sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Monipuolinen viikko takana

Pitkästä aikaa sain alle niin sanotun ehjän viikon ja nyt on kropassa ihanan raukea olo. Tänään kävin hölkyttelemässä pitkiksenä 15 kilometrin lenkin kertakaikkisen upeassa säässä keskivauhdilla 6:34 min/km. Sykkeet eivät tosin pysyneet taaskaan kurissa ja keskisyke nousi 76 % maksimista, joka on kyllä liikaa pidemmän päälle, mutta näin flunssan jälkeisenä aloituksena päätin olla välittämättä sykkeistä. Niistä välittäminen tietäisi kävelyä ja sitä ei vaan nyt jaksa, kun parinkymmenen viikon kuluttua pitäisi olla Tukholmassa juoksemassa maratonia. Tuntuma oli kuitenkin ihan kiva, mitä nyt tosi tukkoiselta alkoi tuntumaan juoksu jaloissa noin 8 kilsan jälkeen

Ehkä tuohon pieneen tukkoisuuteen on syynä eiliset liikunnat, jotka olivat ohjelmaan merkittyä rankempia. Päivällä kävin hiihtämässä kympin ihan puhtaasti vk-sykkeillä. Pururadan mäkinen maasto ei juuri hiihtoon tottumatonta kroppaa sääli. Ylämäissä sykkeet pomppivat yli 160 lyönnin ja kun missään vaiheessa ei oikein ehdi palautua, niin aika helposti tuo syke nousee noihin nytkin nähtyihin 146 lyönnin pintaan. Mutta eipä silti - aivan alkua lukuun ottamatta hiihto ei tuntunut noillakaan sykkeillä mitenkään kovin pahalta. Ja kun luistoa riitti noin 8 asteen pakkasessa, niin mikäpä sitä oli hiihdellessä.

Illalla tuli sitten vielä tehtyä toinen urheilusuoritus, joka ei ollut missään ohjelmassa. Lähdin nimittäin poikien kanssa käymään noin puolentoista kilometrin päässä sijaitsevassa kaupassa, kun lupasin tehdä illaksi pitsaa. Stigan perään pulkka ja pojat kyytiin. Alkumatka meni leppoisasti alamäkeen, mutta takaisinpäin tuollainen viidenkymmenen kilon vetäminen ylämäkeen oli jo aika hapokasta. Tuon suorituksen jälkeen pitsa ja sauna maistuvat kyllä tosi hyvältä. Ja pojatkin olivat tyytyväisiä niin reissuun kuin ruokaankin eli ei mennyt hukkaan iskän hikoilut.

Muutoin viikolla tuli pidettyä pari lepopäivää keskiviikkona ja perjantaina, torstaina oli ohjelmassa kevyt sisäpyöräily, tiistaina oli jo perinteeksi muodostunut sähly ja maanantaina juoksin tuon viikon toisen lenkin. Ensi viikolla kaava muuten sama, mutta astetta rankempana. Nyt on taas reenimotivaatio kohillaan ja tekemisessä iloa. Toivotaan, että influenssat ynnä muut pöpöt kiertävät tämän tontin kaukaa ja tilanne jatkuukin yhtä aurinkoisena...

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Flunssa virallisesti selätetty

Lähes kahden viikon tauko hikiliikunnasta oli hyvä päättää lauantain kevyeen juoksulenkkiin. Viiden kilometrin juoksu ei tosin ollut tuntumaltaan ihan niin kevyt kuin vauhti olisi antanut olettaa. Noin 6:30 min/km vauhti oli aikasta tukkoisen oloista. Mutta se sallittakoon parin viikon liikuntatauon jälkeen.

Tauko teki kuitenkin henkisellä puolella tosi hyvää. Vaikka flunssan aikana harmittikin, niin tosiasiassa nyt on taas motivaatiota treenata. Tauon aikana hävisi ajatus "pakosta" treenata ja eilen lauantaina olin oikeasti tosi iloinen, että pääsin lenkille. Näin sunnuntaina sitten olin jopa niin innokas, että vedin monot jalkaan ja hyppäsin suksille. Kauden toinen hiihtolenkki (13,5 km) oli tuskaista tekemistä, mutta silti niin kovin rentouttavaa. Lenkin jälkeen oli pitkästä aikaan paikkoja kipeänä, kun kantapää hiertyi auki, reisiin sattui jollain omituisella tavalla ja ojentajat olivat väsymyksestä arat. Suihkussa lenkin jälkeen sitten muistin taas, kuinka hyvä olo siitä pienestä väsymyksen tunteesta kropassa tuleekaan.

Ensi viikolla olisikin sitten tarkoitus palata takaisin ns. "normaaliin" treenirytmiin. Toisin sanoen kilometrejä ruvetaan kerryttämään siten, että keväällä harjoitusviikon kilometrit heiluvat 60-70 kilometrin välillä. Ensi viikko on kuitenkin vielä maltillinen, kun kilometrejä kertyy "vain" noin 35. Ajattelin, että pitää taas ottaa aloitus rennosti, että ei kohta taas olla telakalla. Kovin montaa harjoitustaukoa ei enää 20 viikon päässä oleva tavoite enää kestä. Nyt on saatava määrät ylös, että Tukholmassa 42 km hölkkä olisi edes jollain tapaa siedettävä kokemus.

perjantai 4. tammikuuta 2013

Flunssassa - taas!

Viimeisen kuukauden aikana olo ehti ehti jo muutaman päivän olla lähes normaali, kunnes nyt sitten taas maanantaina nousi kuume ja sen kylkiäisenä jostain syvältä limaa repivä yskä. Juoksut ovat siis taas tämän viikon olleet jäissä.

Toisaalta juoksujen olemattomuus on antanut minulle hyvin aikaa syventyä joululahjaksi saamiini juoksukirjoihin. Toinen kirjoista, Matkalla Maratonille, onkin minulle jo tuttu juoksuharrastuksen alkulähteiltä. Nyt parin vuoden jälkeen siitä uudelleen lukiessani tajuan kirjan absoluuttisen hyvyyden. Jos pitäisi suositella jotain yhtä kirjaa juoksuharrastuksen tueksi, se olisi juurikin tuo opus. Se on kattava, havainnollinen ja helposti lähestyttävä. Siitä sain ammennettua tietoutta aloittelevana juoksijana ja nyt jo hieman kokeneempanakin se tarjoaa käyttökelpoista tietoa harrastuksen tueksi. Suosittelen siis kaikille.

Juoksemisen henkistä aspektia ei kuitenkaan tuossa edellä mainitussa kirjassa juuri käsitellä. Osin toki erilaiset juoksuun liittyvät tunteet on vain pakko kokea itse, mutta niidenkin käsittelyssä on joskus apu ehkä tarpeen. Itselleni olisi ainakin apu kelvannut viime kesänä, kun kamppailin kipeän alaselän ja lonkan kanssa. Juoksu sattui eikä se ollut enää kivaa. Vastaavasti tällä hetkellä kamppailen ajankäytön kanssa. Tuntuu, että aika ei yksinkertaisesti riitä juoksemiseen, kun työpäivät venyvät yli kymmentuntisiksi, jostain pitäisi kaivaa aikaa perheelle ja lisänä hämmentää tämä jatkuva ja toistuva flunssa.

Zen ja Juoksemisen Taito on toinen lahjaksi saamani kirja. Se täydentää oivalla tavalla Matkalla Maratonille- kirjaa, sillä sen pääpaino on nimenomaan juoksun henkisessä puolessa. Toki muutamia ihan konkreettisia harjoitusvinkkejäkin mahtuu mukaan - ehkä jopa hieman turhaan - mutta pääpaino on auttaa löytämään meditaation kautta tasapaino juoksuharjoitteluun.

Vaikka olisi mitä mieltä meditaatiosta ja zenistä, niin kirjassa on syvälle kolahtavia esimerkkejä niistä tunteista, joita tämän lajin parissa kohtaa. Niin vakuuttavasti kirjan kirjoittaja Shapiron Larry asian vieläpä paperille on suoltanut, että aion antaa esitetyille metodeille todellisen mahdollisuuden. Buddhalaista minusta ei kyllä tule (ei koskaan pitäisi kai sanoa ei koskaan) ja sitä ei onneksi edellytetäkään, mutta kirjassa esitetyt neuvot meditaatiosta ja sitä kautta juoksuun liittyvien negatiivisten tunteiden kohtaamisesta, kiinnostavat kyllä ihan pirusti. Eilen tein jopa ensimmäisen meditaatio treenin, joka (kuten arvatta saattaa) meni ihan läskiksi. Mutta siitä huolimatta oli jotenkin oudon rentouttavaa vain olla ja yrittää keskittyä yksin täysin hiljaisessa huoneessa mielen tyhjentämiseen ns. haitallisista ajatuksista. Yhden kerran jälkeen voin ehkä varovaisesti uskoa, että on niiden lotus-asennossa istuvien munkkien touhussa ehkä sittenkin jotain järkeä.