perjantai 1. kesäkuuta 2012

Jumittaa, jumittaa!

Juoksemisen ikävin puoli on sen tapa saada paikat jumiin. Omalla kohdallani erityisesti vasemman puolen alasekä- ja jalka ovat ongelma-alueita. En tiedä johtuvatko vaivat juoksutekniikastani vai rakenteellisesta seikasta, mutta lihasjumit kertovat, että jotain on vialla.

Keskiviikkona kävin heittämässä pururadalla pienen vauhtileikittelylenkin vaikka mietinkin sen väliin jättämistä vasemman takareiden totaalijumin vuoksi. Sen jumin huomaa jo paljaalla silmällä, koska se vaikuttaa jopa kävelyyn. Jalan taivuttaminenkin tekee kipeää. Juostessa se ei vaivaa niin paljon, mutta ei juoksu kyllä mitenkään irtonaiseltakaan tunnu.

Takareiden ollessa se kaikista kipein kohta, myös saman jalan pakara on liittynyt mukaan jäykistelemään. Ja ilmeisesti samoihin bileisiin on liitettävissä satunnainen vasemman jalkapohjan repäisevän pistävä kipu. Toisinaan astuessa tuntuisi kuin joku repäisisi jalkapohjasta nahan irti. Olin jo jossain vaiheessa päässyt näistä vaivoista eroon, mutta nyt muutaman viikon aikana juostut hieman pidemmät lenkit ovat nostaneet nämä vaivat takaisin parrasvaloihin.

Mutta kaipa tämä on vain luonnollista seurausta geeniperimästäni. Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön lääkäri nimittäin sanoi minulle jo vuosia sitten selkäkipua valitellessani, että minulla on kiero selkä ja pihtipolvet. Että ei ne lähtökohdatkaan taida ihan parhaat olla... Vielä kun olen valitettavasti unohtanut kevään aikana perusteellisen venyttelyn lähes kokonaan.

Kivulle en periaatteesta halua antaa periksi, mutta tänään pk-lenkillä tajusin, että ei se juoksu tuota jumia ainakaan paremmaksi saa. Niinpä ajattelin korvata viikonlopun pitkiksen n. 60 km pyörälenkillä. Sitä en tiedä kuinka paljon tuo oikeasti helpottaa asiaa, mutta jotain on pakko keksiä. Treenaamisesta en halua pitää taukoa kuin vasta äärimmäisessä hädässä.

Jotain pitää keksiä tai kesän suunnitelmat menevät uusiksi. Ja nyt en todellakaan halua jarrutella, kun vauhtiin on päästy...