Tavallinen viikko - kaiken pahan alku ja loppu

Juoksutauon alettu oma treenaamiseni on ollut enemmän tai vähemmän fiilispohjaista. Varsinaisia ohjelmia en ole noudattanut kuukausiin. Viime keväänä pääpainon harjoittelussa muodostivat pyörälenkit, kesällä treenausta rytmitti jalka- ja norsupallo ja norsupallossa tulleen silmävamman aiheuttaman liikuntatauon jälkeen viikon liikuntarungon ovat muodostaneet sähly ja kuntosali. Viime viikko oli mielestäni kaikin puolin keskivertoviikko, joten ajattelin avata sen sisältöä hieman enemmän.

Tätä odotellessa... (Photo by Paco CT/CC BY)

Maanantaiaamu alkoi reippaalla pyöräilyllä töihin. Matka ei ole kummoinen, vain kuusi ja puoli kilometriä, mutta siitä huolimatta hyvää liikuntaa. Hieman fiiliksestä riippuen matkaan menee vartin verran aikaa, joskus vähän pidempään. Aamulla yritän polkea kevyemmin, illalla töistä tullessani vauhtia voi sitten olla enemmänkin. 

Ilalla puoli yhdeksän maissa lähdin sitten vielä salille. Tällä hetkellä yritän noudattaa netistä kopioitua hieman varioitua kaksijakoista ohjelmaa, jossa toisella kertaa reenataan kädet ja jalat, toisella selkä, rinta ja olkapäät. Vatsat ja alaselkä tulee treenattua käytännössä jokaisella kerralla. Joka toisella kerralla vatsalihasten osalta painotan enemmän vinoja lihaksia ja toisilla sitten suoria. Maanantaina oli vuorossa jalkapäivä. Normaali salitreenin kesto on alku- ja loppuverryttelyineen on noin tunti ja kaksikymmentä minuuttia.

Tiistaina painelin töistä suoraan sählyyn. Alkulämpimäksi poljin työpaikalta pyörällä suoraan hallille. Sählyvuoro kestää puolitoista tuntia ja kun mentiin tiistainakin vain kahdella vaihtomiehellä niin siinä tietää pelanneensa. Aikahan käytetään tottakai mahdollisimman tehokkaasti hyväksi, joten ylimääräisiä taukoja ei ole.

Keskiviikkona tarkoitus oli lähteä vielä työmatkapyöräilyn lisäksi illalla salille hikoilemaan, mutta sen verran oli väsynyt olo, että siirsin treenin seuraavaan aamuun. Samalla kauniisti anelin kyydin vaimoltani kaupunkiin, joten torstaina työmatkapyöräily jäi pois.

Aamutreenit eivät ole koskaan oikein sopineet minulle, mutta siitä huolimatta torstain saliaamu oli ihan jees. Sarjat onnistuivat mukavan "kevyesti" ja olin yllättynyt kuinka hyvin kroppa kesti suht' tiukan treenin aamutuimaan. Siitä oli sitten hyvä jatkaa tiukkaan työpäivään.

Perjantaina työmatkapyöräilyn lisäksi kävin vielä salilla hikoilemassa jalkatreenin merkeissä ja lauantain pyhitin palauttelulle. Aamupäivällä tuli tosin käytyä poikien kanssa jalkapallokentällä hieman potkimassa ja pomputtelemassa. Sunnuntaina oli sitten vuorossa viikon toinen sählytreeni, sekin puolitoista tuntia. 

Piirakkakuvio, jolla yritetään luodaan illuusio jostain, mitä tämä blogi ei ole. 

Kaikkinensa liikunnan määrä tavallisena viikkona on noin 9-10 tuntia. Jos vertailee tilannetta siihen, kun juoksin aktiivisesti, niin tunnit ovat jotakuinkin samalla tasolla. Väitän kuitenkin, että olen tällä hetkellä paremmassa kunnossa erityisesti psyykkisesti. Niin paljon kun pidänkin juoksemisesta, oli minulla toisinaan valtavia motivaatio-ongelmia erityisesti pimeimpiin vuodenaikoihin. Lisäksi kipujen kanssa taistelu veti mielen matalaksi. 

Vammojen kanssa taistelun hyvä puoli on se, että olen oppinut ymmärtämään jotain myös liikunnan henkisestä puolesta. Ehkä isoin asia ei tässä koko hommassa olekaan ollut se, että juoksin sen maratonin. Ehkä isoin juttu on sittenkin se, että onnistuin kaivamaan itselleni ensin hemmetin ison montun, kävin siellä pohjalla, mutta löysin myös tavan päästä sieltä pois. Ja kaikki on sen tavallisen viikon syytä ja ansiota.  

Taas täällä!

Siitä on pitkä aika, kun viimeksi olen blogia päivittänyt. Myös tunnelmat olivat tuolloin aika erilaiset kuin nyt. Paljon on ehtinyt melkein vuodessa tapahtua.

Aloitetaan kuitenkin olennaisimmasta asiasta eli blogin aktivoimisesta. Pitkään se kesti ja paljon se otti, mutta nyt on taas sellainen tunne että minulla voisi olla jotain annettavaa tälle blogille. Kantapään kautta saatu ja otettu oppi on vihdoin mennyt perille yläkertaan saakka. Pitkät piuhat, painovoima ja paksut luut ovat huono yhdistelmä.

Pieni ajattelutovi muuttaa jatkossa blogin sisältöäkin jonkin verran. Ulkonäön se jo muuttikin, tosin siihen saattaa tulla vielä muutoksia, kunhan tuumailen ja kokeilen mikä toimii. Sisältö kokee siis myös muutoksia, mutta ne huomaatte (toivottavasti) matkan varrella. Ajatuksena on vähemmän löpinää ja enemmän asiaa! Mukaan olisi myös tarkoitus tuoda vähän kuvitusta, kuten yllä näkyy.

Mutta mitä sitten on vuoden aikana tapahtunut? Jos puhutaan juoksusta, niin ei paljon mitään. Juoksulenkit on laskettavissa lähestulkoon yhden käden sormilla ja niihin käytettyihin tunteihin voi ainakin pikkurillit jättää pois laskuista. Sen sijaan olen pyöräillyt, käynyt kuntosalilla, pelannut jalkapalloa, pelannut sählyä, patikoinut ja pelannut norsupalloa... muutamia lajeja mainitakseni. Lajien kirjon laajentuessa olen myös tutustunut uusiin ihmisiin ja tajunnut kuinka yksinäistä puurtamista juoksu lopulta onkaan. Olen myös nauttinut elämästä ja samalla löytänyt innon treenaamiseen uudelleen. Tragikoomisinta on kuitenkin se, että olen onnistunut lyömään itseni historiankirjoihin hankkimalla todennäköisesti ensimmäisenä (ja ehkä jopa kaikkien aikojen ainoana) vakavamman sortin silmävamman tuollaisen halkaisijaltaan reilun 70 senttisen jumppapallon osumasta. Eli lajien kirjon laajentaminen kannatti - olen saanut kokea jotain ainutlaatuista. No pain, no gain - vai miten se hokema menikään?

Urheilun lisäksi olen käynyt jalkaterapeutilla hankkimassa tukipohjalliset ja lisäksi fysioterapiassa. Näidenkin osalta kokemusten jakoa on luvassa, kunhan saan päivitykset kunnolla rullaamaan. 

Paljon on siis tapahtunut ja siitä on helppo ammentaa materiaalia tuleviin päivityksiin. Nyt olen taas pakotettu liikkumaan, kun sählypelit kutsuu. Palataan astialle! 

Blogi tauolle

Kun aloitin tämän blogin pitämisen, uhkuin juoksemisen riemua. Nyt, muutaman vuoden kokemusta asiasta keränneenä, on mielipiteeni muuttunut. Olen edelleen sitä mieltä, että juoksu on aivan loistava harrastus ja liikuntamuoto. Se on kuitenkin onnistunut näyttämään minulle myös nurjia puoliansa. Erilaisten kipujen ja vaivojen kanssa painiessa suurin into juoksua kohtaan on pikku hiljaa hiipunut. 

Suhteeni juoksuun on ollut viime kuukaudet melkoista vuoristorataa. Kivuttomina päivinä lenkit ovat tuntuneet taivaallisilta, mutta lenkin jälkeen iskeneet kivut ovat taas vetäneet mielen maahan. Ja yhä harvemmassa olevat kivuttomat kilometrit eivät juuri riemunkiljahduksia aiheuta.

Niinpä on aika miettiä uusiksi suhdettani tähän touhuun. On aika selvää, että nykyisillä harjoitusmetodeilla, jossa juoksu on pääasiallinen harjoitusmuoto, en saavuta haluamiani tuloksia. Kun tehot ja määrät saan sille tasolle, jolla kehitystä voisi tapahtua, jokin paikka antaa aina periksi. Vaikka tiedän toipuvani vammoista, on tällainen harjoittelu henkisesti todella raskasta. Lopulta jonkin paikan hajoamista jo odottelee ja pelkää etukäteen.

Koska en ole vielä valmis vaihtamaan juoksua muihin lajeihin, kokeilen mahdollisesti ensi kesänä jättää maratontavoitteet väliin ja keskittyä lyhyempiin matkoihin. Suunnittelen juoksevani yhden puolimaratonin ensi syksynä, mutta muutoin pysyttelen kympin kisoissa. Toinen vaihtoehto on, että rupean kiertämään ympäri Suomea erilaisia luontopolkuja ja patikointireittejä juosten. Niin vahvasti Kuusamon luonto otti otteeseen, että sen jälkeen yksikään asfaltilla juostu lenkki ei ole tuntunut juuri miltään. Toki nämä ovat yhdistettävissäkin, mutta täytyy pohtia mikä oikeasti kiinnostaa.

Harjoittelua ohjaan siihen suuntaan, että juosten tekisin enintään noin 40 prosenttia treeneistä. Vähintään 60 % kestävyystreenistä teen korvaavia lajeja hyödyksi käyttäen ja niissäkin pyrin olemaan monipuolinen. Talvella en aio käydä ulkona juoksemassa kuin satunnaisia lenkkejä. Kestävyystreenit hoidan hiihtäen ja lajinomaisen fiiliksen pidän kunnossa kuntosalin juoksumatolla. Talvella olisi muutoinkin tarkoitus vetää aika tiukkaakin lihaskuntotreeniä keskittyen erityisesti tuohon keskivartalon voiman kehittämiseen. 

Viime kuukaudet olen kuitenkin sen verran laiskan pulskeasti tätä blogia päivitellyt, että lienee kaikkia kohtaan reilulta ratkaisulta viheltää peli ainakin väliaikaisesti poikki ihan virallisestikin. Maraton on juostu eli sen yli ollaan menty. Ei ehkä ihan sellaisella tyylillä jota olisin toivonut, mutta elämä ja juoksut jatkuu siitä huolimatta. Nyt mie etsin hieman suuntaa ja palaan asiaan, kun vaivat ovat takanapäin ja uutta intoa on kerätty. Hymyillään, kun nähdään! 

Asiaa suomalaisten urheiluvälineliikkeiden hintatasosta

Heinäkuun puolessa välissä tulee aina vääjäämättä fiilis, että kesä kääntyy pian syksyksi. Vaikka helteitä on joinakin vuosina riittänytkin pitkälle syyskuulle, on päivien lyheneminen ja valon määrän väheneminen tosiasioita, joilta ei pääse karkuun. Näinpä istahdin viime torstaina tabletti sylissä sohvalle ja aloin selvitellä juoksutakkien hintoja.

Surffasin suoraan jo hyväksi todetulle Startfitnessin saitille ja aloitin shoppailun. Löysin takin melko helposti ja mukaan tarttui lisäksi toinenkin takki, juoksupaita, lyhyet trikoot ja neljät juoksusukat. Hintaa shoppailureissulle tuli sellaiset pyöreät 140 euroa. Ennen luottokorttimaksua tulin kuitenkin tarkistaneeksi ostamieni tavaroiden Suomi-hinnat ihan vain noin varmuuden vuoksi. Sen tarkistuksen jälkeen olin entistä varmempi, että haluan tehdä tilauksen. Pelkästään ostamani takit olisivat täältä ostettuna tehneet 160 euroa, sen lisäksi Adidaksen tekninen juoksupaita, Niken lyhyet juoksutrikoot ja sukat olisivat tehneet helposti 80 euroa lisähintaa tilaukselle. Lisäksi olisi tullut vielä postikulut ja pakettia olisi joutunut ehkäpä odottelemaan viikon jos toisenkin. Briteistä paketti tuli kahdessa työpäivässä. Säästin siis lyhyellä ekonomin matematiikalla vähintään noin 100 euroa.

Toki toinen puoli tässä kolikossa on suomalaisen työn tukeminen. Esimerkiksi Intersportista tuotteita ostaessani tuo säästämäni 100 euroa olisi mennyt ainakin osittain suomalaisten yrittäjien taskuun. Toisaalta kun sille 100 eurolle ei ole tarjota vastinetta, esimerkiksi ylivertaista henkilökohtaista palvelua, en kuluttajana koe noin suuren hintaeron olevan perusteltu.

Fakta on kuitenkin se, että edelleen varmasti suuri massa ostaa tuotteensa Intersportista ja muista urheiluvälineliikkeistä, koska se koetaan helpoimmaksi ja turvallisimmaksi tavaksi tehdä hankinta. Keskivertoasiakas, joka ostaa urheiluvälineitä, -vaatteita tai -kenkiä satunnaisesti, ei osaa ostaa välttämättä oikeata tuotetta ja tarvitsee ostopäätöksensä tueksi myyjää. Tässä on näiden liikkeiden henkireikä. Valitettava tosiasia kuitenkin on - omiin kokemuksiini perustuen - että suuri osa myyjistä ei ole niin asiantuntevia kuin heidän pitäisi olla. Tällöin asiakas saa helposti väärän, itselleen sopimattoman tuotteen. Lopputulos on sama kuin jos asiakas olisi ostanut tuotteen itse verkosta, hinta vain on huomattavasti korkeampi.

Myyjien ammattitaito tai sen puute ei koske pelkästään urheiluvälinekauppaa. Se on oikea ongelma läpi myyntityön kentän kaikilla aloilla. Itse olisin toivonut juoksuharrastustani aloittaessani, että Intersportin myyjä olisi oikeasti myynyt minulle ne kalliimmat neutraaliin jalkaan sopivat Asicsen lenkkarit niiden halvempien pronaatiotuettujen sijaan. Myyjä vain totesi, että ei se pronaatiotuki haittaa mitään neutraalisti askeltavalle. Nyt tiedän että haittaa. Kaupan päälle tuo yksi palvelukokemus sai minut epäilemään myyjien ammattitaitoa. Ja se on oikeasti työpaikkojen säilymisen kannalta pitkässä juoksussa ongelma, kun aiemmin heikkoa palvelua ja huonon ratkaisuehdotuksen saanut asiakas miettii jälleen seuraavaa ostopäätöstään. Mennäkö Intersportiin, josta minulle myytiin ne jalkaani sopimattomat lenkkarit 99 eurolla vai ostanko netistä tuollaiset neutraalit huippupopot hintaan 59 euroa?

Toinen pointti varsinkin jalkineiden ostossa liittyy siihen, että nettikaupoissa sovittaminen ei onnistu. Itse tuomitsen ehdoitta taktiikan, jossa kenkiä käydään sovittamassa myymälässä ja sitten ostetaan netistä. Tätä mieltä olen edellä olevasta vuodatuksesta huolimatta. Palvelusta, olipa se sitten hyvää tai huonoa, tulee maksaa, jos siitä saa hyötyä. Aikuisten oikeastihan mitään ilmaista palvelua ei edes ole - kaikki ilmainen on hinnoiteltu aina jonnekin. Tässä tapauksessa ylimääräiset kustannukset maksaa todennäköisesti suomalainen työntekijä työpaikkansa menettämisen kautta. Ja jokainen menetetty työpaikka on kansantaloudelle taakka, joka kertaantuu.

Kauppiaat kuitenkin valittavat, että tällainen sovittelu on yleistymään päin ja sen estäminen on vaikeaa, jollei jopa mahdotonta. Siksipä kuluttajankin tulisi kantaa vastuu. Jos se Intersportin lenkkari on hyvä jalkaan, niin ostakaa se sieltä kaupasta vähän kalliimmalla hinnalla! Seuraavat lenkkarit voitte sitten ostaa halvalla jostain nettikaupasta, kun tiedätte sopivan koon ja mallin. Ei tämäkään ole kokonaiskuvan kannalta se paras mahdollinen ratkaisu, mutta sentään parempi kuin se skenaario, jossa yrittäjä jää nuolemaan näppejään.

Raadollisempi näkemys asiaan on se, että markkinatalouteen kuuluu tiettyjen toimintamallien kuoleminen. Ehkä urheiluvälinekaupat ovat dinosauruksia, joiden ei kuulukaan elää, jos ne eivät uudistu. Mutta olisiko oikeasti kivaa ostaa kenkänsä jatkossa netistä ilman mahdollisuutta sovittaa niitä ennen ostamista? Ehkäpä se huonokin palvelu on sellaista palvelua, josta olemme valmiita maksamaan, kun vaihtoehtona on tuotteiden palautusrumba.

Asunnon etsintää ja vähän kauppaakin

Taas on tovi vierähtänyt edellisestä postituksesta. Lenkillä on käyty jotakuinkin ahkerasti, tosin niin kutsuttu muu elämä tunkee joka välissä tielle. Marraskuusta lähtien ehkä suurin henkinen painolasti on tullut pirullisen pitkästä työmatkasta. Pimeässä ajaminen mutkaista pientä tietä pitkin noin pari tuntia päivässä on henkisesti kuormittavaa. Olen yrittänyt asennoitua matkaan siten, että se on niin kutsuttua omaa aikaa, mutta eipä ole onnistunut. Autossa istuminen ei muutu lenkiksi vaikka kuinka sitä mielikuvilla yrittäisi sellaiseksi muuttaa. Pikemminkin ajaminen on työtä, joka vähentää vapaa-aikaa.

Ratkaisuna tähän ongelmaa mietimme tietenkin asunnon ostoa samalta paikkakunnalta kuin työpaikkakin on. Niinpä kävimme joulukuussa katselemassa noin kymmenkuntaa myynnissä olevaa taloa. Kaikki asiat huomioiden kävi kuitenkin aika nopeasti selväksi, että Savonlinnan asuntojen hintataso on kohtuuton. Omakotitaloja on myynnissä paljon, ne ovat melko iäkkäitä ja ne ovat olleet pääosin myynnissä todella pitkään. Ekonomin opeilla hinta ja kysyntä eivät siis ihan täysin kohtaa. Hintatson lähtiessä sieltä kahdesasadastatuhannesta reilusti ylöspäin mietimme myös vakavasti rakennusprojektin aloittamista (tiedän, uusmaalaiset lukijat varmasti tuhahtavat näille hinnoille, mutta silti...). Lähtökohtaisesti samalla hinnalla jolla olisi saatu noin 30 vuotta vanha omakotitalo, olisimme rakentaneet upouuden 140 neliöisen talon.

Rakentamisessa kuitenkin korpesi se, että Savonlinnassa ei ollut vapaana kunnollisia tontteja ja toisaalta muutto uuteen asuntoon olisi venähtänyt ensi talveen. Uusi vuosi kuitenkin onneksi vaihtui ja uusiakin asuntoja alkui tipahdella myyntiin.

Edelleen yleisestä hintatasosta voi olla montaa mieltä, mutta toisaalta sekaan mahtui yksi ihan selkeästi "oikein" hinnoiteltu talo. Soitto kiinteistönvälittäjälle pari päivää kohteen myyntiin tulon jälkeen paljasti, että talosta oli jo jätetty ehdollinen hyväksytty tarjous. Joku muukin oli siis tajunnut hinnan oikeuden. Talon suurin ongelma meille oli se, että siitä "puuttui" yksi makuuhuone ja kun kävin sitä eräs ilta katsomassa, olin ennen sisään menoa valmis hylkäämään talon ihan vain tuosta syystä.

Mutta niin se vain joskus napsahtaa kohdalle ihan tahtomatta. Talo oli ihan juuri sitä mitä haettiin: suhteellisen uusi ja fiksusti rakennettu. Remonttia ei ihan heti tarvita, kun pinnat ovat oivassa kunnossa. Siinä sitten mietin että onko se yhden huoneen puuttuminen kuinka huono asia, kun olemassa olevat huoneet ovat sitten sitäkin tilavampia. Edelleen meni pari päivää kunnes sain vaimon mukaan katsomaan taloa. Koko ajan oli pieni pelko persiissä siitä, että jos tarjouksen jo jättänyt ostaja saa oman rivarinsa myytyä, talo menee heti. Niinpä päätös piti tehdä aika nopeasti. Muutaman tunnin miettimisen jälkeen homma oli selvä: jätimme talosta tarjouksen. Ensimmäinen tuli bumerangina takaisin uudella hinnalla, mutta loppujen lopuksi kaupat syntyivät myyjän vastatarjouksen myötä.

Nyt sitten pari viikkoa on käytetty aika tehokkaasti lainaneuvottelujen parissa ja huonekaluostoksilla, kunnes tänään viimein kauppa sai lopullisen sinetin kauppakirjan allekirjoituksen myötä. Tärkeintä kuitenkin kaikessa on sen henkisen taakan laskeutuminen pois harteilta, joka tähän koko prosessiin liittyi. Nyt ehkä voi - toivottavasti - keskittyä paremmin kunnon kohottamiseen kevään koitoksia varten. Tosin nyt pitää varmaan ensi parannella tämä flunssan alku, joka nyt on päällä... Paljon selitystä, mutta ehkä taas kevään myötä päivityksiäkin alkaa tippumaan. Kunhan nyt vain asetumme ensin uuteen kaupunkiin (jossa katuvalot muuten loistavat kymmenen jälkeenkin. Jes!).

Edit: pahoittelut, että aiemmin teksti oli yhdessä putkessa ilman kappalejakoja. Varmasti aika työläs lukea.

Syksy on taas täällä

Eilen illalla kävin juoksemassa pitkästä aikaa lenkin hieman myöhäisempään ajankohtaan ja syksy syöksyi ovesta ulos astuessani suoraan naamalleni. Oli pimeää, oli märkää ja oli tuulista. Ja kellokaan ei ollut ehtinyt vielä edes yhdeksään asti...

Mutta en aio valittaa - vielä. Nämä syksyn ensimmäiset pimeät iltalenkit ovat omalla tavallaan ihan kiehtovia. Jossain vaiheessa pimeys rupeaa kuitenkin jälleen korpeamaan ihan toden teolla. Yksi iso syy tähän on, että pimeys rajaa käytössä olevat lenkkivaihtoehdot aika harvalukuiseksi. Käytännössä ainoa varmasti valaistu baana löytyy kylää halkovan isomman tien varrelta, jossa valot palavat läpi pimeän. Muualla katuvalot palavat, jos palavat. Viime talvesta muistan sen, että jouduin jättämään suunnitellut reitit muutaman kerran juoksematta, kun kunta oli päättänyt säästää ja sammuttaa kaikki "ylimääräiset" katuvalot. Toki tottahan se on, että eihän täällä kukaan itseni lisäksi talvella pimeän aikaan liikukaan muutoin kuin suksilla pitkin pururadan latuja, joten eipä noista valoista juuri kenellekään iloa ole. Paitsi siis miulle, joka jo jonkinlaisen kylähullun aseman on tästä citystä hommannut. Pururadan valot palavat sitten sitäkin kirkkaammin, koska hiihtäjiähän täältä löytyy. Ja kovia hiihtäjiä vieläpä.

Meidän kylän se toinen ainoa varmasti valaistu baana, Puumalansalmen silta.

Mutta se siitä vuodatuksesta. Kuten jo mainitsinkin jossain sivulauseessa, lenkillä on käyty. Maanantaina juoksentelin kiihtyvävauhtisen 8-kilsaisen hieman niin kuin vahingossa. Tarkoituksena oli ottaa ihan rauhallisesti, mutta kyllähän siitä vk-treeni tuli. Lopussa taisi jopa mennä ihan mk-treenin puolelle, kun pari viimeistä kilsaa tuli vedettyä reipasta ravia 5 minuutin tahtiin ja jopa sen alle. Sen jälkeen parin kilometrin hölkkä kotiin tuntui myös vienosti pahalta.

Tiistaina kävin pelaamassa tunnin verran sählyä. Onneksi tällä kertaa oli edellisviikkoa muutama ukko enemmän paikalla, niin ei ollut ihan niin hapokasta. Sellaisen huomion olen kuintenkin kevään peleihin verrattuna tehnyt, että jalka tuntuu liikahtavan nyt huomattavasti viime kevättä letkeämmin. Toisin sanoen jalatkin pysyvät pään mukana.

Keskiviikkona pidin ansaitun vapaapäivän, mutta torstaina olikin sitten vuorossa 12 kilometrin pk-lenkki. Tuntuma oli ihan kevyt, mutta sykkeet olivat jostain syystä hieman koholla. Toki vauhtiakin oli hieman normi pk:ta enemmän, mutta silti jotain omituista sykkeissä oli. Koko perhe ollut aika rajussa flunssassa ja samoin työpaikalla osa kollegoista ja asiakkaista, joten jotain sellaista epäilin. Vielä kuitenkin näyttää ihan hyvältä eli ei lentsua toistaiseksi. Hyvä niin!

Eilen tosiaan kävin sitten hölkkäämässä ihan perus-perus-pk kympin syksyisessä illassa, kuten jo tuossa aloittelinkin ennen kuin aloin vaahdota. Alkumatkasta mentiin vastatuuleen ja loppumatkasta myötätuuleen ihan kohtalaisessa puhurissa. Heijastinliivin puin kotoa lähtiessäni päälle, mutta lenkillä ymmärsin, että uuden osto on edessä. Nykyinen kun on ihan liian iso käytettäväksi ilman paksumpaa varustusta. Täällä pimeässä hölkäillessä tuo on kuitenkin sellainen turvatekijä, että ilman sitä ei tule mitään. Suosittelen myös kaupungissa juokseville! Juoksijaan sattuu kuitenkin enemmän kuin autoon yhteentörmäystilanteissa.

Eilisen kympin kohokohta osui kuitenkin kello kymmenen tienoille, kun sain tuta kunnan säästötoimet kaikessa hämäräperäisyydessään. Noin puoli kilometriä ennen kotia katuvalot nimittäin sammutettiin tylysti. Siinä taisi pimeydessä muutama kirosana kajahtaa ilmoille, mutta onneksi oli tuttu reitti. Täällä keskellä metsää nimittäin kun tulee pimeää, niin tulee oikeasti pimeää. Tutun tien ansiota viitsin juosta lopun kotiin, mutta jos yleinen linja alkaa olemaan, että kymmeneltä valot sammuu ja kylä nukkumaan, niin ei naurata. Viime talvena tuli mentyä otsalampun kanssa aika paljonkin, mutta  jotenkin ei jaksaisi sitä sitten aina varmuuden vuoksi lenkeillä kannella. Ja joskushan se unohtuu ihan vahingossa. Siinä sitten jää juoksut juoksematta, jos valot sammuu jossain toisella puolella kylää.

HCR peruttu

Helsinki City Run on sitten virallisesti peruttu osaltani tältä vuodelta. Mietin asiaa eilisen illan ja tulin siihen tulokseen, että ei ole mitään järkeä lähteä sinne puolikuntoisena hölkkäämään. Juoksuja tulee muitakin ja parempi lähteä sinne lähtöviivalle täydessä iskussa. Luonnollisesti harmitus on kuitenkin suuri, mutta toisaalta pahin harmi on jo mennyt ohi, kun olen ehtinyt asiaa kunnolla miettimään ja työstämään. Treenit jatkuvat joka tapauksessa normaaliin tahtiin - tämä ei sitä seikkaa muuta suuntaan saatikka toiseen.

Kun vielä löysin tänään Youtubesta Munamiehen Pomppufiilis videon, niin harmi hävisi oikeastaan sillä hetkellä kokonaan. Putouksessa munamies rasitti, mutta nyt Riku Nieminen on tuntunut iskeneen naulan kantaan. Tätä lisää!

Hiljaisuus rikki

Huomaan, että olen harvinaisen laiska blogin päivittäjä. Toisaalta on sanottava, että juoksuharrastuksen tiimoilta ei ole juurikaan uutta kerrottavaa ja tavanomaisesta treenistä kertominen on paljolti samojen asioiden toistoa. Hiljaisuuden rikkomiseksi ajattelin kuitenkin pari sanasta kirjoittaa.

Pakkaset alkavat helpottaa, mikä on vaihteeksi ihan kivaa. Muutamia juoksulenkkejä onkin saanut nyt juosta aivan upeassa auringonpaisteessa. Elohopean noustessa mittareissa plussan puolelle, on kuitenkin myös ilmaantunut muutamia ei-toivottuja asioita, joista pahimpana teiden liukkaus. Ensimmäistä kertaa koko talvena viime lauantain pitkiksellä tuli ongelmia alustan kanssa, kun paikoin oli niin liukasta, että juokseminen oli jokseenkin mahdotonta. Kevään tulolla on siis myös kääntöpuolensa. Toivottavasti lämpötilat nousisivat nyt kunnolla ja pyörätiet sulaisivat vauhdilla, niin pääsisi taas juoksemaan ilman pelkoa liukkaista.

Muuten juoksemiseen ei kuulu juuri uutta. Kunto tuntuu tosin nousseen roimasti talven aikana kestävyyden osalta ja vauhtiakin on tullut hieman lisää. Kunhan tiet kunnolla sulavat, tarkoituksena olisi käydä testaamassa pitääkö tuntemukset paikkansa. Niin paljon töitä on talven aikana kunnon eteen joka tapauksessa tehty, että olisi aika ihme, jos viitonen ei painuisi 25 minuutin pintaan ja jopa sen alle.

Tammikuu lopuillaan

Vaikka pidänkin lumesta, odotan silti innolla jo kevättä. Vaatekasan pukeminen itselle ja muksuille aina ulos lähdettäessä on nimittäin näin pidemmän päälle hieman ärsyttävää touhua. Ja niin kivaa kuin juokseminen lumella onkin, odotan jo kovasti sulia teitä, linnun laulua ja maan tuoksua. Noh, pari kuukautta vielä jaksaa, niin eiköhän se kevät sieltä tule.

Kevättä (ja kesää) odotellessa tein tänään yhden hankinnankin Budget Sportin ale-laarista. Tilasin nimittäin itselleni Nike Air Thorus juoksukengät reippaasti alennettuun hintaan. En tiedä, kuinka hyvät kyseiset tossut jalkaani ovat, mutta kokeillaan ja katsellaan, josko niistä olisi kakkostossuiksi Asicsien rinnalle. Ainahan ne voi palauttaa, jos osoittautuvat sovituksen jälkeen katastrofaaliseksi hankinnaksi. Nyt sitten pitäisi jostain löytää vielä se juomapullovyö, niin alkaisi olla tarvikevarasto aika hyvällä mallilla.

Viikon treeneistä HeiaHeia osaa kertoa, että niitä kertyi reilut 8 tuntia. Jos reippaammat kävelyreippailutkin (18 km) otetaan mukaan, viikon kilometreiksi muodostui 44 eli ihan hyvä määrä. Ensi viikolla pitäisi sitten juoksukilometrien osalta mennä yli 30:n. Sinälläänhän nuo kilometrimäärät eivät ole kovin ihmeellisiä, mutta on kiva itse huomata kehitys. Syksyllä 20 kilometrin ylitys juoksun viikkokilometreissä oli jo työn ja tuskan takana, nyt noita kilometrejä kertyy jo ihan huomaamatta se 20. Helmikuun aikana pitäisi sitten rikkoa pysyvästi se 30 kilometrin raja. Toivottavasti paikat pysyvät kunnossa ja treenit voivat jatkua yhtä hyvissä merkeissä kuin tähänkin asti.

It's alive!

Heikunkeikun taas kaikille! Hiljaiseloa on riittänyt pitkään eli näin ekonomin matikalla melkein neljännesvuosi. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että juoksu olisi jäänyt. Pikemminkin päinvastoin.

Blogihiljaisuus alkoi pienen liittymäsekoilun seurauksena ja olin käytännössä täysin ilman nettiä reilun kuukauden päivät. Sitten sairastuin sitkeään flunssaan ja käytännössä lenkkeilyyn tuli lähes kuukauden tauko. Kerran lähdin liian aikaisin vetämään PK-lenkkiäni pakkaseen ja flunssa iski takaisin kaikella voimallaan. Sitten makoilinkin ihan kiltisti niin pitkään, kuin vain oireita oli. Tuolloin oli motivaatio koko hommaan aika maissa ja blogikirjoittelu asian tiimoilta ei ollut ihan ensimmäisenä mielessä. Toisaalta tuo tauko paransi mm. vasemman jalan kantapään kipuilun eli eipä auta näin jälkikäteen ajatellen juuri valittaa. Tauko juoksemiseen taisi olla jalkojenkin mielestä ihan paikallaan.

Nyt ollaan kuitenkin noin kuukauden verran oltu ihan tikissä ja ehkä olisi pikkuhiljaa aika taas puhaltaa eloa tähänkin sammuneeseen netin kolkkaan. Eli juoksemassa olen käynyt blogihiljaisuudesta huolimatta tuota flunssaa lukuun ottamatta jatkuvasti ja kesän tavoitteetkin ovat selkeytyneet. Eli tarkoitus olisi juosta kaksi matkaa ensi kesänä. Ensin 7.5 Helsinki City Run eli tuttavallisemmin HCR. Sitten tuosta ajankohdasta kolme ja puoli kuukautta eteenpäin on toinen stadin juoksu eli Helsinki City Marathon, joka siis on ns. kauden päätavoite. "Tavoite" kuulostaa kovin juhlavalta, mutta siis tarkoituksena on raahautua reitti läpi hengissä ilman pahempia henkisiä tai fyysisiä traumoja.

Tänään ilmoittauduin HCR:iin tavoiteajalla 2:10. Periaatteessa idea on vain nautiskella ja katsoa mihin se riittää, mutta 2:10 lienee ihan realistinen tavoite nykyiseen juoksuvauhtiin peilattuna. Kymppi menee tuntiin, ja uskoisin, että about viidessä kuukaudessa vauhtia saa vielä jonkinverran rutistettua kovemmaksikin. Kaikkeni ainakin teen, että näin tapahtuisi.

Ja lenkkikaverinikin on muuten taas täysissä voimissaan. Lääkityksen, levon ja liikunnan oikealla suhteella vanha kunnon Watson on taas alkanut (sekin) nauttia juoksulenkeistämme. Tosin ongelmana nykyään on se, että oma vauhtini ei aina tunnu ihan riittävän koiralle ja lenkin lopussa Watson mulkoilee minua sen näköisenä, että "lisää pitäis saa'a". Saa nähdä pitääkö tässä vielä joksikin ultramatkojen juoksijaksi ruveta, että koiran saa tyytyväiseksi.

Tavoitteena maraton

Kävimme tänään koko perheen voimin kirjastossa. Tarkoituksena oli lähinnä lainata kirjoja dinosauruksista viisivuotiaallemme, mutta pakkohan sitä oli itsekin käydä katsomassa, mitä aarteita hyllystä löytyisi juoksuharrastukseen liittyen.

Ja löytyihän sieltä. "Tavoitteena maraton" on kirja, josta nimi kertoo jotakuinkin kaiken oleellisen. Ehdin sen illan aikana selailla läpi ja täytyy sanoa, että ei ole lainkaan hassumpi teos. Toki nykyisellään jotakuinkin kaikki tarvittava tieto oman treenin säätämiseen löytyy netistäkin, mutta jokainen imetty tiedonjyvä eri lähteistä ei ainakaan ole pahitteeksi. Sitä paitsi kirja on erinomaisesti kirjoitettu - ja tämä on ominaisuus, joka toisinaan uupuu netin tietolähteiltä. Ja onhan kirja esineenä vieläpä aivan erinomaisen tuntuinen kädessä.

Kirjassa käsitellään jotakuinkin kaikki osa-alueet maratoniin liittyen ja sävy on kannustavan asiallinen. Opuksessa myös käsitellään yksityiskohtaisesti maratonin jälkeistä aikaa. Tämä on asia, josta netistä tuntuu löytyvän melko vähän tietoa. Ja se vähä, joka löytyy, on aika kirjavaa. Mielenkiintoisia ovat myös kirjassa sinne tänne ripotellut jutut eri tasoisten maratoonareiden kokemuksista valmistautumisen ja itse suorituksen eri vaiheissa. Ainakin näin ensimmäisestä maratonista haaveleivalle niistäkin pystyy ammentamaan tieto-taitoa tai ainakin ne pistävät miettimään asioita.

Mutta juu... huomiseksi ovat luvanneet niin hienoa ilmaa, että taidan pk-lenkiksi käydä polkaisemassa pyörällä sellaisen parituntisen ajelun juoksutauosta johtuen. Kantapäätä haudoin tänään kylmällä ja yritin olla jalkojen päällä niin vähän kuin mahdollista. Ainakin nyt tuntuu siltä, että noista toimenpiteistä saattoi olla apua, koska kantapää on lähes normaali.

Eilen venytellessä huomasin muuten sellaisen pikku asian koskien tuota vasemman jalan vihoittelua, että vasen puoli on huomattavan paljon enemmän jumissa kuin oikea. Siinä missä oikeanpuoleisen jalan ja alaselän venytykset eivät tuntuneet juuri missään ja paikat taipuivat kuin (lähes) kumiukolla, niin vasenta puolta saikin sitten venytellä pienen irvistyksen kera. Ilmeisesti täytyy jatkossa keskittyä entistä enemmän tuon vasemman jalan venytyksiin, jos se vaikka auttaisi noihin toistuviin vasemman jalan ongelmiin.