta ja on se kokemus vaan niin pirullinen, että kipeää sen opetukset tekee.

Helsinki Midnight Run lähestyy

Viikon kuluttua lauantaina olisi sitten vuorossa yöjuoksua, kun Helsingin Midnight Run on ohjelmistossa. Lonkka on edelleen vaivannut, mutta siitä huolimatta olen ihan varovaisen toiveikas tuon juoksun suhteen. Kävin nimittäin eilisiltana juoksemassa valmistelevan 7 kilometrin lenkin ajateltua kisavauhtia. Juoksu kuitenkin kulki ja kilometritahti meni aika reilusti suunnitellun 5:30 alle. Loppuaika oli 36:36 eli noin 5:14 muodostui keskikilometritahdiksi lenkillä. Lopussa oli vielä varaa kiristää tahtia!

Viimeisen 200 metrin jälkeen fiilis oli uskomaton, kun loppukirin järjetön tuska vaihtui loistavaan fiilikseen. Näin vauhdikkaasti ja kepeästi juoksu ei ole koskaan kulkenut tuollaista vauhtia. Ilmeisesti siis jotain olen oikeinkin kesän aikana tehnyt, vaikka välillä olen kyllä ollut aika toivoton oman kunnon kehittymisen suhteen. Nyt viimeinen viikko ennen Midnight Runia mennään ihan pk-vauhteja. Sunnuntaina pitkis ja ensi viikolla pari peruskestävyyslenkkiä. Loppuviikon lenkkiin pitää tosin sotkea mukaan vähän nopeampaakin juoksua, että paikat on sitten notkeina lähtöviivalla.

Maanantaina on myös vuorossa fysioterapia. Ihan mielenkiinnolla odotan saanko sieltä minkäänlaisia apuja tuohon lonkkaan. Varmaankin aika samoilla lääkkeillä mennään kuin tähänkin asti eli venytyksiä, venytyksiä ja venytyksiä. Enköhän saa kuulla, että juoksuakin olisi hyvä vähentää. Mutta en ole oikeasti näin ennakkoluuloinen... ihan avoimin mielin menen kuuntelemaan ammattilaisen neuvoja :)

Niin ja tulihan sitä käytyä ostoksillakin. Vanha sykemittarini Polarin FT4 palveli hienosti 2,5 vuotta, mutta aikansa kutakin. Olen jo pidemmän aikaa katsonut noita hieman kehittyneempiä Garminin välineitä, joissa olisi GPS sisäänrakennettuna. Ja kun bonukset tulivat töistä käteen, niin ostaa paukautin itselleni Garminin Forerunner 610:n. Järkeilin asian jotenkin näin, että nyt kannattaa ostaa se markkinoiden paras mittari, ettei heti tarvitse olla ostamassa taas uutta, kun jonkin ominaisuuden puute alkaa mittarissa ärsyttämään. Periaatteessa minulle tärkeimpiä uusia ominaisuuksia on tuo mahdollisuus tarkkailla matkavauhtia ja erilaisten treenien ohjelmointi suoraan mittariin. Lisäksi syketietojen tarkkuus on ihan toista luokkaa kuin vanhassa Polarin perusmittarissa. Ja sitten on vielä ihan hirveä määrä kaikki muita uusia hienoja ominaisuuksia, joita en vielä osaa hyödyntää. Mutta ehkä joskus...

Ensi päivityksessä sitten toivottavasti hyviä fiiliksiä Mdnight Runista. Tavoiteaika on se 55 minuuttia ja kaikki sen alle on plussaa!

Uusi aloitus

Paljon on tapahtunut sitten viime postituksen niin elämässä kuin lenkkipolullakin. Koska tämä on nimenomaan treeniblogi, jätetään kuitenkin henkilökohtaiset kuulumiset kertomatta ja todetaan sen sijaan, että kaikkien muutosten jälkeen homma alkaa taas normalisoitua ja harjoittelu alkaa taas rullata tavalliseen tapaan.

Edellisessä postituksessa 6. toukokuuta olin aika nihkeissä tunnelmissa, kun flunssa oli päällä ja päätös HCR:n väliin jättämisestä oli käynyt selväksi. Urheasti yritin pitää yllä positiivista julkisivua, mutta faktahan oli, että tapahtunut söi miestä. Kevät menikin treenejä kevennellessä ja motivaatiota hakiessa ennen maraton treenin aloittamista, mutta sitten tuli muutaman sellainen henkilökohtainen vastoinkäyminen, että maratonkin jäi lopulta väliin, kun kesällä ei oikeasti ollut aikaa treenata tarpeeksi. Olen kuitenkin suhteellisen ylpeä siitä, että en jättänyt keälläkään treenejä kokonaan väliin, vaan kävin sen pari kertaa viikossa liikkumassa (yleensä juoksemassa). Syksyyn tultaessa ja tilanteen normalisoituessa oli siis edes hieman pohjakuntoa aloittaa taas täysipainoinen treenaminen.

Syksyllä jätin juoksutreenit kuitenkin vähälle ja sen sijaan käytin enemmän aikaa kuntosalilla lihaskuntoa parantaen. Pyrin siihen, että salilla kävin sen 3 kertaa viikossa ja juoksemassa fiiliksen mukaan 2-3 kertaa viikkoon sen lisäksi. Vaikka lopputuloksena oli hyvinkin tukkoista juoksua, ideana oli, että vuodenvaihteeseen tultaessa salitreenin vähentyessä lihaskunnon paraneminen näkyy juoksuvauhdissa. Ja jokseenkin asia on juurikin kehittynyt tähän suuntaan. Toki edelleen vedän suurimman osan treeneistä todella kevyesti ja hitaasti, mutta aikaisemmin jalkojen hapottuminen kovemmissa vauhdeissa on hävinnyt lähes kokonaan. Tuloksena on helpommat vauhtilenkit ja fiilis, että koneesta oikeasti saa tarvittaessa kaiken irti.

Toinen iso muutos treenissä on sen monipuolistuminen. Viikkoon mahtuu tällä hetkellä aika kattava lajitarjotin. Sählyä käyn pelaamassa kerran viikossa tunnin. Homma on oikeasti ihan leikkimielistä menoa, mutta siinä saa tehokkaasti sellaisen intervallitreenin ja pk-lenkin sekoituksen, että ei paremmasta väliä. Lisäksi pallopelit kehittävät koordinaatiota ja rytminvaihdoskykyä - molemmat tärkeitä asioita juoksijalle. Salitreeniä on pari kertaa viikossa. Toisella kerralla keskityn enemmän jalkoihin, toisella yläkroppaan ja molemmilla kerroilla pyrin tekemään keskivartalon setin. Lumen laskeudutta maahan ja uuden suksipaketin onnellisena omistajana pyrin myös jatkossa siihen, että vähintään kaksi kertaa viikossa käyn hiihtämässä. Varsinaisia juoksutreenejä viikkoon tulee kaksi. Toinen kevyt pk 45 minuuttinen ja toinen joku muu. Pitkis kai olisi se paras vaihtoehto, mutta valoisan ajan puute tekee pitkiksen suorittamisesta aika haastavaa, kun nykyisessä asuinkunnassa tuota valaistua baanaa on aika vähänlaisesti... Toki sitä voisi juosta edestakaisin, mutta kylähullun titteli ei ehkä ole sellainen, jonka ihan välttämättä haluan.

Näillä eväillä siis lähdetään kohti kevään HCR:ia. Uusi startti, uudet eväät, vanha blogi. Niille vanhoille lukijoille, jotka vielä ovat mukana... pahoitteluni hiljaisuudesta. Uudet lukijat toivotan puolestaan sydämellisesti mukaan!

HCR peruttu

Helsinki City Run on sitten virallisesti peruttu osaltani tältä vuodelta. Mietin asiaa eilisen illan ja tulin siihen tulokseen, että ei ole mitään järkeä lähteä sinne puolikuntoisena hölkkäämään. Juoksuja tulee muitakin ja parempi lähteä sinne lähtöviivalle täydessä iskussa. Luonnollisesti harmitus on kuitenkin suuri, mutta toisaalta pahin harmi on jo mennyt ohi, kun olen ehtinyt asiaa kunnolla miettimään ja työstämään. Treenit jatkuvat joka tapauksessa normaaliin tahtiin - tämä ei sitä seikkaa muuta suuntaan saatikka toiseen.

Kun vielä löysin tänään Youtubesta Munamiehen Pomppufiilis videon, niin harmi hävisi oikeastaan sillä hetkellä kokonaan. Putouksessa munamies rasitti, mutta nyt Riku Nieminen on tuntunut iskeneen naulan kantaan. Tätä lisää!

Hieman reilu kaksi viikkoa ensimmäiseen kisaan

Edellisellä viikolla juoksukilometrejä kertyi huimat 50, joka tuntui jo selvästi viime lauantain pitkiksellä. Juoksu ei todellakaan ollut helppoa tai irtonaista. Se oli väsynyttä ja laahaavaa. Siitä oli juoksun ilo kaukana, mutta onneksi kerrassaan upea ilma pelasti paljon. Tällä viikolla kilometrejä kertynee plakkariin vielä sellaiset 40, mutta sen jälkeen alkaa treenin rauhoittaminen kohti kisaa. Tarkoituksena tietenkin herkistellä kunto sellaiseksi, että puolimaraton taittuu lauantaina 7.5 mahdollisimman lähelle kahden tunnin rajaa.

Tänään löysin Nokian Ovi-kaupasta Endomondo Sport Trackerin. Oman kännykän gps on ollut aikaisemmin sen verran huono, että en ole juuri viitsinyt perehtyä näihin erilaisiin sport trackereihin. Nyt kuitenkin keksin laittaa niin sanotun A-gps:n päälle. A-gps käyttää apuna kännykkäverkkoa paikannuksessa - ja kappas - tuosta kännykästähän kuoriutui ihan oiva gps paikannin. Ensimmäisestä testilenkistä (koiran ulkoilutus kävellen) vehje piirsi nettiin ihan siistin viivan kartalle ja vieläpä vauhti-/korkeuskäppyrät. Kilometrin väliajatkin näkyvät. Ei huono, noin niin kuin satasen kännykällä ja ilmaisella ohjelmalla. Tässä malli: http://www.endomondo.com/workouts/tsCmw7NKN6A

Näin jatketaan treenejä hyvillä mielin, kun kesäkin jo kolkuttelee kohta ovella. Kuiva asfaltti on piiiiitkän talven jälkeen niin ihanan tuntuinen jalan alla, vaikka kieltämättä hieman kovalta tuntuukin. Mutta eipähän jalat enää lipsu ja ei tarvitse pelätä, että jossain lumen alla on piilossa sellainen jäätikkö, joka lopettaa hyvin alkaneen kuntojuoksu-uran alkuunsa.

Juomapullovyöstä ja Kullervon puolikkaasta

Eilen taas ihmettelin television onnetonta tarjontaa ja ehdin siinä sivussa hieman pohtia asioita. Käytännössä siis mietin, että haluaisin tuonne kalenteriin vielä yhden puolikkaan HCM:n jälkeenkin. Periaatteessa se ei saisi olla liian lähellä tuota maratonia ajallisesti, mutta toisaalta se tulisi järjestää fyysisesti Lappeenrannan lähietäisyydellä. Huomasinkin sitten Juoksija-lehden juoksukalenterista, että Kullervo-maraton (ja puolimara) järjestetään Joutsenossa 24.9.2011. Kun jälki-ilmoittautuminen onnistuu vielä tunti ennen starttia, niin ei muuta kuin sinne vain. Vaikka olenkin lukenut maratonilta palautumisen tuskaisuudesta, uskoisin kuitenkin, että kyllä tuossa vaiheessa jo puolikas taittuu taas ihan mukavasti. Luonnollisesti sinne mennään sitten parantamaan HCR:n kevään aikaa :)

Juomapullovyö on seuraavana ostoslistalla. Pitäisi vain löytää sellainen hyvä. Katselin netistä hieman osviittaa, mutta vaikea noista on sanoa. Juoksufoorumilta saa kyllä hieman apua valintaan, mutta kun sielläkin eri ihmiset ovat samasta vyöstä ihan päinvastaista mieltä. Selvää ainoastaan lienee se, että pikkupullot ovat yhtä isoa pulloa parempi vaihtoehto juostessa. Tuollainen iso mötikkä kun tuppaa hieman hölskymään hölkätessä. Pitkille lenkeille on kuitenkin jatkossa pakko saada juomista mukaan. Ei kai auta muu kuin kalppia joku päivä paikalliseen Intersportiin katselemaan vaihtoehtoja.

It's alive!

Heikunkeikun taas kaikille! Hiljaiseloa on riittänyt pitkään eli näin ekonomin matikalla melkein neljännesvuosi. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että juoksu olisi jäänyt. Pikemminkin päinvastoin.

Blogihiljaisuus alkoi pienen liittymäsekoilun seurauksena ja olin käytännössä täysin ilman nettiä reilun kuukauden päivät. Sitten sairastuin sitkeään flunssaan ja käytännössä lenkkeilyyn tuli lähes kuukauden tauko. Kerran lähdin liian aikaisin vetämään PK-lenkkiäni pakkaseen ja flunssa iski takaisin kaikella voimallaan. Sitten makoilinkin ihan kiltisti niin pitkään, kuin vain oireita oli. Tuolloin oli motivaatio koko hommaan aika maissa ja blogikirjoittelu asian tiimoilta ei ollut ihan ensimmäisenä mielessä. Toisaalta tuo tauko paransi mm. vasemman jalan kantapään kipuilun eli eipä auta näin jälkikäteen ajatellen juuri valittaa. Tauko juoksemiseen taisi olla jalkojenkin mielestä ihan paikallaan.

Nyt ollaan kuitenkin noin kuukauden verran oltu ihan tikissä ja ehkä olisi pikkuhiljaa aika taas puhaltaa eloa tähänkin sammuneeseen netin kolkkaan. Eli juoksemassa olen käynyt blogihiljaisuudesta huolimatta tuota flunssaa lukuun ottamatta jatkuvasti ja kesän tavoitteetkin ovat selkeytyneet. Eli tarkoitus olisi juosta kaksi matkaa ensi kesänä. Ensin 7.5 Helsinki City Run eli tuttavallisemmin HCR. Sitten tuosta ajankohdasta kolme ja puoli kuukautta eteenpäin on toinen stadin juoksu eli Helsinki City Marathon, joka siis on ns. kauden päätavoite. "Tavoite" kuulostaa kovin juhlavalta, mutta siis tarkoituksena on raahautua reitti läpi hengissä ilman pahempia henkisiä tai fyysisiä traumoja.

Tänään ilmoittauduin HCR:iin tavoiteajalla 2:10. Periaatteessa idea on vain nautiskella ja katsoa mihin se riittää, mutta 2:10 lienee ihan realistinen tavoite nykyiseen juoksuvauhtiin peilattuna. Kymppi menee tuntiin, ja uskoisin, että about viidessä kuukaudessa vauhtia saa vielä jonkinverran rutistettua kovemmaksikin. Kaikkeni ainakin teen, että näin tapahtuisi.

Ja lenkkikaverinikin on muuten taas täysissä voimissaan. Lääkityksen, levon ja liikunnan oikealla suhteella vanha kunnon Watson on taas alkanut (sekin) nauttia juoksulenkeistämme. Tosin ongelmana nykyään on se, että oma vauhtini ei aina tunnu ihan riittävän koiralle ja lenkin lopussa Watson mulkoilee minua sen näköisenä, että "lisää pitäis saa'a". Saa nähdä pitääkö tässä vielä joksikin ultramatkojen juoksijaksi ruveta, että koiran saa tyytyväiseksi.

Suunnitelmien tekoa

Valvoessani yöllä vauvan kanssa päätin käyttää ajan hyödyksi ja kävin hieman tutkimassa maraton sivustoja. Eniten minua kiinnostaa tämän sivustokierroksen perusteella juuri tuo Helsinki City Marathon (HCM), joka olisi niin ajankohdaltaan kuin ulkoisilta puitteiltaan sieltä parhaimmasta päästä. Lisää intoa pönkitti YLE Areenasta löytämäni pätkä (Helsinki City Marathon 2010), joka on tätä kirjoitettaessa katseltavissa vielä 18 päivän ajan. Ilmoittautumalla 15.12 mennessä hintakin olisi vain 55 euroa eli ihan sopiva. Itse maratonhan olisi sitten lauantaina 20.8.2011.

Eräänlaisena testijuoksuna ajattelin lisäksi juosta puolimaratonin toukokuun aikana, ja mikäli Etelä-Saimaa puolimaraton järjestetään toukokuussa 2011, aion siihen myös osallistua. Jos sitä taas ei järjestetä, niin aion käydä juoksemassa kyseisen reitin ihan muuten vain, kiertäähän reitti ihan kotikulmillani. Halvemmaksihan reitin omin päin kiertäminen tulisi, mutta toisaalta olisi ihan kiva saada hieman tuntumaa siihen, miltä tuntuu juosta "kilpaa" isommassa porukassa. Ehkä se osaltaan helpottaisi sitä jännitystä, joka monelle ensikertalaiselle maratonin lähdössä on.

Onneksi tässä on vielä aikaa pohtia ja miettiä asioita. Onhan tuolla loppukesässä/alkusyksyssä muitakin potentiaalisia maratoneja esimerkiksi Espoon Rantamaraton, Finlandia Marathon tai Ruskamaraton. Mutta eipä kai sillä maratonin nimellä ole loppujen lopuksi juuri merkitystä - sama matka (42 195 metriä) siellä kuitenkin juostaan.

Taustaa

Blogin otsikko kuulostaa ehkä hieman yliampuvalta, mutta otsikolle on olemassa oma tarinansa. Viisivuotias poikani on nimittäin aivan seonnut Toy Story elokuvista ja ei liene yllätys, että viimeisin ja ilmeisesti myös viimeinen, Suomessa ensi-iltansa viime viikolla saanut kolmososa, oli pojan mielestä aivan uskomaton elokuva (ja isäkin tykkäsi). Elokuvasarjan yksi keskeinen hahmo on Buzz Lightyear, avaruusrangeri, joka on kaikin puolin upea lelu. Oikea sankari kiiltävässä avaruuspuvussaan. Ja Buzzin mantra kuuluu: "Kohti ääretöntä - ja sen yli!".

Itse en ehkä koe itseäni sankariksi, mutta koen, että äärettömyyteen ja maratoniin liittyy paljon yhteistä kuulopuheiden ja luetun perusteella. Maraton on se äärimmäinen kestävyysurheilijan haaste ja se on äärimmäinen haaste myös tällaiselle kotikuntoilijalle. 42 kilometriä on pitkä matka autolla, se tuntuu vielä pidemmältä matkalta pyörällä, ja se on oikeasti jumalattoman pitkä matka taittaa jalan. Tuon reilun 42 kilometrin matkan juokseminen on oikeasti sulaa hulluutta. Ei siinä ole mitään järkeä!

Sen järki piileekin juuri sen järjettömyydessä. On oikeasti upeaa huomata pystyvänsä johonkin sellaiseen, johon ei olisi koskaan uskonut pystyvänsä. Omien rajojen rikkominen on niin kovin palkitsevaa. Paljon on toki työtä jäljellä, ennen kuin voin sanoa juosseeni maratonin, mutta ilman aloitusta ja halua tehdä töitä tavoitteen eteen, tavoitteet pysyvät vain haaveina. Ja sitä paitsi, mitä olisi elämä ilman tavoitteita?

Mutta tosiasia on... että onhan se ihan järjetöntä. Pisin lenkkini tähän mennessä on kymmenen kilometriä ja sekin tuntui pitkältä - aktiivisesti olen lisäksi harrastanut juoksua vasta muutaman kuukauden. Tarkoituksena kuitenkin olisi, että noin vuoden kuluttua seison "muutaman" muun "hölmön" seassa odottamassa maratonin lähtölaukausta. Ehkäpä Helsingissä, ehkäpä jossain muualla. Aikaa on riittävästi, mutta niin on tekemistäkin. Tavoitteeseen pääseminen vaatii monen monta hikipisaraa ja ehkä muutaman veripisaran ja kyyneleenkin, mutta periksi ei ole tarkoitus antaa.

Tämän blogin tarkoituksena on toimia motivaattorina varsinkin silloin kun koen treenin todella vastenmielisenä (niitäkin päiviä nimittäin tulee). Blogin tarkoitus on myös innostaa muita kokeilemaan rajojaan. Jos edes yksi ihminen aloittaisi juoksuharrastuksen luettueaan blogiani, olisin enemmän kuin riemastunut. Juokseminen on hauskaa ja juokseminen on halpaa. Lisäksi juoksulla on monia positiivisia vaikutuksia terveyteen, vaikka erityisesti aloitteleva juoksija erinäisine juoksun mukanaan tuomine kipuineen saattaa olla eri mieltä. Tärkeintä on kuitenkin aloittaa maltilla. Oikeasti! Parin kuukauden treenin jälkeen voi tuntua siltä, että sitä jaksaa juosta jo pitkiäkin matkoja, mutta tällöin kannattaa pitää maltti mukana. Tukirakenteet vahvistuvat huomattavasti kuntoa hitaammin ja kipuja on helpointa hallita olemalla kasvattamatta matkoja liikaa liian pian. Juokseminen on (kokemuksen syvällä rinta äänellä) paljon hauskempaa silloin, kun se ei satu.

Itsestäni sanottakoon vielä lopuksi sen verran, että suurin este tavoitteen saavuttamisessa lienee polveni. Erityisesti oikea polvi, joka on kertaalleen leikattu. Se ei ole juoksuharrastuksen aloituksen jälkeen juurikaan oireillut ja toivon, että se ei oireile jatkossakaan. Yli viisitoista vuotta olen kuitenkin tuon operoidun polven kanssa elänyt ja tiedän, että se voi äityä toisinaan todella pahaksi. Se voi alkaa kipuilla ilman mitään erityistä syytä ja erityisesti kylmillä ilmoilla sillä on tapana ilmoitella itsestään eri tavoin mm. särkemällä.

Ja lopuksi sanottakoon, että menkää ihmeessä katsomaan Toy Story 3. Se on parasta mitä Disneyltä on ilmestynyt vuosikausiin. Se on oikeasti koskettava tarina kasvamisesta ja elämän muutoksista. Elokuva tarjoaa todella paljon aikuisellekin. Varoituksen sanakin lienee tosin tarpeen: Perheen pienemmille ja kovin herkille lapsille elokuva voi olla synkkyydessään jopa liiankin pelottava.