keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

Vasemman polven sisäsyrjän kipu

Urheilija (tai kuntoilija) ei tervettä päivää näe. Näin se on nähtävä.

Juuri, kun pääsin eroon kiristävistä pohkeista ja vasemman jalan jalkapään tuntemuksista, puskista hyppää esiin uusi vaiva. Eilen sohvalla istuessani huomasin vasemmassa polvessa ikävän kivun sisäsyrjällä. Kipu tuntuu hieman ruhjevammalta eli se ei ole särkyä ja sen tuntee vain koskettaessa. Juoksufoorumin mukaan kyse voisi olla ns. hölkkääjän polvesta, johon hoitona suositellaan juoksutaukoa ja reisilihasten vahvistamista. Juoksemaan kannattaa palata vasta, kun kipu on polvesta kokonaan hävinnyt. 

Veikkaisin, että polvi kipeytyi lauantain ja maanantain paljaalla asfaltilla juoksemisesta. Kun koko talven on saanut hölkkäillä kuitenkin suht' pehmeällä lumella/jäällä, niin äkkiseltään asfaltti on tosi kovaa. Sen kovuuden pystyi oikeasti tuntemaan juostessa. Ei se anna yhtään periksi jalan alla. Lisäksi kipuiluun voi vaikuttaa sekin, että maanantain lenkillä jalat olivat todella väsyneet ja hölkkäämisestä oli rentous kaukana.

Niin paljon kuin mieli halajaa juoksemaan, taitaa kuitenkin olla fiksuinta jättää nyt ainakin tämän päivän reipasvauhtinen lenkki väliin ja korvata se kuntopyöräilyllä. Toisaalta eilisen "helteen" jäljiltä pyörätietkin ovat niin huonossa kunnossa sulaneen loskan jäädyttyä epätasaiseksi jäätiköksi, että varmaan nilkkojen hyvinvoinninkin kannalta lenkin väliin jättäminen voi olla ihan fiksua.

Asia, joka minua kaikista eniten tässä koko juoksuhommassa ihmetyttää on kuitenkin se, että oikea polvi, joka on kertaalleen operoitu ja josta puuttuu osa polvilumpiosta, ei ole oireillut koko harrastuksen aikana vielä kertaakaan. Ja tuon polven uskoin nimenomaan hajoavan ensimmäiseksi, jos jokin paikka tämän harrastuksen seurauksena antaa periksi. Tämän sanottuani kohta luultavasti valitan oikean polven oireilusta.

2 kommenttia:

  1. Hei ! Miten on vaiva parantunut? Minä olen 22-vuotias nainen ja itsekin innostuin myös juoksusta noin vuosi sitten. Nyt samantyylinen jäytävä ja uudelleen toistuva sisäsyrjän kipu polvessa uhkaa kuitenkin pilata koko hienosti alkaneen juoksutreenini. Hoitona on lepo, voltaren ja särkylääkkeet, mutta puolimaraton taitaa jäädä haaveeksi....

    VastaaPoista
  2. Morjens! Sähköpostiin kolahti muistutus tästäkin blogista kommenttisi johdosta. Ensinnäkin kiitos siitä :) Pitääpä koittaa päivittää tilannetta hieman tännekin.

    Itselläni tuo kyseinen vaiva helpotti treeniä hölläämällä ja juurikin sinunkin suosimalla Voltarenilla. Muistaakseni tein hieman vaihtoehtoista treeniä ja lisäksi yritin juurikin vahvistaa reisilihaksia. Nyt koko syksyn olen käynyt salilla hieman vaihtelevasti 1-3 kertaa viikossa vahvistamassa pääosin juuri jalkojen lihaksia sekä keskivartaloa. Kivut ovat tuon treenin myötä juoksemisesta kadonneet ja yleisesti juoksusta on tullut nautittavampaa.

    Pahimpiin kipuihin auttoi lisäksi kylmähoito aika tehokkaasti. Tärkeintä on malttaa saada se polvi kuntoon tarpeellisella levolla. Äläkä vielä heitä kirvestä kaivoon... vielä on aikaa reenata senkin jälkeen, kun polvi on taas kunnossa :)

    VastaaPoista