Alan vähitellen epäillä oman tavoitteeni järkevyyttä. Alan uskoa lääkärin sanoja, joiden mukaan kroppaani ei ole tehty juoksemiseen. On ironista, että liikuntamuoto, josta aidosti pidän, aiheuttaa jatkuvasti vääränlaista kipua.
Maratonhaaveet olen taas tältä kesältä yrittänyt hävittää mielestäni. Kun vasen lonkka keskeyttää pitkät lenkit järjestään viimeistään 20 kilometrin kohdalla, ei maratonin juokseminen tunnu realistiselta tavoitteelta. Viime viikonloppuna kävin juoksemassa/kävelemässä paikallisen patikointireitin nimeltään Elsa Heporaudan polku. Mittaa tuolla reitillä on n. 24 kilometriä ja maastoltaan se on pääosin suht' isoja metsä-/hiekkateitä. Lyhyitä pätkiä patikoidaan myös pienemmillä metsäpoluilla. Korkeuserot eivät ole suuria, mutta mäkiä on runsaasti ja ne ovat pääosin melko jyrkkiä. Ajatuksena oli testata lonkan kunto, kun se oli jo jonkin aikaa ollut ahkeran venyttelyn ja kylmähoidon seurauksena parempi. Viimeisellä viidellä kilometrillä lonkka kuitenkin muistutti olemassaolostaan. Pahimmillaan se oli noin 21 kilometrin kohdalla ja silloin ajattelin, että en pääse edes kävellen raahautumaan autolle. Onneksi lonkan kipu pienen lepotauon jälkeen kuitenkin helpotti ja loppumatka meni vähän mukavammin - ei toki kivuitta, mutta kuitenkin paremmin. Loppujen lopuksi reitti oli kierretty taukoinen kolmessa ja puolessa tunnissa, kun loppumatkan tulin rauhassa mustikoita poimien ja nautiskellen.
Tuosta lenkistä tormistautuneena soitin paikalliselle fysioterapeutille ja varasin ajan. Kun kerroin, että lonkan limapussin tulehdus vaivaa - fysioterapeutin ensimmäinen kysymys oli, miksi lääkäri ei pistänyt kortisonipiikkiä. Kuulemma tuohon vaivaan ehdoton ykköshoitomuoto on juurikin tuo piikki. Kyllähän lekuri kysyi pistetäänkö, mutta vähemmin myyvällä tavalla. Lääkärin mukaan kortisonipiikin sokkona pistäminen lonkkaan voi auttaakin, mutta mitään takeita siitä ei ole. Itse kuulin asian siten, että kun tarkkaa paikkaa pistokselle ei ole tiedossa, on parempi että ei pistetä ollenkaan. Fysioterapeutti lupasi kuitenkin katsoa mitä voi tehdä ja jos näyttää, että ei voi tehdä mitään, niin pistetään sitten se kortisoni siihen lonkkaan.
Tällä viikolla en ole vielä juoksuaskelta ottanut vaan olen käynyt salilla hikoilemassa soutulaitteessa. Samalla olen saanut lihashuollonkin tehtyä tehokkaasti. Huomenna käyn testaamassa lonkan kuntoa pk-lenkillä. Suotavaa olisi, että se kestäisi juoksun hyvin, sillä Midnight Runiin on enää reilut kaksi viikkoa aikaa. Kun pääsin tuossa välissä muutaman kivuttoman reippaamman lenkin vetämässä, vauhti tuntuisi olevan löytymässä ja kunto tuota kympin juoksua ajatellen tuntuisi hakeutuvan ihan kohdilleen. Lonkan jäykkyys ja kipuilu voi sitten viedä vauhdin.
Maratonihaaveet taas tältä kesältä hylänneenä loppukauden päätavoite on kuitenkin pääkaupunkijuoksu 30.9. Kyseessä on puolimaraton, joka juostaan Helsingin keskuspuistossa eli hiekkatiellä. Ja hiekkatie on siis hyvä asia lonkan kannalta. Tavoitteena on tuolla juosta niin lähelle kahden tunnin rajaa kuin mahdollista. Lähden tavoittelemaan alkumatkasta kahden tunnin alitusta ja toivon paukkujen riittävän loppuun asti. Sitten omalta osalta kisat on tältä vuodelta juostu ja keskityn parantelemaan tuota lonkkaani. Ja ehkä sitten ensi vuonna paikat olisi siinä kunnossa, että maratonille uskaltaisi ja ennen kaikkea viitsisi lähteä... kyllähän tässä kipujen kanssa painiessa välillä tuntuu tosi tyhmältä touhulta tämä juokseminen. Varsinkin kun kyseessä ei ole muu kuin itseään vastaan kilpaileminen. Mutta niin on vain vaikeaa se lenkin väliin jättäminenkin, vaikka kipuja olisikin. Eli ota nyt tästä selvää...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti