Ensimmäinen puolimaraton takana ja tunnelmat ovat vähintäänkin kaksijakoiset. Toisaalta aika jäi kauas tavoitteesta - toisaalta olen kovin tyytyväinen siitä, että tuskaisesta matkasta huolimatta jaksoin maaliin saakka.
Ennen juoksua hermostutti eniten pääsiäisenä alkanut ärhäkkä flunssa, joka jätti jälkeensä sitkeän yskän. Treeneissä tuntui, että ilma ei kulje keuhkoihin asti ja yksikään juoksu pääsiäisen jälkeen ei aiheuttanut varauksetonta onnellisuuden tunnetta. Vaikeaa oli siis jo harjoituspolulla. Sellainen pelko oli takaraivossa, että kunto ei riitä kahden tunnin alitukseen, mutta siitä huolimatta sitä oli pakko lähteä hakemaan.
Toinen ongelma ennen kisaa oli ilma. Aamulla näytti tosi kylmältä ja siinä sitten mietin, että pakko laittaa juoksutakkia päälle. Vielä 20 minuuttia ennen starttia ilma oli tosi kolea. Sitten lopulta oman lähtöryhmän karsinassa odottaessa tajusin, että aurinko alkaa paistaa ja ilma lämpenee vauhdilla, mutta silloin oli jo myöhäistä päästä takista eroon. Tuloksena oli se, että jo parin kilometrin juoksun jälkeen olin hiestä märkä. Olin laittanut ihan liikaa päälle.
Positiivista oli kuitenkin se, että juoksu kulki tosi kevyesti. Jopa niin kevyesti, että jouduin vähän toppuuttelemaan vauhtia. Ensimmäiselle juomapaikalle tullessa olin voimieni tunnossa, jopa niin vahvasti, että en malttanut jäädä juomaan kuin pari hörppyä vettä. Ja tämä taisi olla paha virhe. Jälkikäteen ajateltuna ehdin nimittäin seuraavalle juomapaikalle juostessa hikoilla aika paljon lisää. Ja vaikka vielä 9 kilometrin kohdalla meno tuntui melko hyvältä, nestehukkaa oli jo reilusti. Siinä vaiheessa join gatoradea kävellen mukillisen, mutta puolenvälin kohdilla jalat alkoivat tuntua jo hieman raskaammilta. Kuitenkin siinä vaiheessa olin ihan aikataulussa noin tunnin matkaa taittaneena ja ajattelin, että ehkä se tästä.
Pari kilometriä eteenpäin kävi kuitenkin selväksi, että homma menee puihin. Jalat muuttuivat aika nopeassa tahdissa tönköiksi ja 12 kilometrin kyltin kohdalla muistan miettineeni, että näillä jaloilla ei maaliin asti päästä. Samalla kuitenkin ajattelin, että nyt ei auta alkaa kävelemään tai se on siinä. Jalkaongelmien vuoksi vauhti kuitenkin hidastui ja noin 15 kilometrin kohdilla oli pakko luovuttaa ja siirtyä kävelyyn pohkeiden kramppailun takia. Siitä lähtien ylämäet tiesivätkin pääsääntöisesti kävelyä - niin pahasti pohkeet leikkasivat kiinni.
Viimeiset kilometrit yritinkin sitten vain taittaa maaliin tuskista huolimatta. Välillä pääsin ylämäkiäkin juosten ylös, mutta välillä krampit muistuttivat olemassaolostaan katkaisten juoksun siihen paikkaan. Viimeiset mäet ennen stadionia olivatkin sitten ihan oma lukunsa ja niissä tuli aika monta kirosanaa mielessä päästeltyä. Kannustusjoukot olivat olleet yhden mäen päällä ja irvistys oli kuulemma ollut hurja. Sen uskon. Hurjat olivat nimittäin tuskatkin.
Mutta kaikki on suhteellista. Kun lopulta Stadionin portille pääsin, sain jostain hurjan määrän voimia ja unohdin tuskat. Loppusuoralla onnistuin ohittamaan vielä useamman juoksijan ulkokaarteessa.
Harmittavinta kuitenkin oli, että ensimmäinen tunne maalissa oli hurja pettymys. Olen katsonut kuvia iloisista maaliintulijoista ja olisin niin halunnut olla iloinen maaliinpääsystä. Ja vaikka toisaalta olinkin, niin päällimmäisin tunne oli epäonnistuminen. Omat odotukset olivat kuitenkin niin paljon kovemmat kuin loppuaika 2:11.
Mutta aika usein maailma makaa hieman toisella tavalla kunnon yöunien jälkeen. Niin nytkin. Sunnuntaina sitä alkoi tajuta, että kyseessä oli kuitenkin ensimmäinen puolikkaani ikinä. Ensimmäinen juoksutapahtumani ikinä. Kaksi vuotta ja reilut 14 kiloa sitten en olisi voinut kuvitellakaan joskus juoksevani puolimaratonin. Että siihen nähden se meni ihan hyvin. Ja toisaalta kyse on vain yhdestä juoksusta, joita tulee ihan varmasti lisää. Juoksukärpänen nimittäin tarrasi entistä kovemmin kiinni persaukseen tämä kokemuksen myötä. Olkoonkin, että se meni omalta osalta penkin alle ja oli tuskaisin vapaaehtoinen maksullinen tapahtuma, johon olen koskaan osallistunut. Silti... tätä on pakko saada lisää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti