Heikunkeikun taas kaikille! Hiljaiseloa on riittänyt pitkään eli näin ekonomin matikalla melkein neljännesvuosi. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että juoksu olisi jäänyt. Pikemminkin päinvastoin.
Blogihiljaisuus alkoi pienen liittymäsekoilun seurauksena ja olin käytännössä täysin ilman nettiä reilun kuukauden päivät. Sitten sairastuin sitkeään flunssaan ja käytännössä lenkkeilyyn tuli lähes kuukauden tauko. Kerran lähdin liian aikaisin vetämään PK-lenkkiäni pakkaseen ja flunssa iski takaisin kaikella voimallaan. Sitten makoilinkin ihan kiltisti niin pitkään, kuin vain oireita oli. Tuolloin oli motivaatio koko hommaan aika maissa ja blogikirjoittelu asian tiimoilta ei ollut ihan ensimmäisenä mielessä. Toisaalta tuo tauko paransi mm. vasemman jalan kantapään kipuilun eli eipä auta näin jälkikäteen ajatellen juuri valittaa. Tauko juoksemiseen taisi olla jalkojenkin mielestä ihan paikallaan.
Nyt ollaan kuitenkin noin kuukauden verran oltu ihan tikissä ja ehkä olisi pikkuhiljaa aika taas puhaltaa eloa tähänkin sammuneeseen netin kolkkaan. Eli juoksemassa olen käynyt blogihiljaisuudesta huolimatta tuota flunssaa lukuun ottamatta jatkuvasti ja kesän tavoitteetkin ovat selkeytyneet. Eli tarkoitus olisi juosta kaksi matkaa ensi kesänä. Ensin 7.5 Helsinki City Run eli tuttavallisemmin HCR. Sitten tuosta ajankohdasta kolme ja puoli kuukautta eteenpäin on toinen stadin juoksu eli Helsinki City Marathon, joka siis on ns. kauden päätavoite. "Tavoite" kuulostaa kovin juhlavalta, mutta siis tarkoituksena on raahautua reitti läpi hengissä ilman pahempia henkisiä tai fyysisiä traumoja.
Tänään ilmoittauduin HCR:iin tavoiteajalla 2:10. Periaatteessa idea on vain nautiskella ja katsoa mihin se riittää, mutta 2:10 lienee ihan realistinen tavoite nykyiseen juoksuvauhtiin peilattuna. Kymppi menee tuntiin, ja uskoisin, että about viidessä kuukaudessa vauhtia saa vielä jonkinverran rutistettua kovemmaksikin. Kaikkeni ainakin teen, että näin tapahtuisi.
Ja lenkkikaverinikin on muuten taas täysissä voimissaan. Lääkityksen, levon ja liikunnan oikealla suhteella vanha kunnon Watson on taas alkanut (sekin) nauttia juoksulenkeistämme. Tosin ongelmana nykyään on se, että oma vauhtini ei aina tunnu ihan riittävän koiralle ja lenkin lopussa Watson mulkoilee minua sen näköisenä, että "lisää pitäis saa'a". Saa nähdä pitääkö tässä vielä joksikin ultramatkojen juoksijaksi ruveta, että koiran saa tyytyväiseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti