maanantai 12. marraskuuta 2012

Päivitystä kiireen keskeltä

Ensimmäinen osa Tukholman maratonmatkasta on nyt maksettu. Itse asiassa se on maksettu jo parisen viikkoa sitten, mutta itseaiheutetun ajanpuutteen vuoksi on blogin päivittäminen jäänyt vähiin. Viking Gabriellalla olisi siis tarkoitus lähteä 31.5.2012 kohti Tukholmaa. Kesäkuun alkuun on toki pitkä aika, mutta se tuntuu nyt pyörivän mielessä joka päivä. Mutta siksihän siitä maksettiin, että talven treeneissä on selkeä tavoite mielessä. Jokainen löysäilty treeni iskee kapuloita rattaisiin Tukholman kaduilla.

Viime viikko olikin treenien puolesta uuttera. Kuutena päivänä seitsemästä olin liikkumassa enemmälti ja varsinaista hikiliikuntaa oli noin seitsemän tuntia. Juoksua oli noin puolet liikutusta ajasta. Sen lisäksi kävin kaksi kertaa salilla ja toisella kertaa tein salilla lisäksi 45 minuutin aerobisen treenin soutulaitteessa ja kuntopyörällä.

Tunnin vakio sählyvuoro oli myös ohjelmassa. Viime viikolla oli tämän syksyn ensimmäinen peli vaihtomiehen kera ja sen huomasi heti jaloissa. Lyhyetkin palautukset virkistävät kummasti ja olo ei ollut vuoron jälkeen läheskään niin väsynyt kuin aiemmin. Maalejakin tuli mätettyä oikein urakalla vaikka meillä ei niitä varsinaisesti lasketakaan.

Sunnuntaina kävin vielä lätkimässä sulkapalloa pojan kanssa. Siinä ei varsinaisesti hikea saa pintaan, mutta on upeaa huomata miten tuollainen seitsemänvuotias kehittyy vauhdilla. Ensimmäisellä sulkapallovuorolla muutama viikko sitten palloon osuminenkin tuotti pojalta tuskaa, mutta nyt viimeksi meillä oli jo ihan pelin näköistä touhua, vaikka vielä ihan pallottelulinjalla mentiinkin. Laskeskelin, että tuota kehitysvauhtia jään viimeistään keväällä ihan täysin jalkoihin eli pakko ilmeisesti kohta varata toinen vuoro omiin treeneihin...

Olen myös käynyt verkossa ostoksilla. Uudet juoksukengät himottaisi, mutta vielä toistaiseksi on pakko ollut sijoittaa ylimääräisiä varoja jemmaan rahastoihin, kun varsinaista akuuttia tarvetta lenkkareille ei ole. Sen sijaan olen kuullut niin paljon hyvää SPIbeltistä, että olihan miun pakko itselle sellainen hommata.

Kyseessähän on pieni vyölaukku, joka on suunniteltu nimenomaan liikkumiseen. Se ei hölsky, hierrä eikä hiota. Siihen mahtuu kännykkä, luottokortti ja avaimet eli juuri ne tavarat, joita ei tiedä mihin ne lenkillä sulloisi. SPIbeltin hienoin puoli on kuitenkin se, että tavaratkaan eivät menossa heilu vaan pysyvät hienosti ojennuksessa. Ihan perusmalliinkaan en tyytynyt vaan ajattelin olla kaukaa viisas ja valita hieman hinnakkaamman, mutta paremmilla ominaisuuksilla varustetun mallin. Valitsemassani mallissa löytyy paikka kuudelle urheilugeelille ja lisäksi se hylkii vettä. Varmuuden vakuudeksi hommasin vielä lisävarusteena paketin (3kpl) täysin vesitiiviitä pusseja kännykälle.

Tuo vyö on jo sinänsä ihan turvallisuuskysymyksin täällä metsän siimeksessä. Kännykkä olisi aina hyvä saada johonkin mukaan, kun sitä ei koskaan tiedä minkä kokoinen karhu puskasta hyppää eteen. Olen huomannut, että ambulanssin tilaaminen kännykällä on huomattavasti huutamista tehokkaampi tapa varmistaa, että se auto myös oikeasti tulee paikalle hädän hetkellä. Niin... ja onhan tuosta sitten apua noissa juoksutapahtumissakin. Kaiken arvokkaan saa mukaan vyötärölle eikä tarvitse jättää niitä epämääräisiin säilytyksiin, joita kukaan ei valvo.

Mutta joo, meni aika vahvasti myyntipuheen puolelle. Toisaalta on se niin hyvä, että voin vilpittömästi suositella kaikille. Vaikkapa ihan kohtalaisen ok joululahjaidea aktiiviselle ihmiselle :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti