Olen nyt pari viikkoa ottanut reenien osalta aika rennosti puolimaran jälkeen. Nyt on siinä mielessä kummallinen olotila, että mikään paikka ei ole pahemmin kipeä. Toisaalta olen ollut ihan uskomattoman väsynyt töiden takia. Vaihdoin nimittäin työpaikkaa tuonne 75 kilometrin päähän ja 150 kilometrin työmatkat päivittäin eivät ole kivoja, koska ne venyttävät työpäivän sinne kymmenen tunnin tietämiin. Siinä kun sitten yrittää repiä vielä aikaa liikunnalle ja perheelle, niin vaikea yhtälö on valmis. Ja yhtälön ratkaiseminen työpäivän jälkeen nuutuneena ja väsyneenä on uskomattoman vaikeaa.
Mutta ei auta - jos nimittäin aion ensi vuonna kunnialla Tukholman maratonin selvittää, niin treenattava on. Ja ottaen huomioon omat lahjani lajiin, niin on treenattava kovaa ja paljon tai ainakin paljon. Se tietää monta yksinäistä kilometriä Puumalan kylmässä ja pimeässä talvessa. Onneksi on tuo dalmis Watson, joka on ainakin kuntonsa puolesta ihan loistava lenkkikaveri. Juttukaveriksi siitä ei vain ole, mutta onneksi olen perinteinen suomalainen tuppisuu, joten ei haittaa.
Ensi kauden ykköstavoite on siis Tukholma. Se ei ehkä ole tuloksellisesti se kauden päätavoite, mutta ensimmäisenä maratoninani siihen sisältyy odotusten ja mielikuvien kautta varmasti ne suurimmat tunteet. Odotan kokevani ne samat pelot ja samat epäilyt ennen kisaa kuin viime keväänä ennen Helsinki City Runia ja toivon voivani kokea HCR:sta poiketen uskomattoman hienon fiiliksen maalissa sillä, että en aseta itselleni ensimmäiselle maralle muita tavoitteita kuin maaliin pääsyn - mieluiten omin jaloin ja hengissä. Luonnollisesti jonkinlainen kisasuunnitelmahan pitää rakentaa ja sitä kautta aikatavoitekin tulee ajankohtaiseksi, mutta varsinaisesti aikaa aion juosta vasta elo-syyskuussa. Silloin tavoitteena on painaa niin paljon alle 4 tunnin kuin mahdollista. Tarkka aika ja paikka on vielä auki, joten hyviä ehdotuksia otetaan vastaan.
Kauteen mahtuu kuitenkin myös tärkeitä puolimaroja. HCR:lla on tarkoitus lähteä testaamaan talven jäljiltä kuntoa. Se on juuri sopivasti noin kuukauden verran Tukholmaa ennen, joten voin juosta sen testijuoksuna ja suunnitella sen pohjalta Tukholman maran tavoitevauhteja. Treenien osalta en kuitenkaan aio vielä keväällä varsinaisesti nostaa millään tavoin vauhteja, vaan tarkoituksena on kokeilla valmennusoppaiden ajatusta 26 viikon pk-kaudesta, jolloin juostaan pääasiassa hitaasti nylkyttäen määrää. Mukaan toki sotketaan vähän vk-lenkkejäkin, mutta noin niinkuin pääperiaate on rakentaa rautainen kestävyyspohja talven aikana, mikä sitten jalostetaan vauhdiksi kesän aikana. Teoriassa kuulostaa niin pirun fiksulta, että se ei voi toimia. Mutta näin akateemisen koulutuksen saaneena on pakko uskoa, että se toimii.
Tukholman jälkeen noin kuukauden kuluttua heinäkuun alussa on sitten Mikkelissä Marskin Kierros, joka meinasi viime kesänä koitua turmioksi. Nyt olisi tarkoitus mennä ottamaan niskalenkki tuosta reitistä ja parantaa viime kesän tulosta puolella tunnilla. Jos siinä onnistun, niin ensi kauden virallinen tavoite juosta puolimara alle 1:47 on aika pirun lähellä kauden viimeisissä kisoissa, kun ideana olisi, että paras isku tuunataan sinne syyskuulle.
Heinä-elokuun vaihteesta haen vielä yhden puolimaran kisakalenteriin. Sekin on vielä auki, mutta Savonlinnan puolimara kiinnostaisi kovasti. Jos se ei osu ajallisesti liian lähelle Mikkeliä, niin se tulee olemaan välikisana ennen kauden toista maratonia.
Kauden päätös on sitten tämän kauden tapaan pääkaupunkijuoksu. Tykäistyin reittiin ja tapahtumaan kokonaisuutena sen verran, että veikkaanpa olevani tapahtuman vakikävijä vuosiksi eteenpäin. Suosittelen kyseistä tapahtumaa täysin varauksetta muillekin. Vertailukohtaa ei paljoa ole, mutta kyllä sen tietää kun jokin toimii tai ei toimi. Taas todennäköisesti ennätysaikaa haetaan, riippuen tosin hieman tätä kisaa edeltävän maratonin ajankohdasta. Palautuminen ratkaisee aika paljon.
Siinä olisi sitten hieno kisasuunnitelma, jonka toteutus on sitten täysin toinen asia. Loukkaantumiset ja pienemmät vaivat voivat sotkea ihan kaiken, kuten mennyt kausi hyvin osoittaa. Tosin tällä kertaa menneestä voi ottaa oppia ja toivottavasti oppia myös otetaan. Ehkäpä ainakin se on opittu, että tärkeintä ei ole se mitä teen niinä 12 viikkona ennen maratonia, kun noudatan jotain juoksuohjelmaa. Tärkeintä on se mitä teen sen 12 viikon ulkopuolella - siellä luodaan se kunto, jolla se mara juostaan sinne tavoitteeseen. Sitä en ollut sisäistänyt ennen kuin kokemus osoitti sen kantapään kautta ja on se kokemus vaan niin pirullinen, että kipeää sen opetukset tekee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti