Viimeisen kuukauden aikana olo ehti ehti jo muutaman päivän olla lähes normaali, kunnes nyt sitten taas maanantaina nousi kuume ja sen kylkiäisenä jostain syvältä limaa repivä yskä. Juoksut ovat siis taas tämän viikon olleet jäissä.
Toisaalta juoksujen olemattomuus on antanut minulle hyvin aikaa syventyä joululahjaksi saamiini juoksukirjoihin. Toinen kirjoista, Matkalla Maratonille, onkin minulle jo tuttu juoksuharrastuksen alkulähteiltä. Nyt parin vuoden jälkeen siitä uudelleen lukiessani tajuan kirjan absoluuttisen hyvyyden. Jos pitäisi suositella jotain yhtä kirjaa juoksuharrastuksen tueksi, se olisi juurikin tuo opus. Se on kattava, havainnollinen ja helposti lähestyttävä. Siitä sain ammennettua tietoutta aloittelevana juoksijana ja nyt jo hieman kokeneempanakin se tarjoaa käyttökelpoista tietoa harrastuksen tueksi. Suosittelen siis kaikille.
Juoksemisen henkistä aspektia ei kuitenkaan tuossa edellä mainitussa kirjassa juuri käsitellä. Osin toki erilaiset juoksuun liittyvät tunteet on vain pakko kokea itse, mutta niidenkin käsittelyssä on joskus apu ehkä tarpeen. Itselleni olisi ainakin apu kelvannut viime kesänä, kun kamppailin kipeän alaselän ja lonkan kanssa. Juoksu sattui eikä se ollut enää kivaa. Vastaavasti tällä hetkellä kamppailen ajankäytön kanssa. Tuntuu, että aika ei yksinkertaisesti riitä juoksemiseen, kun työpäivät venyvät yli kymmentuntisiksi, jostain pitäisi kaivaa aikaa perheelle ja lisänä hämmentää tämä jatkuva ja toistuva flunssa.
Zen ja Juoksemisen Taito on toinen lahjaksi saamani kirja. Se täydentää oivalla tavalla Matkalla Maratonille- kirjaa, sillä sen pääpaino on nimenomaan juoksun henkisessä puolessa. Toki muutamia ihan konkreettisia harjoitusvinkkejäkin mahtuu mukaan - ehkä jopa hieman turhaan - mutta pääpaino on auttaa löytämään meditaation kautta tasapaino juoksuharjoitteluun.
Vaikka olisi mitä mieltä meditaatiosta ja zenistä, niin kirjassa on syvälle kolahtavia esimerkkejä niistä tunteista, joita tämän lajin parissa kohtaa. Niin vakuuttavasti kirjan kirjoittaja Shapiron Larry asian vieläpä paperille on suoltanut, että aion antaa esitetyille metodeille todellisen mahdollisuuden. Buddhalaista minusta ei kyllä tule (ei koskaan pitäisi kai sanoa ei koskaan) ja sitä ei onneksi edellytetäkään, mutta kirjassa esitetyt neuvot meditaatiosta ja sitä kautta juoksuun liittyvien negatiivisten tunteiden kohtaamisesta, kiinnostavat kyllä ihan pirusti. Eilen tein jopa ensimmäisen meditaatio treenin, joka (kuten arvatta saattaa) meni ihan läskiksi. Mutta siitä huolimatta oli jotenkin oudon rentouttavaa vain olla ja yrittää keskittyä yksin täysin hiljaisessa huoneessa mielen tyhjentämiseen ns. haitallisista ajatuksista. Yhden kerran jälkeen voin ehkä varovaisesti uskoa, että on niiden lotus-asennossa istuvien munkkien touhussa ehkä sittenkin jotain järkeä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti