tiistai 25. kesäkuuta 2013

Huh hellettä!

Viime päivät ovat olleet aika kuumia lenkkeilylle. Viime päivät ovat olleet ylipäätään liian kuumia minkään asian tekemiseen. Siitäkin huolimatta liikuntaa on kertynyt ihan mukavasti, tosin juhannuksena pidin hyvällä omalla tunnolla parin päivän breikin treeneistä, söin grillimakkaraa ja join olutta. Ja se teki hyvää - nyt on taas rasvaa, jota polttaa maratonilla.

Sunnuntaina kävin juoksemassa 15 kilometriä 6:17 minuutin kilometrivauhdilla. Koska oli aika kuuma, tein 7,5 kilometrin kohdilla varikkopysähdyksen kotona. Juomien kantaminen mukana kun ei ole kovin kivaa ja yritän välttää sitä kaikilla mahdollisilla tavoilla.

Ensimmäinen kierros oli tuskaisempi kuin toinen. 15 kilometrin kohdalla oli jopa sellainen olo, että olisihan tätä voinut pidempäänkin jatkaa - mutta kun tarkoitus olisi ottaa kevyesti ennen heinäkuun alusta alkavaa treeniohjelmaa, niin parempi näin.

Eilen maanantaina kävin sitten hieman lyhyemmällä pk-lenkillä jos mahdollista vielä sunnuntaitakin kuumemmassa kelissä. Hiki virtasi ja juoksu oli aikamoista tarpomista. Ehkä osasyynä päivän muu liikunta - 14 km työmatkapyöräilyä ja sen lisäksi vielä puolitoistatuntinen jalkapallokentällä palloa potkien. Tarkoitus oli juosta iltasella vielä reilut seitsemän kilsaa, mutta tuntemuksien mukaan mentiin ja kaarsin kotio jo yhtä risteystä aiottua aikaisemmin. Näin lenkki jäi reiluun viiteen kilometriin, mikä tuntui tosi passelilta mitalta siihen hetkeen.

Huomenna olisi sitten tarkoitus lähteä juoksemaan viikon vauhdikkain lenkki entiselle raviradalle. Ajattelin kokeilla taas tonnin vetoja kiihdyttäen 5:10-4:30 eli käytännössä 5 vetoa jokainen veto noin 10 sekuntia entistä nopeammin. Ihan mielenkiintoista nähdä mitä siitä tulee lähes 30 asteen lämpötiloissa. Lihasten pitäisi ainakin olla lämpimät eli siitä ei homma jääne kiinni.

Ensi viikolla sitten tosiaan alkaa maratontreeni ja ensi viikon lauantain on myös kesän seuraava kisa: Marskin Kierros. Pitää toivoa, että pahimmat helteet hellittävät tuohon mennessä. Viime vuonnahan itse kisa oli aivan karmea johtuen hiostavasta helteestä. Nyt soisi olevan parempi tuuri.

Katsotaan myös josko saisin loppuviikon aikana kirjailtua tänne tuon maraohjelman rungon... se kun tulee olemaan 2-3 eri ohjelman tyylikäs sekoitus. Ja tavoitteena sitten syksyllä tosiaan tuon maratonin taittuminen alle 4:30 - lähemmäs 4:20.

maanantai 10. kesäkuuta 2013

Paluu lenkkipolulle

Paluu arkeen Tukholman jälkeen oli aika koruton. Lievää flunssaa ja tukkoisuutta, ei kuitenkaan kuumetta. Nämä oireet alkoivat keskiviikkona ja ovat siis jatkuneet jokseenkin samanlaisina nyt kohta viikon verran. Voisi sanoa, että olo on jokseenkin normaali, jos aamujen hieman karumpia tuntemuksia ei lasketa.

Ja jos olo on jokseenkin normaali, mitään suurempaa syytä ei ole lusmuilla kotisohvalla. Niinpä päätin viihdyttää lauantai-iltaani juoksulenkin merkeissä. Ja jos nyt jotain voi tuon treenin perusteella sanoa, niin ainakin sen, että palauduttu on, sen verran kevyeltä askel tuntui. Viime viikolla ehdin jo tosin kolmena päivänä tehdä työmatkat pyörällä, mutta ne toimivat lähinää palauttavina treeneinä - matkaa kun ei ole kuin 6,5 kilometriä suuntaansa. 

Sunnuntaina olimmekin siten perheen voimin Joutsenossa kannustamassa paikallisen jalkapallojunnuseuramme huikeaan menestykseen Rieska Cupissa. Helle oli hurja ja tunnelma sitäkin hurjempi. Tuliaisina oli neljä komeaa voittoa neljässä ottelussa ja palaneen karhea iho. Kun auto startattiin iltapäivällä pitkän päivän päätteeksi kohti Savonlinnaa, noin minuutti lähdön jälkeen jalkapalloilijamme veteli hirsiä takapenkillä. Että jos juoksu välillä väsyttää, niin kyllä se jalkapallokin imee energiaa.

Tänään kävin työmatkapyöräilyn lisäksi hieman potkimassa palloa ja lenkillä. Nyt olisi tarkoitus pari viikkoa juoksennella sellaista 30-35 kilometriä viikkoon, minkä jälkeen taas aloitellaan treenaminen uudella ohjelmalla kohti Espoota. Vielä ei ole tavoite Espooseen ihan selkeytynyt, mutta todennäköisesti 4:30 on aika lähellä lopullista tavoitetta. 

tiistai 4. kesäkuuta 2013

Tukholman maraton 2013

Kun viime syksynä pääkaupunkijuoksun jälkimainingeissa tein päätöksen osallistumisesta Tukholman Maratonille, olin täysin vakuuttunut siitä, että se oli yksi siihen astisen elämäni parhaista päätöksistä. Sen sijaan viime perjantaina istuessani junassa, olin epävarmempi kuin koskaan. Jännitti ja ahdisti - kevään treenifiasko ja lähes 20 kilometriä pidempi matka kuin olen koskaan elämäni aikana juossut ei vain tuntunut kovin toimivalta yhdistelmältä. Jossain välissä taisin jopa ihan aidosti toivoa, että saisin kuumeen ja voisin siirtää juoksun ensi vuoteen. En kuitenkaan sairastunut ja hyvä niin, koska muuten olisi jäänyt kokematta jotain aivan sanoin kuvaamatonta, jonka aion kuitenkin yrittää nyt sanoiksi pukea.

Itse matka Helsingistä Tukholmaan tapahtui Viking Linen Amorella laivalla. Tuo vuonna 1988 valmistunut varustamon pienempiin lukeutuva purkki hälytettiin siis hätiin, kun astetta modernimpi (joskin lähes yhtä iäkäs) Gabriella oli kärsinyt talvella jäissä ja oli näin passitettu telakalle. Risteilyllä oli kuitenkin loistava fiilis, kun mukana oli noin tuhatkunta maratoniin valmistuvaa juoksijaa. Ruokakin oli liian hyvää ja onnistuin tekemään vieläpä sen yhden virheen, josta Jukka Viljanen risteilyn alun infotilaisuudessa nimenomaisesti varoitti: "muistakaa syödä kohtuudella". No mie tietenkin vetäsin itseni ähkyksi ja tajusin heti kyllä virheeni, mutta minkäs sille enää siinä vaiheessa mahtoi. Vakuuttelin vain itselleni, että se on pastaa, se sulaa nopeasti.

Seuraavana aamuna kuitenkin tajusin, kun laivan tuntia ennen satamaan saapumista tilattu herätys pärähti soimaan jo kello kuusi paikallista aikaa, että ei se pastakaan yhdessä yössä ulos halua. Siinä sitten tuskailin morkkiksen, epävarmuuden, jonkilaisen jälkiähkyn ja herätyskelloa kohtaan kokeman raivon ristiaallokossa ja koitin jatkaa koisimista. Mutta kuten arvata saattaa, päivän koitos alkoi pyöriä mielessä ja pyörimiseksi se nukkuminenkin sitten meni.

Aamupalalle lähdimme noin puolikahdeksan aikaan ja nyt - vahingosta viisastuneena - tajusin syödä sitten hieman kevyemmin. Sämpylä, kahvia, jogurttia ja muutama lasi tuoremehua sekä muutama pala vesimelonia oli se tankkaus, jolla matkaan olisi tarkoitus lähteä. Edelleenkin vatsa oli kuitenkin todella ikävän oloinen ja jännitys toi sitten tietenkin vielä oman lisänsä. Aamupalan jälkeen oli vuorossa juoksuvaatteiden vaihto, jonka jälkeen lähdimme meidät kisapaikalle vievään bussiin.

Tunnelmia Östermalmin kentältä noin 40 minuuttia ennen starttia.
Tässä vaiheessa lienee oikea aika kehua järjestelyjä. Niin matkatoimiston (Kaleva Travel) kuin juoksuorganisaationkin taholta kaikki toimi kuin unelma. Missään muualla kuin ruokailussa ja vessajonossa ei täytynyt jonottaa ja vaikka väkeä oli enemmän kuin esimerkiksi Helsinki City Runissa, kaikki toimi niin paljon paremmin, että väenpaljous ei missään vaiheessa haitannut yhtään. Ei startissa, ei juostessa, eikä varsinkaan maalissa. Täytyy vain ihmetellä mitä nämä kaverit osaa sellaista, jota esim. HCR:n organisaatiossa ei osata.

Kehujen jälkeen onkin sitten hyvä siirtyä itse juoksuun. Tavoitteenahan oli päästä maaliin ja ehtiä laivaan. Startissa etsimme viiden tunnin jänistä, mutta sellaista ei siellä ollut. Sen sijaan eteemme paukahti kuin sattumalta 5:15 jänikset, joita lähdimmekin seuraamaan. Jäniksinä oli pari vanhempaa herrasmiestä ja alun alamäissä heitä seuraamalla lähdimme juoksemaan kevyen oloista 6:45 min/km vauhtia. Laskeskelin, että juomapisteillä tapahtuvan luonnollisen hidastuman kautta kilometrivauhdiksi muodostuisi näin noin 7 min/km, joka olisi piirun verran alle 5 tunnin vauhtia.

Ensimmäinen vitonen meni kuin itsestään, samoin toinen ja kolmas. 15 kilometrin kohdalla olisi sitten löytynyt niitä kuuluisia menohaluja, mutta juoksukaverini hillitsi niitä aika tehokkaasti muistuttaen matkan pituudesta. Puolimatkaan tultaessa, ajassa 2:27:09, jaloissa sitten jo matka hieman painoi. Edelleen kuitenkin olo oli ihan normaali ja tarjoiltu suolakurkku piristi kummasti. Noin 25 kilometrin kohdilla matka sitten löi jalkoihin aika kovaa ja yllättäen. Samoihin aikoihin aloin myös vakavasti harkita bajamajaan pysähtymistä, kun vatsassa alkoi vääntämään hieman keskivertoa voimakkaammin. Olo kuitenkin helpotti muutamaksi kilometriksi, mutta sitten vatsanväänteet tulivat takaisin entistä voimakkaampana. Oli pakko pitää varikkopysähdys.

Strandvägenillä juoksin vessaan, joka melkein kaatui astuessani sisään. Sen lisäksi että se heilui holtittomasti, se oli vieläpä niin törkyisessä kunnossa, että sai minut toisiin aatoksiin pysähdyksen tarpeellisuudesta. Kirosin mielessäni ja lähdin takaisin radalle. Vatsanväänteet eivät hävinneet minnekään, mutta päätin olla välittämättä niistä. Ja kas, ne lopulta hävisivätkin.

Seuraava tiukka paikka olikin sitten hieman ennen Västerbron siltaa kohdassa, jossa ylämäki alkaa. Nousuun lähtiessä oikean jalan pohje "hirtti kiinni" eli kramppasi juuri sen verran, että jalalla ei pystynyt juoksemaan. Tiukin mäki oli pakko kävellä ylös, mutta sen jälkeen matka jatkui kuin mitään kramppeja ei olisi koskaan ollutkaan. Seuraavan kerran kramppien kanssa oli suurempia ongelmia vasta lähempänä 40 kilometrin rajapyykkiä. Sitä ennen 36-37 kilometrissä oli todella vaikea hetki, kun olin läpimärkä, jokainen askel sattui ja juoksu vieläpä oli ihan uskomatonta löntystelyä. Edes positiiviset mielikuvat eivät auttaneet tippakaan ja tatti otsassa oli vähintäänkin kilometrin mittainen. Mutta pakko oli juosta, kun lystistä oli pulitettu puolituhatta euroa.

Ja onneksi oli pakko, sillä mieliala vaihtui täysin siinä vaiheessa kun Tukholman Stadion pilkotti Sturegatanille kääntyessä. Stadionia lähestyttäessä päätin, että aion vielä kaikesta tuskasta huolimatta rykäistä loppukirin ja Valhallavägenille käännyttäessä huikkasin kaverilleni, että nyt perkele juostaan, kun tuo stadion on jo tuossa. Tein kuitenkin loppukiriä ajatellen pahimman mahdollisen virheen, kun juoksin itseni suoraan pussiin hitaampien juoksijoiden taakse. Uudestaan ei enää rytminvaihdos onnistunutkaan ihan niin tehokkaasti ja kaveri meni menojaan. Ensi kerralla pitää muistaa varmistaa kirilinja ennen kirin aloittamista.

Maalissa aika oli 5:00:29. Se oli kuitenkin toissijainen seikka tässä koitoksessa. Maaliin saapui onnellinen mies ja se oli pääasia. Kun kävelin mitali kaulassa ja avaruusviitta niskassa kohti Östermalmin kentän huoltoa oli itkukin lähellä. Kun kolme vuotta sitten tämän projektin aloitin 15 kiloa painavampana, siitä ei pitänyt tulla kolmen vuoden mittaista projektia. Erilaisten vaivojen ja niistä johtuvien motivaatio-ongelmien kanssa painiessa asioita on kuitenkin oppinut katsomaan hieman erilaisesta näkövinkkelistä. Alun hyvinkin vahvasta tulosorientoituneesta asenteesta olen - onneksi - päässyt ainakin suurimmalti osin eroon ja tajunnut matkanteon hienouden. Toki aion edelleenkin tavoitella parempia aikoja ja hieman kieltämättä korpeaa, että 5 tunnin puhkaiseminen jäi noin lähelle ja toisaalta sykkeiden puolesta olisi voinut juosta kovempaakin, mutta tämä kaikki on osa tätä hienoa harrastusta. Tärkeämpää on, että mies on kunnossa ja pääsee taas muutaman päivän palauttelun jälkeen lenkille treenaamaan kohti uusia haasteita.