Päivityksiä on tullut harvakseltaan, mutta onneksi lenkkeily on kuitenkin ollut kohtuullisen aktiivista. Sitten viime päivityksen olen ehtinyt kolmelle lenkille. Maanantaina juoksin kympin ja keskiviikkona sekä perjantaina vitosen. Huomenna olisi tarkoitus sitten käydä heittämässä ihan oikea pitkis, kun matkaa kertyy ennakkokaavailujen mukaan reilut 15 kilometriä.
Maanantaina kävin juoksemassa juuri ennen pimeän tuloa syksyisen raikkaassa ilmassa. Aikaa kympin lenkkiin meni 1:01:30 eli hieman yli 6 minuuttia kilometrille. Pari ylämäkeä kävelin ihan vain pitääkseni sykkeet alkumatkasta kurissa. Lopussa syke kuitenkin nousi aina 164:än asti ja reitin viimeinen ylämäki olikin aikamoista taistelua väsymystä vastaan. Ottaen kuitenkin huomioon, että edelliseen kymppiin tuhraantui aikaa noin kolme minuuttia enemmän, on kehitystä kuitenkin selvästi havaittavissa. Hyvä, hyvä!
Keskiviikkona kävin puolestaan juoksemassa 5 kilometrin testilenkin. Tarkoitus oli aloittaa hitaasti ja kiiruhtaa loppua kohti. Tosin alkumetreistä lähtien oli aika selvää, että juoksu ei tulisi olemaan helppoa. Taistelin kuitenkin testilenkin lähes puolitoistaminuuttia edellistä ennätystä nopeammin, joten kai se on pakko uskoa kunnon nousuun, vaikka se ei tekemisessä mitenkään tunnukaan.
Perjantaina lähdin sitten heittämään vain pikaisen lenkin ennen saunaa ja oli aika yllätys, että juoksu tuntui pitkästä aikaa todella hyvältä. Hieman alle 5 kilometriä (jotain 4,9 km) meni aikaan 29:37 keskisykkeen pysyessä komeasti 146:ssa. Ilman lopun kovaa ylämäkeä, jossa sykkeet nousivat 165:een, olisi lenkki ollut todella kevyen oloinen. Onneksi lopussa sai kuitenkin hieman puuskuttaa, että tunsin tehneeni jotain.
Täytyy jatkossa yrittää hieman ryhdistäytyä päivitysten suhteen. Mutta kun on kiire ja blaa, blaa... Lenkeistä en kuitenkaan luovu, vaan jätän sitten mielummin päivittämättä blogia, jos aika ei riitä molempiin.
lauantai 16. lokakuuta 2010
maanantai 11. lokakuuta 2010
Voihan perjantai!
Viime perjantaina oli sitten pakko käyttää Watson lääkärissä, koska oikean etutassun ontuminen vain paheni pahenemistaan. Diagnoosi oli sitten aika lohduton - tosin ei ehkä ihan pahin mahdollinen. Alkava nivelrikko molemmissa etujaloissa. Oikeassa etujalassa nivelrikko on edennyt hieman pidemmälle. Tilanne ei kuitenkaan vielä ole mitenkään hälyttävän paha, vaan lääkäri uskoi, että oikealla lääkityksellä kipu saadaan hallintaan ja nivelrikon eteneminen estettyä. Pidemmät juoksulenkit ovat kuitenkin mitä todennäköisimmin Watsonin osalta ohi eli jatkossa pitää lenkkipolkuja taivaltaa ilman sitä. Tosin lääkäri sanoi, että jos ja kun lääkitys tehoaa, juoksemista voi yrittää aloitella koiran kanssa pikku hiljaa ja katsoa miten sen jalat kestävät. Liikuntahan on sinällään nivelrikkopotilaille vain hyvästä, kunhan rasitus pysyy riittävän matalana.
Kävin sitten perjantaina juoksemassa yksin reilun 8 kilometrin lenkin hitaasti jolkutellen. Aikaa 8,5 kilometriin meni noin 54 minuuttia keskisykkeen ollessa 149. Meno oli mukavan tuntuista koko matkan, kuten tuolla vauhdilla pitääkin. Tosin hieman oli haikea olo koko juoksun ajan, kun nyt homma tulee luultavasti jatkossa olemaan samanlaista yksinäistä taapertamista.
Tosin launtaina sain houkuteltua kaverin mukaan juoksemaan toukokuussa HCR:n. Alunperinhän minulla ei ollut edes tarkoitusta kyseiseen juoksutapahtumaan osallistua, mutta näin ne suunnitelmat muuttuvat. Kannustusjoukotkin sain saman baaripöydän ääressä hankittua radan varteen. Eli siellä on sitten luvassa karnivaalitunnelmaa ainakin radan varressa virvokkeita nauttiville kannustusjoukoille. Treenipolulle en kaveria kuitenkaan saa, koska välimatkaa kaverin ja miun asuinpaikkakunnan välillä on reilut parisataa kilometriä. Nyt ei kuitenkaan enää kehtaa jättää treeniä vähemmälle, kun tuli oikeasti juoksua harrastamaton kaveri houkuteltua mukaan. Eli ehkä tällä oli positiivisia vaikutuksia talven pimeinä iltoina tapahtuviin juoksutreeneihin. Ainakin omatuntoa soimaa, jos satun jäämään sohvan pohjalle lojumaan, jos ei muuta.
Kävin sitten perjantaina juoksemassa yksin reilun 8 kilometrin lenkin hitaasti jolkutellen. Aikaa 8,5 kilometriin meni noin 54 minuuttia keskisykkeen ollessa 149. Meno oli mukavan tuntuista koko matkan, kuten tuolla vauhdilla pitääkin. Tosin hieman oli haikea olo koko juoksun ajan, kun nyt homma tulee luultavasti jatkossa olemaan samanlaista yksinäistä taapertamista.
Tosin launtaina sain houkuteltua kaverin mukaan juoksemaan toukokuussa HCR:n. Alunperinhän minulla ei ollut edes tarkoitusta kyseiseen juoksutapahtumaan osallistua, mutta näin ne suunnitelmat muuttuvat. Kannustusjoukotkin sain saman baaripöydän ääressä hankittua radan varteen. Eli siellä on sitten luvassa karnivaalitunnelmaa ainakin radan varressa virvokkeita nauttiville kannustusjoukoille. Treenipolulle en kaveria kuitenkaan saa, koska välimatkaa kaverin ja miun asuinpaikkakunnan välillä on reilut parisataa kilometriä. Nyt ei kuitenkaan enää kehtaa jättää treeniä vähemmälle, kun tuli oikeasti juoksua harrastamaton kaveri houkuteltua mukaan. Eli ehkä tällä oli positiivisia vaikutuksia talven pimeinä iltoina tapahtuviin juoksutreeneihin. Ainakin omatuntoa soimaa, jos satun jäämään sohvan pohjalle lojumaan, jos ei muuta.
torstai 7. lokakuuta 2010
Motivaatio-ongelmia
Viime päivinä on blogin päivittäminen hieman jäänyt, johtuen lievästä motivaatio-ongelmasta. Kantapää nimittäin vihoittelee ja olo ei ole ihan perusterve, joten sanomattakin on selvää, että juokseminen ei ihan kauheasti innosta. Siitäkin huolimatta olen lenkillä käynyt. Eilen kävin pitkästä aikaa ihan rehellisellä kävelylenkillä. 8,4 kilometriä lastenvaunuja lykkien aikaan 1 h 10 minuuttia. Sykkeet pysyivät mukavasti 110 ja 125 välissä suurimman osan matkaa. Mäissä sykkeet sitten nousivat jopa 140 yli. Kaiken kaikkiaan kyseessä kuitenkin oli ihan reipas pk-lenkki, joka vieläpä tuntui tosi hyvältä.
Maanantaina kävin myös juoksemassa pienen pyrähdyksen. Juostessa ja hieman enemmän hengästyessä limaa irtoaa kurkusta ja hengitys ei kulje ihan samalla tavalla kuin normaalisti. Juoksu tuntuukin aika pahalta tällä hetkellä. Vasen kantapää on myös alkanut vihoitella myös juostessa, vaikka olenkin pehmusteita yrittänyt viritellä.
Aikamoista valitusta taas, mutta kun ei ole juoksijankaan fiilis kovin kummoinen, niin pakko valittaa. Olisi melkein parempi, että flunssa iskisi kunnolla ja menisi sitten pois. Nyt tämä on ihme kyttäilyä kun ei oikein tiedä, että pitäisikö olla kipeä vai ei. Olo on hieman voimaton ja uni maistuu enemmän kuin normaalista, mutta en silti voi itseäni sairaaksi sanoa.
Ei kai tässä auta muu kuin tunnustella omaa oloa...
Maanantaina kävin myös juoksemassa pienen pyrähdyksen. Juostessa ja hieman enemmän hengästyessä limaa irtoaa kurkusta ja hengitys ei kulje ihan samalla tavalla kuin normaalisti. Juoksu tuntuukin aika pahalta tällä hetkellä. Vasen kantapää on myös alkanut vihoitella myös juostessa, vaikka olenkin pehmusteita yrittänyt viritellä.
Aikamoista valitusta taas, mutta kun ei ole juoksijankaan fiilis kovin kummoinen, niin pakko valittaa. Olisi melkein parempi, että flunssa iskisi kunnolla ja menisi sitten pois. Nyt tämä on ihme kyttäilyä kun ei oikein tiedä, että pitäisikö olla kipeä vai ei. Olo on hieman voimaton ja uni maistuu enemmän kuin normaalista, mutta en silti voi itseäni sairaaksi sanoa.
Ei kai tässä auta muu kuin tunnustella omaa oloa...
sunnuntai 3. lokakuuta 2010
He(lsi)ngissä ollaan
Päivityksiin tuli muutaman päivän tauko. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö lenkillä olisi käyty. Juostu nimittäin on. Tosin hieman varovasti, koska olo ei ole ollut täysin terve. Ilmeisesti flunssa yrittää tulla kylään, mutta toistaiseksi olen onnistunut pitämään luukut kiinni.
Tiistaina pidin lihaskuntopäivän. Keskivartalon ja jalkojen treeniä suht' kevyillä vastuksilla. Ja vaikka nyt ensimmäistä kertaa lihaskuntotreenistä puhun, olen sitä aikaisemminkin harrastanut. Kolmisen kertaa viikossa pyrin tekemään 6-8 liikkeen sarjoja, joissa on aina vähintään 4 keskivartalon/jalkojen lihaskuntoliikettä.
Keskiviikkona poljin kuntopyörällä noin 45 minuuttia televisiota katsellen. Kuntopyörän kilometrimittari näytti 20 kilometrin matkaa. PK-sykkeillä mentiin koko matka eli homma oli koko ajan mukavan kevyen tuntuista.
Torstaina kävin sitten juoksemassa ja vedin itseni ihan piippuun. Aloitin 2 kilometriä yhdeksään minuuttiin ja sitten olinkin niin poikki, että loppumatkan taitoin kieli vyön alla puuskuttaen. Vauhtilenkin viimeinen kilometrin menikin sitten kuuteen minuuttiin, mikä tarkoitti uutta 3 kilometrin ennätystä, kun matka taittui pari sekuntia yli 15 minuutin. Kovaa siis mentiin ja minuutin parannus entiseen kolmen kilometrin aikaan on oikeasti tosi hieno homma. Eihän sitä nyt vieläkään mistään huimista vauhdeista puhuta, mutta itse olen tyytyväinen - ja se lienee kai tärkeintä :)
Lauantaina tultiin sitten Helsinkiin ja nyt on pari päivää tapeltu Soneran liikkuvan laajakaista kanssa. Se ei siis toimi. Tai toimii - pätkittäin. Laajakaistasta ei voi tämän viritelmän kohdalla juuri puhua, mutta ajakoon asiansa nyt kuitenkin. Tänään kävin parin täydellisen lepopäivän jälkeen juoksemassa lenkin. Ja ei tuntunut yhtään kivalta. Jotakuinkin karmein lenkki moneen kuukauteen. Tekeminen tuntui ensiaskeleista lähtien pahalta, eikä homma helpottanut yhtään loppua kohden. Niinpä päätin ihan suosiolla jättää kaavaillun 60 minuutin lenkin noin puolen tunnin mittaiseksi. Olokaan kun ei tosiaan vieläkään ole ihan paras mahdollinen.
Tiistaina pidin lihaskuntopäivän. Keskivartalon ja jalkojen treeniä suht' kevyillä vastuksilla. Ja vaikka nyt ensimmäistä kertaa lihaskuntotreenistä puhun, olen sitä aikaisemminkin harrastanut. Kolmisen kertaa viikossa pyrin tekemään 6-8 liikkeen sarjoja, joissa on aina vähintään 4 keskivartalon/jalkojen lihaskuntoliikettä.
Keskiviikkona poljin kuntopyörällä noin 45 minuuttia televisiota katsellen. Kuntopyörän kilometrimittari näytti 20 kilometrin matkaa. PK-sykkeillä mentiin koko matka eli homma oli koko ajan mukavan kevyen tuntuista.
Torstaina kävin sitten juoksemassa ja vedin itseni ihan piippuun. Aloitin 2 kilometriä yhdeksään minuuttiin ja sitten olinkin niin poikki, että loppumatkan taitoin kieli vyön alla puuskuttaen. Vauhtilenkin viimeinen kilometrin menikin sitten kuuteen minuuttiin, mikä tarkoitti uutta 3 kilometrin ennätystä, kun matka taittui pari sekuntia yli 15 minuutin. Kovaa siis mentiin ja minuutin parannus entiseen kolmen kilometrin aikaan on oikeasti tosi hieno homma. Eihän sitä nyt vieläkään mistään huimista vauhdeista puhuta, mutta itse olen tyytyväinen - ja se lienee kai tärkeintä :)
Lauantaina tultiin sitten Helsinkiin ja nyt on pari päivää tapeltu Soneran liikkuvan laajakaista kanssa. Se ei siis toimi. Tai toimii - pätkittäin. Laajakaistasta ei voi tämän viritelmän kohdalla juuri puhua, mutta ajakoon asiansa nyt kuitenkin. Tänään kävin parin täydellisen lepopäivän jälkeen juoksemassa lenkin. Ja ei tuntunut yhtään kivalta. Jotakuinkin karmein lenkki moneen kuukauteen. Tekeminen tuntui ensiaskeleista lähtien pahalta, eikä homma helpottanut yhtään loppua kohden. Niinpä päätin ihan suosiolla jättää kaavaillun 60 minuutin lenkin noin puolen tunnin mittaiseksi. Olokaan kun ei tosiaan vieläkään ole ihan paras mahdollinen.
maanantai 27. syyskuuta 2010
Pitkis kahdessa osassa
Tarkoituksena oli jälleen juosta sunnuntaina hidas pitkä lenkki, joka tarkoittaa minun tapauksessani 10 kilometrin juoksentelua. Ilma oli eilen illalla mitä mahtavin, vaikkakin järkyttävän kylmä. Illan tarkkaa lämpötilaa en tiedä, mutta aamulla yhdeksän aikaan mittari näytti kahta lämpöastetta. Koska en kuitenkaan ehtinyt valoisan aikaan liikkeelle, lenkki kutistui 5,4 kilometrin peruslenkiksi johtuen riittävästi valaistujen lenkkipolkujen puutteesta (samaa lenkkiä kun en jaksanut alkaa uudestaan juoksemaan). Niinpä päätin näin maanantain kunniaksi käydä vetämässä sellaisen reilun viiden kilometrin aamulenkin, jolloin tuo 10 kilometriä täyttyy komeasti. Sain myös tuta sen syksyn hienouden, että vaikka yöt voivat olla hirmuisen kylmiä, aurinko lämmittää nopeasti ilman lähelle perinteisiä juhannuslämpötiloja.
Siinä missä illan viitonen meni mukavan kevyesti, aamun lenkki oli aikamoista puurtamista. Jalat olivat aamulla väsyneet alusta asti ja lopulta onnistuin tekemään pahimman mahdollisimman mokan, kun vedin reiteni hapoille alkulenkin pitkässä ylämäessä. Ensimmäistä kertaa maistoin veren suussani. Happojen jälkeen homma olikin sitten astetta vaikeampaa ja pienikin mäen nyppylä oli puskemista väsyneitä jalkoja vastaan. Loppupään yhdessä pitkässä ylämäessä oli vaihdettava suosiolla kävelyyn, kun jalat eivät enää tuntuneet pysyvän matkassa mukana. Lopun sitten taistelin juosten.
Oli mielenkiintoista huomata, että nyt jalat tekivät ensimmäistä kertaa stopin ennen kuntoa. Sykkeiden puolesta olisi nimittäin ollut varaa kiristääkin, mutta jalat eivät vain suostuneet yhteistyöhön. Oli aika absurdi fiilis, kun homma tuntui pahalta, mutta ei kuitenkaan pahemmin hengästyttänyt. Yleensä olen puuskuttanut henkitoreissani ennen kuin jalat ovat alkaneet valittamaan liiallisesta vauhdista.
Ja näin muistettaessa todettakoon, että kävin ostamassa paikallisesta hypermarketista juoksukenkiin silikoniset kantapäävaimennukset. Parin lenkin kokemuksella tuntuvat erinomaisen hyviltä. Kantapää tuntuu lenkkien jälkeen huomattavan paljon paremmalta.
Siinä missä illan viitonen meni mukavan kevyesti, aamun lenkki oli aikamoista puurtamista. Jalat olivat aamulla väsyneet alusta asti ja lopulta onnistuin tekemään pahimman mahdollisimman mokan, kun vedin reiteni hapoille alkulenkin pitkässä ylämäessä. Ensimmäistä kertaa maistoin veren suussani. Happojen jälkeen homma olikin sitten astetta vaikeampaa ja pienikin mäen nyppylä oli puskemista väsyneitä jalkoja vastaan. Loppupään yhdessä pitkässä ylämäessä oli vaihdettava suosiolla kävelyyn, kun jalat eivät enää tuntuneet pysyvän matkassa mukana. Lopun sitten taistelin juosten.
Oli mielenkiintoista huomata, että nyt jalat tekivät ensimmäistä kertaa stopin ennen kuntoa. Sykkeiden puolesta olisi nimittäin ollut varaa kiristääkin, mutta jalat eivät vain suostuneet yhteistyöhön. Oli aika absurdi fiilis, kun homma tuntui pahalta, mutta ei kuitenkaan pahemmin hengästyttänyt. Yleensä olen puuskuttanut henkitoreissani ennen kuin jalat ovat alkaneet valittamaan liiallisesta vauhdista.
Ja näin muistettaessa todettakoon, että kävin ostamassa paikallisesta hypermarketista juoksukenkiin silikoniset kantapäävaimennukset. Parin lenkin kokemuksella tuntuvat erinomaisen hyviltä. Kantapää tuntuu lenkkien jälkeen huomattavan paljon paremmalta.
lauantai 25. syyskuuta 2010
Kevyt iltalenkki
Eilen illalla oli jälleen harvinaisen hieno ilta. Kuu valaisi kevyen udun läpi ja ilma oli raikkaan hapekas. Olosuhteet olivat siis todella hienot kaavailtua lenkkiä varten.
Tällä kertaa en suunnittellut reittiä etukäteen, vaan juoksin vain sinne, minne nenä sattui milloinkin näyttämään. Lisäksi yritin seurata katuvaloja, pimeässä juokseminen kun ei ihan hirveästi innosta. Lopulta lenkille tuli mittaa n. 5,7 kilometriä ja sykkeetkin pysyivät iloisesti kurissa. 145 keskisyke on peruslenkille aika passeli. Eniten kuitenkin ihmetystä herätti se, että keskinopeus nousi alhaisista sykkeistä huolimatta melko korkeaksi vauhdin ollessa noin 6 minuuttia per kilometri. Onko siis kunto nousussa, vai oliko nyt vain harvinaisen hyvä päivä?
Tänään olisi vuorossa lepopäivä ja huomenna kalenteriin on merkitty tunnin pk-lenkki. Katsotaan mennäänkö se pyörällä vaiko juosten. Kantapää taas hieman kihelmöi, joten voisi olla ihan fiksua antaa sille lepoa. Mutta katsotaan, kuulostellaan ja ihmetellään... tehdään päätöksiä sitten huomisen fiiliksen mukaan.
Tällä kertaa en suunnittellut reittiä etukäteen, vaan juoksin vain sinne, minne nenä sattui milloinkin näyttämään. Lisäksi yritin seurata katuvaloja, pimeässä juokseminen kun ei ihan hirveästi innosta. Lopulta lenkille tuli mittaa n. 5,7 kilometriä ja sykkeetkin pysyivät iloisesti kurissa. 145 keskisyke on peruslenkille aika passeli. Eniten kuitenkin ihmetystä herätti se, että keskinopeus nousi alhaisista sykkeistä huolimatta melko korkeaksi vauhdin ollessa noin 6 minuuttia per kilometri. Onko siis kunto nousussa, vai oliko nyt vain harvinaisen hyvä päivä?
Tänään olisi vuorossa lepopäivä ja huomenna kalenteriin on merkitty tunnin pk-lenkki. Katsotaan mennäänkö se pyörällä vaiko juosten. Kantapää taas hieman kihelmöi, joten voisi olla ihan fiksua antaa sille lepoa. Mutta katsotaan, kuulostellaan ja ihmetellään... tehdään päätöksiä sitten huomisen fiiliksen mukaan.
perjantai 24. syyskuuta 2010
Kuntopyöräilyä Mentalistin kera
Eilen illalla meni aikataulut aikalailla metsään. Tarkoitus oli jossain vaiheessa ehtiä pyörälenkille, mutta enhän mie sitten ehtinytkään. Pimeällä kun en kehtaa lähteä ajamaan, johtuen valon puutteesta. Pyörän etulyhty on nimittäin pimeänä.
Sen sijaan päätin polkea kuntopyörällä samalla, kun katson TV Viideltä Scream 2:ta. Sonera oli kuitenkin päättänyt laittaa suunnitelmiin kapuloita rattaisiin (mikä on viime aikoina ollut melko tavallista), kun kaapelissa oli jotain vikaa. Ainoastaan kakkonen, kolmonen ja nelonen näkyivät, muilla kanavilla näkyi vain mustaa. Tarjonnasta valitsin sitten maikkarin ehdokkaan: Mentalistin.
Mentalist ei ole koskaan kuulunut suurimpiin suosikkeihini. Olen tainnut yhden jakson sarjasta aikaisemmin katsoa. Nyt sitten katsoin toisen. Minkäänlaista vaikutusta sarja ei kuitenkaan tehnyt tälläkään kertaa. Murhaajakin oli selvä kotikatsomossa jo hyvissä ajoin ennen kuin asia selvisi oikeille tutkijoille. Yksi syy, jonka takia en näitä tämän tyylisiä sarjoja katso, on juurikin sarjojen kliseisyys ja sitä kautta arvattavuus. Edellinen oikeasti hyvä poliisisarja, jota olen aktiivisesti seurannut, on NYPD Blue - tosin sitäkin jatkettiin liian pitkään ja lopulta siinäkään ei ollut enää mitään omaperäistä tai hyvää.
Kuntopyörällä jaksoin polkea lopulta 40 minuuttia. Pidempäänkin olisi toki paukkuja riittänyt, mutta se on vaan niin tylsää hommaa. Kesällä jalkapallon MM-kisoja katsellessa homma oli jotenkin hauskempaa :) Nyt ei vaan jaksanut. Pitää toivoa, että syksyllä alkaisi joku hyvä sarja, jonka parissa voisi kerran viikossa tunnin pyörällä polkaista. Muuten pitää hankkia pyörään kunnon etulyhty ja lähteä polkemaan luonnon/asfalttiviidakon syövereihin pimeästä välittämättä.
Sen sijaan päätin polkea kuntopyörällä samalla, kun katson TV Viideltä Scream 2:ta. Sonera oli kuitenkin päättänyt laittaa suunnitelmiin kapuloita rattaisiin (mikä on viime aikoina ollut melko tavallista), kun kaapelissa oli jotain vikaa. Ainoastaan kakkonen, kolmonen ja nelonen näkyivät, muilla kanavilla näkyi vain mustaa. Tarjonnasta valitsin sitten maikkarin ehdokkaan: Mentalistin.
Mentalist ei ole koskaan kuulunut suurimpiin suosikkeihini. Olen tainnut yhden jakson sarjasta aikaisemmin katsoa. Nyt sitten katsoin toisen. Minkäänlaista vaikutusta sarja ei kuitenkaan tehnyt tälläkään kertaa. Murhaajakin oli selvä kotikatsomossa jo hyvissä ajoin ennen kuin asia selvisi oikeille tutkijoille. Yksi syy, jonka takia en näitä tämän tyylisiä sarjoja katso, on juurikin sarjojen kliseisyys ja sitä kautta arvattavuus. Edellinen oikeasti hyvä poliisisarja, jota olen aktiivisesti seurannut, on NYPD Blue - tosin sitäkin jatkettiin liian pitkään ja lopulta siinäkään ei ollut enää mitään omaperäistä tai hyvää.
Kuntopyörällä jaksoin polkea lopulta 40 minuuttia. Pidempäänkin olisi toki paukkuja riittänyt, mutta se on vaan niin tylsää hommaa. Kesällä jalkapallon MM-kisoja katsellessa homma oli jotenkin hauskempaa :) Nyt ei vaan jaksanut. Pitää toivoa, että syksyllä alkaisi joku hyvä sarja, jonka parissa voisi kerran viikossa tunnin pyörällä polkaista. Muuten pitää hankkia pyörään kunnon etulyhty ja lähteä polkemaan luonnon/asfalttiviidakon syövereihin pimeästä välittämättä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)