Pääkaupunkijuoksu 2012

Kahden enemmän tai vähemmän penkin alle menneen puolimaratonin jälkeen ja lonkan limapussin tulehduksen jälkimainingeissa oli pääkaupunkijuoksusta lopulta kehkeytynyt kauden ehdoton päätavoite. Alunperinhän kyseinen tapahtuma ei ollut edes kisakalenterissa, mutta niin ne tilanteet elää ja kuolee. Hyvin mennyt Midnight Run pönkitti uskoa kahden tunnin alitukseen, joka siis oli tämän kesän tavoite puolikkaalla.

Valmistautuminen puolikkaalle sujui aika kaksijakoisissa tunnelmissa, kun fiilis ennen kisapäivää ei pariin viikkoon ollut missään vaiheessa todella hyvä. Torstaina hölkätty tunnusteleva hidas lenkki meni jopa niin penkin alle, että aloin epäillä mahdollisuuksiani yltää tavoitteeseen. Onneksi mielessäni pyöri mantra, jonka mukaan kahden viimeisen viikon aikana kunto ei häviä mihinkään. Lauantaina juostu viiden kilometrin lämmittely onneksi palautti ihan kokemuksenkin kautta uskon tekemiseen. Askel oli kevyt ja menohaluja olisi ollut. Mies on valmis lähtöviivalle!

Sunnuntaiaamuna kisajännitys oli käsin kosketeltavaa, kun molemmat pojat pistivät kiukuksi ennen lähtöä Pirkkolaan. Pienen hampaidenkiristelyn jälkeen tilanne kuitenkin rauhoittui ja lopulta Pirkkolassa oli paikalla kaksi pientä enkeliä.

Kisapaikalla olikin sitten kuhinaa. Mikään massatapahtuma juoksu ei varsinaisesti ollut, mutta porukkaa oli kyllä tosi mukavasti. Järjestelyiltään tapahtuma olikin sitten tähän astisista juoksuista paras. Ainoa pieni miinus tuli siitä, että leveä kenttästartti muuttui aika pahaksi ruuhkaksi metsään mentäessä. Muuten tapahtuma oli upea säätä myöten!

Kahden tunnin alitukseen tähtäävä suunnitelmani oli juosta tasaisesti 5:40 kilometriaikoja. Alussa ruuhka vähän häiritsi vauhdinpitoa, mutta silti ensimmäinen kilometri mentiin ihan ok vauhtia alle kuuden minuutin. Ensimmäisen kilometrin jälkeen pahin ruuhkakin alkoi hellittämään ja pääsin vähitellen juoksemaan niin sanottua omaa juoksua. Juoksu tuntui alussa todella kevyeltä ja jouduinkin vähän himmailemaan tahtia, kun järki sanoi, että matka on vielä pitkä. Siitä huolimatta paukutin 5:30 kilometriaikoja aina 7 kilsaan asti, jolloin ajattelin, että nyt hidastetaan ihan tietoisesti, kun olen ihan reilusti alle tavoitevauhdin.

Kymppiin asti riitti sitten hermo hidastella 5:40 aikoja, mutta siinä puolimatkassa lähdin sitten (jälkikäteen ajatellen ehkä vähän hölmösti), yhden suht kovavauhtisen juoksijan peesiin. Muutaman kilometrin painoin menemään aika reipasta vauhtia ja ohitinkin liudan juoksijoita, kunnes sitten jossain 12-13 kilometrin kohdalla alkoi askel vähän painaa. Siinä sitten minut ohitti kaksi miestä, joiden perään päätin lähteä. Ajatuksena oli, että peesissä on helpompi juosta kovaa. 

Peesissä oli kyllä ihan helppo pysyä, mutta jossain 15 kilometrin kohdalla alkoi sitten oikeasti matkanteko painamaan ja jaloissa tuntumaan. Homma oli kuitenkin edelleen ns. hanskassa. Tuntuma oli, että jaksan kyllä, mutta kiristää ei enää voi. Mutta sitten tippui pommi viimeisellä juomapisteellä 17 kilsan kohdalla, kun vaihdoin hetkeksi kävelyyn. Liikkeellelähtö löi nimittäin reidet pökkelöiksi ja sen jälkeen juoksu oikeasti sattui. Sen jälkeen homma oli ihan puhdasta selvitymistaistelua, kun porukkaa lappasi ohi vasemmalta ja oikealta. Kilometriajat sain kuitenkin pääsääntöisesti pidettyä alle kuuden minuutin, mutta yhdessä ylämäessä noin pari kilometriä ennen maalia oli pakko pysähtyä kävelemään pariksikymmeneksi sekunniksi ja hakata hieman reisiä. Sen jälkeen juoksu kulki taas hetken ihan mukavasti. Viimeinen puolitoistakilometriä oli kuitenkin aivan älytöntä tuskaa ja aika monta perkelettä tuli mielessä sanottua sen vajaan kymmenen minuutin aikana. Katsomoon meno näytti kuitenkin puoli kilometriä ennen maalia kuulemma kepeältä. Hyvä että näytti - siltä ei meinaan tuntunut!

Paras palkinto oli kuitenkin aika: 1:57:45! Eli tavoite alittui reilulla parilla minuutilla. Ja vaikka olin (tai jalkani olivat) maalissa ihan puhki, niin olin kuitenkin aivan pirun onnellinen! En ole ehkä sittenkään täysin toivoton tapaus ja kyllä se kuntokin nousee kun tarpeeksi treenaa. Ehkä kaksi epäonnistunutta yritystä sai homman tuntumaan vieläkin makeammalta. Joka tapauksessa, rakastuin tähän lajiin vain entistä enemmän. Nyt ensi kaudelle 1:45 rajaa metsästämään! Ja ehkä myös ensi kaudella olisi jo aika rikkoa kuparinen maratonillakin... mutta noiden pohdintojen aika on myöhemmin, nyt on pakko makustella tätä saavutusta muutama hetki :)