Se on kesä nyt!

Kesä on lähtenyt hienosti käyntiin. Lenkkeilyilmat ovat olleet mitä mahtavimmat (ei ole ollut ainakaan liian kuuma) ja valoa on riittänyt myöhään yöhön. Savonlinnakin on herännyt pitkästä talviunestaan näin oopperajuhlien alla. Ainoa asia mikä harmittaa, on että olen taas kamppaillut alkukesän kipeän polven kanssa.

Olavinlinna viikkoa ennen oopperajuhlien alkua. Vielä on rauhallista, mutta odottakaan vaan, kohta on väkeä kuin Lapissa ruska-aikana...

Kuten olen joskus aikaisemmin tainnut mainita, käyn pelaamassa silloin tällöin jalkapalloa ja niin kiva laji kuin se onkin, siinä jalkojen nivelet joutuvat aika kovalla rasitukselle. Lisäksi olen aidosti sitä mieltä, että kumirouhekenttää (eräänlainen tekonurmi) ei ole tarkoitettu aikuisten miesten jalkapalloilualustaksi. Kentän huonoin puoli on, että kun nappulakenkä siihen kerran kunnolla uppoaa, se ei anna periksi yhtään. Seurauksena saattaa olla ikäviä nilkan tai polven vääntövammoja. Itselläni kävi juuri näin - kenkä tarttui kiinni kenttään ja satakiloinen kaveri juoksi täydellä höyryllä päin. Pieni polven vääntöliike ja pelit on pelattu viikoiksi.

Onneksi juoksu kuitenkin on alkanut taas luonnistua ja kuntosalillakin pystyn tekemään lähestulkoon kaikki liikkeet kivuttomasti. Olen kuitenkin vakavasti alkanut miettimään, mitä tämän ikäisen ihmisen pitäisi enää harrastaa. Jalkapallossa alan jäämään nuorempien jalkoihin ja vamma-alttiuskin iän myötä kasvaa, joten pitäisikö vain ripustaa nappikset naulaan. Toisaalta jalkapallo ja sähly ovat erinomaisia koordinaatiota ja nopeutta kehittäviä lajeja. Niiden paikkaaminen muilla lajeilla tai harjoitteilla ei ole kovin helppoa.

Yksi Suomen kiistatta kovimpia maastosprinttereitä nähtiin pitämässä sadetta Savonlinnassa minun ikiomalla takapihalla. Pakkohan siitä oli kuva napata todisteeksi. Ei näyttänyt ukkonenkaan häiritsevän, sen verran kova jannu tämä Jussi on. 

Seuraavat kaksi viikkoa ehdin kuitenkin miettiä asiaa ihan rauhassa, koska minulla alkoi kesäloma. Ensimmäinen viikko menee terassia rakennellessa ja muita pikkuaskareita tehdessä, mutta loman toinen viikko on taas kesän odotettu matka Äkäslompolon rauhaan.

Lapin kesä on jokseenkin uskomaton kokemus ja monet hämmästelevät, kun kerron lähteväni lomallani pohjoiseen. Monet suuntaavat Lappiin ruska-aikana tai talvella, jolloin Lappi on myös todella kokemisen arvoinen, mutta Lapin kesä yöttömine öineen on jotain niin uskomattoman hienoa, että jokaisen pitäisi se vähintäänkin kerran elämässään kokea.

Parasta Lapin kesässä on hiljaisuus ja rauha. Erämaassa oikeasti tuntee yksinäisyyden ja ymmärtää kuinka katoavan pieni hiukkanen sitä loppujen lopuksi kaiken keskellä onkaan. Niin sanottuihin sesonkiaikoihin hiljaisuutta toki löytyy suosituimpien turistirysien ulkopuolelta. Kesällä on kuitenkin mahdollista nähdä parhaimmat (luonnon)nähtävyydet ihan omassa rauhassa.

Juoksijalle Lapin kansallispuistot tarjoavat lisäksi aivan mahtavia harjoitusmaastoja. Kävelyvaellukset rinkka selässä ovat mitä parhainta pk-treeniä tai vaihtoehtoisesti puistoissa on loistavia juoksulenkkeilyyn sopivia päiväreittejä. Polkujuoksun ystäville useita kansallispuistoja (myös Lapin ulkopuolella) voisi hyvällä syyllä kutsua juoksijan taivaaksi, Ja jos tykkää valokuvata, upeita maisemia riittää. Lisätietoa niin Lapin kuin muistakin Suomen kanssallispuistoista ja ulkoilualueista löytyy Luontoon.fi-palvelusta.

Ei nyt ihan Lapin maisema, mutta osaa se luontoäiti täällä etelässäkin maalata. Saimaa iltavalaistuksessa.

Parista viime kesästä viisastuneena, ajattelin tänä kesänä lähteä pohjoiseen kunnon kameralla varustettuna. Vaikka järjestelmäkamera tuo lisäpainoa vaelluksille ja liikkumiselle, niin päätin viime kesän reissun jälkeen, että ilman kunnon kameraa en enää Lappiin lähde. Enkä muuten sen puoleen lähde enää mihinkään muuallekaan. Muutaman päivän kokeilu Nikonin D3200-kameralla sai minut vakuuttumaan, että kuvanlaatu maksaa vaivan kantaa painavaa mötikkää mukana. Muutamia harjoitusotoksia laitoinkin kuvittamaan myös tätä päivitystä.

Paluu juoksemaan!

Heinäkuussa juostava Pyhän Olavin maraton tulee rikkomaan kahden vuoden tauon numerolappu rinnassa juoksemisesta. Tosin tällä kertaa aion juosta vain puolikkaan puolikkaasta eli 10,6 kilometriä. Samalla pyrin taas jatkamaan blogin säännöllistä päivittämistä. Sana painolla pyrin, koska kokemus on osoittanut, että olen mahdottoman huono bloggaaja.

Kokemus on myös osoittanut, että olen mahdottoman huono juoksija. Kärsin vaivoista ja vammoista keskimääräistä kuntomaratoonaria enemmän. Siihen olen kuitenkin määrätietoisella tekemisellä pyrkinyt saamaan muutosta. Ehkä siis määrätietoiselle tekemisellä ja itseäni tutkiskelemalla opin myös paremmaksi bloggaajaksi.

Se määrätietoinen tekeminen, jolla olen pyrkinyt kehittämään itseäni paremmaksi juoksijaksi, on monipuolisuus. Tärkein asia monipuolisten kehityskohteiden listalla on kuitenkin ollut lihaskunto. Silmämääräisesti voimaa on tullut lisää koko kroppaan ja myös juoksutekniikka osoittaa samaa. Kahden eri juoksuvalmentajan suusta olen saanut vain muutamia pieniä parannusehdotuksia, ja pääosin viesti on ollut, että näyttää todella hyvältä. Edelleen kuitenkin joudun työstämään askeltiheyttä, joka on tällä hetkellä hieman vauhdista riippuen 170 molemmin puolin. Tavoitteena olisi se 180 tai yli. hieman nopeammalla askelrytmillä olisi tarkoitus pyrkiä korjaamaan aavistuksen verran liian eteen tuleva askellus.

Olen tehnyt kaiken kaikkiaan todella paljon töitä nimenomaan juoksutekniikan puolella. Olen oikeastaan tehnyt juoksuharjoittelussani yhden perustavaa laatua olevan muutoksen, joka on seurausta kaikesta lukemastani ja kuulemastani. Koko tarina on liian pitkä tässä yhteydessä kerrottavaksi, mutta ehkä saatan palata siihen myöhemmin. Lopputuloksena kuitenkin on, että olen siirtynyt käyttämään pääasiassa lähes vaimentamattomia ja kiertolöysiä zero-drop kenkiä ja siirtänyt ison osan juoksutreeneistä metsään, kivikkoisille ja juurakkoisille poluille, Samalla olen tietoisesti ja tiedostamatta hionut juoksutekniikkaani päkiäaskelluksen suuntaan. Ja tulokset ainakin ulkopuolisen silmiin näyttävät hyvältä ja toisaalta asianomaisesta muutokset tuntuvat hyviltä. Nyt kesän tullessa tarkoitus olisi hioa juoksutekniikkaa hieman lisää jättämällä kengät välillä kokonaan kotiin juoksulenkkien ajaksi.

Kipujen osalta tilanne tällä hetkellä on se, että alaselkä toisinaan vihoittelee. Se ei kuitenkaan estä juoksemista ja itse asiassa juoksu näyttäisi jopa auttavan selkävaivoihin. Juoksulenkin jälkeen selkä on monesti paremmassa kunnossa kuin ennen lenkkiä. Jos tilannetta vertaa siihen, kun juoksin pääosin asfaltilla ja tuetuilla kengillä, ero on huomattava. Taisin muutaman kerran tässäkin blogissa valittaa, kuinka kipeäksi selän , pakaran ja oikeastaan koko lantion alueen juoksulenkeillä sain. Toki voi olla, että riemuitsen ennenaikaisesti, mutta ainakin nyt näyttää hyvältä.

Toinen asia mitä olen käynyt läpi, on Garminin keräämä juoksuaineisto. Se osoittaa aika karulla tavalla sen, että vaikka itse kuvittelin aikaisemmin juokseneeni vaihtelevilla nopeuksilla ja sykkeillä, itse asiassa en näin tehnyt.

Olen kevään aikana ottanut osaa pariinkin juoksukouluun ja siinä sivussa olen päässyt hapottamaan itseäni todella tehokkaasti (toinen työpaikan tarjoamana). Ja kun olen hapottanut itseäni, olen tajunnut, että sitä vauhtireserviä ja sen myötä myös sykereserviä on jäänyt nimenomaan sinne reserviin.

Kevään aikana olen juossut 5 x 1000 metrin testin, jossa vauhtia kasvatetaan pikkuhiljaa siten, että ensimmäinen kilometri mennään lähes kävelyvauhtia ja viimeinen kilsa mennään niin kovaa kuin päästään. Vaikka ihan kaikkia tehoja en tuossa saanutkaan itsestäni irti maksimisykkeen jäädessä 163 lyöntiin, oli tasan neljän minuutin kilometri parempi kuin uskalsin toivoa. Käytännössä ennen tuota lenkkiä olin kevään aikana juossut ehkä noin 100 kilometriä tai jonkin verran alle. Tosin pallopelejä ja muuta liikuntaa oli sitten tullut sitäkin enemmän.

Viime sunnuntaina kävin laktaattitestissä, jossa pääsin myös mukavasti hapottamaan itseäni. Laktaattitesti ideana on, että juostaan jokin ennalta määritelty matka, jonka jälkeen mitataan veren laktaatit, juostaan uudestaan hieman kovemmilla tehoilla ja mitataan laktaatit ja niin edelleen. Näin jatketaan uupumukseen saakka.

Käymässäni testissä juostiin 600 metriä, jonka jälkeen palauteltiin sormenpäästä napattavan veren oton verran ja sitten taas jatkettiin. Aloitin 125 sykkeillä ja nostin vauhtia jokaiseen vetoon sen verran, että sykkeet nousivat noin kymmenellä pykälällä. Kaikkinensa sain juosta kuusi vetoa ennen kuin homma oli osaltani ohi. Viimeinen veto oli itse asiassa toiseksi viimeistä hitaampi, vaikka sykkeet viimeisessä vedossa kovemmiksi nousivatkin.

Mutta mitä ihmettä ne laktaattitestin tulokset sitten paljastivat? Käytännössä ne sanoivat, että aerobinen kynnys on noin 145 lyönnin kohdalla ja anaerobisen kynnyksen raja on 155 lyöntiä. Maksimisyke testissä oli 169. Vauhdeissa 145 tarkoittaa hieman alle kuuden minuutin hölkyttelyä kilometrillä ja 155 jonkin verran alle viiden minuutin kilometrivauhtia. Maksmisykkeellä vauhti asettui lähestulkoon 3:30 vauhtiin. Tosin testitulosten tulkinnassa oli sellainen pikku mutta, että jo levossakin laktaatti oli hieman koholla ja varsinaisesti se ei lähtenyt laskemaan kevyellä hölkällä. Käytännössä aerobinen kynnys on käsittääkseni se taso, jolla laktaatti nousee ensimmäistä kertaa yli lepotason. Näin ei siis minun laktaattikäppyräni toiminut, joten testaaja joutui hieman tulkitsemaan. Jälkikäteen mietin, että mahtoikohan edellisen aamun tiukahko salitreeni vielä vaikuttaa noihin tasoihin. Olisi ehkä pitänyt jättää se tekemättä.

Joka tapauksessa ajatus on, että suurin osa treenistä pitäisi tapahtua tuolla 120-135 lyönnin tuntumassa. Eli juostessa aikaa yhteen kilometriin pitäisi käyttää noin 7 minuuttia. Vauhtikestävyyttä pitäisi sitten yrittää työstää näin alkuun tuolla 5 minuutilla alkavilla kilometrivauhdeilla.

Testeistä ei kuitenkaan ole mielestäni juurikaan hyötyä, jos niitä ei peilaa tavoitteisiin. Nyt kun olen päättänyt lähteä juoksemaan heinäkuussa Pyhän Olavin varttimaratonin, niin näillä tiedoilla se pitäisi päästä alle 50 minuutin, kun tehokasta treeniaikaakin on vielä jäljellä vaikka kuinka paljon. En kuitenkaan revi juoksutrikoitani tai heitä lenkkareita roskiin, jos tavoite ei täyty. Enemmän toivon, että kaikki juoksutekniikkaan, lihaskuntoon ja monipuoliseen treeniin käytetyt tunnit auttavat minua pysymään siinä kunnossa, että tuon juoksun jälkeen paikat ovat kunnossa ja into juoksuun säilyy. Maratonille alkaa taas vaan kummasti tekemään mieli, kun juoksu kulkee kivuttomasti...

Tavallinen viikko - kaiken pahan alku ja loppu

Juoksutauon alettu oma treenaamiseni on ollut enemmän tai vähemmän fiilispohjaista. Varsinaisia ohjelmia en ole noudattanut kuukausiin. Viime keväänä pääpainon harjoittelussa muodostivat pyörälenkit, kesällä treenausta rytmitti jalka- ja norsupallo ja norsupallossa tulleen silmävamman aiheuttaman liikuntatauon jälkeen viikon liikuntarungon ovat muodostaneet sähly ja kuntosali. Viime viikko oli mielestäni kaikin puolin keskivertoviikko, joten ajattelin avata sen sisältöä hieman enemmän.

Tätä odotellessa... (Photo by Paco CT/CC BY)

Maanantaiaamu alkoi reippaalla pyöräilyllä töihin. Matka ei ole kummoinen, vain kuusi ja puoli kilometriä, mutta siitä huolimatta hyvää liikuntaa. Hieman fiiliksestä riippuen matkaan menee vartin verran aikaa, joskus vähän pidempään. Aamulla yritän polkea kevyemmin, illalla töistä tullessani vauhtia voi sitten olla enemmänkin. 

Ilalla puoli yhdeksän maissa lähdin sitten vielä salille. Tällä hetkellä yritän noudattaa netistä kopioitua hieman varioitua kaksijakoista ohjelmaa, jossa toisella kertaa reenataan kädet ja jalat, toisella selkä, rinta ja olkapäät. Vatsat ja alaselkä tulee treenattua käytännössä jokaisella kerralla. Joka toisella kerralla vatsalihasten osalta painotan enemmän vinoja lihaksia ja toisilla sitten suoria. Maanantaina oli vuorossa jalkapäivä. Normaali salitreenin kesto on alku- ja loppuverryttelyineen on noin tunti ja kaksikymmentä minuuttia.

Tiistaina painelin töistä suoraan sählyyn. Alkulämpimäksi poljin työpaikalta pyörällä suoraan hallille. Sählyvuoro kestää puolitoista tuntia ja kun mentiin tiistainakin vain kahdella vaihtomiehellä niin siinä tietää pelanneensa. Aikahan käytetään tottakai mahdollisimman tehokkaasti hyväksi, joten ylimääräisiä taukoja ei ole.

Keskiviikkona tarkoitus oli lähteä vielä työmatkapyöräilyn lisäksi illalla salille hikoilemaan, mutta sen verran oli väsynyt olo, että siirsin treenin seuraavaan aamuun. Samalla kauniisti anelin kyydin vaimoltani kaupunkiin, joten torstaina työmatkapyöräily jäi pois.

Aamutreenit eivät ole koskaan oikein sopineet minulle, mutta siitä huolimatta torstain saliaamu oli ihan jees. Sarjat onnistuivat mukavan "kevyesti" ja olin yllättynyt kuinka hyvin kroppa kesti suht' tiukan treenin aamutuimaan. Siitä oli sitten hyvä jatkaa tiukkaan työpäivään.

Perjantaina työmatkapyöräilyn lisäksi kävin vielä salilla hikoilemassa jalkatreenin merkeissä ja lauantain pyhitin palauttelulle. Aamupäivällä tuli tosin käytyä poikien kanssa jalkapallokentällä hieman potkimassa ja pomputtelemassa. Sunnuntaina oli sitten vuorossa viikon toinen sählytreeni, sekin puolitoista tuntia. 

Piirakkakuvio, jolla yritetään luodaan illuusio jostain, mitä tämä blogi ei ole. 

Kaikkinensa liikunnan määrä tavallisena viikkona on noin 9-10 tuntia. Jos vertailee tilannetta siihen, kun juoksin aktiivisesti, niin tunnit ovat jotakuinkin samalla tasolla. Väitän kuitenkin, että olen tällä hetkellä paremmassa kunnossa erityisesti psyykkisesti. Niin paljon kun pidänkin juoksemisesta, oli minulla toisinaan valtavia motivaatio-ongelmia erityisesti pimeimpiin vuodenaikoihin. Lisäksi kipujen kanssa taistelu veti mielen matalaksi. 

Vammojen kanssa taistelun hyvä puoli on se, että olen oppinut ymmärtämään jotain myös liikunnan henkisestä puolesta. Ehkä isoin asia ei tässä koko hommassa olekaan ollut se, että juoksin sen maratonin. Ehkä isoin juttu on sittenkin se, että onnistuin kaivamaan itselleni ensin hemmetin ison montun, kävin siellä pohjalla, mutta löysin myös tavan päästä sieltä pois. Ja kaikki on sen tavallisen viikon syytä ja ansiota.  

Kokemuksia verkkokaupasta: 21run.com

Koska pidän itseäni jonkinlaisena verkkokauppojen aktiivikäyttäjänä, ajattelin hieman tavutella ajatuksiani ja kokemuksiani niistä myös tänne. Ensimmäisenä kokemusten jakoon pääsee osallistumaan Saksassa majaa pitävä 21run.com.

21run.comia on netissä arvosteltu melko vaihtelevasti. Suurin kritiikki on kohdistunut firman toimitusaikoihin, jotka ovat sanalla sanoen vaihtelevia. Kaupassa suurinta ihmetystä aiheuttaakin juuri se, että toimitusaikoja ei kerrota missään. Normaalikäytäntö nykyisessä verkkokaupassa kun on, että jonkinlainen viitteellinen toimitusaika-arvio on nähtävillä.

Noh, ei anneta pikku asioiden häiritä, kun huomattavasti isommat asiat ovat nyt kyseessä. Nimittäin hintataso 21runilla on hieman toista kuin kotoisessa Intersportissa. Tällä kertaa hakusessa olivat juoksukengät - itse asiassa kahdet juoksukengät. Vertailukohtana oli vaimolle Intersportista tarjotut Asicsen Gel Nimbukset hintaan 150 euroa. Tuo hinta oli tinkimisen seurausta, normaali hinta Nimbuksille on siellä parinsadan euron tienoilla.

Nimbuksista olisi joutunut pulittamaan nettikaupassakin vähintään sen 100 euroa, joten käänsimme katseet Asicsen astetta edullisempaan malliin, Gel Cumulukseen. Kyseinen malli ei jostain syystä kuulu lainkaan Intersportin valikoimiin, joten vertailukohtaa sen hinnasta ei varsinaisesti ole. Kyseessä on kuitenkin Asicsen neutraali huippukenkä, jolla olen hölkännyt muun muassa sellaisen pienen kyläjuoksun kuin Tukholman maraton. Itse pidän sitä Nimbusta parempana kenkänä, mutta yksilöstä ja omista mieltymyksistähän nämä riippuvat. Jonkinlaista keskustelua mallien eroista löytyy täältä.

Jumaleisson, että on muuten sulavat linjat.

Mutta takaisin asiaan. Tilasin pari paria Cumuluksia. Nettikauppa itsessään on helppokäyttöinen, selkeä ja toimiva. Palvelun saa saksan lisäksi englanninkielisenä. Ei siis mitään valittamista tässä kohtaa. Vaikka kenkiä onkin oikeastaan laidasta laitaa, valikoima ei kokonaisuudessaan ole aivan niin kattava kuin monilla kilpailijoilla. Asia ei kuitenkaan ole ongelma, jos nettikauppoja käyttää vain tietyn asian etsimiseen. Jos sen sijaan haluaa kenkien lisäksi täyttää kaapin samalla ostoskerralla myös uusilla juoksuvaatteilla ilman ylimääräisiä toimituskuluja, voi kapeasta valikoimasta aiheutua ongelmia.

Maksaminen sujuu luottokortilla näppärästi, mutta Verified by Visa-palveluun tottuneena muutaman ylimääräisen miettimistuokion aiheutti se, että 21run ei moista palvelua tue. Mutta kun ei nää ole niin justiinsa, niin päätin hoidella maksun pois alta kaikesta huolimatta. Ja tämän jälkeen alkoi odottaminen.

Ja sitä odotusta kesti muuten pitkään. Kun yleensä ulkomaisista verkkokaupoista tilatessa tuotteet tulee parissa päivässä, nyt kenkien perille toimittamiseen meni reilu pari viikkoa. No ei tuokaan mikään mahdoton aika ole, kun ottaa huomioon koko paketin hinnan: 150 euroa toimituskuluineen. Nopeaan toimitukseen tottuneelle odotus on kuitenkin pitkä ja ymmärrän miksi se on saattanut aiheuttaa joissain asiakkaissa närää.

Vain juoksija puuttuu.

Yhteenvetona voitaneen sanoa, että 21run on toimiva kauppa kenkäostoksiin. Edulliset hinnat, laaja valikoima kengissä ja pienet toimituskulut ovat plussaa. Moitteita on kuitenkin annettava muihin verkkokauppoihin verrattuna pitkästä toimitusajasta ja Verified by Visa-palvelun puuttumisesta. Nettikauppa itsessään on juuri niin toimiva kuin nykyaikaisen nettikaupan tuleekin olla.

Taas täällä!

Siitä on pitkä aika, kun viimeksi olen blogia päivittänyt. Myös tunnelmat olivat tuolloin aika erilaiset kuin nyt. Paljon on ehtinyt melkein vuodessa tapahtua.

Aloitetaan kuitenkin olennaisimmasta asiasta eli blogin aktivoimisesta. Pitkään se kesti ja paljon se otti, mutta nyt on taas sellainen tunne että minulla voisi olla jotain annettavaa tälle blogille. Kantapään kautta saatu ja otettu oppi on vihdoin mennyt perille yläkertaan saakka. Pitkät piuhat, painovoima ja paksut luut ovat huono yhdistelmä.

Pieni ajattelutovi muuttaa jatkossa blogin sisältöäkin jonkin verran. Ulkonäön se jo muuttikin, tosin siihen saattaa tulla vielä muutoksia, kunhan tuumailen ja kokeilen mikä toimii. Sisältö kokee siis myös muutoksia, mutta ne huomaatte (toivottavasti) matkan varrella. Ajatuksena on vähemmän löpinää ja enemmän asiaa! Mukaan olisi myös tarkoitus tuoda vähän kuvitusta, kuten yllä näkyy.

Mutta mitä sitten on vuoden aikana tapahtunut? Jos puhutaan juoksusta, niin ei paljon mitään. Juoksulenkit on laskettavissa lähestulkoon yhden käden sormilla ja niihin käytettyihin tunteihin voi ainakin pikkurillit jättää pois laskuista. Sen sijaan olen pyöräillyt, käynyt kuntosalilla, pelannut jalkapalloa, pelannut sählyä, patikoinut ja pelannut norsupalloa... muutamia lajeja mainitakseni. Lajien kirjon laajentuessa olen myös tutustunut uusiin ihmisiin ja tajunnut kuinka yksinäistä puurtamista juoksu lopulta onkaan. Olen myös nauttinut elämästä ja samalla löytänyt innon treenaamiseen uudelleen. Tragikoomisinta on kuitenkin se, että olen onnistunut lyömään itseni historiankirjoihin hankkimalla todennäköisesti ensimmäisenä (ja ehkä jopa kaikkien aikojen ainoana) vakavamman sortin silmävamman tuollaisen halkaisijaltaan reilun 70 senttisen jumppapallon osumasta. Eli lajien kirjon laajentaminen kannatti - olen saanut kokea jotain ainutlaatuista. No pain, no gain - vai miten se hokema menikään?

Urheilun lisäksi olen käynyt jalkaterapeutilla hankkimassa tukipohjalliset ja lisäksi fysioterapiassa. Näidenkin osalta kokemusten jakoa on luvassa, kunhan saan päivitykset kunnolla rullaamaan. 

Paljon on siis tapahtunut ja siitä on helppo ammentaa materiaalia tuleviin päivityksiin. Nyt olen taas pakotettu liikkumaan, kun sählypelit kutsuu. Palataan astialle! 

Blogi tauolle

Kun aloitin tämän blogin pitämisen, uhkuin juoksemisen riemua. Nyt, muutaman vuoden kokemusta asiasta keränneenä, on mielipiteeni muuttunut. Olen edelleen sitä mieltä, että juoksu on aivan loistava harrastus ja liikuntamuoto. Se on kuitenkin onnistunut näyttämään minulle myös nurjia puoliansa. Erilaisten kipujen ja vaivojen kanssa painiessa suurin into juoksua kohtaan on pikku hiljaa hiipunut. 

Suhteeni juoksuun on ollut viime kuukaudet melkoista vuoristorataa. Kivuttomina päivinä lenkit ovat tuntuneet taivaallisilta, mutta lenkin jälkeen iskeneet kivut ovat taas vetäneet mielen maahan. Ja yhä harvemmassa olevat kivuttomat kilometrit eivät juuri riemunkiljahduksia aiheuta.

Niinpä on aika miettiä uusiksi suhdettani tähän touhuun. On aika selvää, että nykyisillä harjoitusmetodeilla, jossa juoksu on pääasiallinen harjoitusmuoto, en saavuta haluamiani tuloksia. Kun tehot ja määrät saan sille tasolle, jolla kehitystä voisi tapahtua, jokin paikka antaa aina periksi. Vaikka tiedän toipuvani vammoista, on tällainen harjoittelu henkisesti todella raskasta. Lopulta jonkin paikan hajoamista jo odottelee ja pelkää etukäteen.

Koska en ole vielä valmis vaihtamaan juoksua muihin lajeihin, kokeilen mahdollisesti ensi kesänä jättää maratontavoitteet väliin ja keskittyä lyhyempiin matkoihin. Suunnittelen juoksevani yhden puolimaratonin ensi syksynä, mutta muutoin pysyttelen kympin kisoissa. Toinen vaihtoehto on, että rupean kiertämään ympäri Suomea erilaisia luontopolkuja ja patikointireittejä juosten. Niin vahvasti Kuusamon luonto otti otteeseen, että sen jälkeen yksikään asfaltilla juostu lenkki ei ole tuntunut juuri miltään. Toki nämä ovat yhdistettävissäkin, mutta täytyy pohtia mikä oikeasti kiinnostaa.

Harjoittelua ohjaan siihen suuntaan, että juosten tekisin enintään noin 40 prosenttia treeneistä. Vähintään 60 % kestävyystreenistä teen korvaavia lajeja hyödyksi käyttäen ja niissäkin pyrin olemaan monipuolinen. Talvella en aio käydä ulkona juoksemassa kuin satunnaisia lenkkejä. Kestävyystreenit hoidan hiihtäen ja lajinomaisen fiiliksen pidän kunnossa kuntosalin juoksumatolla. Talvella olisi muutoinkin tarkoitus vetää aika tiukkaakin lihaskuntotreeniä keskittyen erityisesti tuohon keskivartalon voiman kehittämiseen. 

Viime kuukaudet olen kuitenkin sen verran laiskan pulskeasti tätä blogia päivitellyt, että lienee kaikkia kohtaan reilulta ratkaisulta viheltää peli ainakin väliaikaisesti poikki ihan virallisestikin. Maraton on juostu eli sen yli ollaan menty. Ei ehkä ihan sellaisella tyylillä jota olisin toivonut, mutta elämä ja juoksut jatkuu siitä huolimatta. Nyt mie etsin hieman suuntaa ja palaan asiaan, kun vaivat ovat takanapäin ja uutta intoa on kerätty. Hymyillään, kun nähdään! 

Vaivasta vammaan

Tyhmä, tyhmempi, minä. Toisin sanoen tuli sitten taas jätettyä huomioitta nuo kivut ja pakolla painettiin menemään juoksukilometrejä. Tuloksena lonkan limapussin tulehdus. Juoksut loppui lopulta siihen, kun kivut eivät lenkillä paikkojen lämmettyä hävinneetkään, vaan jokaisella askeleella tuntui kun puukkoa olisi lonkassa väännetty. Reilun kilometrin irvistelin menemään, mutta sitten tyhmä pää antoi periksi. Kävelin kotiin ja sen koommin en ole juossut.

Nyt buranaa olen syönyt ja kylmällä lonkkaa hautonut.  Nyt lonkka on jo parempi. Edelleen kuitenkin kipeytyy kävellessä nopeasti, joten juoksut taitaa olla hetkeksi aikaa juostu.

Ja niin paljon kuin tähän yrittääkin suhtautua edes jotenkin järkevällä tavalla, on päällimmäinen tunne järisyttävän kova v*tutus. Heinäkuusta lähtien kipujen kanssa tullut painittua ja nyt sitten tämä. Ei haloo... tyhmästä päästä kärsii koko ruumis. Kovvoo hommoo...